Kenen hammas?

 Purupinta 

"Nurja" puoli

Kuistin siivouksen yhteydessä löytyi se kivipussi, jonka olin kantanut Visbystä viime kesänä. Siellä oli myös tämä rannalta löytynyt, aaltojen hioma hammas. Noin 2,5 cm kanttiinsa. 

Kevätlinnunherne kuvattuna Evon mettäkoulun rannassa. En oo monesti nähny tämmöstä.

Mutta miksi oon ollu taas monta päivää ihan vetämätön? Tuntuu, että ei jaksa kävellä olohuoneesta keittiöön, ja pitäs kumminkin lakanat vaihtaa sängystä ja imuroida siellä... sängyssä... ja muuallakin. 

Mies poltti eilen roskia ja nyt mulla on olevinaan velvollisuus sitten tehdä täällä sisällä jotain. Muutakin kuin salaatin itelleni. Paikallisaviisissa joku selitti, kuinka voikukan kukintoja voi laittaa salaattiin, ja mie innostuin että haenpa vähän niitä sinne... mutta nehän on niin täynnä niitä pieniä ötököitä ja vähän isompiakin koppiaisia, meni ruokahalu. Napsin sitten vain potagerista persiljaa ja tilliä. Ja nyt tosiaan vois mennä vaikka nukkuun. 

Kävin kuitenkin kävelyllä koirien kans, ja huomasin, että pihlajakin kukkii - kotonahan sen lemun sitten jo pihalla huomas. Kesä on jo pitkällä, eikä lapsilla lopu koulukaan kuin vasta reilun puolentoista viikon päästä! 

Niskat tuli kipeeksi, kun piti välillä aina kulkea tömistellen, että mahdolliset kyyt häipyy kulkureitiltä. Niskaanhan se tömähdys päätyy, kun se kantapäästä lähtee ja kulkee lonkan ja selkärangan kautta. Ja kipuihin kun päästiin, niin lauantaina oli koko päivän tosi inhottava möykkymäinen kipu oikean kylkikaaren alapuolella. Siihen ei auttanu siskon tarjoama Litalginkaan. Burana vähän lievensi. Sappiko lie kiukuttelee vai mikä. 

Kukkia, koiria ja koskia

 Se kaikkein aikaisin onemapuu availi kukkiaan eilen!

Alempana oli vielä nupulla, mutta korkeammalla ihan auki.

Tuoksuu ihanalle pihalla nyt. Ja norjanangervokin tuoksuu, tosin kaksi niistä leikattiin alas aiemmin keväällä ja jäljellejääneet ei kaikki voi oikein hyvin.

Viikonloppu meni aika tohinassa; sisko tuli jo torstaina koirinensa, perjantaina vietettiin tyttöjen päivää käymällä pitkällä kävelyllä koirien kanssa ja sitten Hesessä syömässä akkaporukalla, ja illalla trimmattiin koiria. Siskon toinen, se kiltimpi koira oli se, minkä kuopus halusi viedä lauantain Match showhun, missä sen piti käydä dogsitterkurssiin liittyen. Laitoin myös toisen meidän koirista hienoksi, jos esikoinenkin menisi kehään sen kanssa. Ensin aioin mennä itse, mutta paise leuassa äityi niin rumaksi ja sitä piti laastaroida, etten kehdannut esiintyä semmoisella naamalla. Sorbact-kangas kyllä teki ihmeitä, mutta ei sekään leuassa mikään kaunistus ollut. Pääsin kyllä viralliselle valokuvasivulle yhdessä kuvassa, valitettavasti... onneksi edes ilme oli iloinen.

 Liian kauan kesti se homma, olisivat kyllä voineet hieman paremmin limittää niitä juttuja, vaikka ainahan on porukkaa, jotka haluaa lapsi/koira -kisaan ja erikseen vielä näyttelyyn. Ja kyllä ne sitten vähän joutui limittämäänkin, kun tuomariksi lupautunut henkilö ei saapunut ajallaan. Odottelua oli liikaa ja se oli tylsää, vaikka ilmat olikin suosiollisia, ja porukka ei jaksanut olla kovin aurinkoista enää loppupäivästä.

Mejän näyttelytähti oli näin uupunut illalla. Sillä on minusta niin hauska tapa panna kuono tuolleen piiloon nukkuessaan.

Sattui kyllä selkeästi tuomari, joka ei pitänyt pienistä seurakoirista, mutta toki ensimmäinen näyttelykokemus aralla koiralla näkyy käytöksessä, joka ei ole paras mahdollinen ja hylkyyn sitä sitten menee. 

 Ja aatelkaa, että mies päätti noin vain katkaista omenapuusta pari oksaa, kun ne oli tiellä kun kuvaa kirjosieppoa, jonka pesäpönttö on siinä! Katkoo kukkivia omenapuun oksia kuvaamisen takia!!! Kyllä se ei kans tosiaan aattele muuta kuin itseään ja omia tekemisiään :( Kävin sitten ottamassa katkaistusta oksasta pienempiä osasia maljakkoon sisälle ja ulos. Siinäpähän joutuu kohtaamaan brutaaliutensa osoitukset joka kerta ohi kulkiessaan. Mutta ei se mitään ajattele.

Lihansyöjätulppaanit on avautuneet myös. Oikea väriläiskä! 

Sisko lähti eilen, ja me miehen kans käytiin ajelemassa pitkin maakuntaa. Näkyi paljon joutsenia voikukkapellossa; hämmästys oli suuri, kun kävi ilmi että ne syö niitä! Käytiin museoidun pellavankäsittelylaitoksen liepeillä, oli hieno koski ja kaunis maisema. 

 Upea tuo taivas, joka heijastuu melkein tyyneen veteen!

Ihan hyvät kuohut oli koskessakin. Ja rentukoita :)

Yhdeksäntuhatta sanaa ja risat

 Orvokkien takaa paistaa ilta-aurinko. 

 Tää on mun "keittiöpuutarha". Pari vuotta vanha kaupasta ostettu ruukkuruohosipuli. Vielä vanhempi mansikka; yksi taimi. Sivuversot paleltu talvella, mutta kovasti se yritti levitä kaivonrenkaan ulkopuolellekin. Vasta ostettu ruukkupersilja ja ruukkutilli, ruokakaupasta. Musta multa sisältää kehäkukan ja unikon siemeniä, miksei nekin voi kuulua keittiöpuutarhaan :)

 Ostin viimein nurmikon reunanauhaa ja laitoin tuon mun kuivakkokasvi"penkin" ympärille niiden rumien vanerilevyjen tilalle, vaikka kasvit onkin paleltuneet enimmäkseen talven aikana. Huomaa sydämen muotoinen kivi - sen oon parikin kertaa blogiin kuvannut kun se on vielä ollut tiessä, mutta nyt syksyllä kaivelivat ja lanailivat sitä tietä niin rajusti, että kyseinen kivi nousi pintaan ja miehän sen sieltä kotiin ronttasin. Tai kerran pyysin miestä ajamaan siellä mutkan, että sain sen nostettua kyytiin. Aika painava olis ollu jalkaisin sitä matkaa kanniskella.

 Tässä on muistaakseni metsätulppaaneja, ja joku on niitä tallonut. En tiedä onko joku perheestä, mutta voi olla että oravakin on siinä häärinyt noiden maahanpudonneiden auringonkukansiementen perässä. Mie vaan kauhiasti ihmettelen sitä intoa, mikä on oravilla ja siemensyöjälinnuillakin nyt tänä keväänä ollu auringonkukansiementen perään. Tuntuu, ettei raaski lopettaa ruokkimista kun ruokavieraita aina vain riittää. Mutta kyllähän se täytyy lopettaa, etteivät syötä poikasiaan valkuaisköyhällä ravinnolla.

 Ja mikähän lintu tähän juhannusruusuunkin oli höyheniään jättänyt. Syynäsin sitä kirvojen varalta, mutta ei näkynyt. Jestas, että niitä kirvoja tänä kesänä jo nyt riittää!

 Tällaset erikoisuudet on sitten ne toiset eli kolmannet tulppaanit, mitä oon syksyllä istuttanu. Tuo lähin muistuttaa minusta sitä lihansyöjäkasvia Pieni kauhukauppa (Little shop of horrors) -elokuvassa... tuota raukkaa on joku vaurioittanu niin, että kukkavarsi kasvaa kieroon. Mutta ei nuo ihan perustulpuilta näytä.

 Tässä on perustulppuja. Punaista, keltaista ja taaempana punakeltaista.

 Ja herttaiset kirjopikarililjat! Mie sitten tykkään näistä. Ainoa valkoinen on kolmas vasemmalta, mutta etualalla olevan takana. 

Tältä näyttää viime keväänä kylvetyt (ja kylmäkäsitellyt) akileijat. Ei ne ihan yhtä isolehtisiä oo ku vanhat, mutta reippaita kumminkin. Taakse roiskaisin jotain vanhaksimeneviä kosmoskukan- ja tuliunikon siemeniä, tulee jotain jos tulee, eipähän tartte heittää siemeniä roskiin. Rikkaruohoja nyt ainakin tulee. Se vuohenputki on viimekeväisen buuminsa voimasta levinnyt huolella! Pitkälle nurmikolle ja joka paikkaan. Krassia heitin kanssa yhteen ruukkuun.

Trimmeröin sitten sitä puskaa pajuistukkaiden ympäriltä, kun ei myrkky tehonnut. Kyllä sais jo ruohonleikkuriakin käynnistellä, sammalikosta kurottaa jo pitkiä heiniä.

Kiireiset madot

Mmmyäääh, nyt muistan kesän ikäviäkin puolia... kävin nimittäin nyhtämässä hiukan vuohenputkea ja rönsyleinikkiä (tai jotain leinikkiä) irti kohdasta, joka voisi olla kukkapenkki, jos siellä ei kasvaisi niin paljon rikkaruohoja, ja sain hyttysenpistoja. Ja jotain ryömi äsken tukassakin. Ja nokkosia on taas paljon. Myrkytinkin niitä muutama päivä sitten, mutta ne ei ole moksiskaan. Humpuukia nuo myrkyt. Pitää vissiin taas ostaa sitä laimennettavaa maatalouskäyttöön tarkoitettua, millä tapettiin jättiputkea... tai sitten vaan ottaa trimmeri tai viikate kauniiseen käteen.

Niin, luonto on hädin tuskin herännyt kasvuun, ja mie oon sitä jo tappamassa.

Sellanen outo juttu tapahtui kesken kitkemisoperaation, että yhtäkkiä kolme kastematoa hyökkäs siitä mun kitkentäkohdan vierestä ylös maasta, kauhean kiireisenä ja ohuiksi kymmensenttisiksi suiruiksi venyneinä lähti kovaa vauhtia jokainen eri suuntaan. Merkillisen näköistä. Kuin pakenisivat jotain. Ei madot yleensä oo moksiskaan siitä, että multaa vähän käännellään, enkä edes kaivellut siitä kohdasta. Myyränkoloja siinä penkissä on kyllä paljon ollut, osaakohan madot myyriä pelätä? Jos siellä onkalossa vaikka sellainen meni.

Tulppaani on auennut:

Ja sitten mulla on paise leuassa. Ja siivota pitäs; sisko tulee ylihuomenna. Tyttö kun kävi sen dogsitterkoulunsa, niin siihen liittyen on mätsärissä käynti lauantaina, lainaa siskon kilttiä koiraa. Voi olla kyllä, että saa noottia sen lihavuudesta. Mie en omaa lihavuuttani saa pois, mutta koirat ei meillä kyllä ole lihavia... miksi antaa koirien kärsiä samasta kuin itse, jos siihen voi vaikuttaa? Moni on sitä mieltä, että on liian ankeaa jos koira saa syödäkseen pelkkiä kuivia nappuloita, mutta mie uskon että se on ihan tottumuskysymys koiran kohdalla. Jos on herkkuihin totutettu, on varmasti nappulat ankeita. Ihminen vain tuppaa aatteleen koiransa asioita vähän niinkuin itsensä kautta, vaikka koiralla on aika paljon maanläheisempi suhde syötävään. Ainakin meidän koirilla, toki on nirsojakin otuksia... mutta en oo kuullu, että koskaan olis syömäkykyinen koira kuollu täyden kuivaruokakupin ääreen. Ja kyllä mieki joskus laitan jotain hyvää niiden napuroiden lisäksi - lusikallisen kastiketta tai keittoa, tai niinku viimeks ostin sellasen pienen märkäruoka-annospussin, josta riitti hippunen kummankin koiran kuppiin ainakin kolmella ruokintakerralla.

Aamulla tuli selittämätön ahdistuskohtaus taas. Piti hakee kuopus koulusta ja mennä sen kans yhteiselle ajalle nuopsylle, mutta mun aika peruuntui, ja kun tajusin että kuopus pitikin viedä harjoittelemaan erinäisiä sosiaalisia juttuja kirjastolle, paheni ahdistus muutamalla pykälällä. Oli tyttö sen mulle kertonu, mutta olin ymmärtäny väärin, ja miehän vihaan kaupungissa ajamista. Onneksi oli ruuhkaton aika. Selvisin. Mutta väsyin kummallisesti siitä...

Erinäisiä salaatinsyöjiä sun muita puita

Tänään heräsin jo vähän yli neljä!! Alkaa mennä jo vähän mahdottomaksi. Eilen kyllä nukuin reilut päikkärit, kun päänsärky vaati troppia ja troppi väsyttää.

Jaahas, liitin tähän yhden kuvan, laittoi kaikki. Vaikken ollu merkannu laitettavaksi. Mua sitten ärsyttää tekniikka, joka ei toimi niinkuin sen kuuluu toimia. Mutta olkoon, sovellan sitten kertomukseni näihin kuviin sopivaksi...

 Huhtikuun lopulla huomasin, että joku ristihuulinen korvaotus on käyny syömässä tulppaaninalkuja. Muutakin sapuskaa kyllä on, joten kääräisin tulppaanit verkkoon. Kumma, että juuri nämä maistui, ei muita oo niinkään napsittu. No hiukan tuosta vierestä vähän vanhempaa; nämä on pantu maahan vasta viime syksynä.

 Hyvin ne siellä verkon sisällä kasvoi.

 Nyt näyttää siltä, että kohta saadaan ihailla aukinaisiakin kukkia.

 Uskalsin heittää verkonkin jo hiiteen. 

Tämmönen tukkakoira. Eilisellä lenkillä huilaushetkellä kuvattuna. Lämmin niillekin tuli, vaikka epäröin kun oli niin viileän tuntuinen ilma ja laitoin niille paidat. Sitten pilvet hälveni ja aurinko porotti niin että hirvitti, tai ainakin tuli kuuma. Tähän koiraan liittyy pieni salaisuus, jota en tohdi edes ääneen sanoa, ennenkuin tiedetään enemmän. Todennäköistä on, ettei ole mitään. 

En sitten voinut jättää valokuvien selaamista ennenkuin löysin kuvan hevoskastanjasta pienenä! Muistelin sen olleen vanhempi, mutta ei se ole kuin kuusivuotias - vuonna 2010 se on istutettu. Tai ne, niitä on siinä kaksi vieretysten.

Kyllä se jo semmonen kaksi ja puolimetrinen on, tuo pidempi. Ja on se sitruunapuukin, vaikka on moneen kertaan katkaistu, ruukkuineen minun mittainen melkein. Ja onhan se sentään 14-vuotias ainakin. En ihan varma ole, onko se istutettu kuopuksen syntymävuonna vai seuraavana.

Kävin seitsemän maissa aamukävelyllä, kun oli ennustettu taas sadetta. Ja ennusteet piti paikkansakin, melko tarkkaan jopa! Se on ihme. Just eilen pähkittiin miehen kans, että mikä siihen on syynä, kun tuntuu että ennen vanhaan sääennusteisiin saattoi jossain määrin luottaakin, ja nykyään ei. Sekin kun suunnittelee niitä kuvausreissujaan, ja harmittelee kun piti olla aurinkoista tai puolipilvistä ja sitten onkin umpipilvistä tai jopa sataa. 

Laihdutuskuurini voi huonosti. Miten voi olla vaikeaa nykyään pudottaa muutamaa kiloa, kun sekin oli ennen vanhaan ihan rutiinijuttu ja hoitui suit sait?! Muutaman päivän kevennetyllä. Ja mie jo muka suunnittelin polleana pudottavani seuraavaan BMI-luokkaan... kilomäärästä se viimeinen numero (ennen pilkkua) on muuttunut pienemmäksi, tullut taas suuremmaksi ja nyt en oo viitsinyt edes punnita. Suklaavanukkaat kermavaahdon kera on kyllä vielä kaapissa, en oo syöny, mutta muuta hyvää oon kyllä. Jätskiäkin oon syöny, viimeksi torstaina. Oli aikaa, kun lähdin ajoissa viemään tyttöä kouluun, kun tuossa matkalla on ollu pitkiä ja aikaavieviä jonoja aiheuttava päällystystyö, mutta ne oli lähteny jo viikonlopun viettoon. Keskiviikkona??!! Ei siis taida olla urakkahommia, muutenkin etenee tosi hitaasti verrattuna muutama vuosi sitten samalla tiellä toisessa kohdassa olleeseen asfaltointiporukkaan, ja jälki on surkeaa. Kauhean ryppyistä ja monttuista uudeksi asfaltiksi.

Tuo on aika vilkas tie, ja helposti kerääntyy kymmenien autojen jono muutamassa minuutissa. Siinä määrässä on aikamoinen "tuuri", jos pääsee/joutuu jonon ekaksi, ts. valot menee punaiseksi edellämenijän jälkeen, ja mulle semmonen kävi kahdesti. Nyt ne on sentään edenneet silleen, että pääsee kiertotietä koululle eikä tarvi jonotella. Jos ei sitten oo niin pitkä jono, että yltää kiertotien risteyksen ohi. 

Hienosti laihdutuksesta tietyöhön. Kyllä taas ajatus rullaa. Ja maha murraa. Kävin kaupassa ostamassa tytölle synttärilahjoja, ja yritin etsiä jotain hauskaa uutta salaatti-ideaa - päädyin jälleen valkosipulitonnikalaan. Kinkut oli sietkuisen ja läskisen näköisiä, kalkkunaa en löytäny (semmosta valmista palaa) ja kala oli kallista. Muu kuin säilyke. Ostin sitten käyrän kurkun ja cashewpähkinöitä. Onneksi oli ihanan raikas ja tuore amerikansalaattikerä kotona... vai mitä jää- tai jäävuorisalaattia se nyt sitten onkaan olevinaan. Hyväähän siitä salaatista tuli, ei siinä mitään. On hernekeittokin hyvää, mutta ei sitäkään jaksa aina syyä. Mistä mieleen, että täytyykin ruveta ruuanlaittoon. Ja lahjatkin pitää paketoida.

Ei menny taaskaan niinku piti

Yritin eilen etsiä valokuvista sitä aikaa, kun sain tuon hevoskastanjan siemenet ja pistin sen kasvamaan, kun en tarkkaan muista sen ikää. En löytänyt! Sitruunapuun löysin "pienenä", mutta sen iänhän mie suurin piirtein tiiänki, ku se on melkeen saman ikäinen kuin kuopus. Kaikenlaisia muita ihania ja kaihoakin aiheuttavia kuvia löysin. Edesmenneitä ihmisiä ja eläimiä. Ajan, joka ei koskaan palaa. Mutta sellainenhan se on tämäkin aika, mitä justiin nyt elän. Ei tämäkään koskaan palaa, ja kymmenen vuoden päästä katson nyt rapistuneelta näyttävää itseäni, että olinpas vielä nuoren näköinen. Ja lapsetkin oli vielä lähestulkoon lapsia. Sitähän ei tiedä, missä olen kymmenen vuoden päästä... saatan olla tässä ja hoitaa lapsenlapsiani, saatan olla kuollut tai mitä vain. Että nyt hartiavoimin vaan olemaan onnellinen tästä, kun ei tiedä miten huonoksi menee... huokaus.

Heräsin taas ennen kuutta, mutta tänään ei viitsinyt lähteä aamukävelylle, kun satoi. Sellasta mukavaa kesäsadetta... mejän lorinalähde on oireillu vähävetisyyttä, mutta en eilen laittanut sinne vettä, kun oli ennustettu rankkaa sadetta koko yöksi - aattelin että tulvii sitten vaan yli. Yhtään en kuullu yöllä, että olis kattoon sade ropissut, ja lähdekin oli aamulla edelleen vähävetinen. Kannoin siihen muutaman astiallisen vettä sadevesitynnyristä, joka ei ollut edes täynnä, ja sitä sateen vähyyttä ihmetellessäni ja edestakas kulkiessani alkoikin sataa heti kovemmin. Hieno aamu muuten, satakieli lauloi ja kurjet huuteli.

Eilen käytiin tytön kans junia kyyläämässä, mutta jopa oli hiljaista. VR on parantanut palveluitaan niin, ettei enää tarvi edes liikennöidä. Kuvasin reissussa sitten voikukan, joka kasvoi pienestä raosta asfaltissa. On se sisukas!

Kasa kuvia ja harvinainen pihavieras

 Ikkunasta ulos katsoessa huomaa valon luonteen muuttuneen. Poissa on kovuus ja räikeys. Ehkä se johtuu siitä, että talon yllä kasvavaan koivuun on puhkeamassa lehdet? Tosin huomasin eilen, että koivu on aika huonossa kunnossa, liekö lahovikaa siinäkin... vai liekö sen juurella viime syksynä myllännyt kaivuri katkonut fataalisti koivun juuria. Kuivia oksia paljon. Koivu on kunnan maalla ainakin osittain, joten täytyy varmaan konsultoida virkamiehiä jos siitä haluaa eroon, ennenkuin kaatuu talon päälle.

Kirjopikarililjat. Ne on kuin varkain puhjenneet kukkaan, ja pieniä, siemenestä lähteneitä alkuja on niiden juurella. Sisätiloissa olevat siemenet ei oo itäneet. Ehkä kylmäkäsittelyn puutetta?

Omena.

Omena ja viinimarja poseeraa yhdessä. Tämä on se pensas meillä, josta voi poimia omenoita, viinimarjoja ja villivadelmia. Punakoisoakin, jos ei oo ajoissa huomattu.

Haisevaa kauneutta. Karviaisen kukka. Mun nenään se haisee ihan hirveälle! Enkä tiedä, johtuuko tuosta hajusta kun välillä tuollapäin pihaa tulee outoja tuntemuksia hengityselimiin - kuin henkitorvea venyteltäis tai jotain. Hengittäminen alkaa sattua. 

Hevoskastanjan lehdet roikkuu kuin oksaan ripustetut tiskirätit. Kyllä ne siitä kohta... mutta tämän kanssa olen jo menettänyt toivoni:

Onnenpensaan pitäisi olla nyt täynnä keltaisia kukkia. Se näyttää tuolta. Ehkä se indikoi mun onneani? 

Kävin tällä viikolla puutarhamyymälässä etsimässä jotain värikästä nyt viimein kuivahtaneiden ruukkunarsissien tilalle . 

Pari markettaa. Arvoin pitkän aikaa, otanko kaksi punaista, mutta otin kuitenkin toisen valkoisen... olis se voinu kyllä olla se punainen. Sori kuvakulmasta, en aatellut että sitä ei saakaan tänne kulmittain...

Isompi ruukkunarsissi sen sijaan on komeimmillaan. Siinä on yksi tuollainen kerrottu hienous. Ehkä kaivan ne jonnekin päin pihaa kunhan lakastuvat.

Ostin mie mustasilmäsusannankin tuohon pangalaktiseen kyhäelmääni, jonka väsäsin jämäpajuista. Jotain uutta ja kummallista.

Vieressä on ruukussa ruusupapuja. En tiedä voiko niitä vielä kylvää ulos, mutta en nyt jaksa kasvatella sisällä. Kävi miten kävi, aivan sama. En edes tiedä, onko ne pavut itämiskelpoisiakaan, kun osa jäätyi paloissa ja jäi keskenkasvuisiksi. Tänä kesänä ei tule mitään ruukkupuutarhaa, kun ei se kovin kaksinen ollut viime kesänäkään, vaikka oli paljon kaikkee. Varsinkin etanoita.

Kun meinasin tuota papuviljelystä ruveta kasteleen, huomasin mullan pinnalla kimalaisen. Kuin se olis ryöminy sieltä mullan alta. Olikohan se menny multapussiin ettiin pesäpaikkaa eikä ollu osannu ulos, vai miten kummassa se siihen putkahti, mutta otin käteeni sen multapaakun, millä se seisoi, ja se varoittelevasti jalkaansa nostellen käveli mun hanskalle siitä. Huutelin tyttöä tuomaan hunajaa, ja sen sekä veden sekoitusta se lipitteli sitten myöhäiseen iltaan asti kalliokilven lehdellä. En huomannut tänäaamuna katsoa, oliko se vielä siellä. 

Niin, se harvinainen vieras. 

Varis ei tosiaankaan yleensä tule pihalle asti, en koskaan ole sitä nähnyt viereisen katulampun päällystää lähempänä. Varovasti kuvasin kaukaa sisältä ikkunan läpi. Tyttö vei ylijääneet (suolattomat) siankylkiviipaleet pieneksi leikattuna tuonne, ja harakka sekä varis hanakasti kävi ne hakemassa. Harakka tosin väisti varista. 

Ja se on taas viikonloppu. Saa katella kaljottelevaa äijää, kun ei ole kuvauskelejäkään.