Märkää

Hei te, joilla on tiskikone; kuinka märkiä astiat on ohjelman päätyttyä? Meidän koneessa on pitkä ns. kuivausjakso ohjelman lopussa, ja astiat on ihan hiton märkiä silti. Jotenkin tuntui tänään, että ne oli jääny entistäkin märemmiksi, siksi asia nyt tässä on esilläkin. Mielestäni esimerkiksi sisko pistelee astiat koneesta kaappiin melkein saman tien, mutta ei tämmöisiä kyllä pysty. Tuntikausia täytyy pitää luukkua auki, että astiat kuivuu, ja mukien ym. päällä saattaa silti olla lammikko.

Ja perussuomalaiset nuoret on hämmentyneitä. Voi hyvänen aika. "Kun se ei minua koske, se ei voi eikä saa koskea ketään muutakaan." Lapsia ei kuulemma saa myöskään hämmentää väittämällä, että kaikki ei ilmiselvästi olekaan tyttöjä tai poikia. Ihan kuin se ei lasta itseään hämmentäis, jos siitä tuntuu että sitä kutsutaan väärällä sukupuolella. Jotenkin tuntuu, että on rakennettu jokin kummallinen uhkakuva, missä naiseus ja mieheys yhdistetään väkivalloin samaksi, ja sitten taistellaan sitä vastaan. Tavallaan olematonta asiaa vastaan. Milloin ne ymmärtää, että jonkun toisen ihmisen erilaisuus ei ole mikään uhka heitä itseään kohtaan?

Sama juttu sen avioliittolain uudistuksen kanssa. On rakennettu uhkakuvia, että homosaatio tulee ja valloittaa kaikki, heterot pakotetaan homoiksi ja lapsetkin jo pienestä pitäen koulussa opetetaan homoiksi, heterous ja kristillisyys kielletään ja tehdään laittomaksi ja lapset otetaan oikeilta vanhemmiltaan ja annetaan homojen kasvatettavaksi ja hyväksikäytettäväksi. Siis kun kyse on aivan marginaalisen väestön avioliitosta! Wikipediasta löytyy tällainen tieto: "Seksuaalista identiteettiä on Suomessa tutkittu satunnaisotoksiin perustuvilla kysely- ja haastattelututkimuksilla 1971 ja 1992. 18–54-vuotiaista suomalaisista piti itseään homoseksuaalina vuonna 1971 tehdyssä tutkimuksessa 0,8 % ja vuonna 1992 tehdyssä tutkimuksessa 0,6 %. Toisaalta seksuaalivähemmistöihin kuuluvien määräksi on myös Suomessa arvioitu 5–15 %:ksi väestöstä." Muutaman tuhannen ihmisen asiasta on tullut hirvittävä uhka koko yhteiskunnan koossapysymiselle. Tai sitten kyse on vain tekosyistä, kun perimmäinen syy - "hyi, ällöttävää, anaaliseksiä!" - tajutaan itsekin todella typeräksi ja otetaan keppihevoseksi lapset, koska lasten oikeudethan vetoaa kaikkiin.

Eiköhän tässä maailmassa ole oikeitakin huolestumisen aiheita, ei niitä tartte itse kehitellä.

Lapset läks kylille, jäin taas rauhassa yksin. Tosin olen taas nauranutkin enemmän, kun lapset on ollu kotona. On ne välillä niin hupaisiakin. Käytiin eilen poliisilaitoksella tunnistautumassa henkilökorttia varten, ja on se tosi tarkkaa; huomasi se virkailija heti, että toisen tytön kulmakoru oli otettu pois, kun se kuvassa vielä oli. Ei sitä ihan heti vilunkipeliä voi pelata... Huomasin, että minunki henkkarit vanhenee loppukesästä taas.

Mutta kyllä oli stressaavaa ajella kaupungissa taas. Miten olikin niin paljon vielä liikennettä just sillon! En missään tapauksessa ole tasa-arvon kannalla, mitä risteyksiin tulee - ääliömäisintä on laittaa tasa-arvoisia risteyksiä pääkadun varrelle. Kierrän keskustan aina, kun se vain on mahdollista, mutta ei se helppoa ole silloinkaan.

Hatuttaa

 Koirat taas poseeras. Harmi, että tuohon taakse jäi punainen tukkapyyhe, näyttää niinkuin koira olis iso ja seisaallaan siinä. Melkein saman sävyinen kuin haalari.

Tein silloin taannoin sellasen käyttäytymiskyselyn, niin tuli sen tiimoilta pyyntö, että toinen koira antais verinäytteen. Tuo makaava yksilö. Sopi ilmeisen tarkasti rodun käyttäytymisprofiiliin ja sen takia halusivat sen mukaan jatkotutkimuksiin. Ei vaan oo yhteistyössä olevia eläinlääkäreitä näillä nurkilla, sellaset ottaa näytteen edullisemmin ja jopa ilmaiseksi muun käynnin yhteydessä - tosin en mistään löytänyt edes viitteellistä hinta-arviota, mitä sellainen ylipäätään, alennuksen kanssa tai ilman,  maksaa. Postikuluineen. Onko se viisi kymppiä vai viisi sataa. Täytyy kysyä kun tulee asiaa eläinlääkäriin, toivottavasti ei tule.

Uuni oli lämmin tänään. Kokeilin tehdä gluteenittomia tuulihattuja, ne onnistu mainiosti vaikka usko oli taas loppua taikinavaiheessa. Kökkäreinen mössötaikina. Gluteenittomat jauhot kun ei tahdo sekoittua oikein mielellään nesteeseen. Oon mahdollisuuksien mukaan pannu jauhot kulhoon ja sitten liruttanut vasta nesteen siihen keskelle, ja sekoittanut vinhasti niin että reunoilta sekoittuu nesteeseen hiljalleen aina lisää jauhoa. On toiminut. Tuulihatuissa se oli vähän hankalaa, kun jauhot piti vispata sinne kuumaan vesirasvaseokseen.

Sisällä appelsiinirahkaa ja kermavaahtoa. Nam. Söin sitten aikasen monta.

On suunniteltu sitä mun joogareissua, ja vähän tympeältä tuntuu, kun perheen suhtautuminen on  mitä on. Taidan jäädä sinne Saarijärvelle.

Pitäisi

No niin, nyt se mun oma-aikaloma loppui. Lapset tuli mamman siipien suojaan eilen, vanhempi meinas tulla jo tiistaina, mutta lykkäsi tuloaan. Ei siinä mitään.

Oli tarkoitus ja suunnitelma eilen ottaa ompelukone esiin ja tehdä sitä sun tätä (verenpaineen sallimissa rajoissa - mulla kun tuppaa hermot meneen sen koneen kans) mutta suunnitelmat meni puihin päänsäryn takia. Oli jo joogaan lähtiessä - poikkeuksellisesti loman aikana pidettiin jooga, kun eräs ryhmän jäsen veti sen - hiukan outoa päänsärkyä, joka sitten vain paheni. On muuttanu kyllä luonnettaan mun päänsäryt, ja migreenilääkkeen haittavaikutukset pahentuneet. Melkoinen valinnanvaikeus on, ottaako lääkkeen ja ne siitätulevat oireet vai yrittääkö kestää kipua vielä vähän aikaa ja ottaa riski, että menee "yli" jolloin alkaa oksentaminen eikä lääke enää auta. Yleensä otan lääkkeen illalla, koska on toivo, että pystyis nukahtaan ennenkuin lääkkeen haitat pamahtaa päälle (no aika pieni toivo kylläkin) ja muutenkaan kun ei ole mihinkään kykenevä pitkään aikaan, niin sama se on maata sit sängyssä. Vaikka välillä tuntuukin, että kuolee.

Sain sentään käytyä sovitusti kaverin luona kahvilla ja rupattelemassa, se oli elähdyttävää.

Tänäaamuna heräsin, kun mies nousi, enkä saanut enää unta kun oli kuuma ja kylmä ja hankalaa, ja viimeistään silloin karisi unet, kun muistin, että piti ne tyttöjen henkkarit hommata kun miehellä oli iltavuoro, ja se unohtui. No, tein sähköisen hakemuksen ja maksoinkin sen (no ihme, että oli rahaa tilillä se vaadittu satanen... ei oo enää...) ja on toisen huoltajan suostumus, enää tarvii vain käydä viemässä se suostumus ja tunnistautumassa poliisilaitoksella, niin lähtee hakemus etenemään. On se kuitenkin hyvä olla olemassa se henkilökortti.

Edelliseen postaukseen viitaten, niitä elävänä pyytäviä loukkuja saa edullisestikin, kympin oli halvin. Siihen ei tosin mahdu kuin yksi hiiri, joka äkkiä kuolee nälkään, jos ei vapauteta. Sitten oli useamman hiiren loukkuja vähän kalliimmalla. Ehkä vielä hommaan jonkinlaisen semmosen.

Pitäis. Ja pitäis. Syödä ja lähteä lenkille esimerkiksi.

Herkkis

Justiin kun pääsin eilen sanomasta "rosvoista", että kunhan eivät sisään tule! Olin koirien kanssa tässä kolmestaan kaikessa rauhassa ja kello jotain 10.35, kun alkoi kuulua kolinaa jostain. Koiratkin tuhahteli. Kuulosti kuuluvan kuistilta, ajattelin, että lintu on lentäny sinne eikä osaa ulos kun on monta ikkunaa. Menin katsomaan, mutta ei - ulko-ovikin oli kiinni, ei lintu olis ees päässyt. Kuistilla kolina kuulostikin tulevan sisältä, vintin rappusilta. Hiiriparka oli jääny naamastaan kiinni loukkuun, ja rymisteli portaita alas hiirenloukku päässä kiinni... mun teki taas niiiiin pahaa, sielullisesti. Voi hyvänen aika, kun ne osais pysyä ulkona eikä tulis tänne sisälle pissimään ja jäämään loukkuihin! Metsähiiret! Metsässä niiden paikka on.

Odotin vähän aikaa kolinan loppumisen jälkeen ja vein sitten raadon taas roskiksen kannelle. Siellä se lumessa maatessaan näytti niin yksinäiseltä ja säälittävältä sievine korvineen, että mulla ihan väkisin meinas itku tulla. Silmiä piti pyyhkiä. Pitää nytkin, kun kirjoitan tätä. Miehelle kun puhuin asiasta, niin se sano että no ota loukut pois. Ei sekään kyllä ole vaihtoehto, muutenkin välillä haisee vintissä niin vahva hiirenpissa... elävänä pyytävä loukku melkein jäis sitten vaihtoehdoksi, ja sitten sais pähkäillä, että mihin ne pyydetyt hiiret veisi. Paljonkohan sellaiset loukut mahtaa maksaa? Olen kyllä nähnyt sellasia saaveihin rakennettavia ansoja, joissa on "laituri" jota pitkin hiiri kävelee ja sit se keikahtaa ja hiiri putoaa saaviin, mutta eihän tuonne nyt mikään saavi mahdu. Ja aina pitäs muistaa tarkistaa ja matkallelähtiessä ottaa pois, ettei kuole hiiret nälkään.

Kärsin säälin liikatoiminnasta.

Mutta olen pitänyt tänään sen uutistaukoni paria linkattua juttua lukuunottamatta. Poistin suksenpohjista vanhat voiteet ja laitoin uudet, mutta sitten huomasin, että ne ei olekaan vetäneet latua tuohon, missä ennen on ollu paikka, mistä sujahtaa ladulle. En sitten päässyt vielä hiihtämään. Pitää etsiä ensin ladun pää, kun ei ihan viitsi talojen pihojen poikki hiihdellä, tai ensin kävellä sukset kainalossa kilometriä, että pääsee suksille.

Peukku

Eilen orkideaa kylvettäessäni onnistuin katkaisemaan siitä kukkavarren, sen missä oli se ainoa kukka ja ne nuputkin, jotka oli hiljaiseloa viettäneet melkein koko talven. Tarttui vesihanaan kun nostin ruukkua, ja napsahti pois. Surin kovasti, mutta sitten huomasin, että kuivuneen ja ei-kuivuneen varren yhtymäkohdassa oli uusi alku!

Sieltä se punkee päättäväisesti. Orkidea ei taatusti elä parhaissa mahdollisissa oloissa täällä, mutta niin se vain jaksaa tehdä uutta eikä masennu, niinkuin omistajansa. Joka ajatteli pitää uutispimennon tänään. Ainakin osittaisen.
Eilen havaitsin, että oli vedetty latu pellolle, ainakin johonkin kohtaan. Aika surkean näköisesti se kyllä sänkipellolla meni, mutta parempi kuitenkin sänkipelto kuin kynnetty pelto. Saattaa olla, että pääsee hiihtämäänkin vielä, jos saa lähdetyksi. Ei taida kyllä olla kaksiset voitelutkaan suksenpohjissa...

Mustarastaskin tuli taas syömään, kun tuli paljon lunta. Laitoin sitä varten kuorettomia auringonkukansiemeniä laatalle ja maahankin hiukan. Viherpeipot syö maasta mielellään myös. Ja se rosvo, jonka luolan suuaukon taannoin bongasin... ei siinä mitään, kun eivät sisälle tule.

Kuka muistaa vielä sen mun työtapaturman tammikuussa? No, pyydystän kuvan tähän niin ei tarvi mennä muualle katteleen...

Tammikuussa

No se näyttää nyt tämmöseltä. Ei varmaan kyllä kiinnosta ketään.

Mustaa vaan tulee lisää esiin, eikä loppua näy. 

Tänään yritän tehdä jotain. Mullahan on lomaa kuskauksista, enkä aio lähteä autolla mihinkään ennen keskiviikkoa, joten ruuanlaitostakin on lomaa kun ei ole mitään mistä laittaa ruokaa. Tein surkean keiton eilen "kostoksi" siitä kun kukaan ei lukenut ajatuksiani ja vienyt minua syömään sushia, ja se olikin kuulemma hyvää ja sitä piti oikein santsata. On tää kummallista - kun yritän tehdä mielestäni hyvää ruokaa, siitä ei tykätä, ja kun teen "vain jotain" niin se onkin sitten hyvää...???

Voitto

Joskus tuntuu, että se mun tulevaisuudenpelko jäytää niin lujaa, että se tappaa sen vähänkin ilon, mitä elämästä saa irti. Oon miettiny, pitäiskö lakata lukemasta uutisia kokonaan. Tuudittautua omaan pieneen hämäläiseen turkoosinväriseen kuplaan odottamaan lottovoittoa. No, tuon kirjoitettuani päätin käydä katsomassa, onko ollut onnea, ja oli; Eurojackpotista 5,44 ja jokerista 1,20...

Usein, kun ollaan jääty miehen kans kaksin, kun lapset on menny kuka minnekin useammaksi yöksi, niin ollaan käyty syömässä kahdestaan jossain ruokapaikassa. Vaatimattomasti. Mietin sitä taas, mutta huomasin, että aloite ja ehdotus on yleensä tullu multa, ja usein saanu ensalkuun huonon vastaanotonkin... Nälkä kyllä tulee, mutta vaimohan laittaa ruuan. Turha sitä minnekään ulos on viedä syömään, maksaakin semmonen. Mutta on mulla viikolle ihan omaa kivaa, ainakin yhdeksi päiväksi...

Tätä

Nyt on ollu eri blogeissa juttuja vanhojen tansseista, ja kyllä mulla jonkinlainen suru ja harmitus on siitä, että meidän lukiolainen ei tule koskaan niitä tanssimaan, ei vietä penkkareita eikä potkijaisia. En oikeastaan ajatellutkaan koko asiaa aiemmin, nyt se hyppii silmille sieltä täältä. No, voinhan mie aina lohduttaa itteeni, ettei tarvi panna kauheeta rahamäärää pukuun, meikkaukseen ja kampaukseen :)

Ja juttelin tytön kans pari päivää sitten, sanoin että me vanhemmat ja muut aikuiset voidaan kyllä omia mielipiteitämme kertoa, ja saattaa lipsahtaa vaikka että "sinun pitäs", mutta tyttö itse on se, joka päätöksen tekee, mihin ensi syksynä menee.  Mejän höpinät voi kuunnella ja ottaa neuvoina, mutta mitään ei tarvi tehdä meidän mieliksi, siksi koska me haluttais sen tekevän, kun kyse on hänen elämästään ja valinnastaan.

Tähän väliin kuvituskuvaksi äitin pupunen, jota harjasin tänäaamuna ja se oli tyytyväinen. Kuva kuopuksen ottama. Koirat pääsi myös hautausmaalla käymään, kun vein jäädytettyjä tulppaaneja muistokivelle. Tuli aika hienot, mutta kun jääty niin hitaasti, niin oli vain puolen purkillisen kokoinen. Toinen puolikas oli tarkoitus jäädyttää siihen päälle, mutta ei ollu kelejä enää ja tulppaanitkin ehti kuihtua. Kaunis se oli semmoisena pienenäkin, tosin lunta oli niin paksusti, ettei sitä paljon näkyny sieltä.  Kuvaa en hoksannu ottaa.

On ennakoitu lumisadetta maanantaihin asti - tosin jo tän päivän aikana on ennusteet muuttunu vähempilumiseksi - ja meidän lumilinko on ollu hiljaa tän talven. Mies sitä koitti kiskoa käyntiin pariin otteeseen, mutta ei lähteny, ja sitten on kolalla tuupittu. Aloin sitten sen lumisade-ennusteen (30cm) säikäyttämänä puhuun, että eikö sille lingolle vois jotain koittaa tehä, muutaki ku turhaan kiskoa narusta käden kipeeksi. No ei hän osaa sitä korjata, kyllä hän sen ehkä kesällä vie huoltoon tai saattaa jossain vaiheessa apikkeelta kysyä keksikö se mitä vois tehdä... sitten se kuitenkin hetken päästä pani ulkovaatteet päälle, kävi ulkona ja tuli sisälle kuivattaan koneen tulpan, ja hetken päästä hyrähti linko käyntiin pihalla. Vähän tuuppimista se vaan vaati, että jotain tapahtui. 

Tänään vietiin kuopus ja kaverinsa junalle, halasin molemmat matkaan ja loppupäivä ollaankin lähinnä hiljaa möllötetty täällä miehen kans. Kysyinkin jo siltä, että onko sillä jotain murheita kun on hiljaa ja jos jotain kysyykin, niin äreähkön vastauksen saa. Ei kuulemma ole. Mulla on jo nyt ikävä lapsia, niiden kanssa sentään joskus jutellaankin... Yritin tehdä lumiukkoa pihalle, mutta lumi ei ollu yhteistyöhaluista. Tein vain pienen, ja lyhdynkin, mutta en viitsinyt sinne panna tuliakaan, eihän niitä kukaan näe. Katoin yhden Poirotin, yhden dokumentin ja tässä koneella ollu. Taidan lähteä nukkumaan.