Voivoivoi voitaikina

Meidän pihalla on todella paljon kukkakärpäsiä. Tiedättekö niitä, jotka lentää paikallaan ilmassa ja välillä istahtaa iholle, jota kärsällään maistelee. Tai mikä se uloke sitten onkaan ja mitä se sitten sillä tekeekään. Ne jostain syystä on ihastuneet mustaan hyönteisverhoon, mikä meillä on kuistin ulko-ovessa; etenkin kun aurinko illemmalla paistaa siihen, niitä on siinä kymmeniä. Mutta on niitä muuallakin.

Ja etanoita. Taas. Pitäs ruveta laittaan iltaisin etanapyydyksiä ja kerätä aamuisin niihin kertyneet... tarkoitan pyydyksillä lähinnä muoviämpäreitä ja -levyjä, joiden alapinnalle ne usein suojautuu, jos semmosia on ruohoa vasten.

Lapsi on loukannut jalkansa siellä Norjan reissulla, ei ole matkavakuutusta mutta jollain lailla pitäs tapaturmavakuutuksenkin auttaa mahdollisella hoitokäynnillä, vaikka ovat ulkomailla. Unohdin vaan ne niiden henkkarit laittaa mukaan... vielä ei ole tietoa, miten pahasti se on mennyt, mutta jos kotona olisivat, niin olisin jo ajat sitten käyttänyt lääkärissä. Nepä vain on kaikki siellä sen siskon miehen armoilla, ja sehän ei vähällä kummalla hienoilta leijalautailurannoilta mihinkään lähde. Puhelimessa kovasti vähätteli sitä lapsen vauriota (vedoten omaan kokemukseensa urheiluvammoista) ja lapsi kun on semmonen, että se ei paljoa valita eikä puhu, yrittää vain selviytyä... ahdistavaa.

Miksi nämä mun aamut on tämmösiä... joskus vielä olen herännyt reippaana ja valmiina ihanaan kesäiseen päivään, ulkoiluun, mukavaan tekemiseen, nykyään en koskaan. Melkein koskaan. Ostin eilen lisää bolerolankaa (uskalsin, kun tänään tuli eläke) eli sitäkin vois jatkaa, mutta ei huvita. Eilen sentään pyöritin pyykkikoneen ja astianpesukoneen, leivoin sämpylöitä, mustikkapiirakkaa ja tuulihattuja. Jälkimmäiset ei oikein onnistunu - ensin oli liian löysä taikina, sitten liian paksu. Täytteessä oli kökköjä, jotka ei tahtonu tulla truutan läpi.

Tänään mies lupas viiä minut syömään, ja sen jälkeen olis tarkotus lähtee käymään vielä jossain kivassa paikassa yhdistäen ulkoilun ja valokuvaamisen. Ehdotti Nuuksiota, mie oon mieltä että ensinnäkin liian pitkällä, sielläkäymiseen pitäs varata koko päivä eikä jostain klo 16 eteenpäin matkoineen, sitäpaitsi kuuma päivä tiedossa taas - metsäretki hyttysineen ei ole ehkä semmosta, mitä pitäisin kivana. Rannalla vois olla kivaa, mutta se on pois laskuista, koska koirat. Pää on nyt niin tyhjä ja mieli matalalla, ettei jaksa yhtään keksiä mikä olis kivaa. Kauhea stressi keksiä jotain, missä olis jotain hienoa kuvattavaa miehelle, ikäänkuin se olisi pääasia, eikä mukava ajanvietto. Mutta ei se sitten oo mukavaa, jos toista tympii. Väsyttääkin, mutta jos menen nukkumaan, on ensiyö taas ankea.

Matot pitäs pestä kyllä. Jos ehottasin miehelle perjatai-illan viettoa matonpesupaikalla?

Mustikoita ja melkein hirveä tilanne

Meinas taas melankolia tulla, ja lähdin puoliväkisin koirien kanssa metsälenkille. Vaikka pelkäsinkin käärmeitä niin, että taas tömistelin niskan kipeeksi ja matkan heinikkoisella osalla kannoin koiria. Piti piristyä, mutta alkumatkasta itku tuli, kun huomasin että kaatavat mun lempimetsääni. Sen mukavan polun varrelta, mitä usein kuljen kun käyn pienellä lenkillä koirien kanssa ja missä käyn mustikassa. Paskiaiset.

Sitten huomattiin, että osa mustikoista on jo kypsiä, ja koirathan aloitti välittömästi kauhean ahmimisen.

Mieki poimin muovipussiin hiukan, mutta kotona päätin lähteä oikein omalle reissulle sinne. Huomasin, että mustikanpoimintakin voi olla mukavaa toimintaa (niinku laulussa väitetään) kun ottaa mukaan taittojakkaran ja poimii harjulla, jota pyyhkii mukava tuuli. Ei itikoita, paarma pyöri siinä muttei purrut, ainoa purema tuli muurahaiselta, joka oli eksynyt mun kenkään. Istuskelin välillä ihan muuten vain, nautin auringosta ja metsän tuoksusta. Koirien kanssa sitä aina vaan menee, eikä pysähdy kovinkaan pitkäksi aikaa vain olemaan ja aanailemaan. Pari pientä sinistä hilloämpäriä mulla oli mukana, toinen tuli täyteen mutta toiseen ei riittänyt kuin vähän pohjalle. Sitten loppui kypsät. Tai olishan niitä ollu, kun olis etsinyt, mutta pysyttelin tien liepeillä, oli polkupyöräkin mukana ja sillä sitten rulluttelin välillä menemään.

Oli se pyörällä lähtökin kyllä aikamoista... miehän käytän nyt esikoisen vanhaa jopomallista pyörää, ku se sai mummonsa vanhan seitsenvaihteisen. Siinä tahtoo vähän vuotaa takarengas, ja kun se oli taas hieman vailtunut, ajattelin laittaa sen täyteen ennen lähtöä. No, pumpun venttiilikin oli ruvennut falskaamaan, ja kun renkaan venttiili on samanlainen kuin autoissa, niin sehän aukeaa kun siihen laittaa sen pumpun suulakkeen. Mikä tarkoitti sitä, että kaksi kertaa tyhjensin sen renkaan ennenkuin sain siihen hurjasti pumppaamalla sen verran painetta, että sillä pysty lähteen liikkeelle. Mulla oli hirveä hiki jo siinä vaiheessa, kun pääsin pihasta pois, ja kun vielä ensitöikseni jouduin kiipeämään jyrkän ja pitkän mäen, niin olin suhteellisen poikki ja kuumissani mustikkapaikalle saapuessani. Ja sellainenkin asia tuli pantua merkille, että se on melkoisen kätevä kapistus polkupyörässä se seisontatuki. Sen huomaa, kun sitä ei ole...

Takaisin tulin toista kautta; sen tien, jossa pientareet on hädin tuskin niin leveät, että se valkoinen viiva mahtuu asfaltille. Nyt siinä käy aikamoinen rekkaralli, kun sorarekat käy montulla hakemassa tavaraa. Sattui semmonen tilanne, että vastaan tuli toinen pyöräilijä, ja samasta suunnasta rekka, rekan suunnasta katsottuna vasemmalle kääntyvässä mutkassa - jonka jälkeen on vielä oikealle kääntyvä mutka eli huono näkyvyys. Se väisti tietysti sitä omalla puolellaan olevaa pyöräilijää kanttaamalla niin keskelle tietä, että mua jo pelotti siinä toisella puolella, ja ihan melkein samaan aikaan tuli mun takaa samanmoinen täysperävaunurekka soralastissa. Suosiolla heitin itteni alas pyörän päältä, etten ainakaan rekan eteen kaadu. Jos se mun takaa tullut rekka olis ollu muutaman sekunnin aikasemmassa ja osunut kohdalle, kun se toinen kanttas keskellä tietä mutkassa, niin siinä olis voinu käydä huonosti.

En kuitenkaan päätynyt kuolleena ojanpohjalle säälittävine mustikoineni, vaan pääsin kotiin ja kun kävin saunalla pesemässä naaman ja käsivarret, olin kuin uusi. Vielä kun oli tullut postissa Marjaanalta kortti, niin mieli oli jo kummasti parempi!

Kiitos Marjaana!

Nyt pitäs vielä putsata ne mustikat...

Ihan hyvä

Eilinen oli sitten ihan hyvä päivä, vaikka mieli olikin aika matalalla aamusta. Tein koiralenkin silleen, että lähdin jonkin aikaa ennen miehen töistäpääsyä sitä vastaan, ja se poimi meidät kyytiin ja toi kotiin. Ei tarvinnu kävellä samaa tietä takaisin. Se tahtoo olla täällä ongelmana, jos ei metsään halua mennä nyt. Kun oon vähän hysteerinen niiden käärmeiden takia. Tietä pitkin pääsee n. 2,5 km:n lenkin ja toinen onkin sitten jo 7 km. Vähän liian pitkä, etenkin helteellä. Ja toinen samanmittainen menee osin isoa tietä pitkin, siellä rekkojen vierellä ei ole kovin miellyttävää kävellä. Enpä hoksannut juhannuksena käydä siellä kävelemässä, silloin olis varmaan ollu ihan mukavaa.

 Orvokkipadassa ensimmäiset orvokit kukkii. On aina mielenkiintoista nähdä, minkänäköisiä kukkia siellä avautuu.

 Kauppareissun jälkeen mies pani saunalle tulet ja grilliin myös, mukava savun tuoksu kiiri sisälle asti ja toi minut keräämään keskikesäistä kukkakimppua.

 Yleensä tämä kukkapönttö on portailla, mutta nyt ihanan illan kunniaksi se pääsi tuohon siniselle pöydälle.

Potta sai olla äidiltä perintönä olevan, hiljalleen hajoavan parvekekaluston pöydällä. Se on jotain muovintapaista (siis nuo poikki"laudat") joka on tullut hauraaksi, tuoleillakaan ei tohdi juuri istua. Toisesta tuolista irrottelinkin jo istuinosan ja punoin siihen kokeeksi oranssista muovilangasta uuden, mutta onhan se vähän kapea.

Saunottiin, grillattiin hookoon blöötä ja sieniä sipulin ja sulatejuuston kera, syötiin ja juteltiin, hankalistakin asioista. Kamera tuli toki pöydälle miehen mukana, mutta ei esittänyt enää pääosaa. En vain usko, että tuostakaan juttelusta pidemmäksi aikaa mitään hyötyä on. Kaikki unohtuu, mikä ei ole itselle kiinnostavaa. Katsottiin vielä viimeisin jakso Bonesia ennen nukkumaanmenoa. Yhdessä.

Kun maailma näytti tältä

Saa nukkua tiistaiaamuna niin pitkään kuin huvittaa, ja lähteä sitten tukkaa kampaamatta (tuubihuivi päähän vaan) koirien kanssa ulos, kun siellä oli niin hieno sumu, jonka läpi aurinko paistoi.

Kuvasta ei näy se hieno kellertävä hehku, mikä valaisi ympäristön. Myös tämän näköistä oli maailmassa aamulla:

Nyt jo paistaa aurinko täydeltä terältä. Oli taas niin huvittavia ennusteita, kun sade liikkui vähän eri lailla, kuin ennustajat ennusti. Koko eilisen aamun piti sataa ainakin siitä kasista lähtien, jolloin ensimmäisen kerran FMI:n säätä vilkaisin. Join pari tuntia aamukahviani siinä, ja lähdin kaikessa rauhassa lenkille, takaisintultua puuhailin pihalla ja kirjoitin siellä yhden kirjeenkin, ja vasta kun tuli nälkä puolen päivän maissa, tulin sisälle. Tässä kuva ruuastani:

Sieni-sipulimunakas. Laittaa näköjään väkisin pystyyn vaakakuvat. Vasta noin kello kolmetoista alkoi sade. Sen piti kestää tänäiselle puolille päivin, mutta kuten näkyi, aamu oli sumuinen, mutta poutainen. En moiti sitä, ettei sada :)

Sitä moitin, että pitkin yötä särki päätä, särkee vieläkin ja hartiat on jotenkin inhottavan kipeesti jumissa. Kaikenlaista pitäis tehdä mutta ei oo yhtään motivaatiota. Sitten kun on motivaatiota - jos sellaista nyt sattuisi tapahtumaan joskus - muttei muuten pysty, harmittaa, kun en "silloin tehnyt, kun olis ollu aikaa ja mahdollisuus".

Eilen vähän huoletti, kun en ollu kuullu aikoihin mitään lapsista, puhelimiin ei vastattu tai niihin ei saatu yhteyttä tai soitti varattua ja katkes, mutta viimein illalla sain yhteyden ja kuulin, että ovat Norjassa. Eikä siellä ole kuulemma paljoa hyttysiä, vaikka on lämmin. Saatoin sitten mennä levollisin mielin nukkumaan.

Asioita, jotka auttaa jaksamaan elämää

Pitkästä aikaa hyvin nukutun yön (mitä nyt parin tunnin unien jälkeen piti nousta hakeen migreenilääke - mutta en jäänyt valvomaan!) jälkeen on hyvä pohtia niitä hyviäkin asioita, joita tässä mun elämässä on.

Piha

Rakastan tuota pihaa, etenkin kesällä, vaikka siellä onkin paljon rikkaruohoja ja ötököitä. Vaikka eilen ruohoa leikatessani ne ötökät yritti ängetä kaikkiin pään aukkoihin, vaikka poltin jalkani nokkosissa ja vaikka sain rakot peukaloihin ja hiki tippui silmälaseihin. Nyt on sitten siistimmän näköstä taas hetken. Sitäpaitsi pääsin melkein heti urakan hoidettuani saunaan, jonka mies kiirehti laittamaan lämpiämään, kun huomasi minun käynnistävän leikkurin.

Aamukahvi

Kun ei käy töissä, on aikaa venyttää aamukahvituokiota pitkään, ja keittää vaikka uuden pannullisen. Juoda kahvi vaikka pihalla, kun semmonen on. Harmi vain, että ei voi syödä pullaa sen kans...

Koirat

Itsestäänselvästi.

Oma koti

Vaikka tuleekin niin kalliiksi tässä asua, mutta niin kauan kuin on mies maksamassa sähkölaskun, vakuutukset, likakaivon tyhjennyksen 4x vuodessa ja muut enemmän ja vähemmän yllättävät menot, niin onhan tässä hyvä asua. Pieni, mutta rakas. Eikä se kai ilmaista ole missään, asuminen. Suomessa ainakaan. Yksin en pystyisi maksamaan kuluja.

Tietokone

jolla pääsee yhteyksiin teidän ihanien ja tsemppaavien ihmisten kanssa, jonne voi purkaa pahaa oloa ja lukea tietoa asioista ja unelmistakin. Ja tietysti blogeja. Mutta sen olen huomannut, että kun itsellä on kurjaa, ei jaksa lukea (teko)pirteitä "katsokaa-miten-hienoa-meillä-on" "kaikki-on-mahtavaa" "onni-on-vaan-itsestä-kiinni" -kirjoituksia. Oma kurjuus tuntuu vain entistä syvemmältä.
Mutta hyvistä asioistahan mun piti nyt kirjoittaa.

Lapset

Etenkin nyt, kun ne on kaukana, ne tuntuu entistäkin rakkaammilta :)

Terveys

Kroppa on toistaiseksi aika terve. Päästä en nyt sano mitään.

Kesä

Kun ei ole sääskiä meillä paljon (muualla kuulostaa olevan) eikä liian kuuma, on mukavaa kun on kesä. Ei tarvi pukea erikseen ulosmennessä, ei tarvi koiriakaan pukea, voi lenkillä pysähtyä istuskelemaan milloin vain jonnekin kivelle - jos se ei ole märkä ja jos siinä ei kipitä kauheasti muurahaisia. Miksiköhän niiden pitää aina kiipeillä kivillä? Eihän niille oo siellä mitään.

Auto

jolla pääsee tarvittaessa jonnekin. Olis vain vielä äiti tai joku kaveri, jonka luo vois mennä sillon ku kotona ei kestä olla... ensi juhannukseksi keksin kyllä jotain muuta, sellaista missä tuo mies ei ole mukana. Joka vuosi sen juomisen takia tavalla tai toisella vituttaa koko typerä juhannus. Millon kutsutaan meille joku ryyppäämään ilman, että multa kysytään, tai itse lähdetään jonnekin. Ei siinä mitään, jos ne lähdötkin olis etukäteen suunniteltuja, mutta jos on ensin kotona puhunu kuinka grillataan ja muuta, ja sit päättääkin että haluaa mieluummin pussikaljalle kaupunkiin jonku muun kans, niin kyllä se harmittaa.
Mutta niistä hyvistä asioistahan piti. Miten se aina lipsahtaa.

Käsityöt

Joskus mieltä piristää, kun saa jonkin kivan idean ja onnistuu toteuttamaan sen. Tämä viimeisin (tai niitä on kaksi, yksi kummallekin) tuli ihan siitä, kun tytär sanoi, että haluaa nimikkokoiralleen vaaleanpunaisen mekon. Luultavasti tarkoitti ihan kankaista versiota, mutta joutessani virkkasin sitten koirille tällaset:

Toisesta tuli vähän kapeampi, mutta se näyttikin sitten kutittavan koiraa. Ehkä seuraavaksi alan väkertää jonkinlaista boleroa itelleni. Niitä ei enää kaupoissa taida olla, kun ne on menny pois muodista. Sitäpaitsi mun tili on miinuksella, ei kaupasta mitään ostellakaan muutamaan päivään.

Juhannus, osa kolme

Löytyihän sitä jotain kaunista tästäkin juhannusviikonlopusta. Perhosen toukka lupiinissa. Muuten sanon kyllä että voi patti mikä juhannus. Puolikselle esittämäni väite, että lauantai on se pahin päivä piti ainakin mun kohdalla paikkansa.

Juhannus, osa kaksi

Olisin halunnu laittaa jonkun kauniin maalaisromanttisen juhannuskuvan tähän, mutta kun siellä näyttää tuolta niin minkä sille mahtaa. Sataa tihutti hiljakseen, kun käytiin koirien kans pienellä aamukävelyllä, ja vaikka tähän asti onkin ollut aika perusviikonlopun ruuhka, oli tänään hiljaista. Lintuja lukuunottamatta - kyllä nekin sentään vielä laulaa, vaikka arvelin, että juhannukseen mennessä hiljenevät. Kantatiellä meni äänestä päätellen pari kolme autoa ja takaisin tullessa nähtiin yksi hölkkääjä ja yksi auto. Ja sentään käveltiin tuossa tiellä, missä yleensä kulkee koko ajan autoja, mutta harvemmin siinä lenkkeillään kun ei oo pyörätietä ja piennar paikoitellen niin kapea, ettei edes koko viiva mahdu asfaltille. Mutta on sentään viivat :)

Yleensä mulla on juhannussaunassa vihta, mutta nyt en jaksanu tehdä. Ja yleensä panostan portaiden koristeluun esim. koivuilla tai jollain, mutten jaksanut sitäkään. Se tavan kukkakimppu siinä on. No, ainakin saa viettää rauhassa aamua, kun mies nukkuu rapulassa. Paitsi että taitaa just heräillä.

Eilen istuin kyllä luvattoman kauan koneella, keräsin itelleni sellasta hyväntuulisen musiikin soittolistaa youtubeen. Vaikka tykkäänkin raskaasta musiikista, jätin ne nyt kokonaan pois ja valkkasin vain sellasia iloisia ja kepeitä kappaleita. 34 siinä nyt on. Kolusin muinaisia hittilistoja ja bongasin sieltä hyvää vanhaa musaa. Monesti, kun kaipaa jotain mielialaa kohottavaa musaa, ei muista yhtään mitään hyvää biisiä, ja noita hittilistoja selatessa löytyy sellasia kappaleita, joista joskus on ollu kovinkin innoissaan ja sitten ne on täysin unohtuneet.

Raskaalle musiikille ja funkille täytynee rakentaa oma listansa niitä päiviä varten, kun tarve on sellaiselle musalle. On tuossa nyt vähän soul- ja funkbiisejäkin, mutta jos meinaan soittaa tuota listaa toisten kuullen niin ei parane kovin äärimmäistä musaa laittaa.

Oli meillä ihan ookoo ilta, vaikka mies olikin aika juovuksissa, mutta onneksi hyväntuulinen. Soittelin listaa kerätessäni sille aina välillä toivemusaa. Tästä pöytäkoneesta kun hajos lopullisesti kuulokkeet, eikä oo saatu uusia... mies sanoo ettei häntä haittaa jos kuuntelen, mutta tiedän sen sitten "kiristävän" mua sillä, että "soitithan sinäkin musiikkia" kun haluaa kuunnella jotain hirveää. Sillä on parempi toleranssi huonolle musalle ku mulla, mutta se myös toisinaan jättää huomioimatta mun allergisuuden sille.

Lapset on jo Pulkkilan yläpuolella menossa. Poikkeavat Ylitorniolla pari yötä olemassa ennen Norjaan menoa.