Opisto

Borta bra men hemma bäst?  Joka tapauksessa olen kotona. Mies sanoi nukkumaan mennessä, että kiva kun oot taas siinä, mutta yö oli kyllä aika kamala sen ihanan vapauden ja HILJAISUUDEN jälkeen, mitä oli opistolla yksin omassa sängyssä. Piti tunkee silikonit korviin ja korina kuului niidenkin läpi, omituista hytkymistä niin että minunkin sängynpuolisko heilui, yöllä heräsin kun koirat makas peiton päällä molemmin puolin niin, että olin tiukassa paketissa enkä päässyt kääntymään, yöpaita kuristi, katsoin kelloa että joko kohta on aamu että pääsee tästä, niin se näytti aikaa 01:54... aloin unelmoida siitä, kuinka mulla on oma huone, avara ja valoisa, ja maalaan sitä violetiksi. Ja saan nukkua siellä rauhassa! 

Lumi roikkui lähtöpäivänä ikkunan edessä

Sänky nunnankammiossani <3

Parhaimpia asioita rauhan, yksinäisyyden, hiljaisuuden ja oman sängyn lisäksi opistolla ollessa oli ulkoilut. 

Sai kävellä jäällä, kun ei kotinurkilla voi... Säynätsaari tuli kierrettyä pariin kertaan, ei se kaukana oo (linnuntietä 700m) mutta olihan se tietysti astetta raskaampaa se kävely lumessa, ja välillä oli vesisohjoakin kun vesi oli paikoitellen noussut jään päälle. Tälle talvelle luonteenomaista tuntuu olevan se, että kivet puhkoo jääkantta ja tekee reikiä ja railoja, ja tuolla sen huomas hyvin. Saukko käytti hyödykseen syntyneitä railoja ja sen jälkiä näkyi paljon saaren ympäristössä. Hauskasti liukunut mahallaan ja välillä antanut jaloilla vauhtia. Harvemmin on niin mäkistä jäätä...

Kumpuilevaa jäätä

Saukon hassutuksia

Kulkutie jään alle

Tiistaina oli niin ihana auringonpaistekin, etsin lumettoman kiven saaren rannalta ja istuin siellä nautiskelemassa. Ei oo paljoa auringosta päässy tuolleen nauttiin tänä kevättalvena.

Parina iltana kävin pöllöjä kuuntelemassa, ensin kuulin vain etäältä niin vähän, etten ollut varma, mutta toisena iltana kuului helmipöllö hyvin selkeästi ja niitä oli useampia äänessä, sekä yksi lehtopöllö huuteli pari kertaa. Päiväsaikaan palokärki oli hyvin äänekäs ja touhukas, paitsi torstaina ei pukahtanutkaan. Torstaina näin vilaukselta ison lokin kokoisen, valkoiselta vaikuttavan linnun lentämässä, varmaan joku haukka. Siellä, missä näin luutavasti pyyparven pari päivää aiemmin. Paljon oli ketun jälkiä. Mun ikkunan alla oli ekana aamuna tuoreet pupunjäljet.

Kun aikaisemmin olin Joogaopistolla, oli naapurissa lehmiä - hauskoja, erivärisiä, sekarotuisen näköisiä - ja olin varma, että niitä ei enää ole, mutta ainakin paksu ja hyvinvoiva lantapatteri oli tunkiolla, että jotain elukoita niillä vielä on.

2011

2016

Ihan hirveen luontevaa oli mulle se hiljaa oleminen! Yli kaksi ja puoli vuorokautta olin hiljaa :) no, varmaan yöllä kuorsasin. Ruokailutilanteet oli vähän ikäviä, mutta niinhän ne on aina. Meillä oli yksi yhteinen pitkä pöytä, kaikkien piti syödä siinä. Kynttilät paloi ja mankasta kuului ujellusta... kuulemma siksi "musiikkia" piti olla ruokaillessa, kun astioiden kilinällä on taipumus käydä hermoon. Mutta se musiikki oli lähinnä naisihmisen jollotusta, sitä keskiaikaista kirkkomusiikkia. Onhan se ihan hienoa, jos se on miesäänillä messuttua, mutta semmonen kimakka venyvä naisääni ei ollu kyllä mun mieluinen ruokamusiikki. Ihme kiljumista. Kerran oli kaunista harpunsoittoa yhden kappaleen ajan, ja joskus miehetkin lauloi.

Kyllä mie itsekin nyt arvostan perhettäni erilailla, tai ylipäätään sitä, että en olekaan yksin. Kun kuulin helmipöllön tai näin saukon jälkiä, ei ollut ketään, kenen kanssa jakaa iloinen asia. No kirjoitin kyllä kaksi paperikirjettä ja kaksi meiliäkin, vaikkei oikeestaan olis saanu, mutta siitä meditaatiosta halusin avautua siskolle, jolla on näistä jutuista kokemusta.

Mulla on takana vuosia sitten sattunut pelottava tilanne omatoimimeditaatiossa, ja sen jälkeen olen karttanut sellaista. Ja nyt se tapahtui taas. Meditaatiossahan ulkomaailma suljetaan pois ja käännytään sisäänpäin, ja nyt totesin sen, että mun sisin on niin musta, ahdistava ja pelottava, etten halua katsoa sinne. Tällä kertaa olin ala-asteen koulun pihalla, mutta onneksi ohjaaja oli antanu "veneen". Sen oli tarkoitus olla vain keskittymistä helpottava lause, johon palata jos ajatus lähtee ajelehtimaan, mutta mulle se oli pelastusvene, jossa roikuin, etten uppoaisi sinne mustaan syöveriin. Jotain siellä alitajunnassa on, mutta en ole vielä valmis kohtaamaan sitä. Jätin siis suosiolla loput meditaatiot väliin. Toisaalta mietityttää, mitä oikein on tapahtunut siellä koulun pihalla, minkä olen painanut unohduksiin...

Oli ihana reissu. Mulla on nyt pikkuisen enemmän energiaa, mutta mihin mie sen käyttäisin, kun on niin paljon kaikkea? Käsitöitä oli mukana useammankin laisia (Marjaanalle kiitos siitä myös!) mutta en tullut ottaneeksi edes esiin. Ei hetkeäkään ollu semmonen olo, että pitkästyisin. Hiukan lueskelin, siinä kaikki.

Ja Föhn- tuulet tulee. Keskiviikoksi on ennustettu meille kuutta lämpöastetta ja aurinkoakin. On täällä lumi vähentynyt selvästi näiden päivien aikana, jalkakäytävät on ihan sulat.

Yoga

Onkin vissiin aika iso tuo kuva, mutta kun näin kätevästi sai sen suoraan tabletilta blogiin, niin olkoon. Näkymä sängystäni Joogaopistolla :) Tässä vielä ikkunan näköala:

Sori taas tuo liisterinen linssi...

Täällä on ihanaa! Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi, ulkona paistaakin aurinko sen pelkäämäni räntäsateen sijasta ja kävin jo kävelylläkin. Sen takia kun tämä kolmen tunnin lepo- ja ulkoiluaika on ainoa aika, jolloin saan pestyä ja kuivatettua tukkani jollain lailla niin, ettei tartte vettävaluvana mennä joogaileen tai muualle. Niin, ei tullu otettua kuivainta mukaan. Ei myöskään harjaa, mutta sain sellasen siskolta lainaksi.

Oon tyhjentänyt päätä antaumuksella ja jatkan taas harjoituksia.

Rosvo

Tässä se menee, mahanalus jalkoja täynnä. Ei vaan oo sitä lehtopöllöä kuulostanu olevan enää maisemissa... sille olis ruokaa. Tosin on tuollekin.

Oli hyvä, että odotin sitä siivousinspistä - tänään se tuli. Oli vähän pakkokin siivota, esikoisen kanssa viikonlopun kotivahdiksi tulee sen poikaystävä, joka on pidempi kuin kukaan meistä ja näkee sellaisiin paikkoihin, joiden pölyisyyttä me muut ei huomata... hyllyille ja lampuille ja sellasille. Ooh, vielä piti vaihtaa lakanat, se on tekemättä. Pyykki pyörii koneessa ja koirat makaa päällekkäin.

Jännittää ja toisaalta uuvuttaa jo valmiiksi matkanteko ja joogaopiston hektinen meditaatio-ohjelma. Eihän kaikkeen oo pakko osallistua, mutta olis toisaalta hyvä ottaa kaikki irti kurssista. Räntäsateen määräkin on sääennusteessa vähentynyt radikaalisti siitä, kun viimeksi katsoin...

Leikkaus

En ole katsonut, enkä kuunnellut, mutta joku Turvattomuusilta telkkarissa ollu, ja siellä on ollu edustaja jostain rasistisesta ryhmittymästä ja sitten ei ns. suvakit ole uskaltautuneet tai halunneet mennä niiden kanssa keskustelemaan. Minusta siinä on ristiriita, kun just vähän aikaa sitten syyllistettiin niitä "tolkun ihmisiä", että hiljaa olemalla hyväksyt rasismin tai jotain sinnepäin. Nyt kun olis voinu mennä puhuun, niin ei mennäkään. Toisaalta ymmärrän, kun siellä ei kuitenkaan olis ollu mahdollisuutta sanoa sanottavaansa, ja mutulla vedettyihin väitteisiin on vaikea vastata järkevästi.

Tosin minä en olisi silti katsonut enkä kuunnellut. Kuuluu joukkoon en halua tällaisia juttuja masentamaan ja ahdistamaan jo muutenkin raskasta mieltäni. Seuraan sitten taas, kun on voimia kestää maailman pahuutta. Maailma on tällä hetkellä kyllä liian paha.

Justiin kun olin murustellut sämpylän roskiksen kannelle ulos, tuli roska-auto! Normaalisti se tulee vasta illalla, ja olin jättäny autonkin tuohon väylälle kun aattelin, että normiaikataulu... singahdin pihalle kattoon, mahtuuko se ollenkaan sen roska-astian kanssa auton ohi, valmiina siirtään, niin siellä oli oikein söötti nuori poika joka sanoi, että vakikuskilla on nyt sijainen, ja aikataulut vähän muuttuneet. Ja sanoi, että hyvin mahtuu ja veti roskiksen kinoksen kautta... reipas nuori mies.

Pari yötä on mies kuorsannut taas. Yhden yön valvoin vähän väliä, mutta eilenillalla luovutin ja tungin silikonit korviin. Sitten näin unta, että kun otin tulpat pois, korvista valui mustaa verta.

Viikonloppuna, kun mies vie minut sinne siskolleni, joka toimittaa minut ensi viikolla Joogaopistolle, jää esikoinen kotiin ja sen poikakaveri tulee sille seuraksi. Tietää sitä, että pitäs imuroida just nyt, mutta mulla on 2 tekosyytä: laitoin just lämmittimen päälle ja jos nyt alan imuroimaan, tulee liian kuuma ja lämmittimen edessä ainakaan ei voi olla kun tulee kuuma, sekä söin justiin. Eilinen keitto tuli vähän pitkään liemeen, joten kaadoin ylimäärät kattilaan, laitoin maizenaa ja vähän cheddarsulatejuustoa ja a vot, siinä mulle hyvä juustokeitto lounaaksi. Mätitahna-juustoleipää kaveriksi ja ääntä kohen. Hyvää!

Tuli tieto, että sitä eilisessä postauksessa mainitsemaani leikkausta ei olekaan tänään, lääkäri itse on huonossa kunnossa. Menen siis vain muuten apulaiseksi. Oli muuten hassua eilen, kun oli niin valoisaa! Edellisestä työkeikasta nyt ei ole kuin reilu kuukausi, ja silloin päivä oli paljon lyhyempi. Nyt navetassakin näki tosi hyvin, vaikkei ollu valojakaan päällä. Kotimatkallakaan ei tarvinnu kaukovaloja käyttää. Tänään on ehkä vähän hämärämpää, kun ei aurinko paista. Mutta eipä oo päähänkään sattunu, vielä ainakaan. Vaikka kävin koirien kans lenkilläkin.

Kuvituskuva meinas unohtua! Orava läskin kimpussa. Kattokaa noita sympaattisia varpaita! Mulle tuli mieleen joku Tove Janssonin hahmo...

Lennossa

Tytöllä muuttui lukujärjestys niin, että keskiviikkoisin alkaa yhdeksältä koulu. Vein siis tänään sen kouluun ja suuntasin saman tien joogaan - lähdin vain muutaman minuutin myöhemmin, kuin jos olisin mennyt suoraa joogaan. Taas olin jonkun paikalla! Sentään suhtautui asiallisesti, totesi vain että paikka menikin jo, ja kun kysyin haluaako se siihen, että siirrynkö, niin ei, mutta oli huolissaan että mihin hän nyt voi mennä, ettei mene kenenkään paikalle. Vähän painokkaasti sanoin siinä vaiheessa, että EI OLE omia paikkoja - se viimekertainen liki mun syliin tukkija oli siinä vieressä kans :) sanoin hänellekin asti kuuluvasti, että mulla on ohjaajan kirjallinen lupa hämmentää pakkaa - tietysti nauraen. Mutta totta toinen puoli. Lepyttelin, että ensi viikolla en ole täällä viemässä kenenkään paikkaa, kun saan olla Joogaopistolla. Sinänsä hieman harmillista, koska pitkästä aikaa alkoi sellainen sarja, joka oli mun mieleen. Usein on ollut kobraa tai paschimottanasanaa, jotka tekee mun selän kipeeksi vaikka kuinka varovasti koitan tehdä, tai sitten jotain muuta ei-niin-kivaa.

Ja sitten kun siellä haisi viemäri. Ei niinkään seisaalla ollessa, mutta kun meni alustalle makaamaan, niin hyi kamala. Hengitä siinä sitten syvään ja anna hengityksen raikastaa kehoa... uhh.

Joogan jälkeen menin kauppaan ja valkkasin keittoaineksia, ajattelin muhittaa pitkällä keittoajalla hyvän sopan, mutta huomasinkin kotiin ajaessani, ettei ole kuin tunti aikaa sopankeittoon, kun nuoremmalla tytöllä on aika psykologille. Viime tingassa keksin ottaa koiratkin mukaan, kun ne olis taas joutunu jäämään yksin, kertaalleen jo olivat yli kaksi tuntia. Ja hieno ilma ja vähintään se kolme varttia "joutoaikaa" kun tyär oli siellä hoitajalla. Ja pää kipee, vaikka otin heti joogasta tultuani kaksi buranaa. Oli vähän vaarallista lähteä auringonpaisteeseen sillä päällä, mutta kun panin aurinkolasit ja kävelin siimeksessä, ei särky valtavoitunut.

Siellä kävellessä lehmäemäntä pisti viestiä, että olenko vapaa tulemaan apulaiseksi, ja mie lupauduin. Ja huomisillaksikin lupauduin, silloin on tiedossa luultavasti leikkaus. Piti ruveta nyt illalla vielä haalarit pesemään, kun siellä on vain nipin napin päällemahtuvia haalareita ja sitten isoja. Makkarankuoressa meni tämän illan parituntinen :)

Onneksi oli se ruoka laitettuna, ja melkein vielä lämmintäkin, niin sain jotain syödäksenikin ennen navettaan lähtöä. Oli mukava mennä sinne taas. Sitäpaitsi toissapäivänä oli tullu edellisestä "virallisesta" keikastakin rahat. Nythän mie oon vaan apuun pyydettynä, en lomittamassa.

Talipaloja (sic)

Paikallisesta Lidlistä on loppunu maapähkinät, piti ostaa Prismasta. Kohta ne varmaan loppuu sieltäkin. Vaikka talvi ei ole vielä loppu! Huomiseksikin vielä yhdeksää pakkasastetta luvattu. Sitten se näyttääkin taas lämpenevän, ja mun retriittipäivien aikana sataa sitten vettä ja räntää. Eipä tartte ulkoilla siellä. Tai jos haluaa ulkoilla niin voi ottaa sateenvarjon mukaan ja kököttää sen alla hiljaa.

Kiroilua

Koska sisko liitti minut sinne Joogaliittoon, niin sain muutaman liiton lehden ja niitä olen lueskellut. Minusta on tullut niin kyyninen, skeptinen ja negatiivinen, että en jaksa uskoa mihinkään yliluonnolliseen voimaan tai chakroihin tai muuhun sellaseen, mitä ne jotkut viljelee joogan yhteydessä. Mulle se on vain kehon hyvinvointia ja jonkinlaista mielen tyhjentämistä ja rauhoittamista ja rentoutumista. Mielen tasolla en kyllä viime aikoina ole päässyt edes rennoksi, toivon että saan siitä taas kiinni siellä retriitissä ensi viikolla. Ja tästä negatiivisuudesta haluaisin eroon... 

DKT-kurssin ohjeita pläräsin tuossa muutama päivä sitten, yritin muistutella itselleni kuinka ahdistavat ajatukset pitää ajatella ja sitten päästää ne menemään. Uudelleen ja uudelleen, vaikka ne palaa takaisin. Eikä ne suostu asettuun siihen lehdelle, joka virrassa ajelehtii. Pitäis olla aktiivinen ja pysäyttää se vellominen alkuunsa. Toisin sanoen voi hitto kun osais olla ajattelematta mitään muuta kuin kynsilakkojen väriä ja SNL:a. Vai mitä ne nyt nykyään ihmiset telkkarista kattoo. Kattooko ne vielä Salkkareita? Ja tokihan tietynlainen luonne saa draamaa ja ahdistusta niistäkin aiheista. Olen kuullut jopa, että sairaslomia on myönnetty koska Salkkareissa joku kuoli. Ehkäpä ne tietynlaiset luonteet tarvii sen murehtimisen aiheen, ja jos sitä ei ole omassa elämässä, se saadaan toisten elämästä tai television sarjoista. 

Hiukan mun oloa on helpottanut se, että en ole uutisia lukenut, mutta en tiedä onko sekään oikea keino välttää pahaa mieltä... sellainen "mitään pahaa ei ole, koska en sitä tiedä" -tyylinen elo. Sitä tarjoaa elämänohjeeksi armas puolisoni ainakin. Tai se itse elää sen mukaan. Joskus lukaisee iltapäivälehtien otsikoita. Mutta joo, kun niitä katsoo niin siellä on stubbia, sipilää ja soinia, rasismia, terrorismia, piikkilankaa pulkkamäessä ja muuta kurjaa ja masentavaa! Ehkä istun loppuikäni sohvalla koiraa silittämässä. 

Paikallinen seurakunnanmetsuri on taas piirrellyt vähän rukseja karttaan, ja taas näkyy saavan kyytiä kauniit vanhat terveennäköiset kuuset kirkon mailta. Mietin jo viestin laittamista, että hei sulta jäi tuonne vielä pari kaunista isoa puuta kaatamatta, helvetin sahuri. Mitä sillä on kuusia vastaan? Onko se niin uskovainen, että missä vaan on kolme kuusta vierekkäin, siellä on saatana? 666.

Ja miehen työpaikalla on yt:t. Ikäänkuin työt olis vähenemässä. Sitten kuitenkin tuli ilmoitus, että lauantaityöt otetaan käyttöön. Ei kuulostakaan siltä, että työt olis vähenemässä... tai sitten ei ole enää tekijöitä tulevaisuudessa, kun ne pannaan pihalle, että pitää tehdä työtä 6 päivää viikossa. Tosin eihän se yhden ihmisen tekemä työpanos siitä kasva, että eri päivinä tehdään, kun kuitenkin on tietty viikkotuntiaika ja lauantain vapaa vain siirtyy toiselle päivälle. 

No, arvatkaapa mikä on määrätty ensimmäiseksi työlauantaiksi! Pääsiäisen keskellä oleva lauantai! Eikö ole suoranaista vittuilua? Muuten olis neljän päivän vapaa, mutta pitää tulla lauantaiksi töihin. Ei meillä nyt ole mitään reissua ollu suunnitteilla, mutta monella varmaan oli. Eipä oo enää. 

Muutenkin epäilen, että meininki on sama kuin harvinaisten iltavuoroviikkojenkin kanssa; osa kiemurtelee irti velvoitteestaan kuka minkäkin syyn varjolla (mm. koiran ulkoilutus!!) ja ne, jotka hoitaa mukisematta ikävätkin vuorot joutuu sitten hoitamaan näiden luikertelijoidenkin leiviskän. Tietää sitä, että mun mies on sitten iltavuorot ja lauantait töissä, kun muut ulkoiluttelee koiriaan...

Pilalla

Ei auttanut poppaskonstit, migreeni tuli taas yöllä. Siis toissayönä. Lääke auttoi onneksi.

Eilen oli taas kaunis aurinkoinen pakkaspäivä. Vein tytön kymmeneksi kouluun, eräpäiväänsä viettävät kirjat kirjaston palautusluukkuun, tankkasin auton ja kotiuduttuani suunnittelin tekeväni linnuille talipaloiksi (sic) sen munkinpaistorasvan, mikä kaapissa on ollut viime pakkasista lähtien, syöväni, pukevani koirat hyvin ja lähteväni niiden kanssa lenkille kamera muassani.

Talipaloja tehdessä alkoi mahaan sattua, ja aattelin että johtuu syömättömyydestä - kello oli 11 ja olin vain kahvia juonut. Söin oikein kunnolla gluteenitonta makaroonia ja hyvää pestosoosia, ja vastako maha tuli kipeeksi! Ihan oli oksennustaudin merkit ilmassa, mutta oksennusta ei vain tullut. Luultavasti kärsin hieman emetofobiasta, mutta tuossa vaiheessa, maha täynnä ruokaa, suorastaan toivoin, että olis se oksennus tullut - vaikka tuskinpa se olis oloa parantanu. Ihan hirveä päivä. Paleli, vilunväreet lähti mahan seudusta ja levis pitkin, vaikka lämmitin oli päällä ja olin vielä peiton alla. Kipukramppeja.

Välillä makasin vessan lattialla, kun oksu oli just tulossa tai siltä ainakin tuntui, ja olo niin heikko... jonkin aikaa siellä oltuani ovelta kuului "raaps" kun koirat kaipas mun seuraa, ja avasin oven (varpaillani). Toinen koira kävi nuuhkasemassa että aijaa, täällä sä makaat, mutta toinen käpertyi viereen kovalle lattialle. Oli jotenkin niin kauhean liikuttavaa, että se tuli siihen; koira joka ei ikinä makaa millään kovalla alustalla! Uskollinen ystävä...

Onneksi tyttö pääsi vasta neljän maissa koulusta, aiemmin minusta ei olis ollu hakemaankaan. Ja onneksi en jäänyt niiden eräpäiväkirjojen kanssa odottamaan, että kirjasto aukeaisi. Ja onneksi tankkasinkin jo aamulla.

Illalla katsoin Hercule Poirotia ja söin varovaisesti AB-jogurttia. Särkylääkekin taisi vähän helpottaa sitä kipua. Onneksi tänäaamuna olin jo ookoo.

Ehkä tällaiset "pilallemenneet" päivät on hyvä muistutus siitä, miten kuitenkin suurin osa päivistä on ihan hyviä. Lähes kivuttomia ja toimintakykyisiä. Pitäs olla kauhean onnellinen niistä, kun tietää mitä vois olla.

Toisaalta näen tässä taas sen kriittisyyden, mikä mulla itselläkin on masennusta kohtaan. Sehän se mulla sitä toimintakykyä vie, ei fyysiset kivut, ja kuitenkin moitin itseäni saamattomuudesta ja siitä, miten pitäisi joka päivä toimia, kun ei ole pää kipeä eikä maha kipeä eikä selkäkään, eikä jalka eikä käsi. Niinkuin ne fyysiset vaivat olis ainoita hyväksyttäviä syitä olla vaan.

Tämä aamukin näytti aurinkoa, joka hienosti valaisi kuuraiset koivunoksat, mutta pilveen se sitten meni kuitekin. Eihän selkeää ollutkaan kuin tuo kaistale tuossa taivaanrannassa. Luntakin hitustelee, ja vajaan parin tunnin päästä pitäs olla selkeää, ennusteen mukaan.