Unia ja painajaismaista tosielämää

On olo, että pitää kertoa tämä uni. Se on valkoisella mielen hyllyllä koko ajan näkyvissä, tuntuu että se pitää nostaa sieltä ja laittaa tänne. Tyttövauva, jonka joku paloasemalla työskentelevistä naisista oli saanut, ja sitä oli pidetty syntymästään lähtien paloaseman vessan lattialla. Hoidettu aina ohimennen, kuka milloinkin. Surin sitä, että vauvan pitää olla siellä ilman kunnon ihmiskontakteja, ja sylittelin sitä... sitten jouduin tekemään muuta, ja annoin tytön tätini syliin (täti on normielämässä liki satavuotias ja liki kuuro) mutta hän ei sitten pitänytkään kiinni lapsesta, vaan se pudota mätkähti lattialle. Olin vihainen tädille, ja sanoin että montakohan kertaa se on minutkin lattialle pudottanut, kun olin pieni, kun ei osaa pitää kiinni. Suunnittelin että hommaan jostain kirppikseltä edes pomppukeinun sille lapselle, että voi olla ihmisten seurassa eikä aina siellä vessassa. Herättyäni mulla oli hetkellisesti kovin ikävä lasten vauva-aikoja... miten ihana olis ottaa vauva syliin rintaa ja olkapäätä vasten!

Pitäis soittaa terveyskeskukseen ja uusia resepti, kun migreenilääkeresepti on näköjään menny vanhaksi jo ajat sitten. Se vain on näköjään mahdotonta tuolla **tun älykännykällä. Siellä tk:ssa kun on se takaisinsoittoautomaatti - puhelu menee automaattiin, joka käskee painaa yks tai painaa kaks asiasta riippuen. Tuo mun puhelin on alkanu semmoseksi, että heti kun vihreästä luurista painaa soittamisen alkaneeksi, niin ruutu pimenee. Virtanapista sen saa valaistumaan ehkä sekunniksi, ja se taas pimenee. Edes puhelun loppuminen ei enää valaise ruutua, pitää erikseen painaa virtanapista ruutu esiin, että voi painaa punaista luuria. No, kun sitten soittaa tuollaiseen automaattiin, niin ensin pitää valaista ruutu, että saa valituksi esiin numerot. Pimenee. Painetaan virtanapista valo ja nopeesti ehkä valitaan se numero. Paitsi että nyt unohdin, mitä se sanoi, kun kumpikaan numeroista ei ollu reseptin uusimista varten. Ruutu pimenee. Sitten ehtii mennä ohi koko homma, luurista kuluu "et valinnut kumpaakaan, puhelu ohjautuu jonoon". "Vastaamme puheluusi mahdollisimman pian". Yritän jatkuvasti pimenevästä ruudusta etsiä kohtaa, josta pääsisin sinne, missä on se punainen luuri, jota voisin painaa puhelun lopettamiseksi. Sitä ei enää löydy, eikä sitä ehdi etsiäkään, koska ruutu pimenee jatkuvasti. Ainoa, minkä löydän, on vihreä luuri, jota painamalla voisin soittaa miehelleni. Yritän "vetää" sinne tänne siltä varalta, että puhelu on "ylhäällä" tai "alhaalla", painaa "edellistä", mutta ei. Ruutu vain pimenee joka välissä ja puhelu on päällä, automaatti hokee koko ajan "vastaamme puheluusi mahdollisimman pian" ja mie en pysty katkaseen puhelua. Kuin painajaisunesta!!! Lopulta muutaman pimennyksen katkomana saan poikkastua virran puhelimesta, ja toivon että puhelu edes sillä katkeaa.

En missään vaiheessa ole laittanut puhelimeen mitään "virransäästöasetusta", joka pimentelee ruutua joka välissä puhelun kestäessä, en myöskään löydä asetuksista kohtaa, josta sellaisen voisi laittaa tai ottaa pois. Siis onhan siellä se varsinainen virransäästö, mutta se on asetettu 30 sekuntiin. Muutenkin tuo puhelin on sanalla sanoen paska. Onhan siinä se etu, että voi vaihtaa niitä ilmaisia viestejä, mutta se onkin tasan ainoa etu. Siinäkin se heittää mut välillä ulos koko mesestä kesken viestinkirjoituksen, ja usein turhautuneena siitä, kun pitkä ja vaivalloisesti (nakkisormilla hitaasti kirjoitettu, miljoona virhettä tehtynä ja korjattuna) aikaansaatu viesti katoaa, tyydyn soittamaan, ja siinä vaiheessahan se ainoakin etu ilmaisista viesteistä lakkaa olemasta. Ei ole kunnollista muistutustoimintoa, ei ilmoita tulleista viesteistä välttämättä ollenkaan ja joskus piippailee, vaikkei mitään viestiä ole tullutkaan.

Sitten mokasin täydellisesti yhden nuopsyn järjestämän jutun tytölle. Menin varaamaan junaliput Keski-Suomen reissua varten YHTÄÄN MIETTIMÄTTÄ että oliko sille päivälle jotain muuta! Kyllä mie jo aattelin aiemmin, että on todella vaikeaa muistaa, kun kesäloman ajalle on jotain järjestetty, kun ajatus on, että kun ei ole koulua, ei ole mitään menoa minnekään. Että potkin itteeni! Lipunmyyntiä ei ole enää lähimaillakaan, kun VR lopetti niitä, että vois mennä selvittään; puhelimitse en ala sitä hoitamaan ainakaan tuolla rakkineella.

Ja nyt sitten siskokin soitti, että torstai oliskin käyny paremmin sille. No, onneksi esikoinen on sentään sitä mieltä, että keskiviikko on se paras päivä mennä sinne.

Hermostuttaa, harmittaa, itkettää ja päässä tuntuu stressisärky.

Auringonnousu 03.55

Ruisrääkkä huuteli, samoin töyhtöhyypät, olivat ensalkuun vähän huolissaan kun hiippailin pellonpientareella. Hirveästi muitakin lintuja oli äänessä, ja puskassa rymisi luultavasti supikoira. Näinkin sen siellä, mutta oli aika hämärä risukko että olisin tunnistanut varmasti - näin kuitenkin lumen aikaan tuolla supin jälkiä, joten  uskon sen majailevan siellä eikä esimerkiksi mäyrän.

Niin, heräsin taas kahden maissa miettimään syntyjä syviä. Näin eilen kaupassa miehen, jonka luulen olleen samassa työpaikassa mun kans 80-luvun loppupuolella. Se ei tuntenu mua, mutta yön pimeydessä mun mieleen tuli sitten kaikenlaisia vanhojen muisteluita, jotka jäi valvottaan. Lisäksi kuulin jotain rapistelua, ja ne tahtoo aina havahduttaa minut liian hereille, kun alan niitä kuunteleen. Sitten kun koitin hiljaa hiippailla alakertaan, mieskin heräsi eikä enää nukahtanu kun en tullutkaan takaisin viereen. Sillä on kumminkin töihin meno edessä, olis se kyllä voinu vielä vähän nukkua...

Käytin sitten tilaisuuden hyväkseni ja menin katsomaan auringonnousun.

Eilen kiersin pihaa ja kuvasin kaikki kukat. Tai en jokaista kukkaa, mutta jokaisen lajin... mukana koosteessa ei ole mansikka, aitovirna vai mikä se lienee eikä kahta vanhaa, perinteistä syreeniä, kun kuvat oli epätarkkoja. Mutta tässä:

No joo, näyttää kielokin pudonneen pois... järjestelin uusiksi niin se on sitten unohtunut. Pitää sekin tänne laittaa, kun minusta se on niin kaunis:

Sadepilvien Bermudan kolmio

Hip hurraa, aamulla on satanut! Tosin kuulemma vain 0,3mm, mutta kuitenkin. Tänään on kylmää ja tuulista. Kävin koirien kanssa käveyllä ja niin näytti tekevän muutkin kylän koiranomistajat. Viisi muuta koiraa ja kolme ulkoiluttajaa nähtiin, ja se on enemmän kuin moneen kuukauteen. Hyvä keli ulkoilla ja ulkoiluttaa, ei tule hiki. Pikkuisen yli 10 astetta näytti mittari, mietin jo paitojen pukemista koirille mutta vein ne sitten kuitenkin alasti ulos. Hyvin ne tarkeni.

Toissapäivänä kattelin syntymäkaupunkini Rovaniemen näkymiä Google Mapsista, ja tuli nostalginen olo. Toisaalta en kyllä muistanut enää, miltä koulumatkani varrella näytti silloin, kun yläastetta kävin, mutta kaipa se on ollut aikalailla saman näköinen. Eeron kahvio näytti tyhjennetyn, vaikka kyltti oli vielä paikoillaan. Luultavasti Rovaniemen ensimmäisen pizzerian La Stallan kohdalla näytti olevan nytkin (tai kuva-auton ajamisen hetkellä) pizzeria. Asuttiin jonkin aikaa siinä viereisessä talossa. La Stallan alku"salaateissa" (s.o. kaaliraasteessa) oli joku mauste, mikä teki niistä parhaita mitä oon maistanu. Etikkaa ja jotain. Ja näkyypä se koulukin siellä katunäkymässä vielä olevan, vaikka oon kuullu huhuja, että se purettais pois. Mihin ne koululaiset on hävinneet, kun kouluja lopetetaan isosta kaupungista? Rakennetaanko sinnekin jotain isoja, jo valmistuessaan liian pieniä koulukeskuksia, jonne ahdetaan kaikki lapset 50 kilometrin säteellä, niinkuin täällä maallakin? (No ei ehkä niin kaukaa; ei kai tämä kuntakaan oo niin iso...)

Itse asiassa asuin maalaiskunnassa ensimmäiset 12 vuottani, mutta ei niistäkään ajoista ole montaa muistikuvaa. Ne seudut on kyllä totaalisesti muuttuneet, ei edes silloista kotitaloani tunnista samaksi.

Asiasta ihan ilman aasinsiltaa toiseen: olen lukenut tietääkseni kaikki Rex Stoutin Nero Wolfe -dekkarit, jotkut useampaankin kertaan, ja nyt hämmästyksekseni näin Yle Areenassa italialaisen filmatisoinnin kyseisen etsivän seikkailuista. Sijoittuen ihan Italiaan, italialaisine näyttelijöineen. Piristävän erilaista! Umpiamerikkalainen umpi-italialaiseksi ihan sujuvasti. Hiukan Wolfesta oli ehkä tehty sympaattisempi kuin esikuvastaan (IMO), mutta orkideat ja keltainen pyjama oli asiaankuuluvasti mukana. Ja oluet korkkien säästämisineen. Mukava oli seurata ainakin ensimmäistä jaksoa (tulee sarjana useampi elokuvan mittainen jakso) kun tyyli oli niin erilainen kuin monissa amerikkalaisissa jutuissa, missä kaavana on takaa-ajoja, tappeluita, vaarallisia tilanteita joista sankari selviytyy täpärästi ja lopussa odottaa naisen rakkaus tai muu palkinto. Positiivinen yllätys tämä. Tulen katsomaan loputkin jaksot, jos vain muistan.

Sadetutka näyttää taas sadealueita, jotka kulkee meidän ohi molemmilta puolilta. Onko täällä jonkun uuden innovaation - sateenkarkoituskoneen - koealue?

Nyt se on ohi!

Kouluvuosi. Olen käynyt koululla kerran pari päivässä joka arkipäivä, ja nyt saan heittää sen homman vähäksi aikaa pois! En tiedä, miten esikoinen kulkee ensi vuonna, varmaan kuljettelen sitä silloinkin, mutta eri paikkaan...

Yleensä mies on ostanut kukkaset kummallekin tytölle, ja on otettu poseerauskuvia, mutta nyt ei. Oli kiire kuvaamaan. Ensin käytiin nuoremman tytön päättäjäisissä yhdessä ja sitten vein lukion päättäjäisiin toisen, kun miehellä oli muuta puuhaa. En tohtinut jäädä lakituksia seuraamaan, menin kotiin tekeen ruokaa sillävälin. Kuopus sai ihan hyvän todistuksen, puolet numeroista oli ysejä. Kemiakin! Nyt se on kaverinsa kans siellä Lahdessa ja esikoisen vein poikakaverilleen. On rauha ja hiljaisuus.

Kukista vielä sen verran - en muista, kerroinko täällä, että kauniisti esitin miehelle pyynnön ennen merkkipäiviä, että jos ostaa kukkia, niin ei tois ruukkukukkia (joita se on aina ostanu, ja joita ei oikein mahtuis, etenkään monivuotisia), ja perustelinkin sen mielestäni hyvin. No, ei tullu sitten minkäänlaisia kukkia sen enempää äitien- kuin syntymäpäivänäkään. Eipä tullu kyllä ylimääräisiä ruukkujakaan nurkkiin pyörimään.

Päättäjäisissä kattelin niitä suloisia nuoria ihmisiä, kun melkein jokainen (varsinkin tytöistä) on käyttänyt aamulla paljon aikaa näyttääkseen tänään erityisen hyvältä, ja silti ne on kaikki kuin samasta parista-kolmesta muotista... kaunista massaa. Ihanaa, että joillakin on se oma tyylinsä, jota uskaltaa pitää valtavirrasta poiketen! No, meidän tyttö oli ainoa sen värisillä hiuksilla varustettu, mitä nyt ehdin näkemään. Yhdellä tytöllä on aina, oli juhla tai arki, se sama hurmaava nuttura melkein otsalla. Oli hauskaa bongailla lasten muinaisia päiväkotikavereita - eräskin maihinnousukengissä rompusteleva parimetrinen kalju jätkä, jonka syntymäpäivilläkin esikoinen on ollut noin 11 vuotta sitten. Niin se aika kuluu.

Tänään aion panna elämän risaiseksi, kun lapset ei oo kotona; sipsejä ja Lidlin rommikolan. Ostin viikolla yhden tölkin maistiaiseksi, ja se oli äitelää mutta hyvää. Muidenkin mielestä, koska ei ollu kuulemma ku yks tölkki enää jäljellä... mies on kauppa-asioilla. Migreenikohtaus oli viime yönä, toivotaan ettei tule ensi yönä...

Tosiaan, se sade. Sitä ei tullut, yllätys yllätys. Alueet meni ohi oikeelta ja vasemmalta, mutta kohdalle ei osunu yksikään... nyt on kuitenkin kylmä. Yleensä helteen jälkeen tulee komea ukkossade, jonka jälkeen sitten ilma viilenee, mutta nyt ilma viileni ilman näytöstä.

Kuvituskuvaksi viimekuinen myöhäinen omenankukan nuppu. Melbassa osa kukista valmistui myöhemmin kuin muut, ja ilahduttaa vielä sen jälkeen, kun muut kukat on jo kuihtuneet.

Pakko pettää

Heh, taas vähän niinkuin klikkiotsikko. Mutta lupasin itselleni, että en enää valita sääennusteista, mutta nyt on pakko pettää se lupaus ja valittaa, kun niin harmittaa! Tai ei oikeestaan enää, mutta eilen harmitti.  Toisaalta, johan mie olen sen todennu moneen kertaan, että ne ennusteet joko pitää paikkansa tai sitten ei, ja se siitä. Pitäs jo tietää, että on turha varautua mihinkään sateeseen, kun sitä ei ehkä tulekaan. Piti olla kovasti sadetta ja tältä näytti:

Laitoin pyykitkin enimmäkseen sisälle kuivumaan, kun ennusteessa oli kahdestatoista eteenpäin sadepisara. Kolmelta piti alkaa ukkonen. Koko päivä oli ylläolevan näköistä. Älkää huomatko paksuja jalkoja siinä.

Mistä ne näitä sadealueita repii ennusteisiin?

No, sen verran epäileviä oltiin kyllä, että lähdettiin kävelylle puolilta päivin. Tai pummattiin mieheltä kyyti, kun se lähti töihin - pudotti meidät neljän kilometrin päähän kotoa, ja käveltiin sieltä. Saatiin osittain erilaista maisemaa katella vaihteeksi. Koirilla oli kuuma, suurin osa mukana olleesta vedestä valeltiin niiden selkään, ja mie aattelin että kohta joku vastaantulija ihmettelee, että onko noilla koirilla noin kauhee hiki... mutta ei ollu vastaantulijoita. Vaikka sentään taajamassakin käveltiin. Vain autoilijoita, ja jokunen pyöräilijä.

Eilen kattelin, että seuraava sade on tiedossa vasta viikon päästä, mutta tänään ennusteeseen onkin ilmaantunut kahdesta eteenpäin osin rankkaakin sadetta, kuuteen asti. Arvalla heittävät, että jos ei eilen satanu niin kokeillaan sataisko tänään. Taidan silti kastella kukkaset. Myrskyvaroitus.com sanoo "Ehdollisesti epävakaan keskitroposfäärin myötä ukkosilla saattaa olla käytettävissä hieman enemmän energiaa kuin torstaina, joskin mallien välillä on ollut suuriakin eroavaisuuksia rajakerroksen kosteuden suhteen. Silti ukkosia on odotettavissa iltapäivällä ja alkuillasta maan etelä- ja itäosassa."

Mutta tänään olen hyvällä mielellä siksi, kun sain imuroitua! Ja pölyjäkin pyyhin. On ihana panna läpiveto tähän tunkkaiseen kämppään, vaikka kyllä oviverhosta huolimatta jotain pörriäisiä sisällekin meinaa tupata. Kuopuksen paras kaveri on jo pari kertaa tällä viikolla ollu meillä käymässä, ja ensyöksi se on jäämässä ihan yökylään, kun saunakamarissa tarkenee jo nukkua. Saavat siellä kikatella kenenkään häiritsemättä ja häiriintymättä. Menevät sitten meiltä päättäjäisiin ja sitten lähtevät kaksissa naisin Lahteen YleX Pop -tapahtumaan. Koska Antti Tuisku.

Ja kuopuksella on nyt violetti tukka. On kyllä hieno!

PS. Kymmenentuhannen kurkkauksen raja häämöttää tässä blogissa :) (klo 20.25 9999!)

PS 2. Minkälainen luettavuus tällä blogipohjalla ja -fontilla on teidän mielestä? Ku mun silmissä on alkanu vilistää ja välillä näen huonosti, vaikka aikaisemmin tykkäsin että hyvin näkyy. On iskeny joku näkövaiva sen jälkeen vissiin... mutta pohtinut, pitäiskö jotain tehdä tekstille tai taustalle...

Upeat rusketusrajat! Katso kuvat!

Mustasilmäsusanna kukkii, mutta amppelin reunan takana piilossa

Eilenaamulla heräsin migreeniin, mutta onneksi mies on iltavuorossa ja hoiti lapsen kuljetuksen kokeeseen ja pois. Otin vain puolikkaan lääkkeen ja silti olin ihan tokkurassa ja väsynyt loppupäivän - kunhan ensin nukuin sen pari tuntia aamulla. Meni ihan häneksi koko päivä. No sain mie sen kuolleen onnenpensaan kaivettua pois maasta. Vähän kitkin rikkaruohoja. Mutta ihana ilma istua varjossa syömässä jäätelöä!

Tänään heräsinkin viideltä. En olis kyllä vielä halunnu, mutta mahavaivaisen koiran suolisto piti niin kovia ja huolestuttavia ääniä, että arvelin sen joka tapauksessa herättävän mut kohta viemään sitä ulos. Vein sen jo ennenkuin halusi, mutta tavarahan tulee sillonkuin tulee, eikä käskien. Oli osin normaalia, mutta häntänä taas sitä maksanväristä limaa lusikallinen. Keitin taas riisiä sille. Ehkä se eilen annettu dentaflexin viipaleenpuolikas oli liikaa...  ne on niin kalliita mutta just hyvän sitkeitä purtavia koiralle, että hampaat puhdistuu - ostan aina yhden isolle koiralle tarkoitetun ja viipaloin sen pienemmiksi annoksiksi. Muissakin puruluissa harrastan sitä, että ostan halvemmalla kilohinnalla ison koiran luun, jonka pienin sitten palasiksi, kahteen tai kolmeen osaan per palikka. Jos niihin vain sakset tai veitsi pystyy. Kuitenkin on hyvä olla purtavaa, kun kertyy sitä hammaskiveä. Noiden koirien hampaista kyllä näkee, kumpi tykkää pureksia tavan vuotapuruluitakin silloin tällöin, kumpi ei. Pureksijan hampaat on paremmassa kunnossa.

Aamun valo oli niin hieno, että otin kuvia kukkivasta syreenistä:

Näyttää jotenkin epätodelliselta, kun valo tulee sivulta. 

Tänään pitää lähteä ajoissa lenkille koirien kans, kun on lupailtu epävakaista iltapäivälle. 30-50% mahdollisuus ukkosellekin. Itä-Suomessa on jo salamoinutkin tänäaamuna. Eilen en migreenin ja sen (hoidon) jälkikaikuna jaksanu lähteä ollenkaan, paitsi illalla pienelle kävelylle. Lähtisin jo nyt, mutta lupasin tytölle ottaa sen mukaan, ja sillä vielä unta riittää...

Nyt muuten joku sosiaalitoimiston guru on keksinyt sen, miksi poikalapsella pitää olla miehen malli eli isä: jonkun pitää opettaa se kuseksimaan puskiin ja nurkkiin! Mie ku luulin, että se on epämiellyttävä tapa, josta olisi syytä päästä eroon. Nyt vielä jäin miettimään, mitä sen miehen mallin sitten tyttölapselle pitää opettaa...

Ai niin, melkein unohdin. Mulla on rusketusrajat!

Veriripulia ja suklaahippulättyjä

Ei ollu mun päivä tämä leipomapäivä. Tein muun muassa samoja keksejä ku aiemmin, mutta luin niitä ohjeen kommentteja, joissa ihmeteltiin, kun keksit ei leviä, vaikka pitäs, ja toiset antoi ohjeita, miten saa leviämään. Joku ajatushäiriö mulle sitten tuli, kun noudatin ohjeita, vaikken edes halunnut keksien leviävän! Ne oli ihan hyviä semmosena, kuin olivat. Mulle aina välillä tulee tämmösiä juttuja, ajattelen tekeväni viksusti ja sitten ihmettelen että miksi piti semmosta tehä. Että olinpas ääliö.

Keksit siis levis ohuiksi, samoin teki sämpylät, kun keksienpaiston takia oli nousuaika liian pitkä. Hyviä ne kummatkin oli, ei siinä mitään. Noin niinkuin suhteessa. Se kai on se tärkein asia.

Koira oksensi tänäaamuna limaa, jossa oli veritäpliä. Myöhemmin tuli pihalle toisesta päästä silkkaa tummaa verilimaa. Ei sellasta mustaa, että olis sulanu, vaan pelkkää löysää hyytelöä, joka oli lähinnä maksanväristä. Tuli hätä ja paniikki, varattiin jo eläinlääkäriaikakin kauemmas eläinlääkäriasemalle, kun aateltiin että se on jotain kauheaa, mutta sitten viimein monen turhan soiton jälkeen mies sai mejän "oman" eläinlääkärin langan päähän, joka rauhoitteli että suolisto vaan on jotenkin ärtynyt, ellei koira oksenna/ripuloi rajusti ja usein tai mene tosi sairaan oloiseksi. Eikä se oo menny. Juonu normaalisti, syöminen ollu vähän vähäistä (no ei kai sitä ruokahalua oo, jos on maha kipee) mutta noin purkillisen kermaviiliä se on päivän aikana syöny. Äsken söi palan vaaleaa leipää, ja sen jälkeen innostui hiukan maisteleen ruokaakin. Meinasin riisiä keittää, mutta ehkä huomenna. Lenkilläkin jaksoi ihan normaalisti ja nesteet liikkuu. Pelästyin kyllä ihan huolella taas. Tässä se taas poikittain nukkuu mun sylissä ja päästelee ripulinhajuisia pieruja.

Ei se kyllä näyttänykään olevan kuoleman kielissä. Tuo istuva.

Miehellä on iltavuoro, on rauhaisat illat. Kuopuksella oli kaveri käymässä, se lähti ja tyttö meni jo nukkuun. Toinen tyttö näpyttelee toisella tietsikalla... oon vähän huolissani, kun sillä on koko ajan joko puhelin kädessä tai sit se on tietsikalla tai kattoo telkkaria. No, kirjastossa käytiin, ja saatiin sille yksi mieluinen kirja sentään luettavaksi. Kirjastossakin sillä oli puhelin koko ajan kädessä. Kauppaan mennessä käskin jo laittaa sitä välillä pois. Se itsekin mietti, että onko se riippuvainen puhelimesta...

Toisaalta eipä mulla oo tarjota sille juuri muutakaan mukavaa puuhaa. Ei sitä mikään kiinnosta.

Kunhan selvisin leivontaurakastani ja elvyin hetken, kävin pihalla raivaamassa kotkansiipeä ja ukonkelloa pois kukkapenkistä, jossa vielä ne vanhat kevätpikkusydämet yrittää kukkia. Jotain sinistä kelloakin siinä joskus oli, mutta sekin on tukahtunut enimmäkseen rikkaruohoihin ja muuhun. Jännä, miten se kotkansiipikin on viime vuosina räjähtänyt leviämään, kun vuosikaudet pysyi aika nätisti siinä, mihin oli istutettu. Se kyllä tehokkaasti vie elintilan muilta kasveilta... paitsi ehkä nokkoselta. Ja ku mie säälin niitäkin, on olo että  ne pitäs viedä vaan muualle kasvamaan eikä tuhota. Siis en nokkosia sääli, vaan kotkansiipiä. En myöskään sääli keltiäisiä, joiden pesään astuin touhuissani ja jotka puri mua jalkaan ja joiden päälle karistelin muurahaissirotetta. On niitäki tällä tontilla ihan riittävästi, vaikka yksi pesä häviäiskin. Kirotut otukset. Vieläki kirvelee jalkaa. Lisäksi vielä poltin käteni nokkoseen ja hyttynen pisti sisäreiteen. Sitten tulinkin jo pois ja ripustin vielä hyttysverhoa ulko-oven karmiin ennenkuin tulin turvalliseen kotiini olemaan nokkosten, murkkujen ja hyttysten ulottumattomissa...

Aamu oli kyllä tosi ihana. Kuskasin tuolin omenapuun alle ja istuin siellä aamukahvilla kauan. Toivon, että juuri tämä aika kesästä kestäis pidempään, sanotaan vaikka kuukauden. Tosin aika kohtuutonta olis panna linnut hautomaan kuukauden ylimääräistä tai kuskaamaan poikasille ruokaa kuukauden ajan ilman, että ne siitä kasvais mihinkään.

Metsätulppaanit ilahtuivat auringosta näin paljon :) Mulle oli yllätys, että ne saa ittensä noin levälleen.