Unohdan

Oon taas alkanu unohteleen asioita. Sellaisia, mitä en ehkä ennen... niinkuin autossa turvavyön laittaminen. Kävin viikonloppuna hakeen tytöt kylältä, niin yhtäkkiä vaan siinä niitä odotellessani tajusin, ettei mulla oo turvavyötä. Ei mitään hajua, olinko kenties pysähdyttyäni ja auton sammutettuani jostain syystä avannut sen, vai olinko ajanut koko matkan ilman. Siis miehän laitan turvavyön AINA. Bussissakin, jos siellä sellanen on.
Lisääntyvässä määrin on myös sitä, että miljoona hommaa on kesken; tiedättehän sen, että kun laittaa pyykkiä koneeseen ja huomaa, että lapsen housuntaskussa on roskaa, jota lähtee viemään roskikseen, jonka huomaa olevan niin täysi, että se pitää vaihtaa uuteen, ja kun vie täyden pussin eteiseen oven eteen, huomaa kauhean hiekkakasan tulleen jonkun kengistä, ja aattelee äkkiä imuroivansa sen, mutta kun on hakemassa imuria, huomaa taas jotain muuta, ja sitten on pyykkikoneen lataus kesken, roskakaappi auki odottamassa uutta pussia, hiekkakasa lattialla ja mitä vielä... ja saattaa ihan hyvin olla, että itse istun tyytyväisenä sohvalla rapsuttamassa koiraa enkä muista minkään olevan kesken.

Tai tietsikalla, mikä on kyllä aikamoinen aikasyöppö. Ei mulla kyllä ajasta puutetta ole, sen puoleen, mutta voishan sitä tehä jotain järkevämpääkin. Vaikka siivota.

Kävin tänään koirien kanssa heittämässä pienen lenkin tuolla keskustaajamassa, että sai koiratkin haistella vähän erilaisia hajuja. Ja oli toiveissa, että olis vähän vastaantulijoitakin, siis ihmisiä, ehkä jopa koiria, mutta aika ei ollut oikea. Olis pitäny olla liikkeellä pari kolme tuntia aiemmin, kun oli koirien aamupissitysaika ja ihmisten töihinmenoaika. No nähtiin sentään pari pyöräilijää ja jalankulkijaa.

Kyllä olis tylsää ja yksinäistä ilman näitä!

Ja siellä kävellessäni aattelin, että jos tulee tuttu vastaan ja kysyy "mitä kuuluu" niin en ois osannu kertoa mitään. Olis pitäny vastata kliseisesti "ei mitään". Elämä on just sellasta tylsää, mikä on sitä parasta arkea. No jotain pikkuharmeja on ja lapsista välillä isompiakin, mutta enimmäkseen ihanan arkista. Aina ei vain huomaa ajatella sitä, miten mukava on vaikka aamulla keittää kahvia ja sitä juodessa lukea uutisia. Vaikka eipä se kurjalla mielellä ollessa auta, vaikka kuinka osais ajatella että onpas kivaa. Niin paljon asioita, jotka on hyvin, mutta valitettavasti ajatuksissa enemmän huomiota saa aina ne asiat, jotka ei ole hyvin. Niinhän se on uutisissakin; ikävät tapahtumat saa enemmän palstatilaa kuin kivat. Kivat ei saa tilaa, koska kivuuden ajatellaan olevan se asioiden oikea tola. Kivaa pitäskin aina olla, ja jos on, niin se ei ole mikään mainittava seikka. Se on, kun ei olekaan enää kivaa. Pysyykö näissä mun pohdinnoissa enää kukaan kyydissä?

Jännä juttu muuten, kun luin yhtä vanhaa blogia, ja löysin sieltä oman kommenttini vuosien takaa. En meinannut tajuta sitä! Miten mie oon niin fiksuja (?) asioita joskus kirjoitellut? Olenko dementoitunut, kun en tunnista enää omia tekstejäni omikseni enkä ymmärrä, mitä olen ajanut takaa? Tai hämärästi tajuan. Pää on tyhjentynyt, mielenkiinto sammunut, ajatuskulku hidastunut. Pitää vissiin ruveta opiskeleen jotain tai tekeen sanaristikoita... tosin teenhän mie niitäkin joskus. Ainakin kerran kuussa yhen.