Sienekkyyttä

Sanovat, että on hyvä sienisyksy. Että löytyy kanttarellejakin. Menin sitten metsään jälleen tsekkaamaan "omia" kanttarellipaikkojani, mutta niin skeptisenä lähdin, että en ottanut edes sieniveistä mukaan, pari pientä pussia sentään. Yllättävästä paikasta löytyi pari rellia, mutta muuten alku ei ollut kummoinen.

 Kuvasta ei ehkä kovin hyvin näe, mutta ihan selvästi oli potkittu hajalle ihan tahallaan. Toisaalta jäljet ei näyttäny kovin inhimilliseltä, ikäänkuin asialla olis ollu sorkat tai kaviot, niin teräväreunaisia olivat. Tai sitten jollain raggarilla (jolla on jotain sieniä vastaan) on ollu metsäpolulla jalkineina jotain muuta kuin kumpparit tai lenkkarit.

 Sitten löytyi pienenpieniä pikkaraisia pipanoita, joista ehkä viikon päästä vois sanoa, että sieniä. Jos olisivat vielä tuolla. Ehkä käyn katsomassa.

 Löytyi niitä sitten kuitenkin sieltä kaistaleilta, jotka moto oli jättänyt murskaamatta. En muista, että olisin näin painavaa saalista puolen tunnin reissulta ikinä saanut. Roskineen. Kun ei tosiaan ollut sitä sieniveistä. Koirat söi mustikoita sillävälin. Pakko oli päästää ne hetkeksi irti taluttimesta, kun hakkuujätteet lojui tantereella niin, että koirien oli vaikea kulkea. Ilman narua pystyivät etsimään parhaan mahdollisen kulkureitin vaikkapa rankojen alta. Tokkopa nyt enää on mitään semmosta metässä, mikä häiriintyis pienen koiran ohikulusta sen enempää kuin sen moton tai minun.

Ja sain kortin Zimbabwesta asti! :) ei menny kortilla kuin reilu 2 viikkoa matkata tänne.

Ukkonen jylysi taas jossain kaukana - itse asiassa unohdin ottaa töpselin irti tästä tietsikasta, vaikka tarkoitus oli, ja siksi tuli vähän kiire pois sieltä metsästä. Ei se sitten tänne tullut, meni takavasemmalta ohi ja haipui pois. Sadekuuro näyttää kyllä tulevan. Taidan viedä orkideat ulos. En tiedä, mikä iski siihen hääpäiväorkideaan, se pudotti kaikki kukkansa lähestulkoon kerralla. Toinenkin suuren osan. Helle?

Kyllikki pihalla

On ne sentään alkanu itselaitetutkin krassit kukkimaan. Yksi köynnöstääkin, ihme kyllä. Vaikka luulin koirien pureksineen kaikki olemassaolevat köynnöskrassin siemenet toissatalvena. Ostokrassin kukat on tulipunaisia, saapahan vähän väriä näihin omiin sitten ensi kesäksi, kun kerään siemeniä... vaikka onhan noissa nyt väriä ilmankin.

Eilen ajeltiin hyväksi tunnetulle grillille syömään, ja siellä satoi ja paistoi yhtä aikaa.

 Piti odotella autossa jonkin aikaa, että tohti lähteä. Kyllähän se kannatti, ruishampsa kanafileellä oli ihan hintansa väärtti.

Ilmoitustaululla oli omituinen ilmoitus Kyllikin pihapäivästä... "tapahtuma sisältää kaikenlaista" eikä varmaan ollu kukaan ees kattonu, miten monistuskone oli monistanut, kun rivien loput oli hukassa. Ei menty.  Ei tosin oltais menty vaikka olis ollu asiallinen ilmoituskin. Kotosalla kahdestaan vietettiin miehen viimeistä lomapäivää - tai virallinen lomapäivähän sunnuntai ei ole, mutta viimeinen vapaa ennen töihinmenoa. Ihmeteltiin ukkosta ja käytiin vähän kävelyllä koirien kans. Ja kaupassa. Näkyi hieno sateenkaari.

Kuva on pienikokoinen kännykkäotos, eli ei mikään hyvä, mutta näkee sen siitä :)

Valokuva varpaista, juttua junista

Lapset on taas lähdössä, toinen kaverinsa (joka on meillä nyt yötäkin) kanssa siskolle ja toinen poikakaverilleen. Miehen viimeinen viikonloppu ennen lomalta töihin paluuta. Maanantaina mulla on siis pitkästä aikaa yksinoloa, enkä pane pahakseni sitäkään, että kaljankittausta ei tarvi niin paljon katsella.

Viikolla käytiin taas kuvausreissulla, ajeltiin pikkuteitä ja päiviteltiin, että kyllä sitä asutusta ainakin täällä etelässä riittää ihan mettän keskellekin, rupusten hiekkateiden varsille. Komeitakin ökytaloja, yhden autotallikin oli monta kertaa mejän talon kokoinen, liekö asukkaan kulkupelinä linja-auto...

 Koskenmaan kartanon kulttuurikeskuksessa käytiin, sepä vasta idyllinen, suorastaan vähän teennäisen söpö paikka oli. Jopa luonnonkasvit tuntui tarkasti mietityn suunnitelman mukaan istutetuilta.

 Sisällä ei käyty, mutta ulkonakin oli taidetta. Tämä varsa oli mun suosikki. Toki antiikkisenmalliset ihmisveistoksetkin on paikallaan jossakin, mutta misantrooppina katselisin esimerkiksi omissa nurkissani mieluummin jotain muuta taidetta.

Hirvihaaranjoella käytiin katsomassa koskea, jolla kävin viimeksi talviaikaan. Nyt siellä oli niin kutsuvan näköinen kivi, missä piti istua vähän aikaa varpaita uittamassa. Tällanen varvaskuva on kuulemma yksi niistä, jotka pitää julkaista sosiaalisessa mediassa jos on lomalla. Tai jostain luin listan niistä kuvista, jotka suurin osa somettajista julkaisee lomalla... varpaiden lisäksi muistan listalla olleen jokun alkoholikuvan myös, kuoharilasin tai huurteisen. En nyt enää löydä sitä juttua, vastaavan kyllä mutta ulkomaankuvista. Ja eihän mulla mitään lomaa oo. Pridessä käydessä käytiin kuitenkin miehen kanssa yksillä jollain terassilla, ja siitä on kyllä kuva todisteena :) ihan vain siksi, kun ei vuosiin ole tullut istuttua miehen kanssa terassilla.

Ja tyttö kun bongailee erilaisia junia, siis lähinnä vetureita, niin oltiin sen kanssa toissailtana yhdentoista maissa katsomassa asemalla, kun sininen Fennia Rail -veturi meni. Siis yksityisen toimijan, ei veeärrän, joka enimmäkseen kulkee kuulemma Kotkan-Kouvolan suunnalla eli harvoin täällä nähty. Meni vain typerästi sitä laitimmaista raidetta, ja siinä oli toinen juna edessä, joten otettiin uusi yritys eilen aamulla toisessa paikassa. Onnistui silloin kuvaaminenkin - Instagramiin tyttö niitä kai laittaa. Eilen käytiin pari muutakin junaa bongaamassa, toisessa oli kaksi uutta Vectronia. Nyt kun lapsella on se jalka paketissa, täytyy autolla kuskata. Toinen bongais pokemoneja, mutta niitä on aika harvassa täällä maalla... Helsinkiin se toivois pääsevänsä, mutta ei nyt vielä ole jaksettu lähtee sinne asti. Lapsillakin kesäloma lähestyy loppua huimaa vauhtia...

Yksiin rippijuhliikin olis kutsu, mutta taidetaan olla noloja ja kieltäytyä kutsusta. Täysin vieraita ihmisiä ja virrenveisuuta - not my cup of tea.

Tässä vielä rinsessa juoksusuojansa kanssa tyynyjen päällä lepäämässä.

Muisti pätkii

Tää on aika kamalaa, kun taas tahtoo asiat mennä ihan mönkään kun ei muista! Pyykit on ollu ulkona kuivumassa taas kohta vuorokauden, aamulla koiria pihalle päästäessäni huomasin. Eipä niitä sillon kannata kerätä, yökasteessa ovat. Edelliset pyykit tuli kerättyä vasta niin illalla, että olivat jo uudelleen kostuneita. Tänäaamuna piti laittaa sitruunahappopuhdistus pyykinpesukoneeseen, mutta kesken kaiken ryhdyinkin vaihtamaan koirilta vettä ja laittamaan niille ruokaa - ettei unohdu, kun se on kuitenkin tärkeämpi asia - ja vasta puolitoista tuntia myöhemmin muistin sen pyykkikoneen. Olis puolitoista tuntia aiemmin valmistunut tuo eka pesu, jos en olis unohtanu!!! Kestää sentään kaksi ja puoli tuntia ja toiset kaksi ja puoli sitten se toinen pesu, joka pitää laittaa perään.

Miehän en tosiaan tohdi jättää mitään koneita päälle esim. nukkumaan mennessä, ja vain lyhyiksi hetkiksi poistuessani niin, että tänne ei jää ketään hereilläolijaa. Aika paljon olis tullu vettä lattialle silloin astianpesukoneen lauetessakin, jos en olis ollu sitä luutuamassa paikan päällä. Aina välillä kuulee, että pesukoneet ja jopa jääkaapit on syttyneet tuleen... tosin jääkaappia nyt ei voi olla koko ajan vahtimassa. Mutta että sitten kun on jotain menoa, ei voi laittaa konetta päälle, jos on unohtanu ajoissa laittaa.

Monet kyllä tekee niin. Jättää koneet yksin mylläämään. Ei ota töpseleitä irti ukkosella. Ei sammuta palavia tuikkuja yöksi - sammuuhan ne kun loppuvat.

Mulla oli riisihiutalepuuro kiehumassa itsekseen "viisi minuuttia", kun tulin välillä pläräämään nettiä. Ei se ihan ehtiny pohjaan palaa, kun koira havahdutti minut muistamaan. En muista sitäkään, että en saisi jättää ruokaa hellalle hetkeksikään yksin. Ainakaan "viideksi minuutiksi", puoli tuntia nyt ehkä... leipoessa on ajastin käytössä, pitäs ehkä harkita sitä keittohommissakin.

Saatan muistaa nyt, että pitää mennä jonnekin tunnin päästä, mutta puolen tunnin päästä päätänkin lähteä koirien kanssa lenkille kun olen täysin unohtanut menon.

Muistin viime kuun kahdeksas päivä käydä tk:n luukulla uusimassa migreenilääkereseptin, jonka uusituksi tulemisesta piti tulla tekstari. Migreenit oli vähissä, joten muistin vasta yli kuukauden päästä siitä, että ei ole kuulunutkaan mitään. Sillon oli vanha puhelin käytössä, joten uskalsin soittaa sinne automaattiin. Niissä oli jotain häikkää, jossain kohdassa luki että uusittu, mutta ei kuitenkaan ollu uusittu. No, uudelleen uusintaan sitten. Ei ole vielä mitään kuulunut, siitä on kohta puolitoista viikkoa ja just kun pääsin sanomasta sille kyselijälle puhelimessa, ettei ole ollu kesän aikana paljon migreeniä, on viikon sisään joutunu syömään monta kertaa migreenilääkkeen. Viimeksi eilenillalla, mutta kun ne on jo niin vähissä niin otin vain puolikkaan, eikä se vieny koko kipua pois. Sen verran kuitenkin, että sain nukutuksi. Loput lähti buranalla ja aamukahvilla.

Lomadiaesitys vieraiden karkottamiseksi?

 Tämän kuvan otin ensimmäiseksi, kun mökkiin oli sisälle päästy. Se on NIIN ihana! No ei mökki niinkään (olivat maalanneet sisäseinät valkoiseksi sitten viime käynnin, ja mökki oli muuttunut kliiniseksi pikku kopiksi entisen lämpimän mökkitunnelman sijasta) mutta tuo paikka. Nuo näkymät!

 Tässä tarkemmin ikkunasta näkyvää maisemaa.

                                     

Mökkirannasta lähemmin merta. Kyllä ne porukat tuosta ahdinparran peittämiltä kallioilta uimassakin kävi. Mieki olisin voinu, jos vesi olis ollu vähän lämpimämpää, mutta oli tuullut ulapalta kylmän veden tuohon. Yyterissä olis ollu lämpimämpi vesi, mutta nyt ei käyty sielläkään. 

 Porissa oli puita puettu ja joku louhikärmes ripustettu roikkumaan oksalta. Lienee jonkinlainen taideteos tuo.

 Kokemäenjokea kummastelemassa. Mie kummastelin noita hopeapajun (?) juurakoita tuossa reunalla, osaan oli kasvanut versojakin vielä, roikkumaan tyhjän päällä.

 En oo tiennytkään, että keijunmekko tarkoittaakin näin... hmm... mielenkiintoisen näköistä kukkaa. Minä voisin nimetä tuon jonkun ihan muun mekoksi, mutta hyvä kun multa ei kysytä.

 Mustavariskin tarttui muistikortille. On niillä karmiva ääni.

 Haavan taimi Haistilassa. Julmetun kokoiset lehdet. Tuolla käytiin siksi, kun tytär halusi nähdä tasoristeyksen turvalaitteet toiminnassa ja samalla bongasi kolme junaa. Mie kävelin koirien kanssa ja mua puri joku kauhia otus jalasta, luulin sitä vain jonku heinänkorren pistoksi mutta päkiänvierusta turpos ja kutisi aivan vietävästi. Muutenkin mua pureksi kaikenmaailman öttiäiset, tänä kesänä esimerkiksi ne pienet punaiset punkit on purru monta kertaa, kun yleensä ne ei tuppaa iholle. Puremajälki on tosi kipeä jonkin aikaa! Eikä tietenkään tullu otettua reissulle mukaan Histeciä tai kortisonivoidetta, joten jaloissa on raavittuja paukamia.

Höyryjunakin nähtiin Minkiön museoradalla. Hassu pikku veturi kapoisilla raiteilla, kuin lelujuna...

Ja kun motkotin siitä nimeltämainitsemattomasta porilaisesta pizza-, hampsa- ym. paikasta, jonka tuotteissa oli parantamisen varaa, niin kehunpa sitten Tammelan Teboil- huoltamon ruokia! Edullista ja hyvää oli. Kannatti ajella Forssan Keitaiden sun muiden ohi ja pistäytyä siellä, koirat sai pitää terassilla vieressä ja autonkin sai siihen ihan hollille, ei tarvinnu jonottaa eikä odottaa ruokaa pitkää aikaa. Siitä tulee meille jatkossa se taukopaikka, kun tuollapäin liikutaan. Toivottavasti ei lopeta toimintaansa, niinku usein tuppaa käymään pienemmille.

Merenrantaloma

Merenrantaloma on takana, ja alkaa jo mieli jollain lailla asettua tänne trooppiseen, hautovankuumaan ja kosteaan sisämaan kotiin. Rantalomalla oli taas vaatetta liian vähän, kun siellä on aina viileämpää sen meren ja tuulen vuoksi. Piti käydä Halpa-Hallista ostamassa vitosella semmonen bolerontapainen, jota varmaan tulee kyllä myöhemminkin käytettyä kun oli niin mukava ja lämmin. Ja taas ihmettelin, onko laillista pitää kaupan nimessä sana "halpa" jos kauppa on yhtä kallis kuin kaikki muutkin kaupat... pelkkä markkinointikikka, jolla saadaan massat sisään. Ruokapaikka siellä kyllä oli ihan hyvä, mie söin lounaan (muusia, lihamureketta ja jälkkäriksi pannukakkua kermavaahdon ja hillon kera), mies kerrosaterian ja tytär pelkät ranskanperunat, kolmen ihmisen ruokailu maksoi jotain 17 euroa. Halli, jossa on Halpa kahvila?

Säät oli kyllä hyvät, vasta lähtiessä pikkuisen ripsautti vettä. Ensimmäisenä aamuna kävin juomassa aamukahvinikin rannalla.

Siinä oli kyhmyjoutsenia enempi vähempi, yhdellä parilla oli peräti seitsemän poikasta, ja reviiri oli kaiketi niiden. Yksi lapseton pari siinä myös välillä ruokaili ja lepäili, ja viimeisenä aamuna ennen lähtöä sinne tuli kolmilapsinen perhe. Reviirin haltija tuli paikalle, ja toinen emoista lähti johdattamaan poikasia pois, kun toinen alkoi ihmeellisen paritanssin reviirinhaltijan kanssa, höyhenet pörhöllään, kaula mutkalla ja pää selässä.

Mutta ennenkuin ehtivät pois, tuli tappelu. Se oli ihan kauhea tappelu ja kesti kaikkineen varmaan yli kymmenen minuuttia! Purivat toisiaan kaulaan, hartiaan ja siipeen ja hakkasivat siipipankoilla.

Poikasten kanssa ollut emo koitti välillä käydä apuna, mutta sai itsekin köniinsä. Yksi joutsen taisteli kahta vastaan ja luulin jo, että ne taistelee viimeiseen asti, kun kumpikaan ei näyttänyt siltä, että aikoisi luovuttaa. Sitä oli kamala seurata, mutta pakko oli tietää, miten se päättyy.

Viimein toinenkin reviirinhaltija saapui kovaa vauhtia uiden paikalle, oli varmaan ollu kauempana poikasten kanssa eikä voinu niitä yksin jättää että olis lentäny paikalle.

Sori rakeinen kuva, zoomilla otettu, mutta vesi kuohuu "kokassa" ja peräaallotkin on aikamoiset, kun vauhtia on niin paljon, ettei poikasetkaan perässä pysy.

Taistelu siirtyi vähitellen kauemmas, ja loppui melko pian sen jälkeen, kun toinenkin vakituisista asukkaista tuli apuun. Olivat jo niin kaukana, että en nähnyt, miten siinä kävi, mutta mies - joka kuvaili niitä - kävi siellä kauempana, sanoi, ettei nähnyt kuin kolme aikuista joutsenta siellä enää. Sen vakiparin sekä sen kolmen poikasen kanssa uivan. Vaikka en tykkääkään, että tullaan toisten alueelle tappeleen, toivon että se toinenkin taisteluparista kuitenkin jäi henkiin... haavoja ja ruhjeita taatusti on kummallakin, höyheniä ja sulkia ajautui rantaan paljon.

Miehen valokuvakansiossa on kuva siitä voittajasta levittelemässä siipiään, ja kyllä se aika surkealta näytti.

Jäi paha mieli lähtiäisiksi, nytkin kun katson kuvia niin surettaa. Mutta se on luonnon meininki, elukat tappelee elintilastaan ja siinä on turha ahdistuneen ihmisen surra mitään. Hyvästä reviiristä kannattaa pitää kiinni vaikka henkensä uhalla - hyvä sen täytyy olla, kun ovat saaneet seitsemän poikasta pysymään elossa noinkin isoiksi. Lisää samanlaisia tappelemaan niistä reviireistä tulevina vuosina... Yksi leirintäalueen vakikävijöistä sanoi alkukesästä laskeneensa jopa 80 joutsenen parven siinä. Kyhmyjoutsenhan on hurjaluontoinen, laulujoutsenkin jää kakkoseksi jos riita tulee.

Toinen, mikä vähän himmensi lomailoa, oli motoristin kuolema siinä tiellä. Oltiin tulossa kaupungilta mökille, kun ambulanssi meni ohi ja pysähtyi linja-autopysäkille, jossa elvytettiin. Myöhemmin kuulin sivukorvalla, kun joku puhui että oli ollut valkoisella lakanalla peitetty ruumis siellä.

Edellisiin Reposaaren reissuihin verrattuna tämä oli erilainen, kun aika paljon aikaa vietettiin autossa matkalla erinäisiin kuvauskohteisiin kaupungissa. Reposaaren kylässä käytiin vain kaupassa ja kertaalleen ajettiin sieltä vierasvenesataman puolelta, kun yleensä on siellä käveleskelty ja aallonmurtajallakin käyty.

Kolmena iltana grillattiin.

Yhtenä iltana oli upea auringonlasku.

Viimeisenä iltana käytiin hakemassa suositellusta paikasta sapuskaa... olin iloinen, että siellä oli gluteenittomia pizzapohjia 1,50 lisähintaan, mutta se olikin sitten pieni, ehkä 25cm halkaisijaltaan, teollisesti valmistettu pohja, jolla oli täysin mautonta kinkkurouhetta, vähän jotain juustoa ja homejuustoa ja ananaan ja persikan paloja. Harvoin oon niin mautonta pizzaa syönyt! Paikka kehui makunsa salaisuudeksi jotain omaa tomaattikastiketta, mutta ei se kyllä maistunut millekään. Mies otti jonkin kebab-pizzan, joka ei myöskään ollut kaksinen - sillä jäi jopa osa syömättä, ja se on merkillistä. Mie sentään söin omani seuraavana aamuna loppuun. Tytär tilasi hampurilaisen ilman kurkkua ja sipulia (muut hörteet oli salaatti, majoneesi ja ketsuppi listan mukaan) ja sillä jäi kanssa syömättä, kun sinne väliin oli työnnetty tomaatinsiivu mainitsematta sitä missään. Hyvä ettei sillä yrjöt lentäny siihen paikkaan. Onneksi oltiin ulkona... No, ainakin tiedetään, että sieltä ei kannata sapuskaa enää hakea.

Takaisintulomatkalla oli niin paljon yliajettuja elukoita, kissakin, että teki pahaa. Ja muutenkin oli matkaltapaluumasennus taas. Tänä aamuna alkaa olla taas oma itsensä.

Kävin heti aamulla koirien kans pienellä kävelyllä, ja jokin aika sitten käytiin pidempi lenkki, kun on luvattu liki kolmeakymmentä astetta lämmintä ja tuuletonta. Päivemmällä lenkkeily olis jo liian tukalaa koirille. Ja mullekin. Nyt jo juomapullo tyhjeni. Pitäs keksiä joku vettäsäästävä, siisti konsti juottaa koirat... kouransilmästä menee paljon haaskuuseen, ja kun olen juottanut niitä muovipussilla peitetystä kouransilmästä, on se pussi sitten ollut märkä ja hankala. Tosin ei se varmaan enää näillä kuumuuksilla kovin hankala olis...

Juoksukin tuli sopivasti toiselle koiralle, haju oli varsinkin autossa paluumatkalla aika karu. Ja mun päätä on särkeny taas monta päivää. Voi, olispa saanu olla vielä viikon siellä meren rannalla!

"Lepään hetken ja syön sitten lisää..."

 ...sanoi leppäkerttu ruokapöydällään. Nyt on onneksi sitten leppiksiäkin paljon, kun niitä kirvojakin on.

Valkoinen kissankello

Nämä kuvat on kännykällä lenkin varrella napattuja silloin, kun en vielä ollu vieny sitä huoltoon. Aina on linssi rasvainen tai jotain, tuossa kissankellokuvassa vetää suttuiseksi. Vuosia sitten on ollu metsässä reilun puolen kilsan päässä tästä valkoisia kissankelloja, ne hävis (kuoliko pois vai siirsikö joku sen omalle pihalleen, en tiedä) ja nyt on tähän ihan tien viereen ilmaantunut. Saa nähdä kauanko tuo saa tuossa olla.

Kännykkä tuli huollosta, tai tekstari oli tullut sillävälin kun mun puhelin oli Joensuussa, että on valmis. Menin hakeen, ne ei ollu tehny muuta ku palauttanu tehdasasetukset ja väittivät, että syy on siinä, että on lasinsuojakalvolasi laitettu jonkin sensorin eteen. No, dna-kaupan myyjäkin oli sitä mieltä, että vika ei voi olla siinä, koska hänellä (ja miljoonalla muulla) on samanlainen suojalasi, eikä se silleen vaikuta. Ei se voi vaikuttaa siihen, että puhelin pimenee eikä sen näyttöä saa päälle. Eikä se takuulla voi vaikuttaa siihen, että kone soittelee itsekseen. Myyjä arveli, ettei ne oo oikeen huollossa käsittäneet, mitä vikaa puhelimessa on. No, nyt katsotaan, miten pelaa, ja kuulemma jos kolme kertaa vie huoltoon samasta viasta, ne vaihtaa toisen laitteen.

Mutta välillä käydään vähän lomareissaamassa. Esikoinen jää kotiin.