Värejä ja toukkia

Keltamaite. Miten noin punaisesta nupusta tulee noin keltainen kukka?

 Laitan tähän alkuun kauniin kukkakuvan, ettei toukka hyppää heti silmille. Kuva on otettu Vesilahdella sunnuntain reissulla. Löydettiin sieltä hauska pieni grillivaunu just, kun alkoi olla nälkä. Otin salaattikebabin, kun hampsoissa ja semmosissa on valkoista vehnää, mutta kylläpä oli rasvaista kebablihaa siinä. Suurin osa jäi syömättä. Lillui öljyssä. Miksi siihen sitä öljyä pitää kaataa, hyvän lihan päälle? Mutta nälkä lähti. Alun alkaen pysähdyttiin siinä siksi, kun mies halusi kuvata sen vaaleanpunaiseksi maalatun traktorin, joka mainosti kesätoria siinä. Torista ei kyllä näkynyt muuta kuin mainos. Ilmeisesti eivät ajattele, että matkailijoiden takia kannattaisi viikonloppuna vaivautua. Arkenahan ne matkustajat kulkee, eikä viikonloppuna. Eiku...

Muutenkin ihmettelen tätä suomimeininkiä - jutut on kiinni tai talviaukioloajoilla auki kesäviikonloppuina niin kesäkuun alussa kuin elokuussakin, ja kuitenkin lomalaisia ja matkustajia olis. Etenkin elokuussa ulkomaalaisiakin matkustelee, etelämpänähän elokuu on se varsinainen lomakuukausi. Mutta ei. Kesä-Suomi on avoinna vain heinäkuun. Piste.

Sitten asiaan. Eilen kävin lenkillä ja touhuilin pihalla aamupäivällä, ja kun ennen kaupungillelähtöä söin leipää, tuli näkökenttään etutukassa roikkuva oksanpätkä. Joku vaisto käski odottaa hetken, ennenkuin nappaan roskan sormiini, ja sehän alkoikin kipristellä. Toukka! Äkkiä kuva!

Niin, tulin ensimmäisenä ajatelleeksi selfien ottamista :D No pakostakin selfie, kun se oli melkein naamalla. Eikös niitä sellasissa vaarallisissa tilanteissa tykätä ottaa? Toukka naamalla ON vaarallinen tilanne! Sit se pudota ropsahti puhelimen päälle kesken kuvaussession.

Mittariperhosen toukka

Sain mie itestäni yhen kierosilmäisen otoksen puhelimella kuvatuksi, mutta eihän tuo rakkine ymmärtäny tarkentaa toukkaan vaan tarkensi minuun. Vaikka koitin sille sitä toukkaa osottaa. Kävin viskaamassa ulos. Toukan. Puhelinta en vielä viskannu, vaikka se huono onkin. Tosin ei toukkakaan siksi ulos lentäny, että olis huono ollut.

 Jos olin aamulla sinisävyinen piposta jalkineisiin asti, niin päivällä värit oli tällaset.
On taas kausi, että pitää olla väriä päällä. Elämä tuntuu paljon mukavammalta niin. Ihmiset kyllä kattoo julkisella paikalla, mutta eilen ei oikeestaan pahalla näyttäny kattovan. Ja kun yleensä myyjät sanoo "hei" niin eilen kahdessa eri kaupassa myyjä sanoi mulle "päivää"!! Kasvoinko mie yhdessä yössä vanhemmaksi rouvashenkilöksi, jolle sanotaan hein sijasta päivää? (No tottapuhuen viime saunakäynnin jälkeen löysin itsestäni pari harmaata karvaa. Ei päästä.)

Keräsin leinikkejä pihalta maljakkoon, ja huomasin että siellä kasvaa tuollainen kerrottu versiokin. Yhden raskin ottaa siitä puskasta... oon mie outo, ku säälin rikkaruohojakin niin, etten raaski niitä kerätä! Mutta eihän tuolla mejänkään pihalla kukkis muut ku akileija ja tuliunikko, jos kaikki rikkaruohoiksi mielletyt kasvit poistettais! Itse asiassa akileijakin villinä muotona on rikkaruoho. No joku koristetatar on röyhyjään availlu niiden lisäksi. Tulppaanit on jo kuihtuneet ja mikään muu ei oo vielä auennu. Ei unikotkaan, joita vielä jokunen tuolla ruohottuneella takapihalla kasvaa.

Eikä muuten viime kesänä kylvetty akileijakaan kuki. Eikä toissasyksynä siirretty juhannusruusu. [Edit. on siinä kukkia!] Krassitkaan ei tahdo itää. On tää nyt surkeeta. Onneksi on rikkaruohoja. Voikukkia, koiranputkia, leinikeitä, lemmikeitä, tädykkeitä, lupiineita...

Anoppi meinaa miehensä kanssa tulla käymään tänään, apike vilkasee tuota mejän boilerin venttiiliä. Se kun päästää ylivuotoputkesta lorisemalla vettä, eli se on nyt pidetty poissa päältä ja hanaa kiinni jos ei oo tarvittu kuumaa vettä välttämättä. Mies osti uuden venttiilin, mutta se ei siltään käy, pitäs olla jotain lisäosia, ja niiden tarvetta apike nyt kartoittaa. Leipasin siis hyväksi todettuja mokkapaloja, tosin katsoin eri ohjetta mitä piti, ja tuli aika vaaleita. Ihan käypäsiä ne kuitenkin on. Puolet paan taas pakkaseen.

Mutta likakaivot on tänään tyhjennetty :) yksi levottomuudenaihe poissa. Ja huom: mun ei tarvinnu tällä kertaa mainita asiasta miehelle kertaakaan ♥ Muutenkin tuntuu, että kun lapset on poissa niin me ollaan paremmin sovussa... luultavasti koska itse olen levollisempi eikä kimmahtelun aiheita edes tule. Tätä sopii miettiä!

Aamulla varhain kun aurinko nousi...

Meni yö taas huonosti. Oli korvatulpatkin mutta silti en saanu kunnolla nukuttua... tai osittain niiden takiakin valvoin. Ei se tottumattoman olo ole kovin rento sellaisten kanssa, ja kun sieltä kuuluu läpi miehen nukkumaäänet kuitenkin. Sitä jää sitten kuulostelemaan, että kuuluuko ne ja millon se taas korahtaa kovaan ääneen. Piikkimatonkin otin käyttöön, se on yleensä aika hyvä unilääke - tehos kyllä, mutta eihän siinä voi koko yötä nukkua, ja kun laitoin sen pois niin heräsin taas liian hyvin ja jäin valvomaan. Vaihdoin lastenhuoneen puolelle, mutta sielläkään ei tullu uni. En tiedä, miksen osaa siellä oikein nukkua. Oma sänky on se paras paikka... paitsi silloin, kun siellä on liikaa melua.

Luovutin kahden maissa noin viiden tunnin yrittämisen jälkeen. Pelasin pasianssia tunnin verran - elin toivossa, että se uni alkais kuitenkin tulla, kun en tuijottele mitään ruutuakaan, mutta ei. Auringonnousu vaikutti lupaavalta kun taivas oli komean punainen, mutta kun kiipesin harjulle koirien kans, se olikin aika pliisu.

Tulipahan tehtyä pieni aamukävely vaille kolme aamulla. Jotain lintuja vielä lauleleekin, vaikka eilen totesin, että sen kylmän jakson tultua ei oo enää laulaneet entiseen malliin. Taitaa olla kiirus poikasten ruokkimisessa.

Ajattelin mennä vielä vähän nukkumaan, en kuitenkaan jaksa koko päivää näillä unilla...

Sininen mie ja punaset koirat

... mukavampaa reissulta kotia palata...

Palautuminen on vielä kesken, mutta koton olla. 

Perjantaina autosta kuvattu maisema, josta vois kuvitella olevan lämmintäkin, vois olla vaikka helle. Auton mittari näytti ulkolämpötilaksi kuitenkin 11-12 astetta. Keski-Suomessa oli myös itikoita, joita ei hetkauttanut kylmä sää.

Perjantai-illaksi oli myös sääennusteessa rankkaa sadetta luvassa, mutta kun eilen tultiin, katselin jo tienvierustojen nuutunutta kasvustoa että ei varmaan oo satanu yhtään, eikä ainakaan sadevesitynnyriin ollu mitään tullu. Sama siitepölyn ja pudonneiden omenankukan terälehtien sotkema tilkka siellä oli, kuin lähtiessäkin. Olis vaan pitäny lappaa sitä varastoon enemmänkin silloin, kun sitä tuli yli laitojen... mie vaan niin helposti tuudittaudun kuvitelmaan, että olemassaoleva tilanne jatkuu vain. Tai että sääennusteessa luvatut sateet myös tulevat.

Tulomatka oli pitkä, kun käytiin viemässä kuopus "kesätöihin" kissavahdiksi kaverinsa kanssa tuon kaverin tädille, kun ne meni reissuun. Lauantai-iltana reittiä tutkaillessa huomasin, että ajetaan ihan Rantiksen vierestä, ja sittenhän me kävästiin siellä ihanaa pihaa ihastelemassa ja muutenkin kierrettiin koko kartano (harmitti vain, kun en yhtään kuvaakaan ottanu muistoksi) ja eikun kiireellä etiäppäin. Reissun jälkeen vielä vietiin esikoinen poikakaverilleen, ja kun jätettiin siksi aikaa koirat kotiin, niin ne vissiin oli luullu että ne hylättiin ikuisiksi ajoiksi, kun kiljuivat kotiin palattuamme normaalia enemmän. Sain toisen houkuteltua jopa ulvomaan vähän :) musta se on niin hupaisaa kun tuollainen pieni koira ulisee kuono taivasta kohti. Ei ne yleensä mun kuullen koskaan ulvo.

Reissukoirat

Postinkantajan hommissa

No niin, onnistuin saamaan sateenropsauksen meille, kun jätin pyykit yöksi ulos. Sängyssäollessa kuunneltiin sateen ropinaa - sitä tuli hetken ihan reilusti, mutta kun aamulla katsoin mittauspisteiden saalista sääasemilta, niin ei ollu mitattu mitään. Siis erittäin paikallinen. Mutta toivossa eletään...

Sängyssä en voinu taaskaan olla, siirryin lastenhuoneen puolelle, vaikken sitten saanu sielläkään unta kun jotenkin en tahdo osata siellä nukkua. Kummitukset ei mua häirinneet mutta joku muu häiritsi. Yöllä heräilin päänsärkyisenä, mutta koska se ei vaikuttanut migreeniltä, en lähtenyt hakemaan lääkettä. Aamulla oli otsa ja nenäontelot tosi kipeet, ja kaikin puolin kurja olo - netistä luin, että otsa/nenäkipu voi olla allergiaoireita, ja särkylääkkeen sijasta kokeilinkin ottaa yhden Kestinen. Puoli tuntia sen jälkeen oli olo paljon parempi, vaikkei kyllä ihan hyvä vieläkään. Nenähuuhtelun jäljiltäkin on dokka dukos. Ja tänään pitäs lähteä sinne Keski-Suomeen...


No, peiton alla kirja kädessä vähän aikaa, niin jaksoi lähteä hommiin. Leikkasin ruohon suurimmaksi osaksi, kanniskelin pätkimättömiä rankoja kasaan ja keräsin pyykit pois narulta, niin alkoikin jo ripsiä vettä. Toivottavasti sitä rankkaa sadetta sitten tulee kans, kun on luvattu. Mun päivänsini ehti kärsiä kuivuutta hieman liikaa, en tiedä jaksaako se siitä enää virkistyä... jotenkin, kun oli niin kylmä ilma, niin ei tullu aateltua että pitäs kukkia kastella, vaikka tuulihan haihduttaa hyvin tehokkaasti. On se tuulikin tosiaan kyllä saattanu sitä sineä riepotella niin, että siitä on osa katkennut... siihen ei auta vaikka kuinka kastelis.

En tiedä miksi, mutta reissuunlähtö tuntuu vastenmieliseltä. Haluaisin jäädä vain kotiin.

Mana

Kyllähän se tuulee. Nyt on jo laantumassa aamuiseen verrattuna. Pihalla muovituolit vähän siirtyneet ja aurinkovarjo singahtanut nurmikolle - oli se kiinni, mutta ilmavirta lie päässyt sen verran sinne alle että oli nostanut paikoiltaan. Sitruunapuu oli kaatunut, mutta ei näkyviä vaurioita. Nostin sen kellarin rappusiin, on vähän suojassa siellä. Nukuin yöllä sen vajaan neljä tuntia sohvalla ja siirryin sänkyyn, kun mies nousi ylös. 

Manaan sadetta meille; vein pyykit kuivumaan ulos. Lupaavasti onkin jo pimentynyt taivas. Aamummalla kävin täyttämässä roskapöntön, kun tänään on tyhjennyspäivä. Kerrankin muistin! Sain sullottua sinne roskaa pois nurkista pyörimästä parin ylimääräisen pussillisen verran. Kitkin myös nokkosia, hyvä kitkeä kun ei hyttyset kiusaa... tästä koneelta kun ulos katsoo, on iso nokkonen ollu tuossa ikkunan takana jo pitkään ärsyttämässä mua. Nyt ei enää oo. 

 Myös tällainen loistava kukka on ollut ikkunan takana, nyt näkyy jo olevan lakastumassa. Nimensä veroinen, tulikellukka. Tuo yksi jäi tuonne kun siirtelin joutomaaksi käyneestä kukkapenkistä tulikellukat turvaan joku vuosi sitten. Sitkeesti se siellä aina kukkii.

 Orkideassa on nyt neljätoista kukkaa, kolme isoa nuppua (joista yksi näkyy ruvenneen tänään aukeamaan) ja kolme alkukohtaa valmiina työntämään lisää kukkavartta. En ole raaskinut ulos viedä, kun on ollu vähän huonoja kelejä. Ja se on tuossa niin kaunis, ei sitä ulkona kukaan kato ja ränsistyy siellä luonnon armoilla äkkiä.

Koiralla on tapana "kirputtaa" etuhampaillaan tuon pusakan hihoja niin, että ne on jo menny reikäisiksi. Äskenkin se kirputti, ja kun sanoin että "elä viitti purra hihoja, menee rikki" niin se katto mua tuon näkösenä. "Mitä, minäkö? En oo purru!"

Hauskasti tuo susityyny kattelee tuolla takana.

Koirille piti panna vaatetta ku oli niin kylmä. Ulkona ei ainakaan olis tarjennu, eikä täällä sisälläkään mikään kovin lämmin ole.

Nautin niin siitä, ettei tarvi olla menossa minnekään! Ei oo pakko käynnistää autoa minkään asian takia, ja mitään sellasta ei ole, että omaksi ilokseni ajelisin jonnekin. Paitsi ehkä koirien kanssa lenkille jonnekin vähän eri paikkaan.

Just eilen puhelin miehelle, että ei ole ollut sellaista intoa retkeillä koirien kans, kuin oli viime keväänä. Totesin asiaa mietittyäni, että siihen on syynä varmaankin se, että olen ollut kiinni tyttären koulukyydityksissä. Ei ole voinut lähteä silloin, kun itselle sopii, vaan on pitänyt ensin kuskata lapsi kouluun ja sitten määrittää lenkki sen mukaan, että on ajoissa hakemassa sitä poiskin koulusta. Edelliskeväänä se kulki itsekseen koulubussilla. On niin helppo sanoa, että "mee lenkille sitten, kun sulla on aikaa" kun sitten ei ehkä ole enää sellaista motivaatiota. Ja koulukuljetuksen jälkeen usein on ruuanlaittoa ja muutakin puuhaa. Aamut ja aamupäivät olis mulle niitä parhaimpia aikoja. Kevyt aamiainen, evästä ja vesipullo mukaan ja menoksi. Tänäänkin pitää odottaa, että ilma vähän selkenis... ei sillä, että uskoisin sitä vettä meille tulevan (taas paistaa, eikä synkkä pilvi laskenut yhtään vettä) mutta sinne saattaa tulla, mihin lähden. Piti olla pilvistä ja sataakin hieman nyt ennen puolipäivää...

Tänä yönä... onni suosii - nukkujaa?

Melkoinen "sykloni" pyörii sääkartan mukaan pohjoisessa, mutta täällä ei ole mitään. Ihmiset ihmettelee, että "piti tulla myrsky" kun Iltalehdessa (tms) luki niin, mutta eihän sitä tänne etelään olekaan luvattu, vaan Keski-Suomeen ja siitä pohjoisemmas. Sitä se on kun luetaan vain otsikot. Mutta niinhän mie itekki monesti teen.

Viimeinen psykiatrisen hoitajan aika oli. Hirmuisen hyvä hoitaja, paras mitä mulla on tähän mennessä ollu, ja se käytännössä pakotetaan eläkkeelle. Ei olis halunnu lähtee, mutta ikärasismia ja painostusta harjoitetaan. Ei tietoa jatkajastakaan. Sanoi, että jo pidemmän aikaa on ollu ilmapiirissä "no eikö se jo ymmärrä lähteä" -asennetta, vaikka suoraan ei olekaan sanottu. Sanoin sille kyllä itselleenkin, että on paras. Parhaiten sanoittaa mun ajatuksia, mitä itse en saa sanoiksi. Ehkä. Samalla reissulla sain uusintaan sen mun migreenilääkereseptinkin, kun se ei puhelimitse onnistunut.

Mies meni nukkumaan jo pari tuntia sitten, mie en lähe sinne kuunteleen sitä korinaa ja rohinaa ja pyöriskeleen hereillä sängyssä. Iski suunnaton väsy syömisen jälkeen joskus viiden maissa, ja torkahdin sohvalle istualtaan, koira kainalossa ja toinen mahan päällä kerällä. Sen takia ei nyt sitten ehkä väsytä. Enkä edes halua nukkumaan.

Torkahduksen ansiosta jaksoin kyllä sitten käydä kävelylläkin, tuulessa ja tuiskussa. No ei siellä tuiskunnu. Antti Tuiskun Lahden-konsertin kyllä katsoin Areenasta äsken ihan vain sillä, että näkisin lapsestani vilauksen. Näin montakin, tosin useimmiten vain päälaen.

Siellä se lapseni on ♥

Edelleenkään en ole A. Tuiskun musiikin ystävä (no, on sillä ihan kuunneltavia ja jopa tarttuviakin nykyisissä kappaleissa, kun se pääsi sen ultrataiteellisuuden yli) mutta fanitan tyyppiä itseään. Se on elänyt unelmaansa todeksi ja pärjännytkin sillä. Ja sitäpaitsi on ilo silmälle, tanssii hyvin ja panostaa siihen esitykseensä eikä vaan heitä lonkalta jotain. Ja vaikuttaahan se tietenki, että on kotikylän poikia :)

Tein sänpyliä. Onnistu hyvin. Eikä oo kirjoitusvirhe, lapsen tapa kirjoittaa/puhua vain tarttuu. Ihanan kuohkeita anopin lahjoittamista vaaleista gluteenittomista jauhoista tehtyjä. Auringonkukansiemeniä ja cashewpähkinämuruja taikinassa. Kyllä se vain kannattaa laittaa sitä hiivaa reilusti enemmän, mitä ohjeessa on, niin ei tuu niin tiivistä. Kiertoilmalla kypsensin, tuli rapea ruskea pintakin jopa - ehdin jo pelätä, että paloi - kun yleensä ne jää hailakoiksi. 

Siksi kiertoilmalla, kun tuli vähän kiire... sänpylät nousi kohisten ja piti tehdä täytettyjä herkkusieniä ja ranskanpottujakin siinä samalla. Lapset kun ei oo nyt kotona, niin voi syödä vähän erikoisempaakin, ainakin jos latoo miehelle annoksen lautaselle asti ja toimittaa nokan eteen... se kehui niitä sieniä (sisällä sipulia ja tuorejuustoa ja broilerinfileekuutioita ja hieman chiliä) että tosi hyviä, vaikka ensin oli ulkomuotoa hieman karsastanut. Sanoin, että siksi laitoinkin suoraa lautaselle, koska muuten olis vain ylenkatsonu mun sieniä ja kaivellu vanhoja tähteitä kaapista - myönsi, että niin luultavasti olis tehny. Kyllä mie sitä jo jonku verran tunnen. Se on tosi ennakkoluuloinen syömisten suhteen.

Nyt sillä on useampi viikko pidempää työmatkaa osan viikosta, kun käy Helsingissä töissä. En ymmärrä, miksei niillä siellä päässä ole työvoimaa, että täältä maaseudulta pitää yhden äijän käydä siellä hommissa. Eipä siinä mitään, sehän ei harmittele autolla-ajoa varsinkaan, kun kilometrikorvaukset ja päivärahat sataa laariin. 

En tiedä, nukkuisinko täällä alakerran sohvalla vai menisinkö lasten huoneeseen, jos ja kun petikumppani korisee. Siellä lasten kammarissa kun tahtoo kummitella usein, kun nukun siellä. En vieläkään haluais nukkumaan, tuntuu että särkykin hiipii hartioista päähän ja naamaan, pitänee ottaa puolikas migreenilääke. Kohta ne loppuu. Se potilastoimiston ihminen sanoi, että tulee tekstari sitten, kun resepti on uusittu ja sitä pääsee hakeen. 

Melkein puoliyö. Onneksi ei ole synkkä eikä edes myrskyinen. Pikkuisen enemmän tuulee kuin normiyönä, jolloin yleensä aika seisoo, nukkuu tuuliviiri. 

Edit: tais olla vaan hetkellinen tauko, koska nyt, puolisen tuntia myöhemmin, puhuroi kunnolla...

Säästä ja puhelimesta

Alan oikeasti epäillä salaliittoa kohta. Meille luvattiin koko aamuksi sadetta ja kolmeksi tunniksi ukkosta - heräsin auringonpaisteeseen, vaikka piti jo ukkostaa. Satoi sitten myöhemmin hetken. Ei kuulunut ainuttakaan jyrinää, muutaku kuorma-autoista kuoppaisella tiellä. Sadetutkassa näkyy, miten leveä sadenauha kapenee mitättömäksi just meidän kohdalla, ukkoset vetätyy pohjoiseen ja etelään. Kävin katsomassa pihalla; sadevesitynnyriin on tullut taas ehkä pari kannullista vettä, kukkapenkissä mullan pinta on hädin tuskin kastunut. Kun sormella pyyhkäisee, on heti rutikuiva multa vastassa.

Näin unta, että työpaikalta pomot mulle soitteli, että oonko tulossa, ja olivat vihaisia, kun en tiennyt että piti olla tulossa. Kun kuulemma siivooja oli laittanu mun työpuhelimeen (!) muistutuksen. Selkeesti nyt vaivaa se, kun hommasin junaliput ja olikin kaikella muotoa väärä aika. Pitäs olla kai semmonen "katotaan sitä sitten" -vetkuttelija, niin ei tulis tehtyä tämmösiä mokia. Sitten vaan jäis hommat tekemättä, liput ostamatta, ei oliskaan enää junissa istumapaikkoja ainakaan vierekkäin ja taas olis minun vika kaikki.

Vien tänään lapset junalle, joutuvat sinne myrskyn silmään kun täällä etelässä saamme nauttia rauhallisista poutapäivistä kukkia kastellen. No ei sinnekään enää näytä ennuste lupaavan niin kauheaa myrskyä kuin vielä pari päivää sitten.

Ja tuo mun puhelin menee vaan kummallisemmaksi. Kerroinko mie siitä, kun yhtenä päivänä soitin miehelle, puhelu katkes, sit sieltä kuulu kummaa hälinää, joka taas loppu, ja ku viimein sain laitettua "valon" päälle ruudulle, näin että puhelin soittaa omia aikojaan esikoiselle? Lokista näin, että se oli siinä välissä soittanu kuopukselle. Itsekseen! Siitä se häly, kun tyttö oli junassa. Oli se vastannu ja sanonu haloo, mutta just sillä hetkellä olin vissiin yrittäny kattoa puhelinta, miksi ei kuulu mitään, ja panin takas korvalle kun kaiuttimesta kuului sitä hälinää. Ja huusin haloota, mutta tyttö ei kai kuullu sielläpäässä mitään. Aivan kuin puhelin olisi käynyt läpi soitettuja puheluita ja soitellut itse niihin järjestyksessä. Minä soitin vain miehelle.

Tänään mies soitti mulle, ja kaksi kertaa se katkesi enkä kuullut miehen ääntä, se kyllä kuuli minut. Vasta kolmannella kerralla pysyi linja päällä. Pitelin sillon puhelinta naaman eessä ja painelin virtanapista valoa, että näin mitä tapahtuu. Täytyy tosiaan panna näitä juttuja ylös ja ottaa muistilappuna mukaan, että voi valittaa kaupassa.

Lähden kohta psyk. hoitajalle, saattaa olla viimeinen kerta :(