Omituinen höpöttäjä

 Monesti on tehnyt mieli kirjoitella tänne, mutta en ole jaksanut. Ja pääkin on usein aivan tyhjä omista ajatuksista - mutta jos sitä ei täytä telkkarilla, puhelimella tai kirjalla niin siellä alkaa pyöriä ikävät ajatukset. Kymmenien vuosien takaiset mokat ja keskustelut, jotka on jääneet käymättä, asiat jotka on jääneet sanomatta, teot jotka on jääneet tekemättä ja yhtälailla ne jotka on käyty, sanottu ja tehty mutta jotenkin väärin. 

 Metsälenkit piristää, siellä pystyy pitämään sen mielen likapyykkikoneen aisoissa. Luultavasti kuolisin jos en pääsis metsään vähintään joka toinen päivä. 

 Käpy paloi sen Brintellix-kokeilun kanssa ja lopetin omin nokkineni. Oli kyllä lääkärin kans puhetta siitä että ajetaan se alas ja vaihdetaan agomelatiiniin, mutta en jaksanut ootella lääkärin ohjeita (piti käydä maksa-arvot ensin labrassa tutkituttamassa) vaan pudotin muutaman päivän vähentelyn jälkeen sen kokonaan pois. Ei ole tullut mitään epämiellyttäviä vieroitusoireita, päinvastoin piristyin ja olin pari päivää lähestulkoon maaninen. Soitin musiikkia ja hoilotin mukana ja leivoin ja touhusin. Eikä mieskään ole enää joutunut "kärsimään" mun apaattisuudesta ja puhumattomuudesta. 

 Innostuin menemään savipajalle savihommia tekemään. Maksaahan se ihan hitosti, ei oo köyhän ihmisen hommaa, mutta oon tarvinnu mieleisiä kukkaruukkuja ja linnuille vesialtaan, ja ne kävin tekemässä. Tai siis ruukut on tehty, allas vielä savimöykkynä. Mukavaa hommaa, mitä nyt mun ideat ei aina oo ihan toteutuskelpoisia, mutta sinnillä oon saanu jotain aikaiseksi. Ei kaunista, mutta mitä siitä. Ite tehty. Dreijaamaan haluaisin oppia, mutta se vaatis sit jonku kalliin kurssin. Ei mulla oo varaa harrastaa kuin niitä metsäkävelyitä. 

 Kohta pitää taas mennä apteekkiin paperireseptinivaskan kanssa ja ostaa kolmea lääkettä koiralle, eikä sekään oo halpaa lystiä. Mutta meidän vanha mummeli on ansainnut sen, että sen elämä tehdään helpommaksi näin iltaa kohden. 14 vuotta, 5 kuukautta ja 14 päivää ja tänään on sen nimipäiväkin.

 Ei paljoo kaukosäädintä isompi mummokoira.

Reissu on käyty

Lapin ja Norjan reissu on käytynä ja ostin taas lefsejä, ne on kyllä hyviä. Osan laitoin pakkaseen, en tiedä miten ne kestää mutta sittenhän tuon näkee. 

Niistä innostuneena kattelin lefsenteko-ohjeita netistä, ja kummallista kyllä kaikissa suomenkielisissä ohjeissa ne tehdään perunamuusista, vaikka pussin kyljessä ja ulkomaankielisissä ohjeissa on vaan vehnäjauhoja. No, jäi eilen muusia tähteeksi niin tekaisin taikinan ohjeen mukaan - jauhoja tosin enemmän, kun muusi oli löysähköä - ja tulihan niistä ihan hyviä vaikkei ne lefseä ole nähneetkään. Lähinnä ohuita makeita perunarieskoja. Pieni opetteleminen niissä toki oli, ennenkuin sai koossapysyviä mutta tarpeeksi ohuita.

Reissuun kun lähdettiin, niin heti parin kilsan päässä kotoa lensi vastaantulevasta bussista joku murikka tuulilasiin ja teki valtavan ja häijynnäköisen häränsilmän tuulilasiin, onneksi ei häirinnyt näkökenttää ja auton omistajalla/vuokraajalla oli tuulilasivakuutus. Tarra päälle ja menoksi. Keski-Suomessa käytiin pizzalla ja morjenstamassa sukulaisia, saman tien jatkettiin Rantsilaan asti. Yövyttiin vanhalla kivilouhoksella, jossa oli hitosti sääskiä, hirvikärpäsiä ja kyykin nähtiin, jälkeenpäin kuultiin että niitäkin oli tuhottomasti. Ilta meni siis aika tiukasti siellä autossa, mitä nyt kävin koiran kanssa iltapissilenkillä. Saatto näyttää ohiajavista hiukan oudolta, kun siellä korpitiellä keskellä ei mitään yhtäkkiä muori kävelee kroksit jalassa koiran kans. Auto kun oli piilossa siellä louhoksella. Yöllä valvotti tukassa ryömivä hirvikärpänen, kun en millään saanu sitä kiinni.

Seuraavana päivänä satoi, joten ajeltiin vaan pohjoista kohti ja Enontekiöltä Norjan puolelle. Yövyttiin levähdysalueella, jolla kartassa on nimi "Ássebákti kulturminneområde", siellä kulki vanha postitie joka oli patikkareitti, mutta joku oli pykännyt aidan keskelle polkua niin siitä ei pitkälle päässyt. Aamulla takaisin Suomen puolelle sen verran, että käytiin kiertämässä Sulaojan lähde. 

Haaveissa oli käydä katsomassa Rappan putoukset, mutta sinne olis pitäny kiivetä käytännössä pystysuoraa kalliota, kyllä mie sinne olisin päässyt mutta takaisin tullessa olisin taatusti vierinyt alas jyrkännettä. Jätettiin siis väliin. Päätettiin sen sijaan käydä katsomasa Trollholmsundin peikot, dolomiittimuodostelmat ihmeellisellä valkoisen kivimurskan peittämällä rannalla. Onneksi oli koiralle tossut, oli aika terävää kivikkoa.

 Hammerfestissä käytiin mutka, mies tahtoi kuvata siellä maailman toisiksi suurimman kiven :D Yö vietettiin tylsästi vaan levikkeellä.

Sitten Altaan, kalliopiirustukset käytiin kattomassa museossa, ja jotain muutakin, ja seuraavaksi yöksi ajeltiinkin Altan kanjonin patikkareitin lähtöpaikalle. Olihan seikkailu se tiekin, kapoinen kuoppainen hiekkatie ja jyrkkä nousu, mutta mies oli sen verran jo tottunut isoon autoon että hyvin me sinne päästiin. 

Kävely kanjonille ei ollut reitin tasaisuudesta huolimatta helppo, kengät kastui suossa (mun oli tarkoitus pakata kumpparit mukaan, mutta ne unohtu autoon) ja niissä koskissa, jotka piti ylittää millon huteria lankkuja pitkin ja millon vaan loikkien vedenhuuhtomalta kiveltä toiselle. Eipähän tarvinnu varoa kastelemasta kenkiä, ku ne oli jo märät. Koiralla oli hieman ongelmia, jossain vaiheessa se putosi tai kahlasi koskeen ja jumittu sinne, miehen piti taiteilla takaisin ja nostaa se pois sieltä. Mutta hirmu reipas se muuten oli, jaksoi sen 14 kilsan tallustelunkin kuin ei mitään. Minä sensijaan olin melko raato.

Nähtävyytenä se ei ollut tosiaankaan mokoman reissun arvoinen, vielä kun luuli päässeensä perille, piti laskeutua jyrkkää rinnettä montakymmentä metriä sinne rotkoon, että pääsi jollekin kielekkeelle mistä sen kanjonin edes näki. Ja sitten henkihieverissä kiivetä sieltä ylös että pääsi aloittamaan paluumatkan autolle. 

Kuski ei ollut niin väsynyt, etteikö olis innolla taas lähtenyt ajamaan kohti seuraavaa suunniteltua kohdetta eli Sørstraumenia, Norjan toiseksi vuolainta vuorovesivirtaa. Tosin jossain on väitetty jonkun toisenkin olevan toiseksi vuolain. Yöksi Røykfossenin lähelle, jonne heti aamulla suorittiin. Hienot kosket, ja joen suussakin oli hienoja kuohuja. Seuraavaksi mies lähti valloittamaan Breikågenin kun minä kävelin koiran kanssa vain rannalla.

Sitten olikin taas sade/ajopäivä. Furuflatenista löytyi mukava levike missä yöpyä, että aamulla pääsi Steindalsbreenille vievälle polulle. Sepä oli melko rankka, pitkä nousu heti alkuun ja mun oli käännyttävä ennen viimeisen kiviröykkiön ylittämistä takaisin, kun arvelin ettei voimat riitä jos vielä joudun kipuamaan. Mun päämäärä oli nähdä jäätikkö ja näin sen, ja mieskin sanoin etten menettänyt juuri mitään. Mahtava jäätikköjoki meni siinä polun lähettyvillä ja välillä vieressä.

Samana päivänä vielä palattiin Suomeen ja Kilpisjärvelle, yövyttiin siellä ja patikoitiin hieman Saanan ympärystässä ja ajettiin Äijäkoskelle yöpymään. Sieltä taas sadepäivän ajoa Kalajoelle, jossa oli pilattu hienot maisemat rakentamalla loma-asuntoja ja vissiin ihan normiasuntojakin ranta melkein täyteen. Tosi tylsä paikka, sellanen rahatpois-ranta. Loppuloma vietettiinkin sitten Siikarannassa, se on aina mukava paikka. 

Lääkekokeilu, vitutus ja masennus jatkuu, mutta kyllä välillä valokin pilkahtaa. Reissussa ei masentanut kuin loppuvaiheesa, kun mies äityi kaljotteleen.

Kun joku ei onnistu niin mikään ei onnistu

 Otsikon lausahdus on esikoiselta, kun se kuunteli mun peppurointia yrittäessäni tehdä paarmankarkotinta. Tuntuu että mikään ei pysy käsissä, langan sain kyllä neulansilmään mutta neula ei pysy kädessä joka tutisee ja heiluu omia aikojaan eikä ote pidä. Huimaa ja korvissa viheltää, pinna on niin lyhyt ja kireällä että sekin soi ja iltaöisin levottomat jalat pitää hereillä. 

 Ja kaikki pannaan tietysti nyt vasta-aloitetun uuden mielialalääkkeen piikkiin. Eilenillalla/viimeyönä aattelin kyllä jo että en helvetissä jatka tämmöstä, mutta josko nyt vielä toisen viikon ja ehkä vähän päällekin, niin näkee tasaantuuko. Ja vaikuttaako muutenkin kuin haitoilla. 

 Lääkäri määräsi myös keskustelukäynnit MiePässä, että ammatti-ihminen seuraisi miten lääkkeen vaihto vaikuttaa, mutta eka vapaa aika oli elokuun lopulla, että siitä ei nyt paljoa apua ole tähän vaihtohetken seurantaan. 

 Kävin vähän ekstempore Keski-Suomessakin sukuloimassa, jouduin puhumaan englantia (ei sukulaisille sentään) ja voi että hävetti se oma sössöttäminen. Luen sujuvasti mutta kun ite pitäs puhua niin en muista sanoja enkä osaa lausua niitä vaikka muistaisinkin. Minä, jonka lausuntaa opettaja aikanaan koulussa kehui...

 Ollaan vähän mietiskelty reitti- ja yöpymispaikkoja syksyn pohjoisenreissuun. Norjassa näyttää olevan paljonkin tienvarsiparkkeja, joihin varmaan voi yönseuduksi pysähtyä. Varmaan vois jotain nähtävyys/retkeilyasioitakin katsella. Mies vain himoitsee sinne Kilpisjärvelle menoa, pelkään että huristellaan kaasu pohjassa Pohjois-Norjan reissu ja pysähdytään vasta sinne. 

 Tukka on ohentunut niin paljon, että pyysin tytärtä eilen katkaisemaan sen jostain lapojen alapuolelta. Onhan se kevyempikin nyt, ja kun latvoissa ei ole enää "hiirenhäntää" niin tuntuu paksummaltakin. 

 Mustikoita! Jesperin kanssa ei enää metsään viitsi mennä, kun se vaan jäkittää syömässä mustikoita koko ajan. Ostin sen poimurin tuossa talvemmalla ja nyt en muista mihin laitoin sen. Löytyy ehkä jouluna. Muutaman marjan kävin käsin poimimassa, ja metsämansikoitakin löytyi mukillinen. Laitoin pakkaseen ku en osaa syödä niitä siltään ja piirakka pitää tehä aprikooseista, joita anoppi toi kaupasta tuliaisiksi. Aprikooseja! Kuka tuo tuliaisiksi jotain aprikooseja, ei meillä kukaan syö semmosia. No toi se jätskitkin. Ja löysin hyvänkuulosen ohjeen aprikoosileivonnaiselle. Ainahan senkin voi pakastaa :D 

 Oon niin kovasti mässäillyt tässä kesän aikana, se laihdutuskuuri on nyt tuhoutunut kokonaan. Siskokin paistoi lättyjä ja syötiin niitä hillon ja kermavaahdon kanssa. 

 Kovia sateita ja ukkosia oli viikonloppuna, mutta yllätys: meillä ei. No yksi sadekuuro meni. Vähän jyrisi jossain kaukana.

Mood.

Reissua ja lääkäriasiaa

 Hääpäivämatka tehty ja mukavaa oli. Saatiin perähytti - en oo ees tienny että semmosia on, oon luullut että kaikki ikkunalliset hytit on laivan sivuilla. Lisäksi se ikkuna oli sellasessa syvennyksessä, mihin mahtui kaksi aikuista istumaan ja katsomaan laivan peräaallokkoa. Ikkuna oli hieman kallellaan niin että siitä pystyi katsomaan suoraan alaspäin vellovaan mereen. Maarianhaminassa laiturille. Miinuspuoli hytissä oli se, että kaikenlainen potkurien toiminnasta johtuva meteli kuului sinne, ei sillä tasaisella jyrinällä niin väliä - sehän vaan unetti - mutta satamassa kun laivaa ujutettiin pienelle laituripaikalle (kuten siellä Maarianhaminassa neljän jälkeen aamulla) kuului ihan ihme vonkunoita ja ryminöitä. Herääminen oli taattu, jopa hyväuninen mies havahtui.

Tukholma on kuulemma juhannuksena tosi hiljainen, mutta ei kyl ollu ainakaan Gamla Stan. Aivan täynnä turisteja. Ruotsinkieltä siellä ei paljoo kuullut, kuten ei suomenkieltäkään Helsingin päässä mennessä. Eikä laivalla, jossa suurin osa matkustajista tuntui olevan kaakkois-aasialaisia. 

Me mentiin Emelie-laivalla Masthamnenista - siitä Vikingin terminaalin läheltä - Nybrokajenille ja sieltä Kungsträdsgårdenin kautta vanhaan kaupunkiin. Mies räpsi kuvia joka välissä, oli helle ja mie join ihan liian vähän vettä, tuli sit huono olo. Tai oikeestaan se huono olo tuli heti alkumatkasta pehmisjäätelöstä, jonka ostin kuninkaanlinnan edustalta jäätelökioskista, liekö ollu huonosti pesty pehmiskone ja helteessä muhinut. Oli tuntikausia maha tosi täyden tuntuinen (siks ei varmaan tullu juotua sitä vettäkään) ja kipeekin. Ja vaikka se jätski oli "mellan" niin se oli aivan kauheen iso, paljon isompi kuin Suomessa myydään. Mulle olis riittäny lasten koko. 

Illalla mässäiltiin buffetissa, mie tosin maltillisesti mutta mies sai vaihteeksi huonon olon. Kasvisruoka on selkeästi lisääntynyt sitten viime näkemän, liharuoka vähentynyt. Mie asioin lähinnä kalapöydässä; kampelaa, lohta, silliä, silakoita ja mätiäkin. Ja jälkiruokapöydästä vohvelia ja kermavaahtoa! 

Ahvenanmaalla meri oli tummanvihreä

Viidestoista päivä mulla oli lääkärin aika, halusin vähän päivittää depiksen hoitoa kun ei oo kymmeneen vuoteen edes tarkistettu lääkitystä tai mitään muutakaan. Lääkäri suositteli uutta lääkettä edellisen tilalle (kun melkein kaikki mahdollinen lääkitys on jo läpikäyty) ja aikoi konsultoida psykiatria. Soitti sitten 18. päivä lisätietoja hoitohistoriasta, olin keränny sille kaikki muistamani lääkkeet mitä oon syöny ja terapiahistoriankin laittanut ylös. Lupasi taas konsultoida ja että joku ottaa yhteyttä sitten. 22. päivä on psykiatri antanut sen konsultaatiovastauksen, eli maanantaina, nyt on perjantai eikä mitään oo kuulunut. Niillä on siellä vissiin kaikilla loma. Aattelin soittaa kiireettömään numeroon tänään ja kysellä perään, aukee vartin päästä.

Monimutkaiseksi on mennyt tämä terveyskeskustouhukin, toki hyvänä muutoksena chat-mahdollisuus mutta sinne mennessä pitää aina täyttää oirekysely, ja miks täyttäisin sen taas jos vaan haluun että joku soittaa mulle ja laittaa reseptin. Soittoa toivon siksi kun yksi aika oleellinen oire jäi kertomatta kun se ei liity varsinaisesti asiaan mutta mielestäni vaatii verikokeen, nimittäin tämä karvanlähtö. Mulla on tippunu varmaan kolmasosa hiuksista, en usko enää että se johtuis hilseihottumastakaan. Ja yhdistettynä väsymykseen ni vois ehkä rautavaraston ja kilppariarvot kattoa. Jälleen kerran. On sitä historiaakin huonon ferritiinin kanssa, mut oon kyllä syöny rautaa säännöllisen epäsäännöllisesti ja edellinen verenluovutuskin meni miten meni.

Huomenna taas vanha kynniytyy festareille. Ei jaksais eikä kauheesti kiinnostais niinku ei oikein mikään nykyään. Edes käsityöt ei innosta. 

Ohjelmaa riittämiin

 Siikarannassa oli ihanaa, niinkuin aina. Parina päivänä tuuli kovaa ja meri kuohui, vähän saatiin sadettakin ja paljon auringonpaistetta. 

 Mies unohti kameran kotiin, mutta sentään sillä oli droonit mukana niin käytiin vähän kuvausreissuillakin.

 Tässä Ahlaisista rehevärantaista jokea, jolla on monta nimeä: Noormarkunjoki, Eteläjoki ja Kristiskerinjoki. Sahakoski siinä oli, mutta ihan partaalle ei lähdetty kun polut oli vähän epäilyttäviä. Droonillahan pääsee kyllä kuvaamaan. Tuollakin reissulla sain monta uutta lintua listalleni, punavarpusia oli useammassakin paikassa kertomassa, että nice to meet you.

 Vanha mummokoira sairastui haimatulehdukseen, joutui tiukalle dieetille ja sille aloitettiin gabapentiinilääkitys. On siinä huonomuistisella emännällä muistaminen, kun on yksi sydänlääke aamuin illoin, yksi kerran päivässä, nesteenpoistolääke kaks kertaa päivässä kuten myös gabapentiini eli tuttavallisesti Pentti, Kapasen Pentti. Ja koko ajan on sellanen olo, että jotain on unohtunut. 

 Mies, kuopus ja vävy menee tänään musiikkijutuille, miehelle se on kuvauskeikka ja sitä harmitti kun niin vähän on hyviä bändejä. Mun homma sitten on hakea ne yöllä, ja sama homma vielä huomennakin. Ensviikonloppuna on se risteily ja seuraavana viikonloppuna taas musajuttuja joihin mullakin on lippu. En tiedä miten jaksan, väsy on koko ajan ja aina, eikä se lähde nukkumalla. 

 Sisko taannoin käydessään vinkkas siperianteestä, joka oli sitä piristänyt, ja tekaisikin sitä hiukan. Join sitä joka päivä 2 viikon ajan enkä huomannut mitään piristymistä. Pitäiskö siihen uskoa, jotta se tehoaisi? Verenpaine mulla on kyllä laskenut - toki voi johtua pudonneista kiloistakin - ja omin nokkineni vähensin toisen vp-lääkkeen puoleen ku alko yläpainekin olla alle sadan ja senkin takia huono olo. 

 Mutta mikäs minun on ollessa, eihän mun tarvi jaksaa mitään. Kitkuttelen kohti kuolemaa päivä kerrallaan. 

Kylymä alakukesä

 Ois ihan mukavan lämmintä, jos ei tuulis Siperiasta niin hyytävästi. Taas on niin omituiset kelit, auringossa on melkein kuuma jos sattuu tyven hetki, ja kun aurinko menee pilveen ja tuulahtaa, ihan palelee. Kuin aikaisin keväällä; ei tiedä miten pukeutuis kun ulos lähtee.

Uhkarohkeasti oon kylvänyt ja istuttanut, vielä ei ole mitään noussut mutta ihmekös tuo kun päivälämpötilat nousee nihkeesti kymmenen yläpuolelle. Jumaltenkukka on sentään alkanut kukkia. 

Lehtokotiloita on kerätty yli 2000 jo nyt. Viime kesänä taisin herätä liian myöhään niiden keräämiseen, nyt on onneksi saatu osa pois lisääntymästä kesän aikana. Lisäksi oon lähes päivittäin trimmeröinyt puskia, ettei olis niin paljon kotiloille mieluisia paikkoja. Puskat alkaa toki heti tontin ulkopuolelta, vaikka kävin mie vähän trimmerin kans heilumassa tien varressakin, lupiineja katkoin. Kaipa tuo oja kuuluis virallisesti mejän huolehtia laittomien kasvien osalta. 

Elämä on tasaista. Onneksi. Tiedossa on Siikarannan lomanen ja juhannuksena Ruotsin-risteily helmihääpäivän kunniaksi. Se voi kuulostaa arkiselta, mutta kun koitettiin keksiä jotain vähän erilaisempaa, mitä ei oo ennen tehty yhdessä niin päädyttiin siihen. Juhannushäät oli aikanaan hauska konsepti, mutta nykyään kun koittaa juhlia hääpäivää niin kaikki paikat on täyteen varattuja ja tuplahinnalla koska juhannus. The Päivä osuu nyt sunnuntaille. 

Ihmiset on pöhköjä, jopa jotkut muuten fiksuiksi kuvittelemani. Pitäs ehkä poistua somesta vähäksi aikaa kokonaan, mutta oon liian addiktoitunut kyseiseen ajankuluun. Onneksi lähipiiri on järkeviä ihmisiä, olis kamalaa jos vielä perhepiirissä pitäs vääntää asioista. 

Mielenkiintoinen kirja luvun alla: Huotari/Valkama: Kuningas Daavidin pitkä varjo.

Äipäi

 Ei ollu kakkua ja kahvitkin keitin ite. Mies oli häipyny salille jo viideltä, tuli sitten kukkakimpun kanssa sieltä myöhemmin aamulla. Tytär tarjos lounaan ja toinen laittoi lehmäkuvia laitumellelaskusta. 

On hienoja ilmoja pidellyt, olen istunut pihalla aamuisin (ja päivisin) tuntikaupalla, tarpeen mukaan kunnolla pukeutuneena. Linnunlaulua kuunnellut ja kahvia juonut, välillä kirjaa lueskellut tai puhelinta plärännyt. Toissapäivänä taisin vähän käräyttää poskipäitäkin. Mut nyt on naapurin männikkö niin korkeaksi kasvanut, että iltapäivällä ei paljoa auringonläikkiä pihalta löydy. 20 vuotta sitten meillä oli pihakalusteryhmä yläpihalla, sitten keskipihalla ja nyt huomasin istujien siirtäneen tuoleja ihan toiseen reunaan tonttia. Kohta pitää mennä naapurin pihalle istuksiin jos haluaa olla auringossa. Hellekesinä varjo on kivaa mutta nyt on vielä viileä tuuli ja illalla ilma jäähtyy nopeasti. 

Toinen ongelma on kasvit, kun kaikki kivat kasvit vaatii sen aurinkoisen kasvupaikan. Kivoilla tarkoitan värikkäitä kukkia. Idän puolella tuli vapaata kukkapenkkitilaa niin sinne istutin vuorijumaltenkukkaa ja hopeatäpläpeippiä, jälkimmäistä koska sen sanotaan leviävän hyvin ja peittoavan jopa rikkaruohot. 

Vappuna tein munkkirinkilöitä ja tippaleipiä, ja tytär paistoi samassa öljyssä churroja. Herkuteltiin oikein kaksin käsin muutama päivä.

Jesperi on käynyt koirakoulussa, kurssi on hihnakäyttäytymisen opetteluun mutta on siinä muutakin. Ihan kiva kurssi, vielä on yksi kerta käymättä. 

Lintukuvausreissuilla ei ole käyty, kun tuo mies vaan kuntoilee. Kuuskymmentä lintua on listalla, ei varmaan sataa saa kokoon. Lounaissuomen merenrannalta varmaan löydän haahkan ja ehkä meriharakan, mutta sielläkään ei isoa lajikirjoa ole. Ehkä vielä joskus... harmittaa kun se oli/on se meän yhteinen harrastus ja minustahan ei ole laukkomaan mettissä miehen kans. 

Kahdeksan kiloa lähtenyt viime punnituksen jälkeen. Tässähän on kohta rantaruumis!

Heikkokuntoinen

 Hei vaan pitkästä aikaa. Kirjoittaja on ollut laiska. Väsynyt? Laiska. Saamaton. 

Ihottumani ei ollut onneksi psoriasista, diagnoosiksi tuli määrittämätön seborrooinen ekseema tai jotain. Lääkäreille on luotu ihan omat ICD-numerot niillekin tapauksille, mitä ne ei välitä määrittää. Kortisonilla sitten mennään hamaan tulevaisuuteen, ja perusvoitelulla. Olen jo kyllästynyt pläästimään itteeni ja kerjäämään selänrasvausta muilta. 

Ja varsinkin tänään on se piilokarsastus (en muista oonko kirjottanu siitä) vaivannut ihan huolella. Uskaltauduin kuitenkin auton rattiin, yhellä silmälläki näkee. Käytiin asioilla ja kävelyllä, ja huomasin siellä maakasassa versovia tulppaaninsipuleita hylättynä - toin kotiin tusinan verran. Hyvät tulppaanit! Silleen mie oon saanu aikanaan ne lehtokotilotkin pihalleni, ku oon raahannu jotain kasveja jostain jättömaalta. Eipä tullu mieleenkään sillon. 

"Kevyempi elämä" jatkuu, painoa on pudonnut muutama kilo. Mies on aivan höyrähtänyt, se juoksee ja käy salilla ja tankkaa kreatiinia ja magnesiumia ja ties mitä, se ei sit osaa olla ikinä kohtuullinen. Aina mennään äärilaitaan asti. Mut se ite tuntuu tyytyväiseltä ja sanoo ettei oo ollenkaan niin väsyny ja raihnainen olo mitä oli vielä loppuvuodesta. Kaljottelukin on rajoittunut viikonloppuihin ja silloinkin joskus jää jos se suunnittelee menevänsä aikaisin vapaapäivän aamuna salille. 

Tällanen komistus laskeutui mun nenälle tänäaamuna. Tai oli se jo päivää. 

"Sarvijaakko (Acanthocinus aedilis) on sarvijäärien heimoon (Cerambycidae) kuuluva keskikokoinen (12–17 mm) ja litteähkö kovakuoriainen, joka elää vain hyvin heikkokuntoisissa tai kuolleissa männyissä. " -Wikipedia-

Ehkä mun naama oli heikkokuntoisen tai kuolleen männyn näköinen. 

Talvena

 

Kaunista aikaa, kun puut on lumiset ja aurinko paistaa huikaisevan siniseltä taivaalta. Maailmalla asiat on aina vaan hullummin mutta tässä mun pienessä kuplassa toistaiseksi hyvin. Mitä nyt Pikkukippo saattaa tarvita ison kalliin remontin, mutta sehän ei oo mun auto edes. Ja sähkölaskut on hurjia, mut en maksa niitäkään. Eipä olis rahaakaan, taas saa nuukasti elää loppukuun.

Tuli ylimääräistä menoa koiran korvatulehduksesta, omasta ihottumasta lääkäri- ja apteekkireissuineen, hammaslääkärireissusta ja ostin mie uuden takinkin, 36 euroa peräti. Pitkä toppatakki. Entinen olikin mallin perusteella jostain 90-luvulta, sain sen äidiltä joka oli saanu sen joltain tutultaan, ja äitikin sentään on jo 13 vuotta ollu kuolleena. Mut onhan mulla vanhempiakin takkeja jossain. Oon säästäny jopa kasarinahkatakin. En kyllä käytä sitä, se on vaan muinaisjäännös vintin naulakossa.

Taas viimeisillä

 Ehdinpäs vielä kirjoitteleen ennen tammikuun loppua. 

Oon jonkinlaisella laihdutuskuurin tapaisella miehen vanavedessä, kun se on oikein kuntokuurilla. Kun se kattolainan maksu ei enää rasita mun budjettia, niin menin ja ostin kävelymaton, että vois huonoilla ulkoiluilmoilla tallustella kotona. Ja vaikka pätkän kerrallaan ruuanlaiton ohessa tai telkkaria katellessa. Mieshän innostui siitä kovasti, ja käveli sen viikossa rikki. Tein reklamaation, viikkoon ei kuulunu mitään ja sit mies soitti, lupasivat tehä jotain ja taas viikko kulu ja mies soitti ja sano että nyt pitäs jo jotain alkaa vähitellen tapahtua. Lupasivat uuden, toisen mallisen, vähän kalliimman maton, joka on voiteluvapaa mutta valitettavasti ei taittuva kuten oli se alkuperäinen. Ku meillä on niin pienet tilat. Ensviikolla pitäs tulla. Saa nähä.

Sitte mulle on tullu joku saamarin ihotauti, psoriaasi tai vastaava. Pää hilseilee ja  hiusraja punottaa, taipeet ja muut ahtaat paikat on rikki ja etenkin selkä on täynnä kuivia kohollaan olevia ihottumaläiskiä, hajanaisesti siellä täällä muuallakin kropassa. Tällä kertaa taivuin ottamaan yhteyttä terveydenhuoltoon, vaikka psoriaasin takia ei netin mukaan tarvi lääkärikäyntiä, mutta olis tähän kiva saada selko. Emmä kyl ois tarvinnu mitään tällasta enää tähän. Muistan työajoiltani kirjan, jonka nimi oli "Kutina on pirullista, raapiminen taivaallista" ja nyt voin sanoa ymmärtäväni.

Olipa eka kerta sairaanhoitajan chatissa. Mukavampi silleen on asioida kuin puhelimitse!

Aleamaryllis kasvatti vain lyhyen napakan varren ja alkoi kukkia. Eka on nyt jo kuihtunut, viides nupulla. 

Koirien ulkoilutus on vaivalloista, kun niitä pitää pukea ja itteeki. Ja sähkö on ollu kallista. Uunin kylki hohkaa kuumana joka päivä ja puita kuluu. 

Lunta ei paljoo oo, ei latuja varten ainakaan. Joku ura tonne kylälle oli sänkeen vedetty, mutta siellä hiihtäessä kyllä äkkiä lähtee voiteet pohjista. Jos jollain on vielä niin vanhanaikaset sukset joita voidellaan. Oon himoinnut niitä karvapohjasuksia, joita ei tarttis voitoa, mutta on vähän kalliit siihen nähen että niitä ei ees joka vuosi pääsis käyttään.

Jesperiltä läksi sitten pallit, viimeinkin. Saatiin suhteilla edullisesti, onneksi, koska just äsken kun kaupassa kävin, jäi vaan vitonen tilille, vaikka lainasin tyttäreltäkin satasen. Niinhän siinä kävi kuin epäilinkin, että menot kasvaa heti kun rahaa jää vähän enemmän käteen :D Ovat näemmä muuttaneet leikkaustekniikkaa sitten viime näkemän, ennen vedettiin pussi halki ja pullautettiin sisältö ulos, nyt tuli vaan pieni viilto sinne aseen ja panoskotelon välimaastoon ja pussi jäi ehjäksi. Parani äkkiä. 

Muovitötterö ei ollu ollenkaan kätevä eikä mukava, joten parin ekan kauluripäivän jälkeen tein miehen pitkistä kalsareista tollasen haavapuvun. Paljon kivempi sen kanssa, eikä koira yrittänytkään nuolla sen läpi. Aattelin säästää sen mahdollista tulevaa käyttöä varten.

Päivä pitenee!💛

Viimisiä viiään

 Nyt on joulu ohi ja Hannes-myrskykin. Meillä katkes yöllä sähköt kolme kertaa (Verisuren ilmoituksen mukaan ainakin) mutta taas vasta pahimman myrskyn mentyä ohi. Se on hassua, niin käy usein kun on myrskyä - sähköt pysyy hyvin läpi myrskyn, mutta alkaa katkeilla sen jälkeen. En usko että se tänne on kovin kummoisesti iskenyt, eilen illalla oli jotain oksia tippunu pyörätielle, kun kävin koiria käyttämässä iltakävelyllä.

 Jouluna oli tytöt täällä, kuten ovat aina olleet, syötiin hyvin mutta ei ylen määrin - suklaata on kyllä ylen määrin - ja tunnelma oli lämmin ja mukava. Sain lahjaksi sen mitä toivoin; ihka ensimmäisen oman läppärin!

 Kun se, mitä olen käyttänyt, on vanha ja vähän resukin, ja siihen ei olis saanu Windows 11:tä ladattua ja sitten kävi silleen ikävästi, että mulla oli vieressä vesimuki, jonka luulin tyhjentäneeni, ja kun lähdin viemään sitä pois niin se ei ollukaan tyhjä ja vettä loiskahti näppikselle. Nopean nurinkäännön ja kuivauksen jälkeen vahingot rajoittuivat space- ja backspace -näppäimiin sekä enteriin. Myöhemmin myös alarivin kirjaimet alko temppuileen. Kirjoittaminen sillä oli siis suhteellisen haasteellista, sanojen väli piti kopioida jostain, kirjoittaa asia putkeen ja liittää sitten spacet sinne sanojen väliin. Kummasti muuten alko huomata, että joku facebook-kommentti on oikeastaan ihan turha, kun sen kirjoittaminen oli työlästä. 

 Joulun jälkeen oli joulukukat alennuksessa, ostin hetken mielijohteesta amarylliksen parilla eurolla. Se oli kymmensenttinen alku, nyt 15 ja nyt mulla on sitten taas uus ruukkukasvi johon kiinnyn ja sitten oon pulassa sen kans. 

 Niin joo, miehelle tuli autokuume ku tytär joutu ostaan entisen tilalle sellasen, jolla pääsee kulkemaankin, joten käytiin sitten hakemassa Salosta mulle "kauppakassi" eli Pikkukippo. Pieni kolmiovinen sitikka. Nyt pääsen taas liikkumaan ilman, että pitää anoa autonkäyttölupaa tai kuskausta.

 Nyt ulos koirien kanssa ja sitten Puuiloon ostamaan taas lisää linnuille siemeniä. Hyvää loppuvuotta kaikille!

 Kyllähän nuo varovaisesti lähti kasvamaan. Vettä kuluu, en tiedä imeekö tuo savipurkki sitä vai kasvit, mutta multa näyttää olevan taas kuivana.

Ja virallinen kylmän ajan aloitus on peruttu. Kun kerrankin sain vietyä kesäkamppeet vintille ajoissa, jouduin kaiveleen niitä sieltä takaisin kun lenkillä läkähtyy paksussa palttoossa ja talvikengät on kurakelissä liiottelua. Joulujuttuja kaivelin esille, kierrätän kalenterin ku löysin viime vuonna hyvän, ja vanhat tutut lasten päiväkodissa askartelemat tontut ja enkelit laitoin ikkunaan. Monta pakettia on jo kääritty ja rahatkin loppui marraskuussa kun luulin kai olevani heti rikas, kun sain sen lainan maksettua. Nostin luottotililtäkin parisataa, mutta ne meni kuopuksen avustukseksi kun sen autoa pitää taas korjata että saa katsastettua.

Sillä kun pitenee työmatka vuodenvaihteen jälkeen monikymmenkertaiseksi niin olis hyvä olla auto ikävien kelien varalta. Joku päätti, että kaupungineläinlääkäri ei saa kilpailla yksityisten eläinlääkäriäasemien kanssa verorahojen tuella. Raukkaparka Evidensia joutui kärsimään kun ihmiset pystyi hoidattaan koiriensa hampaat maksamatta ittiään kipiäksi isolle kansainväliselle eläinlääkäriketjulle, ja valtuustossa lienee nykypäivän köyhätkyykkyyn-meininki. Johti tyttären työpaikanvaihdokseen kun se on just hammashoitoihin ikään kuin erikoistunut.

Mummokoira päätti nyt 13½-vuotiaana, että saunomiset on saunottu. Se on AINA tähän mennessä tullu meän kans saunaan (paitsi ei tietenkään esim. leikkauksen jälkeen yms.) mutta ensin se tuli levottomaksi siellä ja nyt se ei enää edes tule. Ehkä sillä tulee huono olo siellä, kun sillähän on se sydämen vajaatoiminta. Tosin suurempi ongelma se tuntui olevan miehelle, joka ei ottanut uskoakseen, että koira ei halua saunaan, se intti että kyllä se haluaa. Mutta kun se tänäänkin jäi vain sohvalle niin oli miehenkin uskottava.  

 Tänään oli eka päivä vähään aikaan, että oli sateetonta ja pääsi lenkille. Melkein pilkahti aurinkokin. 

Olen kohtuuttoman iloinen

 Blogia pidempään lukeneet saattaa muistaa, kun kymmenkunta vuotta sitten kävi ilmi, että meidän 2000-luvun alussa suoritettu katon pellitys oli tehty väärin, ja katto oli lahonnut ja suorastaan mädäntynyt. Minä olin siitä jo huomautellut että jotain on vialla, mies ei välittänyt huomautuksista ennenkuin tuli talvi ja pahemmin mädäntynyt talon pääty höyrysi pakkasessa. Kyselin Apotiltakin silloin mielipidettä, ammattilainen kun on. Viimein mies kurkisti ilmanvaihtoaukosta ja totesi, että pellin alta on osittain romahtanut ja haju on kamala. Kumma ettei sisäpuolella näkynyt eikä haissut mikään, eikä edes niitä muurahaisia näkynyt, jotka oli tehneet pesän lahoihin kattorakenteisiin. 

Kyseltiin katonkorjaustarjouksia ja saatiin, ja otettiin tietysti halvin. Sekin oli liikaa meille, oli pakko ruinata isältä lainaa, jonka se sit anto kymppitonnin ennakkoperintönä. Kun kattoa alettiin repiä auki, paljastui totaalinen tuho ja sopimus piti tehdä uusiksi tuplaten isommalla hinnalla. Onneksi firmalla oli tarjota rahoituskanava, muuten olis jouduttu kodittomiksi. Lainaahan me ei oltais saatu mistään, kun mies on ottanut joutavia lainoja niin että ei enempää saanut, ja minä eläkeläisenä vielä vähemmän. 

Eilen maksoin siitä katosta viimeisen erän pois. En koskaan ennen ole odottanut laskua, mutta nyt odotin että saan tietää paljonko se viimeinen erä korkoineen ym. on. Se maksu on kuitenkin syönyt mun tuloista ainakin neljäsosan joka kuukausi, ja nyt tunnen oloni ihan rikkaaksi kun mulla yhtäkkiä on kolmesataa enemmän käytössä joka kuukausi. Tosin historia on opettanut, että silloin kun on rahaa, tulee myös menoja. Jos ei tule niin säästän ensi syksyn mahdollista pohjoisenreissua varten. Asuntoauto on alustavasti varattuna jo, mikäli saadaan tarpeeksi rahaa kokoon. 

--------------------------------------------------------------------------------------------

Eilen oli myös eka päivä, tai ilta, kun kaivelin paksumman takin päälle. Kylmä aika on siis virallisesti alkanut. Sisällä olen jo kauan hiihdellyt villasukat jalassa, mutta eilen etsin myös huopatohvelit jalkaani. 

Ja oudon kevyt oli lenkillä käydä. Usein mun jalat painaa tonnin ja joskus sykekin on niin korkealla, että älykello luulee mun treenaavan vaikka vain hissukseen tallustelen. Harvinaista, mutta kivaa päästä liikkumaan rivakasti ilman että kuolee heti. 

Anoppi toi miehen synttäreille yli kk sitten jonku maksaruohon kukkia, ja ne on vieläkin kukassa. Hämmästyksekseni huomasin jokin aika sitten, että ne on tehneet juuria ja jopa uusia alkuja. Kun alut oli tarpeeksi isoja, katkaisin ne pois ja istutin multaan, nyt toivotaan parasta vaikka aika onkin huono kasvien kasvattamiselle.

Esikoisen Netflix-tiliä oon hyväksikäyttänyt ja katsonut sieltä Housen vanhoja jaksoja. Sit se tarjos mulle katsottavaksi The Good Doctor-sarjaa, josta en tienny aiemmin mitään. Se on aika pöljä (esim. keskustelivat päistään kiinni olevien kaksosten erottamisesta, kun niillä oli "yhteinen alaonttolaskimo", ja mieki tiiän että alaonttolaskimo ei oo päässä)(saatto olla kyllä käännösvirhekin) mutta oon sitäkin katellu samalla kun kudon. House tahtoo olla välillä vähän ahistava, mutta se on sarja jota mies kattoo mun kans - meillä on tosi vähän mitään mitä yhessä tykättäs kattoa. Areenasta oon kattonu Ellisin ja Lynleyn jaksot. Siellä ei nyt oo oikein mitään mulle.

Olen kohtuuttoman iloinen - tai olin ainakin eilen - siitä katon loppuun maksamisesta, mutta muuten kyllä väsyttää ja kaikki on tyhmää. 

Isä

 Seitsemäs isänpäivä, kun ei ole tarvinnut korttia lähettää ja vaivaannuttavaa puhelua soittaa. Meidän isä oli semmonen joka ei puhunu mitään jos ei ollu asiaa, vastaili lyhyesti jos jotain kysyi. "Mitä sitä tyhyjää lääryämään" oli sen motto. Hyvin harvoin sen sai jotain juttelemaan, vanhempana kyllä muisteli muinaisia kysyttäessä. Ennen kuin sen kuulo huononi niin, että kaikenlainen smalltalk jäi pois. Haastattelin sitä muun muassa ajoista, jolloin se oli merimiehenä, ja sain kuulla hurjia tarinoita kuinka ne myrskyssä oli vieneet redillä olevalle laivalle ruokaa ku oli päiväkausia semmonen myräkkä ettei millään ollu päässy liikkeelle. Paitsi urheat nuoret poijjaat lähti pikkupaatilla sankaritekoja tekemään. 

Kun kuolema lähestyi, niin sitä oli selvästi tultu hakemaan; se puhui kahdelle veljekselle ja sisko kuuli sen sanovan niille muun muassa että hän taitaa kuolla tähän syöpään. Ei se olis halunnu kuolla. Viimeisenä yönä ku olin sen kans siellä sairaalahuoneessa, se katto mua niin onnellisen näköisenä kuin olis nähny vähintään enkelin, mietin mitähän se näki.

Mun lapsuusmuistoissa se usein korjailee autoa ja mie ihmettelen sen välineitä, pyöräilen pihalla paksurenkaisella pienellä pyörällä. Kerran se osu vahingossa akun napaan jollain ja sieltä tuli kipinäsuihku.  Sit isällä oli tapana joutoaikana (ja huonolla ilmalla?) käveleskellä huushollia ees taas ja mie sain olla sylissä samalla. 

Joskus pääsin sen mukana suunnistusmatkoille pitkin maakuntaa, urheiluseuran bussilla matkustettiin koko porukalla. Kerran oli iso porotokka keskellä tietä räkkää paossa, ja pari miestä meni husuttaan ne pois että bussi pääsi eteenpäin, ja porot täytti tien heti kun bussi meni ohi ja takana tulevat saksalaiset kuplavolkkarillaan (sarvet katolla) jäi sinne tokan keskelle jumiin. Isä oli kova suunnistaja ja hiihtäjä, palkintojakin sillä oli vaikka muille jakaa. 

Nyt lähden viemään lasteni isää syömään isänpäiväruokaa Papa's Smokeryyn. On siinä vähän jotain samaa kuin omassa isässäni, semmosta äkkiväärää ja "my way or highway"-tyyliä...

Päivä vain ja hetki kerrallansa

 Se on taas tätä mäejjaksa-aikaa. Eilen onneksi osuin lähtemään lenkille juuri, kun aurinko pilkisti ja tuuli puhalsi taivaansinen näkyviin. Sitten pilvistyikin heti, mutta kyllä tämä niljaisa ällösyksykin näyttää kauniilta täällä maalla, kun aurinko paistaa.

Tänään ei paistanut, mutta ehdin sentään ennen sadetta. Menin kunnon metsään, imin silmilläni sammalikon vihreyttä, kaarnan kauneutta, aistin metsän rauhaa ja tuulenvireen raikkautta. Latasin akkuja niin paljon kuin pystyin ennenkuin polku taas samoili hakkuuaukolle. 

Kunta kyseli asukkaiden mieluisista virkistäytymismetsistä, laitoin vakipolkuni sinne ja kun sai vapaamuotoisesti ilmaista asioita, kirjoitin siitä että kun kaikki metsät kaatuu. Siinä ei paljon virkistyskäyttöä ajatella. Eipä se mitään auta, yksityiset kaataa kun tulee pikkurahasta puute. 

Kesän jäljiltä innostuin vähän kutomaankin, esikoinen tilasi säärystimet (ei ne oo vissiin ku vasta kolmannet tai neljännet, mitkä oon sille kutonu) ja kuopus villasukat, ku entiset on kävelty puhki.

Se lemmon komeetta

 Syksyä pukkaa. Viimeisetkin pihakukat paleltui (no lankaköynnös sinnittelee vielä) ja harmitti chian puolesta, kun se oli kasvanut niin komeaksi isoksi puskaksi paksuine varsineen. Olishan sen voinu sisään tuoda, mutta olis vaatinut valoa ja tilaa. Sen vie sitruunapuu, joka ei kyllä voi oikein hyvin. Saa nähdä miten sen kahdeskymmenesneljäs talvi menee. 

 Väsyäkin pukkaa, vaikka oon syöny rautaa ja D-vitamiinia ja muitaki vitamiineja, ja oli hemoglobiinikin taannoin verenluovutuksessa ihan kohtuullinen 139. Tytär lienee perinyt mummoltaan kovan hempan, sillä on aina 145. Ihan miehen lukemat. 

 Eilen illalla unohdin ottaa melatoniinin, ja sitten ei tullu uni, ja kun tuli niin kesti vaan vähän aikaa. Valvoin jostain puoli kahdesta puoli kuuteen. En menny sänkyyn pyörimään että mies saa nukkua, ja se taas ei osannu nukkua ku me ei oltu vieressä. Mie ja Jesperi - jolla on muuten tänään nimipäivä. 

Lemmon-komeettaa koittanut tiirailla, pari iltaa sitten vietin hyvän tovin pihalla näpit jäässä yrittäen saada sitä kaukoputkeen, mutta ei se vain näkynyt. Mies sai sen näkymään pitkällä valotusajalla ihan just sieltä missä sen pitikin olla. Ja toisena iltana se kävi ottamassa kuvan kun Lemmonin ja revontulet sai samaan otokseen. Taas kaipailin asuinpaikkaa, missä näkis enemmän taivasta. Toki sitä näkee, jos taivaltaa jonnekin keskelle peltoa, mutta siinä on aina se taivaltamisen vaiva. Jotku revontuletkin näkyy ja ei näy niin niitä pitäs sit ootella ja värjötellä kylmässä. 

 Saispa sen ison lottovoiton ni vois ostaa/rakennuttaa mökin meren rannalla. 

Sannan koekeittiöstä päivää

Appelsiinisoppa

4 aplaria

sokeria

perunajauhoja

Pese appelsiinit kuumalla vedellä ja astianpesuaineella. Ainakin ne pari, joista kuorit keltaisen osan kiehumaan vesitilkkaan siksi aikaa kun työstät loppuja. 

Kuori tarkkaan valkoinen osa pois, suolista eli poista siemenet ja kovat kalvonosat ja se valkoinen sieltä sisältä, paloittele kulhoon. Kaada kuorivesi siivilän läpi appelsiininpaloille, kippaa kuoret roskiin ja appelsiininpalat vesineen kattilaan. Lisää vettä ja tarvittaessa sokeria ehkä puoli viiva täys desilitra. Keitä vartti- puol tuntia ja suurusta pottujauhoilla.

Ei näistä Coopin napa-appelsiineista paljon muuhun olekaan, ei ainakaan sivistyneesti syötäväksi.

Tää on niin hyvää että söisin vaikka koko kattilallisen kerralla, jos vain maha vetäis! Ja mikä ihana tuoksu pitkin huushollia...

Intelligent designer

 Otsikon kuvitteellinen olento tuli taas mieleen tänäaamuna, kun yhtäkkiä kurkunkansi unohti miten toimitaan vettä juodessa, ja tuloksena sain sitten yskiskellä hyvän tovin. Miksi on laitettu hengitys- ja vedenkaatoreiät vierekkäin ja siihen vaan joku hutera luukku estämään väärään putkeen menemistä? 

Silmät on edelleen eri paria ja päätä/silmiäkin särkee, mutta onneksi lääke tehoaa. 

Mies vaihtoi 30 vuoden varastohommat konttorirottailuun, joten siltä jäi kasa oransseja työpaitoja käyttämättömäksi. Päätin kierrättää niitä koiran sisähaalareiksi, mummokoira kun tahtoo nykyään olla hieman kylmissään sisälläkin. Helpommin sanottu kuin tehty!

Aloitin ekan haalarin jo päiväkausia sitten, hienosti kiinnitin lahkeetkin (tosin toisen nurja puoli ulospäin, mutta niin tapahtuu joka kerta, en jaksa enää välittää) ja sitten katoin että ei hele... laitoin ne väärään kohtaan. Motivaatio loppui sitten siihen, jatkuakseen eilen. Aloitin uuden haalarin ihan alusta, ja kun katoin sitä aiempaa räpöstystä niin huomasin, että lahkeet on ihan oikeassa paikassa, mutta sivukappaleet on ommeltu väärin päin mahakappaleeseen. Etupuoli taakse. Ei siinä mitään, mutta tein saman virheen toisenkin haalarin kanssa! Lisäksi ompelukone sylttäs vähän väliä kankaan sinne ohjainlevyn alle, millon oli lanka huonosti tai ties mikä pölyhitu väärässä paikassa niin kone ei voinu ommella millään. Kirosin ja raivosin ja pottuilin koneelle ja itselleni (miten voi olla että suht normaalijärkinen ihminen ei pysty lyömään yhtä hiton haalaria kokoon?!) ja yllätys yllätys; sain aikaiseksi haalarin!

Toinenkin on melkein valmis (ei tosin vielä sovitettu) mutta sitä täytyy vähän tuunata johtuen siitä että takaosan tarvittavat kappaleet sattuu oleen nyt etuosassa. Ehkäpä samanlainen erhe on sattunut sillekin, joka on suunnitellut henki- ja ruokareiän samaan aukkoon. 

Nystagmusta

 Tässä yks päivä oltiin menossa kauppaan ja esikoinen sano että "mä nyt laitan vaan tällasen pummihupparin ku mennään vaan lähikauppaan". Nauroin pummihupparille että mikäs se semmonen on, ja tarkemmin katsoen huomasin sen olevan mun huppari! Vasta 35 vuotta vanha eikä siinä oo reikiäkään kuin pari! No vähän kuluneet hihansuut ja pinttyneet... järkytyin moisesta nimikkeestä. En oo todellakaan mikään kertakäyttömuodin käyttäjä...

Mulle tuli loman aikana ikävä silmävaiva, silmät ei jotenki pelanneet yhteen, oli kohdistamisvaikeuksia ja pää tuntu oudolta sen takia, oikein välillä tuli huono olo ja huimas. Lisäksi vasen silmä alko nykiä inhottavasti ja häiritsevästi. Pari viikkoa sitä kattelin ja kärsin ja mietin pitääkö sen kans mennä optikolle, silmälääkärille vai tavan lääkärille; onko vika näössä, silmissä vai päässä. Päätin alottaa optikolta, kuvailin vaivani ja kun siellä oli sattumalta silmälääkärikin paikalla niin se konsultoi sitäkin. Silmälääkäri sano että tavan lääkärille jos siihen liittyy huimausta ja pahaa oloakin. Näöntarkastuksessa oli uutena löydöksenä vain lievä piilokarsastus. 

Lääkärille sainkin sit ajan heti soittoa seuraavalle päivälle ja testien jälkeen se lähetti neuron päivystykseen aivoverenkiertohäiriöepäilyllä, siellä tt-kuvattiin pää laskimotukosepäilyllä, ja arvaatte varmaan, ettei mitään löytyny. Vaiva jatkuu ehkä hissukseen lieventyen, ainakaan ei oo enää joka päivä pää kipee. Ehkä silmät tottuu siihen nykimiseen ja pyörimiseen. 

Tällasen sain sieltä muistoksi, hoitaja aiko pistää siihen kanyylin mutta siellä olikin laskimoläppä vastassa. Nyt reilun viikon päästä on vielä melkeen saman näköinen. 

Ruma syksy on tullu. Oon jo muutamia kourallisia pähkinöitä laittanu pihalle, on ne siitä hävinneet jonkun suihin. Nokkiin. 

Tänään vietetään miehen 51-vuotispäiviä, alan kohta koristeleen kakkua. 

10 000 kotiloa ja reissut

 Meille on tullut näköjään perinteeksi syksyn lomareissut. Kesällä käydään korkeintaan Reposaaressa, mutta syksyllä sitten jossain ihan muualla. Tosin tällä kertaa käytiin myös Reposaaressa, majoittumassa muutama päivä siinä rakkaassa seiskamökissä Siikaranta Campingissa. Monilla se on vain yöpymispaikka ohikulkumatkalla (tosin ei se oo missään "matkan varrella") mutta meille se on lomakohde. 

Tällä kertaa säät suosi ja helli meitä niin että se oli aivan uskomatonta! Liki hellelukemiin ylsi, oli tyyntä ja ihan kesä. Aurinko paistoi joko täysillä tai sitten ohuen pilviharson läpi, mökin terassilla istuttiin ja nautittiin, koiratkin - mummokoira vaan on nykyään vilukoira, tarttee lämmikettä melkeen aina. Sen jälkeen kun ne rakensi siihen kunnon pation aitoineen, on ollu mahdollista pitää koiria irti, kun laittaa lehtikompostiritilöitä sopivasti aukkokohtiin. Jäi pois se narujen kanssa pelaaminen, kun ne oli aina koiran kinttujen ympärillä tai solmussa. 

Tyrnit oli kypsiä ja kirpeitä, Rantakioskin kanasalaatti ihan paras kanasalaatti mitä oon missään syöny ja elämä oli ihanaa muutaman päivän. Lähtöpäivänä satoi, sen jälkeen on kotona satanut ja aikoo sataa jatkossakin hamaan tulevaisuuteen asti. Eipähän lopu kaivosta vesi. 

Viikonlopun kotoilun jälkeen lähdettiin Ruovedelle, majoituttiin kivaan mökkiin Kankijärven rannalle reilun puolen kilsan päässä Helvetin Portilta. 

 Käytiin se hienoksi mainittu Helvetinkolu tsekkaamassa.

Tollanen rako kalliossa, ei paljo mikään. Sinnehän ei saanu enää mennä "turvallisuussyistä", vaikka mitään ei oo koskaan sattunu. Sit toisella kertaa patikoitiin jotain polkua pitkin jonkin matkaa, eikä siellä ollu ku risusta tavallista mettää. Tylsin kansallispuisto missä oon käyny, ja vissiin mummokoirankin mielestä kun se kieltäytyi lähtemästä toista kertaa. Piti kantaa pussissa melkeen koko reissu. 

Ruoveden taajama oli hieno paikka, paljon vanhoja rakennuksia ja Kantakrouvissa erinomainen lounas. 

Satoi aika paljon, sadeviitta oli tarpeen. Mökissä oli mukava olla, siellä oli komea liuskekiviuuni jota mies lämmitteli joka päivä. 

Ruovedeltä ajeltiin Tuurin kyläkaupalle, yövyttiin hotellissa. Olipa pompöösi paikka! Kultaa ja timangeja joka paikassa, niitä hiton hevosenkenkiä ja yksisarvisia ja jopa uskomattoman mauton valkoinen enkeli sisääntuloaulassa. Sain ponnistella pitääkseni naaman peruslukemilla. Miehen mielestä oli hienoa. Itse kauppahan oli vaan tavan kauppa, mutta iso. Sitä samaa tavaraa mitä joka paikassa muuallakin, mutta kalliilla. Se hyvä puoli siinä oli, että koirat sai istua kärryissä tavarapuolella. 

Me etsittiin miehen kans sopivia kenkiä, ei löytyny Keskisen kaupasta eikä Nahkapaikasta kummallekaan. Kaupasta etsin teemukia siivilällä, ei ollu semmostakaan. Ostin siskolle synttärilahjaksi lyhdyn (lyhtyvalikoima sai multakin kiitoksia) ja itelle lehmätyynyn sekä 7 kerää lankaa kympillä. Muotioutletista parkkiksen toiselta puolen housut ja bolerontapaisen 15 eurolla. Eipä tarvi mokomassa kaupassa toiste käydä. Eikä siellä Helvetinkolulla. 

Lehtokotiloita tuli sitten kesän aikana kerättyä yli kymmenentuhatta. Tarkkaa määrää en tiedä, kun tuli niitä paljon myös liiskattua lehtien väliin ja kengän alle - sanotaan että ne syö kuolleita lajitovereitaan, mutta en sellaista huomannut tapahtuvan meidän pihalla. Koirankakassa niitä kyllä oli.