perjantai 11. maaliskuuta 2016

Opisto

Borta bra men hemma bäst?  Joka tapauksessa olen kotona. Mies sanoi nukkumaan mennessä, että kiva kun oot taas siinä, mutta yö oli kyllä aika kamala sen ihanan vapauden ja HILJAISUUDEN jälkeen, mitä oli opistolla yksin omassa sängyssä. Piti tunkee silikonit korviin ja korina kuului niidenkin läpi, omituista hytkymistä niin että minunkin sängynpuolisko heilui, yöllä heräsin kun koirat makas peiton päällä molemmin puolin niin, että olin tiukassa paketissa enkä päässyt kääntymään, yöpaita kuristi, katsoin kelloa että joko kohta on aamu että pääsee tästä, niin se näytti aikaa 01:54... aloin unelmoida siitä, kuinka mulla on oma huone, avara ja valoisa, ja maalaan sitä violetiksi. Ja saan nukkua siellä rauhassa! 
Lumi roikkui lähtöpäivänä ikkunan edessä
Sänky nunnankammiossani <3

Parhaimpia asioita rauhan, yksinäisyyden, hiljaisuuden ja oman sängyn lisäksi opistolla ollessa oli ulkoilut. 

Sai kävellä jäällä, kun ei kotinurkilla voi... Säynätsaari tuli kierrettyä pariin kertaan, ei se kaukana oo (linnuntietä 700m) mutta olihan se tietysti astetta raskaampaa se kävely lumessa, ja välillä oli vesisohjoakin kun vesi oli paikoitellen noussut jään päälle. Tälle talvelle luonteenomaista tuntuu olevan se, että kivet puhkoo jääkantta ja tekee reikiä ja railoja, ja tuolla sen huomas hyvin. Saukko käytti hyödykseen syntyneitä railoja ja sen jälkiä näkyi paljon saaren ympäristössä. Hauskasti liukunut mahallaan ja välillä antanut jaloilla vauhtia. Harvemmin on niin mäkistä jäätä...
Kumpuilevaa jäätä

Saukon hassutuksia

Kulkutie jään alle


Tiistaina oli niin ihana auringonpaistekin, etsin lumettoman kiven saaren rannalta ja istuin siellä nautiskelemassa. Ei oo paljoa auringosta päässy tuolleen nauttiin tänä kevättalvena.


Parina iltana kävin pöllöjä kuuntelemassa, ensin kuulin vain etäältä niin vähän, etten ollut varma, mutta toisena iltana kuului helmipöllö hyvin selkeästi ja niitä oli useampia äänessä, sekä yksi lehtopöllö huuteli pari kertaa. Päiväsaikaan palokärki oli hyvin äänekäs ja touhukas, paitsi torstaina ei pukahtanutkaan. Torstaina näin vilaukselta ison lokin kokoisen, valkoiselta vaikuttavan linnun lentämässä, varmaan joku haukka. Siellä, missä näin luutavasti pyyparven pari päivää aiemmin. Paljon oli ketun jälkiä. Mun ikkunan alla oli ekana aamuna tuoreet pupunjäljet.

Kun aikaisemmin olin Joogaopistolla, oli naapurissa lehmiä - hauskoja, erivärisiä, sekarotuisen näköisiä - ja olin varma, että niitä ei enää ole, mutta ainakin paksu ja hyvinvoiva lantapatteri oli tunkiolla, että jotain elukoita niillä vielä on.
2011
2016


Ihan hirveen luontevaa oli mulle se hiljaa oleminen! Yli kaksi ja puoli vuorokautta olin hiljaa :) no, varmaan yöllä kuorsasin. Ruokailutilanteet oli vähän ikäviä, mutta niinhän ne on aina. Meillä oli yksi yhteinen pitkä pöytä, kaikkien piti syödä siinä. Kynttilät paloi ja mankasta kuului ujellusta... kuulemma siksi "musiikkia" piti olla ruokaillessa, kun astioiden kilinällä on taipumus käydä hermoon. Mutta se musiikki oli lähinnä naisihmisen jollotusta, sitä keskiaikaista kirkkomusiikkia. Onhan se ihan hienoa, jos se on miesäänillä messuttua, mutta semmonen kimakka venyvä naisääni ei ollu kyllä mun mieluinen ruokamusiikki. Ihme kiljumista. Kerran oli kaunista harpunsoittoa yhden kappaleen ajan, ja joskus miehetkin lauloi.

Kyllä mie itsekin nyt arvostan perhettäni erilailla, tai ylipäätään sitä, että en olekaan yksin. Kun kuulin helmipöllön tai näin saukon jälkiä, ei ollut ketään, kenen kanssa jakaa iloinen asia. No kirjoitin kyllä kaksi paperikirjettä ja kaksi meiliäkin, vaikkei oikeestaan olis saanu, mutta siitä meditaatiosta halusin avautua siskolle, jolla on näistä jutuista kokemusta.

Mulla on takana vuosia sitten sattunut pelottava tilanne omatoimimeditaatiossa, ja sen jälkeen olen karttanut sellaista. Ja nyt se tapahtui taas. Meditaatiossahan ulkomaailma suljetaan pois ja käännytään sisäänpäin, ja nyt totesin sen, että mun sisin on niin musta, ahdistava ja pelottava, etten halua katsoa sinne. Tällä kertaa olin ala-asteen koulun pihalla, mutta onneksi ohjaaja oli antanu "veneen". Sen oli tarkoitus olla vain keskittymistä helpottava lause, johon palata jos ajatus lähtee ajelehtimaan, mutta mulle se oli pelastusvene, jossa roikuin, etten uppoaisi sinne mustaan syöveriin. Jotain siellä alitajunnassa on, mutta en ole vielä valmis kohtaamaan sitä. Jätin siis suosiolla loput meditaatiot väliin. Toisaalta mietityttää, mitä oikein on tapahtunut siellä koulun pihalla, minkä olen painanut unohduksiin...

Oli ihana reissu. Mulla on nyt pikkuisen enemmän energiaa, mutta mihin mie sen käyttäisin, kun on niin paljon kaikkea? Käsitöitä oli mukana useammankin laisia (Marjaanalle kiitos siitä myös!) mutta en tullut ottaneeksi edes esiin. Ei hetkeäkään ollu semmonen olo, että pitkästyisin. Hiukan lueskelin, siinä kaikki.

Ja Föhn- tuulet tulee. Keskiviikoksi on ennustettu meille kuutta lämpöastetta ja aurinkoakin. On täällä lumi vähentynyt selvästi näiden päivien aikana, jalkakäytävät on ihan sulat.

10 kommenttia:

  1. Retkesi kuulostaa voimauttavalta. Toivottavasti sillä taas jaksaa!
    Meditaatiokokemus kuulostaa puolestaan pelottavalta. Silti mietin, olisiko tuo asia hyvä saada kaivettua esiin, vaikka ammattilaisten avuin? Ehkä joskus, kun siltä tuntuu?
    Luontokuvaukset kuulostaa kivoilta jäämäkineen, saukkoineen...

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Se oli voimaannuttavampi, kuin olisin voinut kuvitellakaan!
    Sitä en kyllä tiedä, mikä sellainen ammattilainen olisi... ei taida kuulua lääketieteen piiriin meditaatiot, ja millekään huuhaapuoskarille en ainakaan mene. En edes itse uskoisi moisen voimaan jos en olis kokenut. Tai en olis uskonu että mulla olis kyky vaipua semmoseen..

    VastaaPoista
  4. Ihan samaa mietin kuin Helmi, että jonkun avulla tuo "kuva" olisi varmaan hyvä käydä loppuun ja läpi. (Kuulosti tosin niin pelottavalta, että en oo varma haluaisinko itekään tietää)

    Mutta muutoin viikkosi kuulosti just siltä mitä pitikin. Ihanaa, että nautit ja sait rauhoituttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se teki kyllä hyvää. Ei aina tiedä etukäteen, toimiiko irtiotto toivotulla tavalla, mutta tämä ainakin kannatti!

      Poista
  5. Mukavaa, että reissusi onnistui :) Kerrot kyllä niin hyvin kuin ite ois mukana! Palokären pärryytyksen kuulin mieki yks päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se tosi onnistunut. No, pieniä hassahduksia sattui, mutta enimmäkseen oli mukavaa.

      Poista
  6. Olipa mukava kuulla, että reissu on noin onnistunut. Se oli sitten enemmän kuin tarpeen sinulle. Ja kottinhan on aina hyvä tulla.

    Omatoimimeditaatio ei varmaan ole kovin hyvä juttu,jos se saa pintaan vaikeita asioita menneisyydestä kun ei ole ketään keltä pyytää neuvoa. Muistan kuinka terapiassa joskus puhuttiin unistani ja oli todella hyvä, että oli ammattilainen apuna. Kaikkia asioita ei tod pysty yksin käsittelemään millään.

    Palokärki pistäytyi meilläkin. Ja ne pyrstötiaset ovat joka päivä syömässä, ihania sirkuttajia, hauska kilinä kuuluu kun niitä on paljon. Melkein kesyjä jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki terapeutitkaan ei ehkä pane unille painoa, mutta mulla oli kans semmonen, joka aina kiinnostuneena kuunteli mun unia.
      Meditaation kohdalla mietin sitäkin, että löytyisköhän hypnoosissa mitään mielenkiintoista, sehän on vähän niinkuin ulkopuolisen ohjaamaa meditatiota. Sisäänpäin katsotaan. Ja mitä tapahtuu sitten, kun muistiin palaakin asioita, jotka olen painanut unohduksiin? Juu, pitäs "käsitellä" ne, mutta en mie osaa muistamianikaan asioita käsitellä niin, että ne lakkais ahdistamasta...

      Poista
    2. Minulla oli , ainakin minulle sopiva, hyvä terapeutti, joka totesi joistain asioista, että kaikkea ei pidä yrittää "käsitellä". On asioita, jotka vaan jäävät unohduksiin ja hyvä niin.

      Hypnoosista en tiedä, enkä taida haluta ainakaan kokeilla. Tuntuu jotenkin, että en halua, että sisimpäni kuljetetaan jonnekin mistä en tiedä.

      Poista