torstai 2. maaliskuuta 2017

Yällä

Heräsin puolen yön jälkeen siihen, että olin kai vetäny jotain räkää tai kuolaa henkeen ja yskin kamalasti. Sitten mies kuorsasi ja nukkumisesta ei tullu sitäkään vähää. Nousin suosiolla ylös yskimään ja etsimään netistä ratkaisua erääseen lapsen pulmaan, löytämättä sitä. Join teetäkin hunajan kera, mutta silti vielä yskittää. Kellokin on jo yli kolme. Pyllylleen meni tääkin yö. Selässä on lihas ollut jo muutaman päivän kumman tuntuinen, pelkään että siihen tulee taas se raivostuttava häiriö, joka tekee hulluksi sähköiskumaisilla vihlaisuillaan.

Kävin päivällä tytön kanssa poliklinikalla sitä jalkaa näyttämässä. En mennyt mukaan vastaanotolle tällä kertaa - oon siellä aiemmin ollu, mutta aattelin että se on taas samanlainen kuin ennen ("hyvin on parantunu, kuvissa ei näy mitään, ota särkylääkettä kipuun) ja aattelin että tekee hyvää tytölle käydä tilanteissa yksin, mutta turvassa. No, tällä kertaa kai kuvissa sitten olikin näkynyt jotain tai ainakin lääkäri oli puhunut ruston vaurioitumisesta, ja että ei voi mennä magneettikuvaan ruuvien kanssa eli ne otetaan pois. Mikä tietää taas uutta leikkausta. Ja kun en ollut mukana siellä vastaanotolla, en nyt tiedä onko päiväkirurginen vai pitääkö yöpyä siellä sairaalassa, mutta eiköhän se selvinne aikanaan.

Tyttö sai mukaansa sellasen kyselyn, joka piti täyttää ja lähettää sairaalaan, sitä leikkausta varten. Kysyttiin altistuuko tupakansavulle, polttaako itse tai käyttääkö huumeita tai alkoholia. En tiedä miten se liittyi asiaan. Kysyttiin kuka yöpyy lapsen kanssa, mutta kyseessähän oli lapsipotilaiden standardilomake luultavasti moneen eri tarkoitukseen, ja toisakseen tyttöhän on jo täyttänyt 16 joten ei varsinaisesti enää edes kuuluisi lasten puolelle. Kaipa ne siellä sen loppuun hoitaa, kun on siellä aloitettukin... kun vaan ei vielä täysi-ikäisenäkin ramppaisi tuon takia hoidossa.

Siksikin laitoin yksin vastaanotolle, kun nuopsyn hoitoneuvottelun yhteenvedossa, joka tuli kotiin, mainittiin että "äiti estää tytärtä kehittymästä kehityskaarensa mukaisesti" tjsp, sanamuotoa en tarkasti muista. Mietin sitten, että mitä minun olis pitäny tehdä toisin. Antaa tytön lintsata koulusta kun se ei mene bussiin kun ei uskalla? Fyysisesti ei saa käydä käsiksi että heittäis niska-perseotteella bussiin, ja henkisesti se ei vaan mene. Tottakai pitäs olla semmonen supervanhempi, joka osaa puhua tilanteen kuin tilanteen selväksi ja oikealle tolalle, mutta mistäs sellanen mun tilalle saatais? Tai kun lapsi lähtee Helsinkiin seikkailemaan jonkun jätkän kans, josta ei tiedetä nimeäkään, mutta tiedetään että se on erotettu koulusta ja asuu lastenhuoltolaitoksessa, niin meidän vain pitäisi hymistä täällä tyytyväisenä että jee, nyt lapsi kehittyy kehityskaarensa mukaisesti?

No oikeastihan meidän ongelmat on ihan käsittämättömän pieniä kun tietää, millaisia ongelmia joillakin nuorisonsa kanssa on mutta ei kai se silti ole syy jättää niitä tyystin huomiotta ja jäädä odottelemaan että ne kasvaisi.

Olinhan toki itse siinä keskustelussa mukana, mutta näen asian eri tavalla. Olen tavallaan joutunut vanhempaan lapseen verrattuna kannattelemaan tuota pelkäävää tyttöä enemmän, ja kun tiedän, mitä se tuskallinen ujous on, myös myötäelänyt ja koittanut monella lailla tsempata oman hyvinvointinikin kustannuksella. Nyt saan kuulla, että se, minkä olen luullut olevan lapsen tukena oloa, onkin sen kehityksen estämistä. Minä olenkin syyllinen kaikkeen, taas?

No, sain hieman vertaistukea yllättävältä taholta, että oli ollut pahempia ongelmia ja kun oli pyytänyt apua, oli vain sanottu että juopottelut ja kotoa karkailut kuuluu teini-ikäisen kehitykseen, että ei tarvi tehdä mitään. Se vain on jännä juttu, että kun poliisi korjaa sen juopuneen lapsen sitten kyliltä, tulee lastensuojeluilmoitus. Yhtäkkiä ei olekaan enää normaalia teini-ikää, vaan vanhemmat ei vain kykene huolehtimaan lapsestaan. Jätetään yksin nekin vanhemmat, joilla ei ole keinoja saada lastaan raiteilleen, vaikka haluaisivat. Meillä ei ainakaan vielä oo onneksi ollut alkoholin kanssa mitään sähläämisiä, ja johan vanhempi kolmen kuun päästä saa ihan laillisesti olla juovuksissa kylillä, jos haluaa. Ei taida haluta.

Helkkari, kello lähestyy jo neljää. Yskä ei tunnu ainakaan näin pystyasennossa, että sen puoleen vois ehkä mennä nukkuun, mutta jos mie sänkyyn mönkimällä ja köhinällä herätän miehen ja se ei saa sit enää unta... se nousee kuitenkin jo vajaan tunnin päästä. Ehkä odotan siihen asti. Yskäkin heti heräsi, kun sitä aloin kuulosteleen. Ja ihmettelen kyllä tän läppärin tekstinkäsittelyä... äsken se pienensi tekstin kun painoin vahingossa kai jotain väärää painiketta peukalontyvellä, ja nyt ei näy tabulaattori. Yllättävän ärsyttävää!

12 kommenttia:

  1. Ai helvetti! Yritä siinä sit olla oikeanlainen äiti. Kyl on vaikeeta! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on se kyllä vaikeaa kun tekee niin tai näin niin se menee aina väärinpäin... ja olen kyllä usein myös kysynyt, haluaako että roikun mukana vai haluaako mennä yksin, niin yleensä vastaus on että mukaan. Pelko on kovempi kuin häpeä siitä, että on äidin helmoissa.

      Poista
  2. Onpahan sulla ollut hankalat yöt.
    En kyllä mitenkään voi nähdä sinua muuna kuin hyvänä ja empaattisena äitinä. Mutta uskon, että ei se helppoa ole, kun pitää miettiä mikä on kellekin, etenkin tytölle, hyväksi. Voimia!

    VastaaPoista
  3. Lasten kasvatus lienee samanlainen juttu kuin eläintenkin kasvatus, että ei ole olemassa yhtä kaikille toimivaa konstia, vaan pitäisi löytää juuri kyseistä persoonaa tukeva tapa, mikä ei sitten olekaan helppoa. Vähän kun luet hevosenkäsittelyn asiantuntijan ohjeita, että jos hevonen yrittää taluttaessa ohittaa, niin heilauta riimunnarua sen turvan edessä, niin se pysyy taaempana. No, toimii varmasti monella, sitten taas yhdellä hevosella hevonen nousi välittämästi pystyyn ja potki etujaloilla, kun näin teki, jolloin saatiin aikaan suurempi käytösongelma, mitä alunperin oli. Jolloin alkuperäisen ongelman kanssa olisi pitänyt olla joku täysin toinen ratkaisu. Vaikka 90% hevosista toimisikin tuo vinkki. Niin sama on varmasti ihmislasten kanssa, jollekin voi jopa sopia, että heitetään yksin väkisin tekemään jotain ja siinä sitten voittaa itsensä ja huomaa selviävänsä ja rohkaistuu ja vahvistuu. Ja sitten joku toinen taas saa loppuelämän traumat siitä, että hylättiin yksin sinne. Että yritä siinä olla viisas sitten...

    Samoin myös terveydenhoitohenkilökunnalta noi on kuitenkin henkilökohtaisia mielipiteitä, riippuu ihan millaiseen tätiin/setään siellä törmää ja varmaan päivästäkin, että mitä mielipuolta siellä ollaan ja sitten kirjoitetaan papereihin, että menikö putkeen vai käteen. Elämä ei tosiaankaan ole helppoa.

    Ja sitten on meitä niin kuin minä, jotka pelkää lasten kasvattamista niin paljon, ettei uskalla edes hankkia niitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en miekään silleen tullu aatelleeksi, että kuinkahan sitä sitten pärjää kun lapset on teini-iässä :D oli vain semmonen tuhiseva käärö mielessä. Varmaan syntyvyys laskis huimasti, jos kaikille lapsenhankintaa harkitsevalle pidettäis vanhemmuuskurssi, missä kerrottas inhorealistisia esimerkkejä rääkyvästä uhmaikäisestä hakkaamassa päätään kaupan lattiaan ja teinistä haistattelemassa ja paiskomassa ovia. Ei kukaan sellasta lasta tilaa...

      Poista
  4. Voi että. Lasten kasvatus on vaikeeta, mutta ei se ainakaan äitiä syyllistämällä parane. Minä uskon, että olet takuulla tehnyt tarpeeksi ja ennen kaikkea tunnet oman lapsesi niin, että tiedät miten häntä tulee käsitellä. Isän tuki varmaan auttaisi, en tiedä miten paljon sitä mahdat saada... Se vaan kyllä on niin, että huoli omista lapsista ei häviä ikinä, ainakaan minulta, vaikka omani ovat jo reippaasti yli kolmekymppisiä, eivätkä ikinä ole aiheuttaneet mitään vakavaa huolta minulle. Toisaalta ilo ja mielihyvä omista lapsista on myös suuri, suurempi kuin muista ihmissuhteista, ainakin minulla.

    Kovasti tsemppiä sinulle tässäkin asiassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo, en vaihtais pois vaikka välillä harmittaakin. Isä on aikalailla ulkopuolinen, toisaalta tasapainottaa mun ylihuolehtimista viisveisaavaisuudellaan.

      Poista
  5. Noinhan se just on, teet mitä tahansa niin pieleen menee. Yritä siinä sitten. *hal*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä se päivä taas paistaa kohta :)

      Poista
  6. Äitiys on kyllä tosi rankka laji. Aina on huno omatunto, ja sitten kun on helposti syyllistyvää sorttia, tuppa lukemaan nuo jututkn sitten sen kautta vieläkin pahemmiksi.

    Toivottavasti tänään on jo parempi?

    Lämpöä lähetän täältä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhempia syyllistetään muutenkin kaikesta, milloin välinpitämättömyydestä, milloin helikopteri- tai curlingvanhemmuudesta. Kaikki ei osaa sitä hommaa tehä oikein, eikä kaikki lapset haluu olla oppikirjatapauksia siitä, millasia lasten kuuluis olla...

      Poista