Rikki on

Se tiskikone. Ei ollu tukosta, oli joku muu vika. Mies taisi tilata jo uuden Gigantin verkkokaupasta, kun oli tarjous että saa kotiinkuljetuksen samaan hintaan. Tai jotain. En tiedä. Sen tiedän, että se on taas pelannu netissä... niitä velkarahoja. Se on sama kuin panis rahat suoraa roskiin. Kiva sitten maksella hetken iloa ties kuinka monta kuukautta. Perkele. Ei meinaan ole ensimmäinen kerta, kun on laittanut velkarahaa haisemaan nettikasinossa. Jopa meidän yhteistä velkaa.

Mutta vaahtera on nurin, paljolti jopa siivottukin eilen. Oksasilppuri (velkarahalla ostettu) lauloi eilen ja teki katetta pensaiden juurelle.

Mie käyttelin oksasahaa, joka tuli kaupan päälle silppuriostosta, ja se on hyvä korvike sille alligaattorinleukasahalle. Kestikin ihan hyvin, vaikka oli akkukäyttöinen. Oli ihan mukavaa pitkästä aikaa tehdä hommia yhdessä. Uni tuli hyvin ja aikaisin, siis mulla. Mies rentoutuikin yöaikaan sitten hieman kyseenalaisemmin, kuten yllä on mainittu. Kalja oli jutussa mukana, eli voipi olla että sille tulee itelleenkin yllätyksenä, paljonko on rahaa mennyt. Toivottavasti ei.

Illalla jo vähän ripsi vettä, yöllä oli ihan satanut maanpinnan märäksi. Kävin äkkiä pikakävelyllä koirien kans, ku on sadetta tulossa enemmänkin. Ja meille puukuorma. Sen kuorman tulo oli yksi syy, miksi tuota puuta piti raivata illalla pois, kun liiteri on tuossa punaisessa tönössä ja tie sinne jäi kaatuvan puun alle. Sateella vain ei ole mitään järkeä kuljetella puita liiteriin... kuorma on tulossa iltapäivällä kuulemma, ja mies nukkuu krapulaansa. Tuli nukkumaan joskus aamulla.

Tässä koneella ollessa on mukava pitää tuota tuuletusikkunan sisäluukkua auki; kuuluu linnunlaulua sisälle, mutta ei tule kovin kylmä. Se taannoin haukan  hyökkäyksen kohteeksi joutunut harakkakin on selvinnyt, tai sitten sen kaveri on löytänyt tosi äkkiä uuden puolison.

Mun pitäs nyt keksiä itelleni jotain piristävää ja ahdistustapoistavaa... Hesassa olis jotku Eläinystäväni-messut, mutta maksaa hitosti. Tosin olis samassa yhteydessä kädentaitomessutkin. Voispa vain ryömiä jonnekin koloon ja jäädä sinne.

Läskiä

Oikeesti nyt pitäs saada se lippu taas, jos ei korkeelle niin ainakin maasta ylös. Kaunis kevät on ulkona ja mie vaan körmötän.

Oon tainnu kirjottaa nää samat jorinat jo viime keväänä. Nähtävästi mulle on tullu tavaksi tällanen kevätmöyrötys. Pahalla päällä oon ja kilahdan pikkujutuista. Jopa koirille, ja se on jo aikamoista. Tässä yhtenä päivänä yritin pukea niitä että lähtisin pienelle kävelylle ennenkuin pitää jättää ne keskenään kotiin ja lähteä jonnekin, ja koira rimpuili ja piti jalkaa kippurassa ettei sitä saanu lahkeeseen, niin paiskasin haalarit lattiaan ja sanoin ruman sanan. Koirat jäi ulkoiluttamatta.

Normikeväinen luonnon heräilyn kuvaaminenkin on jäänyt. Yhden leskenlehden kuvan otin kännykällä. Eilisen lenkin ainoa kuva on tässä:

Taitaakin kertoa olennaisen mun elämästä tällä hetkellä. Hylätyt rauniot kuivassa erämaassa.

Tänään oli kyllä pakkokin hieman skarpata, tiskikone nimittäin lorautti lattialle. Huomasin lammikon, ja kun revin kaapiston sokkelit irti, näin että tiskikoneen pohjasta tippuu vesi. Toivottavasti ei ole tiputellut kovin kauaa - lastulevysokkeli kyllä kertoi vähän muuta. Tänään tulee apike katsomaan, voisko sille jotain tehdä (esim. avata tukos poistoputkesta) vai pitääkö ostaa uusi. Ja sitä varten mun piti siivota allaskaappi... sitä ei olekaan ihan hetkeen kunnolla tyhjennetty ja siivottu. Se on siis samalla roskiskaappi, ja roskis tulee ulos kiskoilla liukuen. Ne kiskot on ihan  hirveät puhdistaa! Imurin kapeakaan suulake ei ime roskia sieltä välistä, ne on jollain tikulla ronkittava sieltä. 20 muovikassia löytyi. Ja 41 vesivärisivellintä. 41! Koska kuopus ei enää juuri maalaile (nyt tuli mieleen, että lisää pensseleitä taitaa olla vessassa, koska niitä käytetään nykyään enempi naaman maalailuun), pakkasin värit ja siveltimet ja vesikupit pussiin ja vein vinttiin. Kaksi sivellintä meni roskiin ja yksi on pudonnut putkiston taakse jumiin. Lisäksi löytyi muutamia kymmeniä käytettyjä hammasharjoja... joskus oon sanonu, että on hyvä pitää sellasia siltä varalta, että täytyy jynssätä jotain pientä tai ahdasta tai putsata hopeakoruja tai polkupyörän kettinkejä tai... mutta en tarkoittanut sillä, että KAIKKI hammasharjat pitää säästää! Täytynee ohjeistaa perhe uudelleen.

Sen lisäksi tänään on uunipäivä. Eilen tein pataleipätaikinan ja tänään paistoin sen.

Pakollinen kuvatodiste pataleivästä. Hyvää se oli, maistoin äsken. Ehti tullakin nälkä. Kesken siivouksen hoksasin, että tässä lähistöllä ollut yleisötapahtuma oli loppumassa, ja mun oli tarkoitus käydä siellä koirien kans, että ne sais vähän tuntumaa siihen, että täällä liikkuu ihmisiäkin. Ja jopa koiria. Äkkiä vain toinen paita päälle ja ryönäsillä siivoushousuilla läksin niitä kävelyttään sinne. Kyllähän ne vöyhkäs, mutta näkivätpähän elämää.

Uunipäivä tuli siksi, kun ostin eilen kokonaisen porsaan niskan. Se oli tarjouksessa, ja vasta myöhemmin älysin ihmetellä, miten mun ostokset niin vähän maksoi, kun lihankin olis pitäny maksaa toista kymppiä... siihen oli vahingossa laitettu viivakooditarra, jossa paino oli 150 grammaa! Tuli halvaksi. No arvatkaa lähdenkö isoon markettiin selvittään asiaa?! Jos olis tuo lähikauppa, niin mun omatunto ei varmaan antais periksi, mutta ison marketin kassavirrassa tuon vertanen ei merkitse mitään. Mun lompakossa se kyllä merkitsee. Kolmisen tuntia on muhinut uunissa, vielä pari niin on hyvää nyhtöpossua. Eikä todellakaan bbq-kastiketta.

Löysin tien

Aika raamatulliselta kuulostava otsikko. Mutta tie näytti tältä:

Luultavasti bongasin kultarinnan ja ainakin kaulushaikaran äänen tunnistin. Kurjet huusi, pari joutsenta näin, ja hauskan pariskunnan taivaalla:

Yksinäinen kurki jostain tuli, ja siinä kaarrellessaan ja korkeutta ottaessaan sai seurakseen ilmeisesti jonkin lokin. Siinä ne yhessä sitten pyöri taivaalla välillä lähempänä, välillä kauempana toisistaan.

Kävin jo eilen tuolla samalla tiellä, mutta kun ei ollut aikaa kävellä sitä loppuun asti, niin kävin tänään uudestaan. Eilen kuulin harmaapäätikan.

Kesämökkejä ihmisillä oli tuossa tien varressa, siinä oli järvi ja pienempi lätäkkö jonka rannalle mökkejään olivat rakentaneet. Vanhan aution maalaistalon pihalle oli rakennettu moderni lättänä kesämökki, ja vanhat laidunaidan tolpat oli vielä osittain pystyssä tien vierellä. Olisin toivonut voivani kurkistaa menneisyyteen, vaikkapa 50 vuotta taaksepäin, ja nähdä minkä näköstä siellä sillon on ollut...

Radalla on vielä toistaiseksi liikennettä jonkin verran, vaikka VR vähensikin vuoroja (juuri niitä, joita koululaiset ja työssäkävijät tarttis) ja mie en välttämättä tykkäis mökkeillä noin lähellä rataa. Mutta kaipa kaikkeen tottuu. Yksi juna meni sen tunnin aikana, mitä tallustelin tuolla. Monesti illalla myöhään jyristää pitkät tavarajunat.

En oikein luota tuohon mun vaakaan... se sekoili ensin niin että numerot vaan vilisti ja sitten näytti että jo pari kiloa olis eilisestä punnituksesta lähteny. No salaatti on hyvä diureetti (kahvi myös) ja kyllä mie vessassa oon ravannutkin, mutta olisko ollu vaan suolaisen ruuan tekemää turvotusta enin osa? Ja olin kuitenkin jo syönyt aamiaisen ja lounaankin ennen kuin kävin vaa'alla. Mutta älkää huoliko: olen edelleenkin "merkittävästi ylipainoinen" ja normaalipainoon on matkaa 17,4 kg. Tavoite on päästä edes lievään ylipainoon.

Murdoch on palannut! Lähettivät niitä vanhoja jaksoja joita en Areenasta katsonut, ja yhtäkkiä olikin tullu uusia :) Tyydyttävää, kuten sir Henry Merrivale ruukasi sanoa. Ja Bones jatkuu myös uusilla jaksoilla, siinä oli jostain syystä tauko kesken yhdennentoista tuotantokauden esittämisen. Nyt on mullakin taas jotain katsottavaa, eikä tartte vanhoja Poirotteja kattoa. Ihania nekin tosin on.

Tuli kyllä ihan mielenkiintoinen dokumentti tuberkuloosista, oli vaan amerikkalaisesta näkökulmasta vallan. Mun toinen mummo kuoli siihen vuonna 1942, rintatautiin sen sanottiin kuolleen. Ei se kyllä ollu mummo vielä sillon. Nuorin lapsi ei ollu montaakaan vuotta... jäi sitten sotalapseksi Ruotsiin kun siellä lapsia käytettiin turvassa, ja pesueen isä hylkäs lapsensa ja muutti jonkun toisen naisen luo toiseen kaupunkiin.

Historialliselle mielellä kun olin, niin kerron tänäaamuna lapsilleni anekdootin äitinsä elämästä lapsena, kun kaupassakin (Osuuskauppa Lapinmaa) käytiin niin, että palautuspullot annettiin kaupantädille - ei ollu mitään automaatteja - ja ostoksetkin saneltiin sille tädille, niin se haki maidot takahuoneen kylmäkaapista ja tavarat hyllystä ja latoi ne siihen tiskille, ite ei tarvinnu ku seistä siinä ja komennella. "Reiluu" totes kuopus :). Osaiskohan ihmiset ollenkaan enää asioida kaupassa, jossa olis palvelu?

Sahhuuta

Vielä ei niin tunnu, mutta varmasti jossain vaiheessa on lihakset kipeet. Olin eilen "pihakuntosalilla" ja tein rintalihaksia oikein urakalla, kun raivaussaksilla pätkin ne romahtaneen vaahteranhaaran oksat polttokokoon. Kaikki n. 3 senttiset ja ohuemmat, mihin ne sakset puri. Mies on innostunut kans vähän tekeen pihahommia ♥ ja kun kiittelin sitä siitä, niin se sano että pitää vähän niitäkin, kun kesän aikana tulee luultavasti taas oltua "muutama" päivä kuvaamassa. On se niin tehokas kyllä, kun se pihaakin siivoaa - rappujen edustalla oli kanistereita ja kaikkee mahdollista ja nyt se on ihan tyhjä ja siisti. Haravoitukin. Ja kun kesällä tulee täyteen vuosi tupakoimattomuutta, niin tohti jo viedä natsapurkitkin pois...

Oli mulla itellä kyllä hieman huono omatunto, kun en loppupäivästä sitten enää ollu siellä pihalla sen kans (tosin siellä haisikin niin pahalle, kun se poltti niitä tuoreita oksia) vaikka olin jo ihan poikki sen oksasouvin jäleltä. Sitä kun ei ole tottunut fyysiseen työhön, niin vähäkin rasittaa kovasti. Mutta tänään taas... kunhan tuo ilma tuosta vähän paranee. Hirmu mustat pilvet pohjoisessa ja osin tässäkin päällä, synkeän näköistä. Ennusteessa ei yhtään sadetta, mutta sadetutkassa näkyy iso sadealue, joka viistää meitä pohjoisen kautta ohimennessään. Kirkastuvaa on luvattu, ja mulla on pyykkikoneessa sohvanpäällinen, jonka toivon saavani ulos kuivumaan. Ei se sisälle mahtuiskaan.

Oravat ajatti toisiaan männyn ympäri... aattelin ensin, että kihlapari, mutta sitten toinen lähti meneen ja toinen ajatti sitä takaa vain ruokapaikalle asti jääden itse syömään. Ilmeisen tyytyväisenä toisen pois ajamiseen.

Kyllä tuolla pihalla jo tulppaaninalut pilkistelee reippaasti, ei ole myyrät syöny ihan kaikkea.

Oon haaveillu minikokoisesta moottorisahasta, tai sähkösahasta, jota uskaltaisin itsekin käyttää. Käsisaha on isommassa hommassa liian työläs ja tavan moottorisaha on painava ja pelkään, että se osuu jalkaan tai kimmahtaa naamalle - tuho on nopea ja paha. Mies ei halua niitä rankoja tehdä grilli- tai saunapuiksi, mie voisin. Tällanen saha vois olla hyvä, vähän turvallisempi tämmösen tumpulan kourissa.

Tämä päivä on kyllä semmonen, että mitään vähänkään vaarallista ei varmaan kannata tehdä. Tai tarkkuutta vaativaa, tai ylipäätään mitään erityistä. Niitä päiviä, jolloin kaikki meinaa mennä mönkään; tavarat putoilee ja kaatuilee ja edes oikeaa kahvimäärää ei tahdo saada suodattimeen.

Pari päivää oon ollu salaattilinjalla osittain, kun alkoi tuntua siltä, että on painoa tullut lisää. Äsken kävin vaa'alla, ja tunne oli oikea: kolmisen kiloa oli tullu lisää sitten viime punnituksen, muutama viikko sitten. En ihmettele, kun on ollu niin makeannälkä ja hyvännälkä, suolasennälkä ja rasvasennälkä. Ihastuin suuresti Lidlin tomaatti-parmesaanipestoon, se on maissipastan ja tonnikalan kera tosi hyvää... leivälle oon ostanu mätitahnaa ja maksapateeta, ja ne on niin hyviä (kermajuuston kera) ruisleivällä, että niitä syö ihan vain koska niitä on. Ei siksi että olis nälkä. Viikonloppuna söin pussillisen juustonaksuja. Leipomuksia tehny ja syöny ku muut ei syö. Tänään meinaan tehdä sopan - salaatti on muuten hyvää, mutta vaikka olis maha täynnä sitä, niin miettii että mitähän sitä söis. Ehkä lämmin keitto tuo paremmin kylläisyydentunnetta...

Unohdan

Oon taas alkanu unohteleen asioita. Sellaisia, mitä en ehkä ennen... niinkuin autossa turvavyön laittaminen. Kävin viikonloppuna hakeen tytöt kylältä, niin yhtäkkiä vaan siinä niitä odotellessani tajusin, ettei mulla oo turvavyötä. Ei mitään hajua, olinko kenties pysähdyttyäni ja auton sammutettuani jostain syystä avannut sen, vai olinko ajanut koko matkan ilman. Siis miehän laitan turvavyön AINA. Bussissakin, jos siellä sellanen on.
Lisääntyvässä määrin on myös sitä, että miljoona hommaa on kesken; tiedättehän sen, että kun laittaa pyykkiä koneeseen ja huomaa, että lapsen housuntaskussa on roskaa, jota lähtee viemään roskikseen, jonka huomaa olevan niin täysi, että se pitää vaihtaa uuteen, ja kun vie täyden pussin eteiseen oven eteen, huomaa kauhean hiekkakasan tulleen jonkun kengistä, ja aattelee äkkiä imuroivansa sen, mutta kun on hakemassa imuria, huomaa taas jotain muuta, ja sitten on pyykkikoneen lataus kesken, roskakaappi auki odottamassa uutta pussia, hiekkakasa lattialla ja mitä vielä... ja saattaa ihan hyvin olla, että itse istun tyytyväisenä sohvalla rapsuttamassa koiraa enkä muista minkään olevan kesken.

Tai tietsikalla, mikä on kyllä aikamoinen aikasyöppö. Ei mulla kyllä ajasta puutetta ole, sen puoleen, mutta voishan sitä tehä jotain järkevämpääkin. Vaikka siivota.

Kävin tänään koirien kanssa heittämässä pienen lenkin tuolla keskustaajamassa, että sai koiratkin haistella vähän erilaisia hajuja. Ja oli toiveissa, että olis vähän vastaantulijoitakin, siis ihmisiä, ehkä jopa koiria, mutta aika ei ollut oikea. Olis pitäny olla liikkeellä pari kolme tuntia aiemmin, kun oli koirien aamupissitysaika ja ihmisten töihinmenoaika. No nähtiin sentään pari pyöräilijää ja jalankulkijaa.

Kyllä olis tylsää ja yksinäistä ilman näitä!

Ja siellä kävellessäni aattelin, että jos tulee tuttu vastaan ja kysyy "mitä kuuluu" niin en ois osannu kertoa mitään. Olis pitäny vastata kliseisesti "ei mitään". Elämä on just sellasta tylsää, mikä on sitä parasta arkea. No jotain pikkuharmeja on ja lapsista välillä isompiakin, mutta enimmäkseen ihanan arkista. Aina ei vain huomaa ajatella sitä, miten mukava on vaikka aamulla keittää kahvia ja sitä juodessa lukea uutisia. Vaikka eipä se kurjalla mielellä ollessa auta, vaikka kuinka osais ajatella että onpas kivaa. Niin paljon asioita, jotka on hyvin, mutta valitettavasti ajatuksissa enemmän huomiota saa aina ne asiat, jotka ei ole hyvin. Niinhän se on uutisissakin; ikävät tapahtumat saa enemmän palstatilaa kuin kivat. Kivat ei saa tilaa, koska kivuuden ajatellaan olevan se asioiden oikea tola. Kivaa pitäskin aina olla, ja jos on, niin se ei ole mikään mainittava seikka. Se on, kun ei olekaan enää kivaa. Pysyykö näissä mun pohdinnoissa enää kukaan kyydissä?

Jännä juttu muuten, kun luin yhtä vanhaa blogia, ja löysin sieltä oman kommenttini vuosien takaa. En meinannut tajuta sitä! Miten mie oon niin fiksuja (?) asioita joskus kirjoitellut? Olenko dementoitunut, kun en tunnista enää omia tekstejäni omikseni enkä ymmärrä, mitä olen ajanut takaa? Tai hämärästi tajuan. Pää on tyhjentynyt, mielenkiinto sammunut, ajatuskulku hidastunut. Pitää vissiin ruveta opiskeleen jotain tai tekeen sanaristikoita... tosin teenhän mie niitäkin joskus. Ainakin kerran kuussa yhen.

Aamussa

Eilinen meni tylsästi melkein kokonaan tietsikalla... yritin etsiä erästä tekstinpätkää satojen joukosta - itse asiassa tuhansien - varmaan kuus tuntia (ei putkeen kuitenkaan) sitä löytämättä, joten tämän päivän aloitin lähtemällä lenkille vallan ennen aamiaistakin. Tein leivän taskuun siltä varalta, että tulee nälkä ja verensokerit laskee ennen kuin pääsen kotiin. Oli ennustettu pilvetöntä, mutta koko maisema oli paksussa pilvessä eli sumua riitti. 

Näkyvyys oli melko heikko. Vasta puoli tuntia kotiinpaluun jälkeen alkoi sumu hälvetä.

Ja taas tuli vastaan näitä:

Eli taas lähtee metsä. 

Hyvästi sitten.

Ei mullakaan olis ongelmia tuhota metsänomistajan henkireikämaisemaa ja lenkkiympäristöä, niin kauan kuin ne on jotkut muut kuin mun maisemat ja lenkkipolut. Tuollakin on ollut aina niin idyllistä. Ja kuitenkin se on silleen hoitamatonta, että korjatun puun rahallinen arvo lienee melko mitätön.

[edit: nyt valehtelin. Kyllä mulla oikeesti olis ongelmia mainitun asian kanssa...]

Aamuvarhain oli ollut hiukan pakkasta, ja maasta oli noussu tällasia jääkukkia:

Yleensä noita näkee syksyllä.

Puhuin aiemmin siitä, kun seinästä kuuluu rapinaa. Eilen huomasi toinen koirista, että kuistille unohtuneeseen rotanloukkuun oli jäänyt otus:

Joo, meillä ei oo kuistia siivottu aikoihin, ainakaan lipaston alta, ja ne rottainvaasion aikaiset loukut oli siellä edelleen viritettynä. Hirveä homeinen matoinen syötti, ja siitä tämä hiirulainen oli sitten ollut kiinnostunut... tai mikä lie. Äkkiä ja tehokkaasti oli kyllä henki lähtenyt, kun loukku on rotalle tarkoitettu. Ja äkkiä meni parempiin suihin, kun vein roskiksen kannelle, vaikka oli ihan päivä eikä lintujen ruoka-aikakaan. Onneksi koira huomas ja osoitti, ennenkuin raato alkoi mädätä.

Pari päivää sitten kuopus oli yksin kotona, kun se oli saanu katsella ikkunasta tragediaa; haukka oli saanu saaliikseen harakan, joka huusi hädissään haukan painaessa sitä maata vasten, ja toinen harakka  oli tullu ja hyökänny haukan kimppuun niin, että se oli häirittynä joutunu luopuun saaliistaan. On sen harakan täytyny aika kovat vauriot saada, haukan kynnet on melkoiset aseet. 

Nyt taidan mennä pihalle hommiin, kun aurinkokin kerran suvaitsee paistaa.

Vaahtera

On niin ankean värisiä nämä muut kuvat, että laitan tähän alkuun kauniin ruusun Huovilan puistosta :)

Luin just lehdestä jonkun puutarhurin neuvoja, ettei sais vielä haravoida, kun nurmikko menee rikki. Mutta eihän meillä sitä nurmikkoa juuri edes ole, sammalikkoa ja muuta ryönää ja näin keväällä ihan paljasta multaakin. Joten hyvällä omatunnolla haravoin hiukan eilenkin. Ja mieskin haravoi! Ilmeisesti hieman hermostui, kun puhui jonnekin lähtemisestä ja minä kysyin "entäs se vaahtera" kun ajat sitten on pitänyt sillekin tehdä jotain.

Kun lumi suli, näkyi tuho, minkä se oli tehnyt mahonialle (muun muassa) ja esitin toiveen, että edes sen mahonian olisi saanut pinteestä pois. Otti tosiaan kai vähän nokkiinsa, pisti moottorisahan käyntiin ja uhosi kaatavansa sen puun - edes poistamatta kanittavaa katkennutta isoa haaraa ensin. Moottorisahan laippakaan ei yllä rungon läpi asti. Sain sitten sen verran hillittyä että päästettiin vaan mahonia vapauteen. Muutenkin tuntui taas, että mikään, mitä sanoin ei ollut relevanttia. Olin jo muutenkin pahalla päällä ja se vain paheni. Mietin, alkaako mun hormoonikierukan vaikutus vähetä silleen, että PMSsät puskee läpi, mutta edellisestä raivotilasta ei oo ku kolme viikkoa. Mutta kyllähän ne alkavassa menopaussissa saattaa muuttuakin, kierrot. Lyhetä tai pidetä.

Rastaan pesä. Näkyy kuvassa vähän huonosti, mutta rakentaja oli näköjään kieputtanu narua pesän ympärille :) ilmankos onkin hyvin pysynyt useamman vuoden, kun on narulla kiinni...

Lehtokurppakin näkyi/kuului lentävän illalla, ekan kerran tälle keväälle sen näin. Kulorastaan kuulin myös ekan kerran. Tosin ihan varma en ole, erotanko sen mustarastaasta, mutta musta ei ole koko keväänä laulanut tässä. Ihan kaukana vain. Kuten aina.

Tikka kävi koputtelemassa tuota toista vaahteraa, joka pitäisi kanssa kaataa, on osittain laho. Surku sekin, iso vanha rakas puu, mutta kun laho iskee niin se on menoa, ja puu on jo nyt pudotellut lumikuorman alla ja kovalla tuulella isoja oksia. On vaarallinen. Mutta uusia vaahteroita kasvaa ihan hirveästi, vaikka oon koittanu niitä alkuja joka kevät nyppiä pois.

Eilen kuulostelin, että joku rouskuttaa seinän välissä. Olin kuullu jo pari kertaa aiemminkin. Menin katsomaan ulkopuolelta, ja niinhän sieltä ulkoverhouksen alareunasta pursusi viljanroskaa ja muuta semmosta, siellä on joko pesä tai ruokavarasto. Havaitsin myös myyränkekojen sokkelin vieressä lisääntyneen ja kasvaneen. Mikä sen myyrän ajaa talon alla kaiveleen? Tai seinän vieressä siis. Vai käykö sille vaan aina niin, että kun sokkeli tulee maan alla vastaan, ei oikein muuta voi kuin kaivaa ylöspäin tai sivulle? Yhtä perunapeltoa ja monttua sokkelinvierusta.

Ei sekään voi olla hyvästä. En jaksa tätä, kun tuntuu että pitää kaikesta huolehtia ite. Jos ei muulla lailla niin potkia toista tekemään, kun se ei ite saa alettua.

Syksylle se suunnittelee Lapin reissua, vuokratulla matkailuautolla. Koko perhe. Koulujen jo alettua. Esikoinen sanoutui irti heti, kuopus oli iloisesti tulossa, ettei tarvi käydä koulua. Olin ensin ihan mukana, mutta sitten aloin miettiä, että jos reissu kestää yli viikon  niinku olis tarkoitus, niin se on aika paljon aikaa olla pois koulusta. Opiskella itekseen jotain matematiikkaa, josta ei ymmärrä kukaan mitään että vois auttaa. Ja miten esikoinen yksin pärjää, koulussa ja  kaupassa käy ja saunan lämmittää, miten? Kulkemiset on ongelma täällä maalla, junavuorojakin on vähennetty, ja vaikka tyttö kiukaaseen osaakin laittaa tulet, niin ei ne aina tahdo oikein syttyä. Aika paljon sälytetään niskaan sille. Tosin sen ikäisenä minä jo asuin omillani, mutta pääsin sentään suihkuun ja olin julkisten kulkuvälineiden ulottuvissa.

Viimeyönä valvoin parisen tuntia ja stressasin kaikkea siihen reissuun liittyvää. Rahaa, koulua, lapsen yksinoloa, mitä jos tulee porokolari tai toisen omistama auto muuten hajoaa, mitä jos joku meistä eksyy tunturiin eikä siellä ole matkapuhelinkenttää, miten jaksan päiväkausia vaan sitä toisen valokuvaamista - se on se perimmäinen syy lähteä... miksen voi vain iloita? Viis veisata siitä, mitä ehkä mahdollisesti voisi sattua?