Matkalla

Istun asuntoautossa Saanan juurella, tunturin lounaisrinne näkyy ikkunasta. Oranssinruskeat tunturikoivut valaisee sen rinnettä nyt, kun pilvet vyöryy matalalla ja pudottaa sadetta niin että auton katto pitää melkoista ripinää ja ropinaa ja välillä tuulenpuuskat heiluttelee. Ehdittiin hyvin käydä kiertämässä Saana ennen sadetta - mulle se oli jo toinen kerta; kävin jo eilen koirien kans, kun mies ja kuopus kävi huipulla. Joka oli silloin pilvessä, tänään sieltä olis nähny hienosti maisemia. Aikaa ja voimia kun on kuitenkin rajallisesti, niin mies halusi tänään Saananympärireitille, kun oli katellu mun ottamista valokuvista, että siellä on hienoa.

Saanajärvi, siihen laskeva puro ja Saana

Sanoinkin miehelle, että en voi uskoa, että kävelen kymmenkunta kilometriä ylös ja alas märkää ja kivikkoista tunturinrinnettä ja seuraavana päivänä ihan mielelläni lähden (koirat sentään piti vapaapäivän) samalle reitille uudestaan! No, kyllä se kostautui, viimeiset kilometrit oli jo vaivalloisia. Mutta kahden päivän aikana kilometrejä enemmän kuin normaalisti viikossa! Saunaan en enää jaksanut lähteä, vaikka se kuuluu hintaan täällä yöpyessä. Hyvä sauna, eilen kävin. Sataakin niin kamalasti, että takaisintullessa kastuis uudestaan. Vaikka onhan mulla kyllä sadetakki...

Näitä "norjalaisten naulamökkejä" ihmeteltiin, kun tultiin tänne Retkeilykeskuksen sähköpaikka-alueelle... parkkipaikoille on pykätty pieniä tönöjä, 2m x 4m, enimmäkseen valkoiseksi maalattuja. Sieltä väleistä sitten etsimään autolle pistokepaikkaa, jonka sai valita vapaasti. En ihmettele, että jättävät yöpyjän ongelmaksi paikan etsinnän, kun tällanen sotku täällä on näiden mökkien kanssa. Väleistä joko löytyy pistoke tai sitten ei löydy. Viereisessäkin mökkerössä näkyy olevan sohvakalusto (ei vuodesohvasellainen) ja kaasupullo. Ei muuta.

Huomenaamulla olis sitten lähtö takaisinpäin. Mies on kaljalla tuolla retkeilykeskuksen ravintolassa.

Pitäs olla vaan ei ole

Laittelin vähän kesävaatteita pois kaapista, vinttikomeroon, ja otin samalla sieltä muutaman pussukan ja yhen laatikon, että käyn läpi ja heitän turhia pois. Yhen ainoan roskapussillisen sain, ja toisen UFFin laatikkoon meneväksi. Oikeesti melkein kaikki mun vaatteet joutais pois, mutta onhan sitä jotain päälläkin pidettävä. Näitä virttyneitä resuisia rättejä. Niin monta teepaitaa on viime aikoina menny leikeltäväksi siivousliinoiksi, että pitäs melkein jostain hommata uusia. Mie ku en oikein osaa olla muutaku teepaidoissa, ja niihin tulee reikiä ja pesussalähtemättömiä tahroja varsin äkkiä. Tai mun mielestä äkkiä, jonkun toisen mielestä paidan käyttöikä ei ole ku neljäsosa siitä, mikä mun mielestä on sellanen hyvä ikä. Asia erikseen niiden lempipaitojen kohdalla, ja yöpaitojen, joita ei tarvi julkisesti esitellä.

Pitäs olla parempi mieli, ku sai raivattua pois asioita, mutta paha mieli on vain silti. Pitäs lähtee sitä viemään tuonne mettään haudattavaksi, mutta ei voi lähteä ku pesukone pyörittää pyykkiä ja haisee hiton pahalle edelleen.

Pitäs ostaa uusia paitojakin virttyneiden tilalle, mutta ei oo rahaa ja se tuleva pohjoisen reissu nielee multakin rahaa. Vaikka en edes halunnut sinne. Vaikka mulla ei ole yhtään ylimääräistä. Nytkin on tili miinuksella, ollu jo jonkin aikaa; miten se riittää sitten, kun siitä menee johonkin matkailuun ja kuitenkin tänne kotiin jäävän lapsenkin pitää saada ruokarahaa ja ehkä bussirahaakin? Mutta mies ei välitä. Se haluaa sinne reissuun ja sinne mennään. Eihän sitä rahan vähyys ole koskaan estänyt. Lainaa peliin vain. Olin salaa toivonut, että tulis jotain ettei päästäis reissuun, mutta ei sitä oo tullu ja viikonloppuna on lähtö.

Inhorealismia

Vuokraisitko huoneen (tosiaan - entisvanhaseen tapaan yhden huoneen pienestä huoneistosta) vuokranantajalta, jolla on tällainen ilmoitus? Ei kannata ihmetellä, jos linkki ei vie minnekään, tuohan varmasti menee kuin kuumille kiville ja ilmoitus tulee tarpeettomaksi...

Omituinen puolikipee ja pyörryttävän hutera olo vain jatkuu. Ehkä mulle tulee sepsis tuosta nenäpaiseesta ja kirjoitan nyt viimeistä bloggaustani. Eilen ja tänään oon tyhjentäny sieltä vetistä valkoista... juttua aika paljon. Aamulla oli vasen poski niin turvoksissa että hyvä kun silmän sai auki. Hain pihalta kylmän kiven muovipussiin ja "haudoin" sillä, niin ainakin se karsea silmäpussi pieneni. Meinasin, että soitan sairaanhoitajalle, että jos se on vaikka tulehtunut, mutta sitten aattelin että olis se kipeempi jos se olis tulehtunu.

Ennenkuin vein sen puhelimeni huoltoon, tyhjensin kuvat koneelle, ja siellä oli jotain sellasiakin juttuja, mitä olin aatellu laittaa tänne mutta unohtanu. Esimerkiksi käynti Lohjansaaressa, jossa kasvaa iso vanha rauhoitettu tammi.

Takaisintullessa oli hitosti maatalouskoneita tiellä, kun oli pitkästä aikaa poutapäivä, ja kaikki pui ja kuskas jyviä niska limassa, varmaan oli valjastettu kaikki työvoima ja kalusto käyttöön, eikä ne joutanu päästään takanatulijoita ohikaan. Ei jollain rekalla lähdetä ohi peräkärryllisestä traktorista missään pienessä välissä, ja isoja välejä ei ollut. Meillä sentään oli hyvin kiihtyvä henkilöauto, mutta ei sekään ihmeisiin pysty. Mutta meillä ei ollu kiire.

Omppuja riittää. Nämäki on tosi kauniita näin poseeraamassa, mutta toinen puoli on mustia rupia täynnä ja yhdessä on madon koti, jonka ovelle se oli liimannut omenanlehden. Löysin mie niitä muutaman syömäomenoiksikin kyllä, mutta ei niitä tosiaan meillä kukaan syö. Ei, vaikka pilkon valmiiksi suupaloiksi kulhoon. No mies syö säälistä. Esikoinen saa allergiaoireita, muuten saattais syödä sekin.

Ja tämä perhostoukka. Se ryömi autonrengaspinolla eteenpäin, yhtäkkiä pysähtyi ja avas tuollaisen kamalan, ammottavan reiän selkäänsä! Hyi että se kosketti minussa jotain trypofobiatriggeriä. Eihän se oikea reikä ole, mutta näytti siltä. Liekö se jokin pelottelukeino. En löytänyt lajia, joku villakarvajalka oli lähinnä mutta se on ihan eri värinen. Tällä on punaruskea häntätupsu ja selässä tuollaset turkkilevyt.

Mies meni lääkäriin, sekin on ollu kumman väsynyt viime aikoina. Ja valittaa selkäkipua, mutta ei se juuri tee mitään, mikä vetreyttäis selkälihaksia. Ei myöskään syö magnesiumia, vaikka se auttais jos on kramppeja, niinku sillä on. Ei se tee mitään itseään auttaakseen. Sillä oli sitä asentohuimaustakin johon se sai hoito-ohjeet, mutta ei oo tehny kai kuin yhden kerran sen Epleyn manööverin. Kun oli kuulemma sanottu, että menee ohi ittekseenkin, eikä oo vieläkään kunnolla menny. Miehet...

Konvertteri apukäyttöinvertteri

Nyt joku joutuu mun blogiin kun googlettaa tämän, minkä mieki googletin enkä tullu yhtään viisaammaksi... kuvan nappasin Allegro-junan kyljestä. Ukko-Pekan takia me kyllä siellä laiturilla seistiin:

Tuollaisesta veturista sentään näkee ja kuulee, miten voima jyllää, toisin kuin hiljaisista ja tasaisesti menevistä sähkömoottorijunista.

Olo ei ollu kaksinen, eikä oo nytkään. Yöllä ja osin aamullakin oli päänsärky, varmaan sen sysäs liikkeelle saunan jälkeen juotu siideri. Ja ehkä mulla on tulehtunut tuo paise naamassa ja se tekee kipeen olon... nenänpielessä olevasta näppylästä kai lähtenyt, neljäsosa naamasta turvonnut niin että näkökenttään asti yltää. Kumma miten näitä naamapaiseitakin on ruvennu tulemaan alvariinsa. Enkä oo ees puristellu tai näpläillyt tuotakaan, se vaan halus paisua.

Käytin lasta psykologilla, miehellä on arkivapaa ja se vei auton jakopääremonttiin joka viivästyy ties kuin paljon edellisen asiakkaan romun takia, joten mies hengailee sitissä. Onneksi mun ei tarvi olla mukana, voisin mennä vaikka sänkyyn peiton alle lämmitteleen... tänään piti sataa rankasti, mutta ei oo näkyny... nyt ei voi käyttää huonoa ilmaakaan oikein tekosyynä.

Hermot menee

Hermovika. Se mistä oon ennenkin puhunut jossain kohtaa, joka tuntuu siltä, kun ihon alle olis pujotettu lanka ja siitä sitten joku vetelis muutaman sekunnin välein. Mihin ei mikään venyttely tai jumppa auta, ainoastaan piikkimatolla makaaminen on hetkeksi auttanut, mutta nyt ei auta enää sekään. En jaksa tätä! Ja pakko on, kun ei pakoon pääse. Ei myöskään ajatukset pääse siitä irti, se on niin häiritsevä ja inhottava. Hiukan sitä vaimentaa, kun sen kohdalta painaa kovaa (esim. nyt mulla on sellanen varsinuija - keittiöväline - selän ja tuolin selkänojan välissä, ja heilutan kroppaa niin että se hieroo sitä kohtaa selässä) mutta se vain peittää tuntemuksen kovemmalla tuntemuksella. Toisin sanoen sattuu, etenkin tuntikausien piikkimatolla makuun jäljiltä vähän kaikki sattuu selkään. Ei voi edes googlettaa, mitä se vois olla, kun ei osaa kuvailla. Se kun ei ole varsinaisesti pelkkää kipua, vaan "inhottava tunne". Selkärangan oikealla puolella osapuilleen rintsikoiden kohdalla. Tämä palikkahieronta vaan tuntuu aiheuttavan jostain syystä hengenahdistusta...

Reissuunlähtöön on vajaa viikko, ja sekin ahistaa. Toissailtana suunniteltiin reittiä, ja matkaa tulee liki 3000 kilsaa jo pelkästään eri paikkojen välillä. Siihen sitten lisäksi paikkakunnilla pyörimiset. Pyykkikone on kans pyörinyt, pitää yrittää pienentää tuota pyykkivuorta ku sitten on kaksi viikkoa ettei pyykätä. Laitoin riskillä nyt sekä tiskikoneen että pyykkikoneen yhtä aikaa päälle, ku kummassakin menee hitosti aikaa - pitää kuulostella ettei vesipumppu mee pois päältä. Ja toivoa, ettei pesukoneesta lähtevä paskanhaju tartu vaatteisiin. Yks koneellinen piti jo pestä toiseen kertaan, ei niitä voinu päälle laittaa, sen hajuisia vaatteita.

Eilen tuuli niin reippaasti, että jopa ohut täkki kuivui ulkona kolmessa tunnissa lähes kuivaksi. Ja tuuli heilutteli ränniä tai jotain niin kovasti, että se kirskuna haittas ainakin mun nukkumista. Ei tosin niin paljon kuin tuo selkävaiva. Sen jälkeen, kun mies tuli nukkumaan kuuden tunnin juopottelun jälkeen hirvittävän hajuisena, lähdinkin alakertaan sohvalle. Siellä ei sentään tarvinnu kuunnella tuulen aiheuttamia ääniä ja kuorsauskorinaa. Eikä haistella lemuja.

Tällanen outo kuva tuli pihan ekasta auringonkukasta, kun kamera päättikin käyttää salamaa vaikka taustalla paistaa aurinko. Etanat ei oo vielä onnistunu ihan kokonaan syömään niitä. Poimin yhden lihavan sieltä kyllä just eilen, liiskasin sen pihatielle. Juu tiedän, että pitäs tehdä se toisella tavalla. Ja pitäs pitää rikka-ja ruohokasvusto matalalana. Pitäs, pitäs ja pitäs. Omeniakin keräsin kottikärryllisen maasta (ei ehkä fiksuinta mahdollista hommaa hääriä omenapuiden alla kovalla tuulella) ja muutaman vähärupisen toin syömäomenoiksi sisällekin. Kukaan tuskin syö niitä.

Ja ruohon ajoin, sen mitä mies ei ehtiny viikolla. Sillon ku edellisen kerran leikkasin ruohon, mies vähätteli että "eihän se vielä niin pitkää ollu", mutta sitten tuli sateet ja johan olis saanu niittosilppurin tuoda pihaan, että olis sen jälkeen saanu ruohon lyhyeksi. Hyvä oli, että ajoin silloin. Pitkää oli taas, ja yksi pläntti jäi ajamattakin.

Vein puhelimenkin taas huoltoon. Kirjoitin oikein kunnon kompaktin vikalistan, jonka printtasin, että sen ois voinu laittaa siihen puhelimen oheen, mutta ei - pimu kirjoitti itse saatteeseen oman versionsa kaksisormijärjestelmällään. No, toinen myyjä aiemmin (kun hain edellisen kerran puhelimen huollosta, ja vian syyksi oli löytynyt "se, että puhelimessa oli panssarilasi") sanoi, että kolmannella huoltokerralla samasta viasta vaihtavat yleensä koko puhelimen. Ehkä tulee vielä se kolmas kerta, jos huolto on tuota luokkaa, että syytetään panssarilasia siitä, että näyttö ei mee päälle.

Hieno ilma ulkona, paska olo mun sisällä. Vihaan tätä selkätunnetta. Vihaan tätä ruumista, jossa joudun asumaan. Menisin lääkärille muuten, mutta mitä sanoisin? "Hassu tunne selässä aina joskus"?

Ainiin ja tämä:

Kattopellin kirskunnan lisäksi ei muuta haittaa, ja muualla puuta nurin ihan sikana... kyllä tää on tuulien osalta ihan lintukoto. Sähköt katkes alkuyöstä sen verran, että piti hellan kelloon asettaa aika.

Logiikka 5/5? Not.

Zuppiloita

Hieno metsäretki oli mulla eilen. Sain tytön mukaani, se keräs mustikoita pieneen hilloämpäriin ja mie kattelin niitä kanttarelleja. Tyttö kyllästyi jo jonkin ajan kuluttua ja tehtiin niin, että se meni koirien kanssa kotiin, mie lupasin kantaa sen mustikat kotiin. Intouduin keräämään astian täyteen, ja joko mun silmät oli sitten asemoituneet mustikkamoodiin tai sitten niitä kanttarelleja ei niin kauheasti ollukaan, miltä se eilen tuntui. Jonkin verran kuitenkin sain, ja onneksi oli sit pari muutakin pussukkaa mukana, kun yllättäen löysinkin suppilovahveroita!

Olin jo aiemmin viikolla nähnyt pari, mutta kuittasin ne rustonupikoiksi tai joksikin muuksi, kun ajattelin että ei syksy NIIN pitkällä vielä voi olla, että suppiksia löytyis. Mutta kyllä se vain on. Kävin sitten takaisintullessa vielä katsomassa sen montun, mistä niitä yleensä löytyy, mutta se metsäkone on niin rikkonu metsänpohjan, ettei siellä mitään ollu. Ja miksi ne hakkuujätteetkin pitää kasailla siihen polulle? Miksei niitä voi laittaa vähän sivuun kulkureitiltä? Metsä sotketaan ja roskat jätetään ku paska perseestä just siihen. Mutta ei sentään kaataneet vielä kaikkia puita, pisteet siitä.

Hirvikärpäsiä kuulostelin reissullani, ja kaikenmoista pörähtelijää olikin, vaan en yhtään hirvikärpästä oo ittestäni löytäny. Illalla sängyssä sit aattelin että olisko niitä kumminkin tullut, ja tietenki alko kutittaan sit joka paikasta :)

Selkä oli kipee jo lähtiessä, mutta kipu unohtui mustikoita ja muuta poimiessa... sitten kun tuli takaisinkävelyn aika, oli selkä ja jalat aika kamalat. Tasamaalla vielä käveli, mutta ylämäki oli siinä ja siinä, ja kotiportaat piti nousta porras kerrallaan kun jalat teki tenän. Aamulla oli taas vaikee könytä rappusia alakertaan. Mietin, että nytkö mie jo oon sitten vanhus, jolla kolottaa joka paikkaa ja aamuisin on nivelet jäykät... tosin eilen kyllä laskeskelin, että ku mun äiti oli tämän ikäinen, sillä oli jo kaksi lapsenlasta, joista vanhempi meni kouluun. Se oli mummo jo 41-vuotiaana. En ollu aiemmin tullu ees aatelleeksi.

Pyykinpesukoneen haju on tullu takas. Eilen pestyt vaatteet haisee niin, ettei niitä voi käyttää.

Esikoisen koulumatkatukihomma ratkes niin, että mitään tukea ei haeta kun ei sellasta saa. VR:n kausilippu riittää, kun joka aamu alkaakin ysiltä, ja se maksaa kaksi euroa vähemmän, mitä pitäisi lipun vähintään maksaa, että sais Kelan tukea.

Kuopuksen kaverin sairaus on selvinnyt, eilen aloitettiin lääkitys ja sen takia ei voitukaan mennä sitä katsomaan - tänään mennään.