Kukkia ja mehil... ampiaisia

Kuudessa ylimpänä olevassa lukulistan otsikossa on juhannus muodossa jos toisessa :) Meillä on rauhallista. Lapsukaiset on omissa riennoissaan ja me vanhat varikset täällä taas kaksin. Tai koirien kans. Ulkona on liian kuuma tai liikaa lentäviä saatanoita, ollaan enimmäkseen oltu sisällä.

Heräsin kyllä aamulla ennen kuutta, joten olin aamulenkillä hyvissä ajoin. Eipä näkyny paljoo kulkijoita! Puoleen päivään mennessä olin lenkkeillyt, leiponut kakun ja paistanut jauhelihakebakoita ("nakkebakkoja", oli nakinpaloja tikussa lihan alla) ruuaksi, ja nukkunu parin tunnin päikkäritkin.

Jasmike avas hääpäivän kunniaksi ensimmäisen kukkansa, ja orvokkipadassakin eka nyrpeä viiksivallu päätti avautua:

Heittelin tuonne tosiaan kurkkuyrtin ja kehäkukankin siemeniä, kun niitä nyt sattui olemaan enkä keksiny mihin paan, siksi siellä näkyy muitakin lehtiä kuin orvokin. Tuon yhen rikkaruohon, mikälie pujo, nyppäsin irti kuvanoton jälkeen. Vesiheinää riittää vieläkin nypittäväksi. 

 Hypnoottinen kotkansiipizuppilo.

 Mää vaan sanon, että hulluihin paikkoihin alkaa ampparit pesiä tekeen! Katrilla ulkosohvan alle, meillä aurinkovarjon alle. Ei tuossa liikennettä näkyny, liekö huomannut ettei tuo ole kovin tukeva paikka. Eka isompi tuulenpuuska, niin lentää nurinnarin pihalle tuo varjo - etenkin kun sitä ei uskalla nyt kiinnikään panna, jos vaikka on ampiaisia pesässä... edellisten lentelyjen jäljiltä on tukirankakin jo vääntyillyt miten sattuu.

 Toin Reposaarta vähän kotiin. Täkäläiset keltamaksaruohot on jo täydessä kukassa, tämä vielä harkitsee... mutta näyttää kuitenkin jossain määrin toipuneen matkasta. Tuosta yksittäisestä maksaruohosta en sit tiiä, sen juuri taisi katketa.

Iltakävelylläkin sitten käytiin, vaikka olikin kuuma. Hissukseen mentiin ja valikoitiin tuuleisa reitti ja juotiin usein. Luomu(?)pellossa oli paljon valkoisia tipluja, jotka tarkemmin katseltuna osoittautui peltohatikan kukiksi. Kauniita pikkukukkia, joista Luontoportti sanoo näin:

Peltohatikka lienee tullut luontoomme varhaisen maanviljelyksen mukana, kenties jostain Alppien pohjoispuolelta. Edelleen se on meillä ihmisen seuralainen, joka kasvaa pääasiassa viljelysmailla ja vaivaa etenkin happamien turve- ja hietamaiden peltoja. Vaikka peltohatikka onkin hento ja yksivuotinen, taajat kasvustot kyllä heikentävät viljan kasvua. Lajia on vaikea hävittää, koska hatikalla on maassa siemenvarasto, parhaimmillaan – tai pahimmillaan – jopa 10.000 siementä neliömetrillä.

Suomessa peltohatikka on niin selvä rikkaruoho, ettei sen uskoisi olevan myös ikivanha viljelykasvi. Kasvia on viljelty vielä viime vuosisadan alkupuolella Pohjois-Saksassa ja Tanskassa karjanrehuksi. Sen sanotaan vaikuttavan edullisesti lehmien maidontuotantoon. Vielä aikaisemmin se on ollut myös tärkeää ihmisravintoa. Öljypitoiset siemenet ovat hyvin ravitsevia ja kivikaudella niitä on käytetty todennäköisesti puuroaineksena. Siemenet ovat kuitenkin niin pieniä, että keräämisen vaivalloisuus lienee karsinut hatikan esi-isiemme ravinnonlähteiden joukosta kun helpompaa ruokaa on tullut tarjolle.

On siinä ollu hommaa, kun tuonkin kasvin siemeniä on puuroksi asti kerännyt... ei oo ollu vapaa-ajan ongelmia.