Huoli

Onko kukaan kuullut Oudosta Paimenesta mitään? Siitä on nyt kuukausi, kun kirjoitti menevänsä magneettikuvaukseen, lupasi palata vaan ei ole näkynyt. Huolettaa sikana. Vaikkei mulle kuulukaan. Ollaanhan tässä vähän niinkuin yhtä blogiperhettä...

Eilen kävin kiertämässä kirpputorin, siellä ei ollu niin mitään. Ainoa saaliini oli valkoista metrivetoketjua pussillinen, vetimiä muutama mukana. Jos sais joskus tehtyä niitä koirien haalareita ja laitettua niihin just sopivan mittaisen vetskarin, vaikkakin valkoisen. Ja taas yksi mukava pikku kahvila oli lopettanut. Kiinteistö on ison kauppakeskuksen vieressä, ja siellä ei ole enää kirppiksen lisäksi kuin yksi myymälä, muut on lähteneet. Pienessä kaupungissa ei tahdo riittää putiikinpitäjiä (lähinnä asiakkaita niille) niin paljon, kuin olisi liiketilaa. Sitä on tuossa lähikaupungissa ihan liikaa.

Sitten sain isännän houkuteltua "viemään mut ulos syömään" :) Munhan se piti taas ehdottaa, mutta kun se oli nälkäinen, niin oli helppo puhua ympäri. Sushia ja nigiriä... niillä vaan on niin hurja menekki, etten ehtiny saada mieleisiäni montakaan. Pitäs aina haalia niitä sitten puoli lautasellista, kun niitä sattuu olemaan... niin ne muutkin tekee, ja sitten on tarjoiluvati tyhjä eikä toisille riitä. Muut ruuat seisovassa pöydässä ei ollu tällä kertaa niin herkullisia.

Lämmitin temppuili taas, ja mun tarkkaamattomuuden johdosta tuli kamalasti pahaa käryä kämppään. Tuuletin raivoisasti, ja kun seisoin ulko-ovella raitista ilmaa hengittämässä, huomasin linnunruoka-automaatin alla tällaisen kolon:

Siis tuossa kuvan keskellä. Ja siinä sitä katsoessani sieltä nousi myyrän pää. Katteli vähän aikaa ja sujahti tuollaista onkalonpuolikasta pitkin vasemmalle häviten näkyvistä. Niitä mellastaa tässä mejän pihalla nykyään kirkkaassa päivänvalossakin, juoksentelevat pitkin hankea ihan surutta. Ja missä on pöllöt ja kissat ja varpushaukat ja ketut ja kuka niitä nyt syökään??!! Viime syksynä vielä laittelin niitä kukkasipuleitakin maahan huolella ja rakkaudella, voi olla että on turha odotella mitään nousevaksi.

Kävin mie eilen Prismassakin, löytyi laarillinen -70% toppasaappaita (markka-aikana halvimmat toppasaappaat maksoi pari kymppiä, nykyään ei halpojakaan saa 20 eurolla!) ja poimin sieltä mukaani korkealaitaiset, ruskeanpunaiset uudet kengät. Mullahan on ulkoilukenkinä muuten ihan hyvät pitkävartiset, mutta niiden nauhanrei'istä tai jostain menee lumi sisälle. Huonosti suunnitellut! Ja on ne jo aika rähjäiset muutenkin. Mutta nyt mulla on asialliset kaupunkitalvikengät ja lenkilläkäyntikengät, yhteensä maksanu vähän yli kolme kymppiä kun normaalihinnoilla olis maksanu liki satasen. Oon nyt varsinkin loskakeleillä käyttänyt tyttären vanhoja loskareita, joita se on kai käyttäny jo ala-asteella, koska niihin on kirjoitettu sen nimi :) hyvin pärjäsin niillä Saarijärven jäälläkin, kun oli vettä jään päällä.

Mutta ajattelin käydä kokeilemassa, kestääkö hanki kävelemisen.

Ai niin; loppuun inhorealistinen ruma kuva!

Kasvoi esiin se kynnen vauriokohta, josta tuo veri on levinnyt. Ei se ole kuin parin millin levyinen, mutta kamera kerrankin osui tarkennuksessa melkein kohdalleen :)

Onni

Koin tänään onnenhetken.

Vein lapsen kouluun kymmeneksi, ja menomatkalla pahoitin mieleni rekan takia, kun se roiskutti aivan hillittömän kuran mun auton päälle, tuulilasikaan ei meinannu puhdistua sitten millään! Hyvä, että on ehtaa Lasolia lasinpesunesteessä. Mutta nyt on auto kyllä niin hirveän näköinen, että vaikka en ole turhantarkka auton puhtaudesta, hävettää jopa minua ajella tuon näköisellä kotterolla. Harmaa rapakuori keulan ja vasemman kyljen peittona. Pesua on pakko harkita.

Takaisin tullessa sensijaan näin kevään ensimmäisen joutsenparin! Lensivät lähekkäin tien yli ja kaarsivat luultavasti sinne lammelle, josta joskus kuvasin joutsenen liukujäljet, kun ne oli käyneet katsomassa, olisko lampi kenties sula. Ne oli niin kauniit auringonpaisteessa, kirkkaan valkoiset harmaita pilviä vasten! Karkas suusta ihan ääneen OOOIIIII ja suupielet pysyi hymyssä melkein kotiin asti. Ajattelin jo, että pakkaan koirat mukaan ja ajan sinnepäin ja käyn niiden kanssa kävellen katsomassa lammen, mutta kun katselin tien yli navakassa tuulessa vihisevää lunta, totesin ettei me tarjeta. Koirat ei ainakaan. Tarttis olla kauheasti päällä ja tuulenpitävää päällimmäisenä, ja siltikin varpaat kastuu kurassa ja tulee kylmä.

Tuuli on nimittäin kova ja kylmä, vaikkei pakkasta ole paljoakaan. Tuosta ikkunan editse menee vähän väliä hurjia lumipyörremyrskyjä ja kohina kuuluu sisälle asti.

Aamulla mie näin korppiparin - ei niin kaunis ja häikäisevä kuin joutsen, mutta  ilahduttava yhtäkaikki. Ja nämä erittäin tyydyttävän näköiset jäniksen jäljet yölläsataneessa ohuessa lumikerroksessa:

Hienosti oli pyörätietä pitkin mennyt. 

Koirat ei kyllä ymmärtäny jäniksenjäljistä paljon mitään. 

Mutta sitruunapuu on saanut ruveta kasvattaan niitä kovasti pitkin talvea lykkäämiään alkuja, ja kyllä ne nyt kasvaakin!

Aiemminhan mie nipsin kaikki pois.  Nyt on pisin roitti jo reilusti yli lampun... mutta ronttaan puuta sitten aina auringonläikästä toiseen, että saa vähän valoa muuallekin kuin tuohon pieneen osaan. 

Huijaus

Suomalaisnainen menetti jättisumman tutustuttuaan netissä "amerikkalaiseen upseeriin"

Määennn....

Näitä juttuja on vähän väliä lehdissä, ja norjalainen dokumenttikin tässä taannoin kertoi ilmiöstä norjalaisesta näkökulmasta, sama meininki sielläkin. Aina "kerron, ettei muut haksahtais", ja kuitenkin aina löytyy joku, joka ajattelee että "ei koske mua ja mun ihanaa amerikkalaista upseeriani".  Että voi juku kun tuolle on käynyt huono tuuri, mutta menenpä tästä siirtämään kymmenentuhatta euroa indonesialaiseen tai nigerialaiseen pankkiin omalle rakkaalle amerikanupseerilleni, jolla on nyt vähän vaikeaa. Kohta se sieltä tulee ja mennään naimisiin ja sitten kaikki on mulle kateellisia. Ja miten moni tapaus kuitenkin jää ilmitulematta, kun viimein valkenee, että on vedetty nenästä... nolottaa liikaa, niin nuolee haavansa ja kokoilee särkynyttä sydäntään ihan hiljaisuudessa.

Kyllä mie olen aina pitäny omista rahoistani aika hyvin kiinni, toisaalta ei ole kohdalle osunutkaan tilannetta, että olisin yksin ja rakkaudenkaipuinen ja tulis tarjolle tuollainen houkutus... siinä mielessä ehkä korotan itseni nyt vähän liikaa toisten yläpuolelle, kun en ymmärrä miten kukaan voi syytää ulkomaille kymmeniä tuhansia euroja rahaa sen rakkauden tähden, mutta kun en ymmärrä. Missä pilvilinnoissa sellainen ihminen oikein elää, ja miten on mahdollista elää sellaisessa niin tiukasti, ettei hälytyskellot yhtään soi? Kun ei niillä kaikilla ole edes rahaa niin paljoa, ottavat pankista velkaa, kun joku random "upseeri amerikasta" on luvannu maksaa takaisin, kunhan.

Niin naiivia, niin sinisilmäistä, niin luottavaista... ehkä suomalainen yhteiskunta kasvattaa tällaisia, kun Suomi on kuitenkin keskimääräistä rehellisempi kansakunta - täällä uskaltaa pitää ulko-ovea auki, kioskit pitää tavarat kenen tahansa otettavissa, kaupat pitää tarjousrekkejä ja -laareja kaupan ulkopuolella jne. Tuollekin naiselle tuli sitten yllätyksenä, että poliisi ei voikaan tehdä oikein mitään. Huijarit on niin taitavia ja rahavirrat kulkee niin monen mutkan kautta, että todellista vastaanottajaa ei pysty selvittämään. Kaikkialla ei olekaan pankit niin tiukan valvonnan alla kuin Suomessa, ja huijaamiset on täysin mahdollisia. Paha maailma.

Joskus oon epäillyt, että ei naisia pysty samalla lailla huijaamaan kuin miehiä, mutta taidan joutua muokkaamaan mielipidettäni jo vähitellen. Miehiä huijataan seksikkäillä kauniiden naisten kuvilla (siinä dokumentissakin todettiin jotenkin niin, että vähäpukeinen kuva saa miehet haluamaan tutustua) ja naisia rakkaudella ja kauniilla sanoilla.

Uneton

Juu. Kyllä kannatti pikkusen nukkua ja vasta sitten yrittää sinne lenkille. Ihan kelpo lenkki - en varmaan oo yhtä pitkää tehny kuukausiin - ja vielä lyhyt kävely illalla esikoisen kera. Päänsärkyä se päivälenkki kyllä lisäsi, vaikka oli aurinkolasit ja osa lenkistä varjoisassa metsässä.

Taisi vain olla puolessatoista tunnissa vähän liikaa... ja sittenkin havahduin ylös vasta puhelimen soidessa. Ei nimittäin nyt sitten saa nukutuksi. Tai nukuttaa kyllä, mutta kaikki on niin hankalan tuntuista, ettei pysty nukahtaan. Liian kuuma on, ja kun koirillekin tulee kuuma, ne hakeutuu peiton päälle nukkumaan ja sitten mulla on entistäkin tukalampi olla kun oon makaavien koirien jumittamana. Mies korahtelee vieressä ja saa minut tarkkaileen sen hengitystä, että millon se taas korahtaa, ja uneliaisuus kaikkoaa, korvautuu kiukulla. Vaikka eihän mies sille mitään voi.

Tänne alakertaan tultuani alkoi kurnia nälkäkin. Oon selkeästi lihonut; vaikka en saanutkaan vaakaa toimimaan kun siitä oli patteri loppu, huomaan sen muuten. Ja herkut kyllä maistuu... siispä pidin tänään paljolti salaattipäivän, ja maha on nyt sitten sen kaiken sulattanut ja huutaa lisää. Ei saa. Mutta ei se kyllä unentuloa auta.

Ei sitä kyllä auta tämä koneella olokaan.

Ruhjottu

Kuudeskymmenes postaus on tämä. Yöllä oli jälleen migreeni, ja aloitin sen särkypäiväkirjan pidon. Itse asiassa tässä on nyt ollu sen särkypäivien lisääntymisryöpyn jälkeen pitkä särytön jakso. Liekö retriitillä osuutta asiaan?

No, neljän jälkeen kävin ottamassa lääkkeen ja autuas uni pelasti kärvistelyltä vielä noin kolmeksi tunniksi, mutta särky ei ollut vielä kahdeksan maissa kokonaan poissa. Lisänä oli vielä niitä inhottavia sivuoireita - tinnitusta, kurkun arkuutta, lihassärkyä, väsymystä... muutenkin on jotenkin kummallinen olo, esimerkiksi tämä kirjoittamani teksti tuntuu aina välillä olevan jotenkin ihan hassusti. Tarkoitan, että mietin, onko tämä nyt oikein sanottu ja oikeaa kieltä, vai kirjoitanko jotain puutaheinää. Mutta ei kai sillä ole niin väliä.

Tytön vein kouluun ja kaupassa kävin, ja sielläkin oksetti ja piti vaan tehä ruokaostoksia. Mutta mieltä piristi semmonen ilonen setä kassajonossa edellä, se tervehti oikein sydämellisesti kassaneitiä ja rupatteli mukavia, sitten sanoi että lähtee pois "häiritsemästä"... mie tuumin kassalle, että mukavaahan se on, että tuollaiset hyväntuuliset ihmiset välillä vähän "häiritsee". Kassa oli samaa mieltä, sanoi että aamulla varsinkin ihmiset on myrtsejä.

Jooga jäi siis välistä tänään. Ja olis ollu vielä kerran se mukava sarja. Toisaalta viime viikolla sain kyllä tarpeekseni joogaa, ehdin jo miettiä että onko nyt ihan pakko joka kerta vetää se puolitoista tuntia, onko pakko kaks kertaa päivässä ja sitten siinä oli vielä se meditaatio-osuuskin, jossa ensin joogattiin. Nelisen tuntia joogaamista per päivä, hohhoijaa. Ei se niin ihanaa ole, kuitenkaan :) Mutta kyllähän mie omaehtoisesti sitten vähensinkin sitä.

Aamulenkki jäi kans välistä. Just nyt tuntuu siltä, ettei jaksa mihinkään lähteä, paitsi nukkumaan. Vois kokeilla sitä. Vois sitä tietty mennä uloskin, mutta sinne on mukavampi mennä jos jaksaa vähän kävelläkin.

Vielä laitan tämän kuvan, kun viimeinkin sain napattua otoksen tuosta ruokinnalla käyvästä talitiaisesta, jota on joku vissiin rusikoinut ikävästi, kun se on tuon näköinen. Terhakka se on ja lentää ihan hyvin, että kyllä se varmaan parantuu siitä.

Todiste

Viimeinkin todiste siitä, että meilläkin on vieraillut pyrstötiaisia :) Tämä kuva on sunnuntailta, olin sohvalla kun huomasin vierailijat, ja pyysin tässä koneella ollutta miestäni kuvaamaan äkkiä, ennenkuin lentävät pois. Kaukaa otettu kuva (se ei huomannu zoomata, järkkäriä kun on tottuneempi käytteleen) mutta kyllä tuosta jo lajin tunnistaa.

Eilenkin kuulin äänen ja näin vilauksen, kun olin lähdössä pihasta. Että kyllä niitä tässä pyörii. Töyhtötiaisia en oo nähny aikoihin, paitsi siskon lintulaudalla.

Niin ja mustarastaan laulu kuului viikonloppuna ekan kerran illansuussa! Sen jälkeen en ole kuullutkaan, paitsi äsken ulkona olin kuulevinani mutta ei sitten enempää kuulunutkaan, kun seisahduin kuuloa tarkentamaan. Tosi mielenkiintoista tää mun jaarittelu...

Otin pois linnunpöntön tuosta vaahterasta, joka lumisateen ja sienikasvuston aiheuttaman kaatotuomion sai. Ei vaan tiedä, tohtiiko itse kaataa, vai pitääkö tilata ammattilainen kepsauttaan se. Piti pönttö ottaa pois, ettei joku omi sitä itelleen ja sitten on ikävä ryöstää toisen koti. Kankesin kannen auki, ja ihmettelin, miksi se niin panee vastaan vaikka ei pitäs enää olla millään kiinni - siellä kasvoi joku ihmeellinen sienikasvusto tai joku rihmasto, joka oli ihan mahdottoman sitkeä!

Kasvoi kiinni seinässä ja katossa, ja vasaran hamarapuolella raavin sen irti. Oli tosi tiukassa. Mikä lie, ja mahtaneeko pöntöstä olla enää asumispaikaksi. Oli siellä kyllä asuttu, ja lämmiteltykin talvella. Ihan pohjalta löytyi luultavasti ryöstetyn pesän syrjäänsysättyjä munia:

Sini- tai talitiaisen taitaa olla. Kirjosieppo sieppaa pesät niiltä...

Pitäshän noita pönttöjä aina välillä putsailla... joku puhdistaa ne joka talvi, ja joskus kuulin, että kovalla pakkasella olis paras, niin välttyis itse saamasta lintukirppuja, mutta toisaalta niissä mujuissa lämmittelee lintuja just kovilla pakkasilla. Pitäs sitten laittaa uudet mujut tai sammalet tai heinät tilalle. Ja eihän niitä luonnonkolojakaan ihmiset putsaile - sen näkee sitten, kun pöntössä ei enää kukaan pesi, että se on tullu täyteen tai menny muuten kelvottomaksi.

Oon ottanu nyt vaihteeksi tavan, että meen koirien kans ulos heti aamulla herättyäni. Siis ihan oikeen pienelle kävelylle. Pienelle, koska isolla lenkillä loppuis energia, kun ei oo aamupalaa syötynä. Onpahan sitten ainakin vähän käyty ulkona, jos lopun päivän sitten siristeleekin silmiä sisätiloissa... illalla on taas helpompi käydä iltakävely. Jos jaksaa. Energiat kyllä väheni aika äkkiä retriitin jälkeen, mutta sain mie aloitettua käsityön, ja on se varmaan jo puolivälissä. Ja imuroinkin tänään. Ja tein kaksi banoffeeta... harmittelin, kun oli kolme banaania menossa ihan ruskeaksi, ja parasta makean banaanin hyötykäyttöä on kyllä banoffee, ellei ala tehdä täytekakkua ja sullo sen väliin sitä. No, mie ku en siitä vehnästä välitä, mutta banoffeesta kylläkin, niin piti sitten tehdä yksi vehnäkeksipohjalla ja toinen gluteenittomilla - ne on nimittäin sen verran kalliita, että en raaski isoa pohjaa tehdä semmoisista. Tulee vanhojen banaanien hyötykäytölle muutenkin hintaa... vanhempi tytär kaipais sinne vielä suklaata :) sanoi, että se on "tylsää" kun kuuli, ettei ole suklaalisää.

Taas kävi pyrstötintti tuossa, mutta se oli yks huis-hais kun se taas häipyi. Sen verran aikaa oli, että ehdin laittaa kameraan virrat :)

Kevät

 Kun torstaina kotiuduin, oli keittiön pöydällä paperikassissa kolme narsissia. Anoppi oli kuulemma isännälle ne toimittanut. Otin talvisen lyhdyn pois pidikkeestä ja laitoin keväisen narsissiastian siihen, ja ajattelin että unohdan kumminkin ottaa sen lämpimään kun tulee pakkasia...

Ja unohdinkin sitten.

Oli ollu kai enemmän kuin viisi astetta pakkasta. Viime yöksi otin ne kuistille. Yksi on pöydällä ja kohta poiskukkinut. Niinhän ne tuppaa sisätiloissa tekeen.

Viikko sitten (?) kylvämäni herneet on terhakat :)

Eilen aamunsarastuksessa taas naakat näytti söpöiltä vierekkäin.

Jännä keltainen sumu... tänäaamuna sumuilee kanssa, mutta aurinko on sen takana kokonaan piilossa. Kyllä sen silti valosta huomaa, että siellä se ohuen sumupilven takana paistaa. Tällekin päivälle on kyllä luvattu puolipilvistä, että kai se siitä... eilinen raaka auringonpaiste meinas kyllä ottaa koville.

Oltiin Hirvihaaranjoen koskella taas. Koskikarakin siellä teutaroi, ei tosin tässä kuvassa kun oli sillan toisella puolella. Kyllä tuota aurinkoakin sieti, kun piti silmät kiinni.

Sitten käytiin myös kuvaamassa Hirvihaaran kartano ja Mäntsälän kirkko, ja kun tultiin tämän rakennuksen eteen

kysyin isännältä, että niin oliko tämä se kartano vai se kirkko :) Kovasti muistuttaa kirkkoa tämä kartanon päärakennuskin, torneineen. Se on nykyään ilmeisesti tilauskäytössä hotelliksi ja kokous- tai juhlatilaksi, ja tuolta linkin takaa löytyy mm. varsin monipolvinen historiikki. On ollu viljavarastona, vanhainkotina ja kenttäsairaalana, ja torni ilmavalvontapaikkana sodan aikana. Mäntsälän kapinaankin se tietysti liittyy.

Tässä on se kirkko, ja kyllähän tämän nyt kirkoksi ainakin tunnistaa:

Pelottavan näköinen sataviisikymmentävuotias tuossa mäellä kohotessaan.

Vaatii kevennyksen. Se on tällä kertaa jäinen tuulihattu, melkein täydellinen: