Laitoin kauniin uuden kukkapaidan päälleni päivän kunniaksi, ja kaadoin sitten sille kahvia. Lähdin koirien kans lenkille, niin eikö joku leviäpersepyöräilijä melkein ajanu koiran päälle, kun tuli yllättäen takaa eikä yhtään varoittanut. Perkele. Ja sitten vielä tuuli niin kovaa, että lenkki jäi lyhyeksi kun korva tulee tuulessa kipeeksi.
Mies lähti äitilleen käymään. Anoppi soitteli jo aiemmin viikolla että tuleeko joku kahville, että ostaako hän kakun, sanoin että mies varmasti tulee mutta mie en vielä tiiä miten haluan äitienpäiväni viettää. No, myöhemmin se soitti vielä miehellekin, mies lupasi multa kysymättä että "me" tullaan. Olin aatellu että miksei sitä nyt vois sit mennä, mutta sen verran pahalla mielellä olin ja mies vielä omalla käytöksellään sitä pahensi, että jäin kuitenkin kotiin. Mikä siinä onkin, ettei oo minkäänlaista empatiakykyä toisen mielialalle. Pitääkö siitä aina suuttua? Eikö vois joskus vaikka halata ja lohduttaa? Jos tuollaisia kyselen, suuttuu siitäkin. Parempi siis pitää mielet sisällään ja koittaa olla kiukuttelematta ulos asti. Ihan niinku lapsuudenkodissakin piti elää, ei saanu ikäviä tunteita näyttää. Kyllä mie silti kerron, jos mua potuttaa, vaikka koitankin olla sitä näyttämättä.
Tongin vähän nokkosia pois kukkapenkeistä - tai niistä kohdista, joissa jotain perennoja kasvaa - ja samalla vähän ukonhattua, kalliokilpeä ja kotkansiipeäkin. Vois oikeestaan mennä kohta jatkamaan, niin olisin ees jotenkin hyödyksi maailmalle. Tai sitten nukkumaan, jos ei vaikka enää heräis.
Hevoskastanja.
Tuomikin kukkii kohta.
"Mistähän nää mun äitienpäiväahistukset oikeen kumpuaa?"
VastaaPoistaMonilla varmaan myös siitä, että äitienpäivästäkin on tehty niin kaupallinen juhla ja some ruokkii vielä omalta osaltaan niitä mielikuvia, kuinka päivää kuuluisi viettää.
En nyt mene arvailemaan, onko kohdallasi samaa, mutta mua kyllä vähän ällöttää nuo siirappiset somessa olevat päivitykset. Itselleni riittää se, että toivotan äidilleni henkilökohtaisesti hyvää äitienpäivää ja kukkakauppias- tätini toimitti kukkatervehdyksen perille. En koe enää tarpeelliseksi somessa onnea toivotella ja toitottaa, miten ihana ja tärkeä hän on.
No, kukin ehkä tyylillään tässäkin asiassa.
Mulla oli välillä unettomuutta ja omalääkärini ehdotti, että kokeilisin mirtazapiinia ihan miniannostuksella. Toimii hänen mukaan monilla. Ja kyllä toimii mullakin. Otan sitä 3,25 mg ja puoli tuntia lääkkeen ottamisen jälkeen olen jo taju kankaalla ja nukun erinomaisesti.
En ole joutunut sitä pitkiä aikoja yhteen soittoon käyttämään, etten sitten tiedä, toimiiko se pidempiä aikoja. Tämä nyt ihan vain vinkkinä, jos sattuu olla tarvetta kokeilla muutakin kuin melkatoniinia. Kunnon yöunet ovat niin arvokkaita ja ainakin itselläni vaikuttavat paljon myös mielialaan.
Toivottelen sulle hyvää äitienpäivää kaikesta harmituksesta huolimatta. <3
Niin, en tiedä. Meillä ei oikeestaan mitään päiviä edes juhlita, mun ei tarvi vääntää kakkua eikä kestitä ketään. En ymmärrä noita, jotka somessa "toitottelee" - tuntisin itseni vaivautuneeksi, jos mun lapsi ylistäis mua julkisesti. Ja jos joku ylistelee, olen aina näkevinäni siinä taustalla jotain vähemmän mukavaa, jota pitää peitellä pintaa kiillottamalla. Mutta kukin tavallaan.
PoistaOon mirtatsapiinia kokeillut tasan yhdellä puolikkaalla... nukuin kyllä vissiin ihan hyvin, mutta en sitten herännyt koko seuraavana päivänä. Piti vielä kuskata lapsia jonneki enkä varmaan ollu ajokunnossakaan, kun olin niin väsyny. Ketipinoria sain viimemmäksi samaan tarkoitukseen, mutta siinä oli sama homma. Lääkäri käski ite säätää annoksen semmoseksi, ettei päivällä nukuta, mutta sellanen annos oli sitten niin pieni, ettei se auttanu nukkumiseenkaan.
Ja kiitos :)
Olipas sulla harmeja.
VastaaPoistaMinulla ei ole äitienpäivän probleemia, oma äiti ja anoppi ovat molemmat kuolleet jo 90-luvulla. Itse en ole äiti, mutta joka äitienpäivä mies kerää pihalta tai metsästä aamulla lehteä hakiessaan muutaman kukan ja kun herään, ne ovat juomalasissa kahvitermarin vieressä. Tämä siksi, että vuosia sentään yritin tulla äidiksi ja ne hoidot olivat rankkoja. Tämä on vähän sisäpiirijuttu, joku voisi pitää kornina, mutta ei se ole :)
Kyllä sie oot kukkaset ansainnu ♥
PoistaHyvä että osasit jäädä anoppilan käynnin sijaan kotiin, kun mieli on musta. Lepää ja ole rauhassa, koita hengitellä ♥
VastaaPoistaKiitos kyllä :)
Poistaleppoisaa kukkapenkkimyllerrystä!
VastaaPoistaKiitos... siitä vaan tulee hartiat jumiseksi! Mutta vetäisin pienet saunajoogat äsken, ehkä se siitä vetreytyy. Nyt on unikoiden ympärille saatu vähän ilmaa, kun enimmät vuohenputket on revitty pois. Kasvaahan ne heti uudestaan, mutta josko unikot sais vähän ees etumatkaa.
PoistaUsein vissiin ihmiset lataa ihan hervottomat odotukset näihin juhlapäiviin, sekin voi ahdistaa. Ainakin mulla oli sellaista joskus, mutta opin pois siitä. Tavallaan siis se, että lapsuudenkodissa oli ne pakolliset kakkukahvit kaikille sisaruksille ja sitten, kun en itse sellaista halunnut, niin tuli taas 'huono äiti ja tytär'-syndrooma.
VastaaPoistaKyllä mä toivoisin, että sä jaksaisit vielä huomennakin herätä <3
Kiitos ajatuksesta :) heräsin mie, hiilidioksidipäänsärkyyn kylläkin.
PoistaTunnistan tuon myös aikaisemmilta ajoilta, tuon odotusten lataamisen. Joskus vähän harmistuinkin, kun en edes korttia saanut, mutta kun sitäkin miettii niin enpä tainnut kertoa että haluaisin kortin. Pidin sitä itsestäänselvyytenä, koska itse olin aina toimittanut äidilleni kortin. Nyt oon hiukan jo oppinu sitä, että jos jotain haluaa, pitää aukaista suunsa ja sanoa se, ja toisaalta eipä niillä oo niin väliä. Tiedän muutenkin, että lapset tykkää minusta.
Ahdistus kun tulee, sille ei voi mitään eikä se ole huonokaan, tulee ainakin mietittyä mitä ei halua tehdä. Olkoon tämä päivä parempi, iloisempi :)
VastaaPoistaToivotaan niin!
Poista