Pusakat

Tällaset niistä koirien liiveistä Marjaanan bongaamalla ohjeella tuli mun hyppysissä. Kumpikin on hieman erilainen, toinen on ikäänkuin kireempi ainakin helmasta, ja kaulus on pidempi. Ja jalanreiät pienemmät. Mutta minusta ne on ihan hienot! Ei tuosta nyt kovin selvää kuvaa saa, mutta kuvaa suurentamalla vähän paremmin. Kampasinkin hiukan koiria ja laitoin niille taustaviltin, ettei ollu tavanomaiset pöly- ja ryjäläjät häiritsemässä :)

Hieman sain pähkäillä ohjetta, että mitä se oikein tarkoittaa, kun pitää toisaalta päätellä silmukoita, toisaalta neuloa ne "nurin oikealla ja oikein nurjalla" - keksin kyllä viimein senkin. Olin vähän anarkisti ja tein välillä oman pään mukaan. Esimerkiksi kun ohjeen tekijä tuntui tykkäävän nurjista silmukoista ja tarjos niitä tarpeettoman paljon, ja mie vihaan niitä, vaihdoin 2o 3n -> 2n 3o:ksi ja muutenkin rumia nurjakäskyjä vastustin. Kutomisen flow häviää, jos joutuu liikaa vääntään nurjia, joita oon inhonnu ala-asteen viimeiseltä luokalta lähtien.

Taidan käydä vähän tepastelemassa ulkona, kun ei vissiin enää sada niin inhasti. Pitää vaan vaihtaa koirille kurankestävämmät vaatteet...

70.

Ou jee, kyllähän näitä postauksia alkaa kertyä. Ei mee kauaa kun on jo sata kasassa.

Eilen näytti sääennuste tältä:

 Totesin, että joo, sisäpäivä, taidan leipoa. Harmitti, kun en älynnyt illalla laittaa pataleipätaikinaa nousemaan, vaikka se käväs mielessä. Tein tähteeksi jääneestä riisistä ja jauhelihakastikkeesta vehnätaikinapasteijoita (chilitujauksella) miehelle ja gluteenittoman avopiirakan itelle, siihen tuli fetaa ja tavallista juustoa päälle. Kerrankin olen tyytyväinen omiin leipomuksiini! Niin, teinhän mie vielä ananaantähteistä gluteenittoman "pääsiäispiirakan".

Hyviä tuli kaikista ja miehellekin kelpas nuo pasteijat. Olin ihan varma, ettei syö jos ei pakota. Niin yleensä käy, kun jotain leivon. Piirakat joudun kyllä syömään yksin.

Siinä leipoessa kattelin ulos, että missäs se räntäsade viipyy. Yksi pieni räntäkuuro oli, ja hyvin pääsin käymään iltapäivällä koirien kanssa lenkillä, muuta ikävää ei ollu ku kylmä tuuli. Illemmalla sitten katoin, että oli muutettukin ennustetta.

"Mikä räntäsade? Ei sellaista ole ennustettukaan ennenkuin yöksi!" Eipä sitä kyllä ollu tullu yölläkään. Aamulla puoli seitsemän tienoilla vähän ripsi lunta, sen verran että ohut kerros tuli portaille. 

Aamukävelyllä näin joutsenparin lentämässä tuttuun tapaansa jokilaaksossa. No vähän pompöösi nimitys "jokilaakso" tuon ojan notkolle, mutta lentäkööt sitten ojanotkossa. Notkon kohdalla ilmassa. Mutta lensi ja tuuttaili, ja ilahdutti minua kovin. Mustarastaskin laulaa, mutta niin kaukana, että sitä ei kuule jos ei ole muuten ihan  hiljaista. Harvoin on, kun tintit huutelee. Siinä maha missä painitaan; mustarastas lennähti juuri tuohon ruokapaikan liepeille.

Jotenkin hassun tuntuista, kun mies on töissä ja mie vaan täällä yksin, ei ees lapsia oo kotona eikä koulusta odotettavissa. On varsin vapaa olo. Paitsi että illalla saa taas katella kaljottelua, ja seuraavanakin iltana. Ei voi ees lähtee mihinkään karkuun sitä. 

Jänes

Kuvituskuvaksi pääsiäisjuttu kymmenen vuoden takaa. Ei ole meillä yhden yhtäkään höyhenoksaa, koska en jaksanut tehdä eikä virpojiakaan käynyt. Ei ole yhtään koristeita, kun en jaksanut kaivella esille. Ei ole rairuohoa, kun en huolehtinut. Eikä ketään muutakaan kiinnostanut. Lapset lähti muualle pääsiäisenviettoon, mie keräilin aamun ensi toimina toistakymmentä tyhjää kaljatölkkiä ja vein ne kuistille haisemaan.

Ajattelin kyllä pääsiäiskorttien tekoa jo varmaan kuukausi sitten, mutta en vain saanut ruvettua. Kaksi korttia toi posti meille. On tämä, kun aika kuluu ilman että siihen saa oikein mitään kosketuspintaa. Kuin istuisi kosken partaalla ja katselis roskia kuohujen keskellä, kuinka ne vilahtaa ohi eikä niistä saa kiinni, vaikka haluaisi. Päässä on vain tyhjyys.

Tuli kylmä, laitoin lämmittimen päälle, se puhalsi vaan pahat hajut eikä syttyny... nyt istun avonaisen ikkunan ääressä ja palelen vielä enemmän. Mutta tuleepahan edes raitista ilmaa.

Muutenkin oon alkanu epäillä viime aikoina (kun olen viettäny aikaa muualla kuin kotona) että mun migreeneistä saattaa osa johtua noista lämmittimistä. Niistähän nyt kuitenkin tulee jotain kaasuja sisälle, ja hajua ainakin, vaikka siihen tottuukin aika äkkiä. Ei ollu tietoakaan migreenistä sen vajaan viikon aikana, minkä vietin mm. Joogaopistolla, mutta heti seuraavalla viikolla oli. Mutta on siinä varmaan jotain muutakin. Ei vaan paljoa auta mennä valittaan päänsärkyä arvauskeskukseen, se on niin tavallinen vaiva ettei sitä ruveta selvitteleen, ennenkuin menee näkö tai kuulo tai taju.

En ehtiny iloita kymmenestä lukijastanikaan, ennenkuin luku muuttui taas yhdeksiköksi. Toivon, ettei ole mitään sen henkilökohtaisempaa kuin ajankäytön priorisointi. Onhan se hyvä, että elämässä on muutakin, toisin kuin mulla,.. toisaalta olen kyllä ihan tyytyväinen tähän asiantilaan. Tykkään lukea ihmisten juttuja, enkä koe velvollisuudekseni kommentoida joka kerta, mutta kyllä siitäkin voi tulla rasite, jos sen ottaa silleen. Että hirveä homma, kaikki pitää lukea ja kaikkiin pitää keksiä jotain sanottavaa...  en mie aina edes lue, jos ei huvita. Ja sitten joskus luen monta putkeen.

Toissailtana oli pihalle eksyny  jänis, vaikka on aita... tosin kun hanki hyvin kantaa ja lunta sen verran paljon on, niin helppoko se on jänekselle loikata aidan yli. Sen mikä lumen päälle yltää. Päästin koirat iltapisulle ja ne säntäs samantien sinne missä näki jäniksen vilahtavan, eikä iltapisuista tullu mitään kun piti juosta rinkiä pitkin pihaa ja haistella jäniksenjälkiä. Aamulla valoisassa näin, että jänö oli singahtanu mettään suoraa tietä, kyllä se tiesi mistä aita on matalin. Koiratkin siitä yli pääsis, jos hoksais mennä...

Eilen ajelin toistasataa kilsaa - kolme kertaa kylällä, kerran hakemassa kuopuksen kaveri sen kotoa kauheiden rattoripolokujen päästä, pari kertaa yhessä kauppakeskuksessa ja siinä välissä kerran rautatieasemalla. Ensin vein esikoisen ripsi- ja kulmavärjäykseen, sitten kuopuksen ja kaverinsa asemalle ja sitten hain esikoisen pois. Oli tarkoitus käydä vielä liidelissä, mutta kauhistuin ja stressaannuin sitä ihmis- ja automäärää ja livistin. Tehtiin esikoisen ruokaostokset (meni taas poikakaverille) vaan ihan sitimarketista ja vein sen vielä määränpäähänsä. Kotiin päästyäni hikivarpaisena (ei ehkä näillä keleillä kandeis käyttää toppasaappaita, varsinkin jos enimmäkseen vaan ajaa autolla) ja poikkinaisena aattelin, että pakko käyttää saman tien koiratkin lenkillä, muuten en enää jaksa evääni liikauttaa. Ja SITTEN vasta olinkin poikki. Verensokerikin putos jonnekin, mutta onneksi vasta ihan loppumatkasta.

Pitäs saada ripustettua pari linnunpönttöä.

Sutti

Koira nautti harjauksesta äsken tässä mun sylissä. Mun piti itse asiassa tässä välissä (lapsen viennin ja haun sun muun) pyykinpesun lisäksi katsoa pari jaksoa Vera Stanhopea, mutta juutuin lukeen mielenkiintoista keskustelua netistä. Eikä se oikeastaan ollu ees mielenkiintonen. Kyllä mie nyt ihan liikaa oon kiinni tässä koneessa... toisaalta ei ollu mikään ongelma siellä Joogaopistolla olla ilman. Ehkä se on vaan se, että kun ei ole niin mielekästä muuta tekemistä, että ryntäis sitä tekeen, niin passivoituu ja jämähtää tähän. Ainahan netistä jotain luettavaa löytyy. En sentään vielä oo alkanu pelaan mitään pelejä, jotka koukuttaa...

Toisaalla oli puhetta siitä miesten ja naisten erilaisuudesta, mitä mieki sivusin taannoin täällä, ja mulle linkattiin tämmönen juttu, jossa sanottiin ensinnäkin, että "Noin 45 prosentilla naisista on naismaiset ja 15 prosentilla miesmäiset aivot. Vastaavasti 45 prosentilla miehistä on miesmäiset ja 15 prosentilla naismaiset aivot. Lopuilla on tasapuoliset aivot" eli alle puolella on omalle sukupuolelleen "tyypilliset" aivot, joten onko ne enää silloin edes kovin tyypilliset? Mutta asia, minkä takia siitä aloin puhua, liittyi tuohon koukuttumiseen; lehtijutussa esitettiin väittämä, että naiset tulee helpommin riippuvaiseksi - väite vain esitettiin, mutta sen todenperäisyyteen ei nähdäkseni otettu kantaa. Itse helposti addiktoituvien miesten kans (eri aikaan) eläneenä en ihan heti usko. Muutenhan riippuvuudet ei useinkaan näy ulospäin, että vois katukuvasta määritellä kuka on ja kuka ei, ellei ole kyse tuhoisista aineista niiden käytön jatkuttua tarpeeksi pitkään. Ne, joista sen näkee, on kyllä useimmiten miehiä. Mun näkökulmasta katsottuna, ja miehän nyt en paljon ihmisiä tapaa, etenkään enää nykyisin.

Mun peräkyläläisyys kyllä taitaa näkyä ulospäin... usein, kun vien tytön kouluun, en juuri mieti mitä päälle laitan, kunhan ei ihan yöpaitasillaan oo, ja sitten saatan muistaa että leipä on loppu, ja poikkean kauppaan. Miettimättä, mitä on päällä. Olen kyllä joskus yöpaitasillanikin menny, mutta sillon en oo kyllä kaupassa käyny. Tänään sentään oli ihan asialliset housut ja kengät, ja puhtaan takinkin vetäsin päälle suoraa pyykkitelineeltä. Taannoin pesin fleecevaatteita, pari pusakkaa ja takin sekä kaksi vilttiä. Siihen kankaaseenhan tarttuu aika hyvin karvat ja pölyt, viltit oli ollu koirien käytössä - toisen otin eilen joogaan, ja nypin siitä vaivihkaa sutin jos toisenkin... koneesta tuli myös muutamia irtosutteja, pitkät hiukset kerää aika hyvin semmosia. No, kaupassa käydessä, kassalta lähtiessä (ostin mämmiä) huomasin, että hupun narussa on kiinni tämmönen:

Kamala ruma hiushässäkkä, josta sojotti tuommonen koirankarvatupsu. Hieno koriste rinnuksilla riippumassa. Nauratti ja vähän nolottikin.

Koiranpusakka on nyt vaiheessa, kun tuli käsi kipeeksi, ja piti tehdä muutama pääsiäispupu tuossa välissä. Oli ihan hauskoja ja tuli aika nopeesti jopa mun kutomisvauhdilla. Täällä on ohje, tosin mun versiot ei oo siitä hienommasta päästä ollenkaan :) Piti ehtiä pari tehdä tänään valmiiksi, että voin laittaa ne kuopuksen mukaan siskolle. Se menee taas kaverinsa kans sinne - hatunnosto siskolle, kun kestää niitä! Laitoin puput ja rahaa kirjekuoreen, jonka päälle kirjoitin "ruokarahaa ja pääsiäispupuja". Haen niitä lapsia koululta kahden maissa, sit haen kaverin ja vien ne junalle, ja toisen tytön vien kulmienvärjäykseen ja sen jälkeen poikakaverin luo. Saa taas ajella.

Mäyrä

Tytär sai terveydenhoitajalta ohjeen käydä tiistaisin ja torstaisin kolmen vartin lenkillä niin, että tulee hiki ja hengästyy. Lähdettiin koirien kans oikein metsälenkille, hankikin kantaa vielä jossain määrin, ettei tarvi poluistakaan välittää. Seurattiin päinvastaisessa järjestyksessä jonkun toisen koiranulkoiluttajan jälkiä, ja yhtäkkiä huomattiin, että jäljet on vaihtuneet toisiksi ja samaan suuntaan meneviksi. Välillä oli koiraa juoksutettu talutin perässä roikkuen; ainakin siihen tulokseen me tultiin näistä jäljistä:

Nythän on tosiaan jo se kiinnipitopakko, mutta kyllä mejänki villapaitapuudelit tuolla metsässä juoksenteli. On tuskallista edetä risuisessa maastossa kiinniolevien koirien kans, kun ne on aina eri puolella risua kuin taluttaja. Kyllä ne aika hyvin osaa puut kiertää oikein, mutta eivät ilmeisesti rekisteröi pienempiä risuja kiertämisen arvoisiksi objekteiksi. Eikä tuollakaan liene niitä maapesiä vielä. Ja jos onkin, niin ketun jäljistä päätellen ei kauaa.

Pari päivää sitten tuli se ohut lumikerros, ja siihen oli kertyny mukavasti kaikenmoisten eläinten jälkiä. Ilokseni huomasin pienen mäyrälaumankin liikkuneen; ainakin kolmet jäljet meni.

Viikonlopun peltoreissulla näin supikoiran (?) jälkiä myös, että on ne jo vallan nousseet talvilevolta.

Metsäkauriita oli myös liikuskellut eilisen lenkin reitin varrella, niillä on niin hellyttävän pieni sorkanjälki! Tässä kuvassa on mejän koirien jälkiä sorkanjäljen vieressä, ei ole kauriin jälki juuri sen isompi kuin viisikiloisen koiran:

Kanssabloggaajastamme tuli hieman tietoa, kuulemma lupasi postata kuulumisia, jos jaksaa. 

Yllätin

Usein, kun puhutaan miesten ja naisten erilaisuudesta, mainitaan miesten parempi hahmotuskyky, ja esitetään että ne on naisia parempia mm. lukemaan karttaa sen takia. No, MBTI-testissä sain joskus tuloksen, jota kuvailtiin sanoilla "tyypillinen suomalainen mies", ja ehkä se on sitten syynä siihen, että tykkään kovasti kartoista ja niiden selailusta - ei umpimähkään niinkään, mutta jos olen käymässä jossain, mielelläni selvitän, minkälainen alueen kartta on. Joskus autolla tai junalla matkustaessa seuraan kartasta missä mennään. Joogaopistolla oli kiva tietää, minkä niminen oli viereinen mäki tai järven saari. Kansalaisen karttapaikka on lempisivustoni, kuten olen varmaan aiemminkin maininnut.

Mies taas on koukussa siihen valokuvaamiseen. Kun se laittaa niitä kuvia sinne kuvasivustolle, pitää tietää mistä kuva on otettu, että voi paikannimenkin kertoa. Tässä pari iltaa takaperin se pyysi mun apua erään maatalousrakennuksen paikannukseen, kun siinä meni kunnanrajakin ja mies ei tiennyt kuin sen tien, minkä varrelta oli kuvan ottanut. Ei muistanut muita maamerkkejä. Katsoin rakennuksen kuvaa, siinä oli pari siipeä onneksi, eikä ollu pelkkä neliskantti. Sitten Kansalaisen karttapaikasta seurasin tietä, kunnes löysin oikean muotoisen rakennuksen. Siirryin Googlemapsiin ja etsin vastaavan kohdan, otin keltaisen streetview - ukon ja pudotin sen tielle, ja tadaa - siinä oli se miehen kuvaama rakennus. Mies oli hämmästynyt. Mie tykkään tuollaisesta salapoliisityöstä :) Ja mies on semmonen mies, joka ei pysty karttaa hahmottamaan ollenkaan. Eikä tahdo käsittää suullisia (tai kirjallisiakaan) ajo-ohjeita, mutta jos on pari kertaa seudulla ajanut, niin osaa tien ulkomuistista. Mulle taas tie on vaan tietä, saan aika monta kertaa ajella, että alan muistaa missä mikäkin mutka on, eli kun mies selittää vaikka nähneensä elukan menevän tien yli sen ja sen mäen jälkeisessä mutkassa, en osaa paikantaa sitä mielessäni.

Innostuin eilen oikein urakoimaan langan ja sukkapuikkojen kans, ja tuli ihan käsi kipeeksi. Tai molemmat, mutta vasen käsivarsi on olkapäästä kämmeneen asti kipee... yllättävä kudontaryöpsäys oli vissiin lihaksille liikaa. Marjaanan lahjoittamalla ohjeella on tulossa jo toinen koiran liivi :)

Tänään ei ole pää kipeä (vielä) mutta maha on.

Susi?

Mulle vaan ei taida sopia auringonpaiste. Lauantaina en edes paljon ulkoillut, ja migreeni iski päälle kaupungilla. Eilen kävin siellä hangilla tallustelemassa, ja iltapäivällä piti taas heittää särkylääkettä huiviin - tällä kertaa talttui ibumaxilla. Tänään on migreeni heti aamusta, vaikka oon nukkunu pimeessä... enkä oo juonu alkoholia... suklaata olen kyllä syönyt. Pitäsköhän pitää suklaalakko, ja katsoa, tehoaako toivotulla tavalla? Mutta kauheaa se kyllä on, olla ilman suklaata...

Koirat oli niin iloisia, kun pääsivät juoksemaan irrallaan tyhjälle pellolle. Ei sais enää irti pitää, mutta ei vielä mitään maapesiä linnuilla oo.

Hirmu isoja koiran (suden???) jälkiä näkyi, kymmenisen senttiä leveitä ja hiukan sitä pidempiä, menivät samaa reittiä kuin kahdet tosi lujaa painelleet jäniksenjäljet. Mejän koirat ei ainakaan reagoineet mitenkään erikoisesti, että kallistun sen koiran kannalle. Mutta mikä mettäverinen koira olis niin isojalkainen?

Oja oli ihan sula. Tai joki se on kartan mukaan, mutta Ounas- ja Kemijoen yhtymäkohdassa kasvaneena mulla on hieman eri käsitys siitä, mikä on joki.

Viimeyönä on satanut muutama sentti lunta, ja lumisadetta on lupailtu koko päiväksi. Aurinko kyllä nyt paistaa. Terävänä silmäaukosta aivoon. Mutta en valita - on kiva, että aurinko viimeinkin paistaa! Niin synkeä talvi on ollu.