maanantai 22. helmikuuta 2016

Herkkis

Justiin kun pääsin eilen sanomasta "rosvoista", että kunhan eivät sisään tule! Olin koirien kanssa tässä kolmestaan kaikessa rauhassa ja kello jotain 10.35, kun alkoi kuulua kolinaa jostain. Koiratkin tuhahteli. Kuulosti kuuluvan kuistilta, ajattelin, että lintu on lentäny sinne eikä osaa ulos kun on monta ikkunaa. Menin katsomaan, mutta ei - ulko-ovikin oli kiinni, ei lintu olis ees päässyt. Kuistilla kolina kuulostikin tulevan sisältä, vintin rappusilta. Hiiriparka oli jääny naamastaan kiinni loukkuun, ja rymisteli portaita alas hiirenloukku päässä kiinni... mun teki taas niiiiin pahaa, sielullisesti. Voi hyvänen aika, kun ne osais pysyä ulkona eikä tulis tänne sisälle pissimään ja jäämään loukkuihin! Metsähiiret! Metsässä niiden paikka on.

Odotin vähän aikaa kolinan loppumisen jälkeen ja vein sitten raadon taas roskiksen kannelle. Siellä se lumessa maatessaan näytti niin yksinäiseltä ja säälittävältä sievine korvineen, että mulla ihan väkisin meinas itku tulla. Silmiä piti pyyhkiä. Pitää nytkin, kun kirjoitan tätä. Miehelle kun puhuin asiasta, niin se sano että no ota loukut pois. Ei sekään kyllä ole vaihtoehto, muutenkin välillä haisee vintissä niin vahva hiirenpissa... elävänä pyytävä loukku melkein jäis sitten vaihtoehdoksi, ja sitten sais pähkäillä, että mihin ne pyydetyt hiiret veisi. Paljonkohan sellaiset loukut mahtaa maksaa? Olen kyllä nähnyt sellasia saaveihin rakennettavia ansoja, joissa on "laituri" jota pitkin hiiri kävelee ja sit se keikahtaa ja hiiri putoaa saaviin, mutta eihän tuonne nyt mikään saavi mahdu. Ja aina pitäs muistaa tarkistaa ja matkallelähtiessä ottaa pois, ettei kuole hiiret nälkään.

Kärsin säälin liikatoiminnasta.

Mutta olen pitänyt tänään sen uutistaukoni paria linkattua juttua lukuunottamatta. Poistin suksenpohjista vanhat voiteet ja laitoin uudet, mutta sitten huomasin, että ne ei olekaan vetäneet latua tuohon, missä ennen on ollu paikka, mistä sujahtaa ladulle. En sitten päässyt vielä hiihtämään. Pitää etsiä ensin ladun pää, kun ei ihan viitsi talojen pihojen poikki hiihdellä, tai ensin kävellä sukset kainalossa kilometriä, että pääsee suksille.

15 kommenttia:

  1. Meillä oli aikoinaan koomista, kun mulla oli lapsena gerbiilejä ja samaan aikaan kun niitä paapottiin kotona, niin mökillä tapettiin hiiriä loukuilla. Mutta ei se ole tosiaan kivaa, mun kävi niitä aina sääliks kanssa. Onneks nykyään on saatu rempan myötä sekin torppa hiirettömäksi (kop kop), niin ei tarvi loukkoshowta harrastaa.

    Eräs tuntemani nainen ei raaskinut tappaa hiiriä, niin se syötti niille e-pillereitä ettei ne lisääntyis. En sitten tiedä kuinka hyvin se lopulta toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti???!!! Ei varmaan kuitenkaan hiirten e-pillereitä... mitenköhän se sai ne syömään pillerin ajallaan... :D

      Poista
    2. Kyseinen nainen oli ammatiltaan lääkäri, en sitten tiedä kenen reseptille määräsi ne hiirten e-pillerit. Johonkin ruokaan niitä oli kai sotkettava päivittäin, että sai hiiret syömään ne. Mutta se nainen oli tai on varmasti vieläkin ihan kohtalaisen persoonallinen tapaus. Hevosillaankin tykkäsi tehdä varsoja, joista vissiin yhden ainoan raaski vuosien aikana myydä ja niitä sitten kertyi omistukseensa hyvinkin parikymmentä, kun aina teki uusia, muttei raaskinut luopua. Että koskaan ei tiedä millainen lääkäri hoitaa ihmistä ;)

      Poista
    3. No se on kyllä totta... lääkärin tutkinto ei ehkäise inhimillisiltä kummallisuuksilta tai suoranaiselta hörhöilyltäkään...

      Poista
  2. Voi tuota hiiritouhuasi, minä en moiseen pystyisi. Tekee huonoa katsoa niitä raatoja. Löytyy se naisellinen puoli myös kun lintu löytyy kuolleena, mies hautaa ne kompostin taakse. Hiiristä onneksi tuolla pihalla pitää huolen naapurin kissat. Pienempänä ne toi ulko-oven eteen saaliinsa, mutta huomasivat kai sen ei-toivotuksi käytökseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy tässäkin jäljistä päätellen kissa, mutta en ole koskaan nähnyt, että olis hiirenpyytömielessä käynyt. Pöllö niitä saattas periaatteessa vaikka napsiakin, mutta metsästä tulee lisää... vuosiin ei ole kotihiiriä näkynyt, ne on metsähiiriä ollu. Kumma että tulevat sisälle, kun ulkona on kyllä ruokaa lintujen ruokintapaikan alla.

      Äkkiä se raato siitä roskiksen päältä vietiin (by harakka luultavasti) parempaan käyttöön, ei turhaan kuollu sekään.

      Poista
  3. Mulla tulee aina itku kun nään tiellä auton alle jääneitä oravia tai muita eläimiä. Kerran piti kylällä ajaa kolme kertaa yhden raadon ohi kun halusin varmistaa ettei vaan kidu siinä. Olisin ehkä silmät kiinni pystynyt ajamaan sen päältä, mutten muuten lopettamaan.

    Hiirien pyytäminen olis mulle ihan yhtä vaikeeta kun sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuli itku sillon, ku ite ajoin oravan päälle. Kun se pöljä meni paniikkiin ja tien yli juoksemisen sijaan kääntyikin takaisin ja muutti taas mielensä ja meni siksakkia, enkä ehtinyt autoa enää pysäyttääkään. Ja silloin tietysti kun törmäsin peuraan ja sillä meni jalat poikki...

      Poista
  4. Hiirissä mulla menee raja. Eikö nykyajan kissat syö enää hiiriä? Itse käytin joskus vuonna viisi 42:sta. "Hanki taloon neljäkaks, pistä rotat matalaks". Voihan olla, ettei tuotakaan saa enää antaa. Tuosta sun peukalosta, aika erikoista, kun kynsi ei ole irronnut. Jotkut on pistäneet kuumalla neulalla kynnen läpi pienen reiän, että kuollut veri pääsee pois. En tiedä, onko sellainen homma kivulias?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se yksi kissa, joka jäljistä päätellen mejän pihalla joskus käy, näytä pyydystäneen mitään. Onneksi ei lintujakaan. Meille ei voi kissaa ottaa, kun tyttö saa allergiaoireita... saa se joskus koiristakin, kun liian tiiviisti on tekemisissä niiden kanssa.

      Tuo musta kynsi ei mua vaivaa, en oo ajatellu ruveta pisteleen... on se varmaan ihan hyvä konsti, jos siellä on paljon verta ja painetta.

      Poista
  5. Mä en kestä kahtoa mitään kuollutta eläintä, mies joutuu aina töihin, jos jotain pitää tehä. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vain lukijaksi! Kävin vastavierailulla.
      Ja kyllä meilläkin mies joutuu lopettaan esim. ikkunaan lentäneet pikkulinnut, jos ne kituu. Mutta on sekin vähän turhan hellämielinen siihen...

      Poista
  6. Mä saatan nykyään ihan helposti olla uutispimennossa useitakin päiviä, jos ei osu jossain fasessa silmään. Jotenkin välillä on oikein mukavakin olla pimennossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se ainakin stressiä lievittää!

      Poista