maanantai 30. toukokuuta 2016

Veriripulia ja suklaahippulättyjä


Ei ollu mun päivä tämä leipomapäivä. Tein muun muassa samoja keksejä ku aiemmin, mutta luin niitä ohjeen kommentteja, joissa ihmeteltiin, kun keksit ei leviä, vaikka pitäs, ja toiset antoi ohjeita, miten saa leviämään. Joku ajatushäiriö mulle sitten tuli, kun noudatin ohjeita, vaikken edes halunnut keksien leviävän! Ne oli ihan hyviä semmosena, kuin olivat. Mulle aina välillä tulee tämmösiä juttuja, ajattelen tekeväni viksusti ja sitten ihmettelen että miksi piti semmosta tehä. Että olinpas ääliö.

Keksit siis levis ohuiksi, samoin teki sämpylät, kun keksienpaiston takia oli nousuaika liian pitkä. Hyviä ne kummatkin oli, ei siinä mitään. Noin niinkuin suhteessa. Se kai on se tärkein asia.

Koira oksensi tänäaamuna limaa, jossa oli veritäpliä. Myöhemmin tuli pihalle toisesta päästä silkkaa tummaa verilimaa. Ei sellasta mustaa, että olis sulanu, vaan pelkkää löysää hyytelöä, joka oli lähinnä maksanväristä. Tuli hätä ja paniikki, varattiin jo eläinlääkäriaikakin kauemmas eläinlääkäriasemalle, kun aateltiin että se on jotain kauheaa, mutta sitten viimein monen turhan soiton jälkeen mies sai mejän "oman" eläinlääkärin langan päähän, joka rauhoitteli että suolisto vaan on jotenkin ärtynyt, ellei koira oksenna/ripuloi rajusti ja usein tai mene tosi sairaan oloiseksi. Eikä se oo menny. Juonu normaalisti, syöminen ollu vähän vähäistä (no ei kai sitä ruokahalua oo, jos on maha kipee) mutta noin purkillisen kermaviiliä se on päivän aikana syöny. Äsken söi palan vaaleaa leipää, ja sen jälkeen innostui hiukan maisteleen ruokaakin. Meinasin riisiä keittää, mutta ehkä huomenna. Lenkilläkin jaksoi ihan normaalisti ja nesteet liikkuu. Pelästyin kyllä ihan huolella taas. Tässä se taas poikittain nukkuu mun sylissä ja päästelee ripulinhajuisia pieruja.

Ei se kyllä näyttänykään olevan kuoleman kielissä. Tuo istuva.


Miehellä on iltavuoro, on rauhaisat illat. Kuopuksella oli kaveri käymässä, se lähti ja tyttö meni jo nukkuun. Toinen tyttö näpyttelee toisella tietsikalla... oon vähän huolissani, kun sillä on koko ajan joko puhelin kädessä tai sit se on tietsikalla tai kattoo telkkaria. No, kirjastossa käytiin, ja saatiin sille yksi mieluinen kirja sentään luettavaksi. Kirjastossakin sillä oli puhelin koko ajan kädessä. Kauppaan mennessä käskin jo laittaa sitä välillä pois. Se itsekin mietti, että onko se riippuvainen puhelimesta...

Toisaalta eipä mulla oo tarjota sille juuri muutakaan mukavaa puuhaa. Ei sitä mikään kiinnosta.

Kunhan selvisin leivontaurakastani ja elvyin hetken, kävin pihalla raivaamassa kotkansiipeä ja ukonkelloa pois kukkapenkistä, jossa vielä ne vanhat kevätpikkusydämet yrittää kukkia. Jotain sinistä kelloakin siinä joskus oli, mutta sekin on tukahtunut enimmäkseen rikkaruohoihin ja muuhun. Jännä, miten se kotkansiipikin on viime vuosina räjähtänyt leviämään, kun vuosikaudet pysyi aika nätisti siinä, mihin oli istutettu. Se kyllä tehokkaasti vie elintilan muilta kasveilta... paitsi ehkä nokkoselta. Ja ku mie säälin niitäkin, on olo että  ne pitäs viedä vaan muualle kasvamaan eikä tuhota. Siis en nokkosia sääli, vaan kotkansiipiä. En myöskään sääli keltiäisiä, joiden pesään astuin touhuissani ja jotka puri mua jalkaan ja joiden päälle karistelin muurahaissirotetta. On niitäki tällä tontilla ihan riittävästi, vaikka yksi pesä häviäiskin. Kirotut otukset. Vieläki kirvelee jalkaa. Lisäksi vielä poltin käteni nokkoseen ja hyttynen pisti sisäreiteen. Sitten tulinkin jo pois ja ripustin vielä hyttysverhoa ulko-oven karmiin ennenkuin tulin turvalliseen kotiini olemaan nokkosten, murkkujen ja hyttysten ulottumattomissa...

Aamu oli kyllä tosi ihana. Kuskasin tuolin omenapuun alle ja istuin siellä aamukahvilla kauan. Toivon, että juuri tämä aika kesästä kestäis pidempään, sanotaan vaikka kuukauden. Tosin aika kohtuutonta olis panna linnut hautomaan kuukauden ylimääräistä tai kuskaamaan poikasille ruokaa kuukauden ajan ilman, että ne siitä kasvais mihinkään.
Metsätulppaanit ilahtuivat auringosta näin paljon :) Mulle oli yllätys, että ne saa ittensä noin levälleen. 

13 kommenttia:

  1. Onpas sulla ollu satttumusten päivä! Mulla on muutama villitulppaani, nekin aukiaa ihan kokonaan....tänä keväänä en nähny niitten kukkivan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lähellä villiä muotoa ne lienee nuo metsätulppaanitkin. Kuulemma välillä kranttuja kukkimisen suhteen.

      Poista
  2. Onneksi oli väärä hälytys koiruuden kanssa.

    Eilen oli kyllä ihana kesäinen päivä, illalla oli järvessä ja järven pinta oli peilityyni. Hyttysiä on nyt aivan mahdottomasti tässä pihassakin.

    Minä join tänään omenapuiden alla kahvia, kunnes hyttyset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä hyttyskesääkin ne ennustelee ennätysmäiseksi. Pitää sitten vaan istua sisällä ja pitää ikkunoita auki :D se mun hyttyspaviljonkikin on niin risa - kehikko vielä on hyvä, mutta kangas ja muovi hajoaa.

      Poista
  3. Mä rakastan tätä aikaa kans, tosin nyt tuntuu kaikki olevan jotenkin etukenossa tai -ajassa.

    Toivottavasti koiruus toipuu pian eikä tosiaan ole mistään vakavammasta kyse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on etuajassa. Vielä on toukokuu, ja lupiinit ja metsäkurjenpolvet kukkii täysillä, ja voikukilla paras kukinta ohikin. Ja omenapuilla.

      Koira ei kauheesti vielä omaa ruokaansa syö, mutta herkkuja kyllä... kaipa se masu siitä paranee.

      Poista
  4. No kyllä sitä säikähtää, kun koiralla tommosta. Mä ainakin säikähtäisin ikihyviksi... Mutta toivottavasti tosiaan jotain ohimenevää vain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se veri on aina sellanen säikäyttävä aspekti, kun elävästä olennosta on kyse. Oltiin jo ihan varmoja, että on joku kauhea tulehdustauti, mutta ei koirassa muuta vikaa tänään oo ollu ku vähä syöminen. Just keittelen sille riisiä ja broileria, josko se olis lempeämpää ja maittavampaa muonaa kuin kuivaruoka.

      Poista
    2. Siis toinen vaihtoehto oli tietysti, että on syöny jonku ongenkoukkunakin tien poskesta ja on suolisto riekaleina, mutta ei haluttu kauheesti sellasta aatellakaan...

      Poista
  5. Pikaista paranemista kaverille! Nuo on kyllä niiiiin söpöjä! Just semmosen näköisiä, että persoonallisuutta on...hauskasti fledu tuolla toisella, silleen coolisti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän niillä kummallakin oma persoonansa on, vaikka ovat siskoksia. Ja jo se eilen päkisti ihan normikakan, ihmeellistä että se noin vain meni ohi vaikka verta tuli kummastakin päästä... ja rahaakin säästyi monta sataa, kun ei ehditty viedä lääkärille. Ne on eläinlääkäriasemilla semmosia, että "juu tänne vaan käymään (muista ottaa lompakko, alle satasella et selviä)" kun puhelimessa on aina vain joku eläintenhoitaja, mutta tuo kaupungineläinlääkäri antaa ihan puhelinneuvoja oireiden perusteella. Jos sen vaan saa kiinni.

      Poista
  6. Onpas upea metsätulppaani! En ole tainnut tuollaista ennen nähdäkään, vaikka tulppaani on yksi äidin lempikukista ja sitä löytyi lapsuuden pihasta joka kesä.

    Hyvä, että koira selvisi säikähdyksellä. On se noitten elukoiden kanssa, paljon ne tuovat, myös huolen. Olen noille teidän koiruuksille hymyillyt monta kertaa, mainion oloisia tyyppejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin uusi tuttavuus tuollainen puolivilli tulppaani.
      Koirat on tullu mulle ihan liiankin tärkeiksi nyt, kun vaan kotona oleilen. Ja taisin huokaista liian aikaisin helpotuksesta, mitä tulee tuon yhden mahaan...

      Poista