Kiireiset madot

Mmmyäääh, nyt muistan kesän ikäviäkin puolia... kävin nimittäin nyhtämässä hiukan vuohenputkea ja rönsyleinikkiä (tai jotain leinikkiä) irti kohdasta, joka voisi olla kukkapenkki, jos siellä ei kasvaisi niin paljon rikkaruohoja, ja sain hyttysenpistoja. Ja jotain ryömi äsken tukassakin. Ja nokkosia on taas paljon. Myrkytinkin niitä muutama päivä sitten, mutta ne ei ole moksiskaan. Humpuukia nuo myrkyt. Pitää vissiin taas ostaa sitä laimennettavaa maatalouskäyttöön tarkoitettua, millä tapettiin jättiputkea... tai sitten vaan ottaa trimmeri tai viikate kauniiseen käteen.

Niin, luonto on hädin tuskin herännyt kasvuun, ja mie oon sitä jo tappamassa.

Sellanen outo juttu tapahtui kesken kitkemisoperaation, että yhtäkkiä kolme kastematoa hyökkäs siitä mun kitkentäkohdan vierestä ylös maasta, kauhean kiireisenä ja ohuiksi kymmensenttisiksi suiruiksi venyneinä lähti kovaa vauhtia jokainen eri suuntaan. Merkillisen näköistä. Kuin pakenisivat jotain. Ei madot yleensä oo moksiskaan siitä, että multaa vähän käännellään, enkä edes kaivellut siitä kohdasta. Myyränkoloja siinä penkissä on kyllä paljon ollut, osaakohan madot myyriä pelätä? Jos siellä onkalossa vaikka sellainen meni.

Tulppaani on auennut:

Ja sitten mulla on paise leuassa. Ja siivota pitäs; sisko tulee ylihuomenna. Tyttö kun kävi sen dogsitterkoulunsa, niin siihen liittyen on mätsärissä käynti lauantaina, lainaa siskon kilttiä koiraa. Voi olla kyllä, että saa noottia sen lihavuudesta. Mie en omaa lihavuuttani saa pois, mutta koirat ei meillä kyllä ole lihavia... miksi antaa koirien kärsiä samasta kuin itse, jos siihen voi vaikuttaa? Moni on sitä mieltä, että on liian ankeaa jos koira saa syödäkseen pelkkiä kuivia nappuloita, mutta mie uskon että se on ihan tottumuskysymys koiran kohdalla. Jos on herkkuihin totutettu, on varmasti nappulat ankeita. Ihminen vain tuppaa aatteleen koiransa asioita vähän niinkuin itsensä kautta, vaikka koiralla on aika paljon maanläheisempi suhde syötävään. Ainakin meidän koirilla, toki on nirsojakin otuksia... mutta en oo kuullu, että koskaan olis syömäkykyinen koira kuollu täyden kuivaruokakupin ääreen. Ja kyllä mieki joskus laitan jotain hyvää niiden napuroiden lisäksi - lusikallisen kastiketta tai keittoa, tai niinku viimeks ostin sellasen pienen märkäruoka-annospussin, josta riitti hippunen kummankin koiran kuppiin ainakin kolmella ruokintakerralla.

Aamulla tuli selittämätön ahdistuskohtaus taas. Piti hakee kuopus koulusta ja mennä sen kans yhteiselle ajalle nuopsylle, mutta mun aika peruuntui, ja kun tajusin että kuopus pitikin viedä harjoittelemaan erinäisiä sosiaalisia juttuja kirjastolle, paheni ahdistus muutamalla pykälällä. Oli tyttö sen mulle kertonu, mutta olin ymmärtäny väärin, ja miehän vihaan kaupungissa ajamista. Onneksi oli ruuhkaton aika. Selvisin. Mutta väsyin kummallisesti siitä...