Varpie sadannen postauksen kunniaksi

On siinä koirakin. 

Ja taidan hieman valittaakin vielä lisäksi, nimittäin muististani. Se on kauhean huono! Justiin sen pahuksen lasagnenteon aikana avasin uuden ison juuston (kiloisen? 700-grammasen?) ja raastoin siitä vain pari kourallista ruokavuokien päälle, ja unohdin sen juuston siihen vuorokaudeksi! Pöydällä oli niin paljon kaikkea ryönää ja roinaa ja meillähän ei juuri siivoilla, niin ei sitä siitä kukaan sitten huomannut. Tai jos huomasi, ei välittänyt. Huomasin vasta kun tultiin sieltä lintualtailta. Meni iso juusto roskiin ja harmitti vietävästi. 

Ihan rutiinisti unohdan maitopurkin pöydälle, jos käytän sitä esim. pottumuusin tekoon. Kolme neljästä juomatölkillisestä on unohtunut puolikkaana jonnekin väljehtymään. Mukiin kaadettu juoma on unohtunut. No, ei oo ollu kova jano. Tärkeät asiat toki pyrin laittamaan vanhaan kunnon puhelimeen muistutukseksi tai jos se ei ole mahdollista, sanon kaikille läsnäoleville ihmisille että muistakaa te, ja muistuttakaa. 

Uusi tyhmä puhelin vie virtaa edelleenkin älyttömästi. Eilen se latautui täyteen, tänään puhuin yhden lyhyen puhelun (hoitaja antoi uuden ajan) ja pari vastaamatonta puhelua oli soinut, niin tuossa neljän maissa iltapäivällä oli enää 40% akussa virtaa. Ei sais kuulemma paljoa alle puolen huveta, sanoi mies. Ei tuolla puhelimella kyllä tee juuri mitään. Kuvien laatukin on usein kurja, tuo varpie nyt on aika tarkka ainakin jostain kohdasta, mutta muuten tarkennus on missä sattuu. 

Meillä on edelleen sitä koiranpentukuumetta, ei oo lieventyny vaikka oon toivonu että ajan kanssa laantuis ja unohtuis...

Lintuja ja kukkasia

Tämä on yhdeksäskymmenes yhdeksäs kirjoitus tähän blogiin. Eikä tästä ainakaan tule mitään ruusuista äitienpäiväromantiikan hehkutusta. Heräsin miehen kakomiseen, kun se avasi vessan lavuaarin putkea, joka oli menny tukkoon jo aikapäiviä sitten. Iloisena olin tietysti siitä, että se viimein sai sen avattua... olin jo itse aikeissa ryhtyä avaushommiin, kun mitään ei tuntunu tapahtuvan - tää on mun mielestä kans niitä "miesten hommia" vaikka kyllä se multakin käy, oon avannu monta kertaa.

Kuvausreissulle oli lähdössä ja herätti mut kysyäkseen, lähdenkö mukaan. Ja kehuakseen viemärinavaamisella kuin se olisi jokin sankariteko. Ei se mitään äitienpäivää muistanu, ihmetteli vain, kun kysyin aikooko se ehtiä käydä äitilläänkin  (ei ehtiny) sen kuvausreissun ja muun sunnuntaitoiminnan lisäksi. Esikoinen muisti mua viestillä sentään :) ja kuopus oli päivällä tehny kortin ja keränny valkovuokkoja kauniin kimpun.

No, lähdin sitten mukaan Suomenojan lintualtaille, ihmeellinen keidas keskellä kaupunki- ja teollisuusmaisemaa!

Voimalaitos, pelottava rumilus, josta lähti ei-niin-viisaasti lintualtaan yli voimajohtoja. Edellispäivänä siellä altaassa oli lepäillyt muuttomatkallaan uivelo, jonka mieluusti olisin nähnyt, mutta se oli jatkanut jo matkaansa. Sain kuitenkin eliksen lapasorsasta

sekä liejukanasta

Liejukana hiippaili hiljaa liejussa ja kasvillisuuden seassa, oli vaikea saada kuvaa, jossa se oli kokonaan näkyvissä. Hauskasti veputti pyrstöään koko ajan. 

 Aika paljon siellä oli kaikenlaisia lintuja; ihan hirveästi naurulokkeja, kyhmyjoutsen, mustakurkku-uikku, harmaasorsia (taisi olla muuten sekin mulle elämänpinna) jotka enimmäkseen oli pylly pystyssä pää veden alla, telkkiä, tukkasotkia

 punasotkia, joilla on tässä kokoontumisajot:

 Kuvassa on myös lapasotkapari ihan oikeassa reunassa, niistä vähän vasemmalla kauempana harmaasorsa tyypillisessä asennossaan perse pystyssä, taaempana tukkasotkia ja just kuvasta oikealle on uinut telkkä. Ja tietysti on noita lokkeja. Kesyjä oli kaikki linnut verrattuna täkäläisiin uimareihin, päästivät niin lähelle, että pokkarillakin sai aika selkeitä kuvia.

Naurulokeilla oli pesiä ruovikossa.

Kurjen "gruu" kuului muutaman kerran, mutta ei näköhavaintoa. Samoin ruokokerttusen särinän kuulin kerran - huvittavaa että se sattui juuri silloin, kun lausuin ääneen retorisen kysymyksen että onkohan täällä ruokokerttusia... satakieli kuultiin laulavan rantapusikossa, mun eka satakieli tälle kesälle. 

Rentukoita oli ihan hirmuisen paljon joka puolella! 

Yksi puute paikassa oli: vessattomuus. Helppohan se on miehenpuolelle, mutta satakunta kilometriä aamukahvin jälkeen autossa istuneelle naisenpuolelle homma oli pulmallisempi. Kärvistelin aikani, mutta sitten piti lähteä etsimään säällistä käyntipaikkaa... löytyi Plantagenista 800 metrin päästä lintualtaan parkkikselta. Tuli siinä käveltyä aika pitkästi, yli kuusi kilometriä yhteensä, ja reissussa oltiin tuntikausia. Mulla oli yksi eväsleipä, josta annoin vielä puolet miehelle, kun sillä ei ollu mitään - oli vaan aatellu, että kyllä sieltä jostain jotain saa. No olis varmaan saanuki, jos olis jossain käyny. En kauheesti uskaltanu vettäkään juoda, kun en olis jaksanu enää kävellä sinne Plantagenin vessaan, ja tuloksena oli tietysti aikamoinen päänsärky. Ja vieläkin on, ja lieveilmiönä väsymys myös särkylääkkeestä. 

Mulle on tullu outoja tuntemuksia muutenkin. Esimerkiksi tien päällä, kun vastaan tulee perä edellä traktori, ja tiedän joutuvani ohittamaan sen, mulle tulee outo heikotus ja sydämentykytys. Aivan kuin adrenaliini vaikuttas jotenkin boostatusti. Muutenkin hermostuessa niin käy, ja kädet ja jalat menee voimattomiksi ja täriseviksi ja rinnassa tuntuu oudolta. Ei oo ennen ollu. Inhottavaa. Myös kun katsoin joku päivä sitten Murdochin murhamysteerien viimeisimmän kauden viimeisen jakson, se oli niin jännittävä, että tuli taas semmonen olo. Totesin, että lievätkään jännitysnäytelmät ei todellakaan oo mua varten, ei tosielämässä eikä telkkarissa. En oo niistä koskaan tykänny, ja nyt ne näyttää olevan jopa terveydelle haitallisia. 

Julmuutta ja viidet sulkeet

Ei ole kuvia nytkään. Tai on, mutta ei niitä pääse lataamaan - mies oli koko päivän Suomenojan lintualtailla kuvaamassa ja muokkailee pöytäkoneella kuviaan. Kovasti oli vielä perjantaina sitä mieltä, että olishan täällä kotonakin hommia, kun mulla oli meno lauantaina (josta se ei tykännyt) mutta ku se peruuntui, niin sittenhän mies oli vapaa olemaan kuvaamassa koko päivän. Kun akka on kiltisti kotona. Ei sitten ollutkaan kotihommia.

Kyselin kuopustakin seuraksi viikolla (meno peruuntui vasta lauantaina) ja se lupautui mukaan ja kysyi kaveriaankin ja loppujen lopuksi sitten menivät kaksin Lintsille. Mikäpä siinä, oli vaan rahanmenoa siinäkin kun oon jo tästä eläkkeestä ostanu niille aika paljon housua ja paitaa ja kenkää ja muuta tarpeellista. Helatorstaina käytiin syömässä ulkona (taas rasti seinään; mies ehdotti) ja löydettiin peräti paikka, mistä saatiin kaikki mieluista ruokaa. Tosin maksoi paljon. Liikaa. Mun oli puhe maksaa puolet, mutta sain puhuttua, että isä osallistuis parilla kympillä lapsensa Lintsireissuun eli sen verran vähemmän maksoin sitten miehelle ruokakuluja. Mutta olipa annoksetkin sellaiset, ettei tarvinnu hetikohta nälkää valittaa!

VR on vähentänyt junavuoroja täältä, ja niinpä olisin myöhästynytkin menostani, kun olin katsonut että vuoro menee eikä mennytkään. Ottaa päähän, kun kehutaan kuinka taas on palvelua parannettu ja junat kulkee nopeemmin - en löytäny sitä uutista, missä joku puljun ihminen kehui, kuinka kyselyssä 70% ihmisistä haluaisi junien kulkevan nopeammin... mietin, miten kysymys on mahdettu asetella; kenties "haluatko junien kulkevan nykyistä nopeammin vai hitaammin?" - kun vähintään 70% täkäläisistä ihmisistä varmasti haluais, että junat ylipäätään kulkisivat! Mutta turha toivo, junat on nykyään vaan kaupunkien väliä suhaaville kulkijoille, bisnesmiehille ja muille. Väliasemille on turhaa pysähtyä, siellä asuu vaan köyhät, ja lipunmyyntiäkään ei asemilla kannata pitää, kun köyhät ne luukulta lippuja ostaa, rikkaat käyttää älykännykkää.

Ihan hullu se HSL:nkin suunnittelema lipunmyynnin lopetus kulkuneuvoissa! Ne kuvittelee, että kaikilla ratikassa kulkevilla on älypuhelin, ja kun sinne voi lipun tilata, niin ei tarvi enää myydä. "...rahastuksen lopettaminen raitiovaunujen lisäksi myös lähijunissa on HSL:n hallituksen vahvistusta vaille valmis asia." Kävelkää, mummot ja pikku piltit, sekä vähävaraisempi porukka!

Meillä on koirien kans ollu nyt vähän huonoa tuuria - aiemmin viikolla hyökkäs eräältä hevostallilta tien yli jonkun tallitytön koirat, joista toinen oikopäätä mejän juoksuisen koiran kurkkuun kiinni. Ei se kuitenkaan varsinaisesti purrut (naarmu tuli kaulaan), alkoi vain tunkeilevasti haistella ja se toinen, vaikka ryntäsikin paikalle (isompi koira) pelottavasti, ei ollut aggressiivinen vaan lähinnä rajun ystävällinen. Uros, joka sitten kovasti jäi sinne merkkaileen kun liuettiin paikalta. Pihalla vaan joku rääkyi "tänne!" mutta ei viitsinyt/pystynyt tulemaan koiriaan hakemaan. Autot joutui hiljenteleen kun ne koirat siinä tiellä poukkoili. Säikähdin niin kamalasti, että kädet ja jalat tärisi pitkän aikaa, ja soitin miehelle joka oli tulossa kotiin päin, että voisko kiepata sen kautta ja poimia mejät kyytiin, ettei mun tarvi mennä jos ne koirat on vielä siellä. Eivät olleet vakituisia pihan asukkaita, ne kyllä pysyy omalla pihallaan.

Tänään naapurin isot narttukoirat rynnisti metsässä mejän luo, ja vaikka säikähdinkin taas (no koirat säikähti vielä enemmän) niin kun tunnistin koirat, tiesin että ne ei kiinni käy. Olin niin keskittyny katteleen polkua ja polun vierustoja käärmeiden varalta, etten tarkkaillu ympäristöä ja pääsi yllättämään.

Lämmin ilma niin koiratkin ulkoilee enemmän, mutta kun nyt on se kiinnipitoaika, niin ei pitäs kyllä irrallaan olla. Tuosta yks toinen naapuri just tänäiltanakin meni kaksi koiraansa kytkemättömänä.

Kymmenen vuoden takaa toukokuulta

Pläräsin vanhoja kuvia, kun ei uusiakaan ole. Kaunis luonto tuolla, ja mie en oo pitäny kameraa mukana tai sitten kun se on ollu mukana, ei oo sattunu kuvattavaa. Ne rentukat melkeen pitäs käydä kuvaamassa. Tai mitä sitä tyhyjää, onhan niitä rentukoita kuvattu monta kertaa...

Tämä on vuodelta 2012. Samalta ne näyttää tänä vuonnakin. 

Mutta tässä on jotain, mitä ei ole enää tänä vuonna:

Kymmenen vuotta sitten meillä oli tällaisia naapureita. Osittain vapaana eläviä luomusikoja. No ei ne ihan naapurissa eläneet sentään, mutta aika lähellä. Muutama oli ihan laitumella. Ei ole enää aikoihin ollu sian sikaa noillakaan, en tiedä miksi lopettivat - luultavasti ei kannattanut. Joskus ihan muita asioita googlettaessani törmäsin hakemukseen, jolla tähän oli haettu laajennusta, mutta joko ei tullut lupaa tai hanke muuten vain haudattiin.

Kymmenen vuotta on tästä mun pajumajayritelmästänikin, näköjään:

Tämä hanke ei kanskaan onnistunu. Osa pajuista laitettiin toisaalle ja osa niistä on vielä hengissä. Niitä oon väännellyt tänäkin keväänä.

Tänään koiralenkki käveltiin kaupungissa. Juomapullon muistin ottaa mukaan! Koiria vesi ei kiinnostanut, minua kyllä. Vaikka se en ollu mie, joka kymmenen metrin välein nosti jalkaansa ja tirautti pisaran... juoksuaika toiselle tulossa, sikäläiset poikakoirat sai kiinnostavaa nuuskittavaa. Puhelin oli mukana, mutta sen ottamat kuvat on ensinnäkin vaikea siirtää koneelle ja toisekseen huonoja, ja kolmanneksi ei siellä mitään kiinnostavaa kuvattavaa ollu. Neljänneksi koko puhelin tuntuu flippaavan jotenkin - taustakuvat ei pysy ja muutenkin oikkuilee.

Tämän kuvan otin

toivottomana, kun koira oli jälleen kerran päkistänyt kakan, eikä kakkapussiroskista missään! En tajua, miten ne ei pidä roskiksia tuolla missään - ehkä tulee halvemmaksi pitää jotain työllistettyä tai työkokeilijaa keräämässä roskia, kuin pitää roskiksia ja tyhjentää niitä. Onneksi on pienet koirat, mutta ei silti ole kivaa kanniskella paskaa taskussa pitkiä matkoja roskista tähyillen. Kaksi koiraa teki yhteensä viisi läjää sillä tunnin reissulla, mikä me tehtiin sillävälin, kun kuopus oli psykologilla. En ymmärrä, mikä kaupunkiympäristössä aiheuttaa niille suolen liikatoimintaa, kun ei ne normaalisti koko päivänä niin paljoa tee...

Mies tuli kuvausreissulta ja sen pitää päästä laittaan tälle koneelle ne kuvansa. Mie paan loppukevennykseksi kuvan tytöistä tiskaamassa 10 vuotta sitten :)

Tuollaiset kaapistot meillä sillon oli...

Parasta aikaa

Näin taas unta Paimenesta. Kummallista, miten sitä voi unessa nähdä ihmisen, jota ei ole ikinä nähnyt. Ja sen verran karuja kokemuksia on unennäöstä, että alan aina miettiä että tapahtuuko unessa nähdylle ihmiselle nyt jotain pahaa... harvemmin kuitenkaan on tapahtunut.

Valvoin pitkään yöllä, ja niin teki mieskin. Koirat oli levottomia. Niille on näköjään tullu tavaksi nousta yöllä tallusteleen; ennen ei ollu tapana muuta ku sillon, kun oli ulos hätä, ja niinpä mieki ensalkuun käytin niitä öisin ulkona. Sellasesta tulee vaan niin helposti tapa, joten nyt oon vaan ollu sängyssä sitkeesti. Kyllä ne takas on tullu eikä mitään oo sisään tehty, eikä ollu tänään aamullakaan mikään kiire ulos. Toisella koiralla varmaan oli silloin aiemmin oikeasti pissahätä - se on semmonen, että sen on aivan pakko kerta toisensa jälkeen juoda, jos jossain on vettä. Vessassa on nyt ollu vati, johon känkkäränkästä boilerista valunu "ylimenovesiä", ja aina kun vessan ovi on auki, tulee koira ja juo siitä vadista. Pyörähtää ja juo taas. Eihän se ole ihme, että sitten pissattaa. Nyt oon estäny sitä pääsemästä vessaan.

Eilen tein pihahommia, ja väsähdin jotenkin ihan kamalasti. Siksikin vähän outoa, etten jaksanut nukkua yöllä. Mutta vähä vähältä se piha siistiytyy. Mies otti "tylsän" kirveen ja heilutteli sitä muutaman minuutin, ja tuloksena oli iso kasa halkoja siististi kahdessa pinossa. On se tehokas, kun se alkaa.

Jostain syystä oli tunnin sähkökatkoskin.

Tänään muistin täyttää vesipullon lenkille lähtiessäni - ehkä ensi kerralla muistan ottaa sen mukaankin. On taas niin ihana samoilla tuolla syrjemmällä, metsissä ja metsäteillä. Parasta ulkoiluaikaa tämä kevätaika!

Maantienväriset koirat. Onneksi oli paita päällä, niin erotti...

Vappuaattona jäi kuvaamatta ne ekat valkovuokot, tässä on sitten se välttämätön otos. Täytyyhän nyt joka kevät yksi kuva valkovuokoista ainakin olla.

Löysin kävellessäni sellasen harjun, jolla oon kävelly ehkä reilu 10 vuotta sitten edellisen kerran, jos ollenkaan, ja vaikka siellä olikin ilmeisesti metsä kaadettu, niin olipa mukava paikka! Tuulenvire kävi mukavasti, näki kauas kun seisoi isolla kivellä, ja oli hiljaista. Tiltaltti vaan tilskutteli ja kärpäset surras.

Vähän mie koirien puolesta pelkäsin käärmeitä... niitähän on nyt kuulemma paljon, on selvinny kai tavallista enemmän yksilöitä talvestakin, ja eläinlääkäreillä kyyn vastamyrkky lopussa. Tehtaalla Keski-Euroopassa jotain tuotantovaikeuksia. Jotain korvaavaa lääkettä kai on, mutta silti pelottaa. Tuollainen viisikiloinen koira on äkkiä kuollu käärmeenpuremasta.

Joutsenpari oli pienellä lammella, hirveellä zuumilla sain kuvan, jossa ne erottuu jotenkin :)

Lauantaina kylvin samettikukkia, nyt näkyy ensimmäisiä sirkkalehtiä. Viisi on itänyt toistaiseksi, noin 24 siemenestä. Orkideaan on tullut neljäs kukintovana, kahdessa muussa on kukkia/nuppuja.

Nyt en jaksa enää kolmen tavun otsikoita

Tässä mun "vappulounas". Tai oikeammin jälkiruoka. Menin ulos syömään, mutta ympäristö (kuten näkyy) patisti minua töihin, ja sitten aloinkin hommiin. Pätkin oksasahalla rankoja halkomittaan, siivosin risuja ettei ruohonleikkuri pauku ja tylsy niissä, silppusin ohuempia oksasilppurilla. Alkoi tuntua auringossa siltä, että aurinkosuojavoide olis ollu paikallaan ja harmitti, kun ei tullut syksyllä ostettua alennusmyynnistä sellasta.

Koirakin ruskettui tosi nopeesti! Tai huomasin ainakin tänään, että sillä oli rusketusraja paidanhelman kohdalla.

Toinen koira oli kuopuksen kanssa liesussa tuntisotalla, ja se itse asiassa taisi lantion kohdalta hieman palaa... laitoin aloe vera -geeliä sille, tuntui tykkäävän. Kyseinen Dermosilin geeli on siitäkin oivallinen koiranvoide, että sitä ne ei niin innolla ole heti nuolemassa pois.

Sade ja lämmin ilma on viimeinkin auttaneet kukkasia ylös! Aikasen nihkeetä ollu, eteläseinustalla se jokakeväinen aikainen krysanteemi ollut (joka on kasvanut siellä jo silloin, kun muutettiin tänne) ja sen kaveriksi on tullut valkoinen. Siis mie en oo valkoisia krysanteemeja istuttanut, eikä niitä oo ainakaan näin paljon ollut ennen... uinuukohan ne sipulit pitkiä aikoja? Sama oli sillä kevättähdellä, joka vain yhtäkkiä ilmestyi eräänä keväänä mejän pihalle normiscillojen joukkoon ja on nyt levinnyt enemmältikin. Mie en oo sitä tänne tuonu. Mutta viime syksynä istutin posliinihyasinttia, ja neljä niistä on noussut.

Kuvassa se ei näy, mutta nuo vaaleansiniset krookukset - tai siis sahrameiksi niitä taidetaan nykyisin sanoa - on ihan ihmeellisen loistavia tuossa harmaassa ympäristössään, ne on iltapäivällä varjossa (jolloin tuo kuva on otettu) ja osuu kyllä silmään. Tykkään! Posliinihyasintit tuli istutettua vähän tyhmästi osin kulkureitille, en ajatellut sitä syksyllä... tai ehkä aattelin, että ne kukkii ennenkuin siinä aletaan kuleksia.

Otin kuvasarjan vaahteran lahosta, kun se oli joka leikkauspinnalla erilainen ja muodosti mielikuvituksellisia kuvioita. Varsinainen musteläiskätesti :) Mitä näet? Minuthan on psykologi testannut konservatiiviseksi (eli mielikuvituksettomaksi?) että muilla on varmaan nokkelampia näkemyksiä...

Käki

Eilen kävin aamukävelyllä ihanassa (tosin kylmähkössä) aamussa, bongasin ensimmäiset valkovuokot. Mutta olin jo muutenkin surullisella päällä ja kun kuulin joutsenen ääntä ja aattelin, että nyt nään sen tutun joutsenparin lentävän sitä reittiään joenuoman yllä, eikä ei lentänytkään kuin yksi joutsen, niin meinas ihan itku tulla. Olen nähnyt tänä keväänä ne kaksittain, mutta nyt on toinen ehkä kuollut tai vammautunut, ja jäljellejäänyt saa viettää kesänsä yksin... illalla se lensi takaisin, yksin.

Oli huono vappusää, vaikka eipä se meitä haitannut. Paistelin tippaleipiä ja paikallislehdestä löytämäni ohjeen mukaan tippamunkkeja, gluteenittomana kyllä. No ei ne "munkit" juuri munkille maistuneet, mutta hyviä oli. Tai on vieläkin. Tippaleivistä ei tullu oikein rapeita. Ja kuvakin taas kääntyi omine lupineen kylelleen.

Sade taukosi (vastoin ennusteita!) illalla, ja päästiin tytön ja koirien kanssa vielä iltalenkille. Käki kukkui!

Vappu on tunnettu ryyppyjuhlana, joten ostinpa minäkin viinipullon. Ruokakaupasta. Ihan hyvää on. Puoli pulloa jäi juhannukseksikin :) Mies korkkas mun harmiksi Laphroaig -pullon, mutta onneksi ei ottanu siitä ku yhen naukun. Kaljaa meni ihan riittävästi ilmankin.

Tänäaamuna koirat taas herätti kuuden jälkeen, mutta vielä väsytti... hassua, kun siellä sängyssä tallotaan mua ja tuijotetaan kirsu melkein mun nenässä kiinni ja ollaan ilosia kun oon hereillä, mutta kun tultiin alakertaan, menin sohvalle ja vedin peiton päälle, niin sinne sitten asettuivat koiratkin jatkamaan uniaan. Höh. Turhan takia herättelevät. Tai se herättäjä on aina se toinen. Toinen saattaa jopa jäädä vähäksi aikaa peiton mutkaan sänkyyn, kun toisen kanssa mennään alas.

Niin ihana ja hiljainen aamu oli, että lähdin kuitenkin niiden kanssa käveleen, kunhan olin hetken torkkunut siinä sohvalla. Kello oli silloin jotain varttia vaille 7, eikä ollu kyllä paljoa liikennettä tässä! Yksi auto meni, ja yksi ihminen tuli vastaan. Se on sellanen vanhempi naisihminen, jonka monesti näkee täällä kävelevän, tekee ilmeisesti usein saman kierroksen. Sanoin sille reippaasti huomenta, ja se vähän hämmentyi... kyllä se sitten vastasi, kun totesin, että ei oo paljoa vastaantulijoita... oltiin yhtä mieltä aamun kauneudesta. Isolta tieltä kantautui kyllä aika usein rekan meteliä, mutta hiljaisia hetkiä oli sen verran, että kuulin selvästi teeren pulputuksen pellolta. Rentukat on nupullaan viimeisten lumijääkökköjen seassa - panin merkille, kun tallustelin lähemmäs teeren ääniä. Hukkuivat solisevan veden ääneen, että turha vaiva. Olis pitäny olla kumpparit, että olis voinu kävellä pellon poikki. Ja koirat kotona - jostain syystä ne nuolee tassujaan kovasti sen jälkeen, kun on käyty pellolla; nuolivat nytkin, vaikkei kävelty kuin muutama kymmenen metriä siellä. Se on semmonen enempi kesantopelto, korkeintaan heinänviljelyssä ja osittain liian märkä edes traktorille.

Pajulintu ja kukko bongattu myös tänä aamuna ekan kerran tälle kesälle. On siis naapurissakin pantu linnut ulos.

Kaikki mun lukijat varmaan tietää, miten näreissäni oon siitä, kun nykyään ei sääennusteet yhtään pidä paikkaansa. Tälleen on pallo hukassa. Esimerkkinä perjantai:

Heti aamulla meni pilveen ja vettä satoi puolilta päivin. Näkymä n. klo 12 tällanen:

Ja sitä se oli ollut jo useita tunteja. Meinaan, jos kattelee säätietoja ja suunnittelee kaupoillakäynnit ja ulkoilut sen mukaan, että ulkoillessa olis sateetonta, niin menee yhtä usein pieleen kuin onnistuu. Perjantaina siis ulkoiltiin sateessa, kun piti olla aurinkoista. Eilinen säätieto piti lähestulkoon paikkansa, mitä nyt ei satanut, vaikka piti, mutta tässä tilanteessa se ei haitannut yhtään :)