keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Värejä ja toukkia

Keltamaite. Miten noin punaisesta nupusta tulee noin keltainen kukka?
 Laitan tähän alkuun kauniin kukkakuvan, ettei toukka hyppää heti silmille. Kuva on otettu Vesilahdella sunnuntain reissulla. Löydettiin sieltä hauska pieni grillivaunu just, kun alkoi olla nälkä. Otin salaattikebabin, kun hampsoissa ja semmosissa on valkoista vehnää, mutta kylläpä oli rasvaista kebablihaa siinä. Suurin osa jäi syömättä. Lillui öljyssä. Miksi siihen sitä öljyä pitää kaataa, hyvän lihan päälle? Mutta nälkä lähti. Alun alkaen pysähdyttiin siinä siksi, kun mies halusi kuvata sen vaaleanpunaiseksi maalatun traktorin, joka mainosti kesätoria siinä. Torista ei kyllä näkynyt muuta kuin mainos. Ilmeisesti eivät ajattele, että matkailijoiden takia kannattaisi viikonloppuna vaivautua. Arkenahan ne matkustajat kulkee, eikä viikonloppuna. Eiku...

Muutenkin ihmettelen tätä suomimeininkiä - jutut on kiinni tai talviaukioloajoilla auki kesäviikonloppuina niin kesäkuun alussa kuin elokuussakin, ja kuitenkin lomalaisia ja matkustajia olis. Etenkin elokuussa ulkomaalaisiakin matkustelee, etelämpänähän elokuu on se varsinainen lomakuukausi. Mutta ei. Kesä-Suomi on avoinna vain heinäkuun. Piste.

Sitten asiaan. Eilen kävin lenkillä ja touhuilin pihalla aamupäivällä, ja kun ennen kaupungillelähtöä söin leipää, tuli näkökenttään etutukassa roikkuva oksanpätkä. Joku vaisto käski odottaa hetken, ennenkuin nappaan roskan sormiini, ja sehän alkoikin kipristellä. Toukka! Äkkiä kuva!

Niin, tulin ensimmäisenä ajatelleeksi selfien ottamista :D No pakostakin selfie, kun se oli melkein naamalla. Eikös niitä sellasissa vaarallisissa tilanteissa tykätä ottaa? Toukka naamalla ON vaarallinen tilanne! Sit se pudota ropsahti puhelimen päälle kesken kuvaussession.

Mittariperhosen toukka
Sain mie itestäni yhen kierosilmäisen otoksen puhelimella kuvatuksi, mutta eihän tuo rakkine ymmärtäny tarkentaa toukkaan vaan tarkensi minuun. Vaikka koitin sille sitä toukkaa osottaa. Kävin viskaamassa ulos. Toukan. Puhelinta en vielä viskannu, vaikka se huono onkin. Tosin ei toukkakaan siksi ulos lentäny, että olis huono ollut.

 Jos olin aamulla sinisävyinen piposta jalkineisiin asti, niin päivällä värit oli tällaset.
On taas kausi, että pitää olla väriä päällä. Elämä tuntuu paljon mukavammalta niin. Ihmiset kyllä kattoo julkisella paikalla, mutta eilen ei oikeestaan pahalla näyttäny kattovan. Ja kun yleensä myyjät sanoo "hei" niin eilen kahdessa eri kaupassa myyjä sanoi mulle "päivää"!! Kasvoinko mie yhdessä yössä vanhemmaksi rouvashenkilöksi, jolle sanotaan hein sijasta päivää? (No tottapuhuen viime saunakäynnin jälkeen löysin itsestäni pari harmaata karvaa. Ei päästä.)

Keräsin leinikkejä pihalta maljakkoon, ja huomasin että siellä kasvaa tuollainen kerrottu versiokin. Yhden raskin ottaa siitä puskasta... oon mie outo, ku säälin rikkaruohojakin niin, etten raaski niitä kerätä! Mutta eihän tuolla mejänkään pihalla kukkis muut ku akileija ja tuliunikko, jos kaikki rikkaruohoiksi mielletyt kasvit poistettais! Itse asiassa akileijakin villinä muotona on rikkaruoho. No joku koristetatar on röyhyjään availlu niiden lisäksi. Tulppaanit on jo kuihtuneet ja mikään muu ei oo vielä auennu. Ei unikotkaan, joita vielä jokunen tuolla ruohottuneella takapihalla kasvaa.

Eikä muuten viime kesänä kylvetty akileijakaan kuki. Eikä toissasyksynä siirretty juhannusruusu. [Edit. on siinä kukkia!] Krassitkaan ei tahdo itää. On tää nyt surkeeta. Onneksi on rikkaruohoja. Voikukkia, koiranputkia, leinikeitä, lemmikeitä, tädykkeitä, lupiineita...

Anoppi meinaa miehensä kanssa tulla käymään tänään, apike vilkasee tuota mejän boilerin venttiiliä. Se kun päästää ylivuotoputkesta lorisemalla vettä, eli se on nyt pidetty poissa päältä ja hanaa kiinni jos ei oo tarvittu kuumaa vettä välttämättä. Mies osti uuden venttiilin, mutta se ei siltään käy, pitäs olla jotain lisäosia, ja niiden tarvetta apike nyt kartoittaa. Leipasin siis hyväksi todettuja mokkapaloja, tosin katsoin eri ohjetta mitä piti, ja tuli aika vaaleita. Ihan käypäsiä ne kuitenkin on. Puolet paan taas pakkaseen.

Mutta likakaivot on tänään tyhjennetty :) yksi levottomuudenaihe poissa. Ja huom: mun ei tarvinnu tällä kertaa mainita asiasta miehelle kertaakaan ♥ Muutenkin tuntuu, että kun lapset on poissa niin me ollaan paremmin sovussa... luultavasti koska itse olen levollisempi eikä kimmahtelun aiheita edes tule. Tätä sopii miettiä!

12 kommenttia:

  1. Hauska leinikinkukka, toukka näyttää kuvassa ihan hopeiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä oli vaikea kuvata, meni aika lujaa ja kamera ei oikein tarkentanu... tuossakin on jotain heijastumaa.

      Poista
  2. Ei meinaa itää kehäkukka, unikko eikä akileijat millään minullakaan. Krassit kyllä itää, mutta ne onkin omista siemenistä jo vuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kehäkukan siemenet ollu omia kans vuosia, kuten krassitkin... mutta se itää joskus maassatalvehtineistakin siemenistä. Mun kukkapenkit on semmoset, että usein kasvin huomaa ja muistaa vasta kun se kukkii näkyvästi :)

      Tulppaaneja syksyllä istuttaessani olin laittanut lehtolaukkaakin, ajatuksena että se kasvaa myöhemmin sitten siihen. Mutta tulppaanien lehdethän on vielä kuitenkin isoja ja varjostaa, enkä muistanu koko lehtolaukkaparkoja ennenku luin muistiinpanojani puutarhakirjasta... olihan ne siellä piilossa. Tein vähän tilaa niillekin.

      Poista
  3. Akileija taitaa usein ottaa kolmekin vuotta ennen kuin käy kukkimaan. Ja allekirjoittanut on sitä mieltä, että useimmat luonnonkukat ovat aivan liian kauniita ollakseen rikkaruohoja. Jopa vuohenputki on syötävä (juu, en toistaiseksi kyllä syö) ja siinäkin on kauniit - ja maljakossa varsin hyvin kestävät - valkoiset kukat :-) Lemmikit, ah, suoloisia kerrassaan ja hiirenvirnat ja leinikit ja lupiinit... eli terveisiä vain Miljoonan rikkaruohon pytingistä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siellä on sitten toinen samanlainen :) vuohenputkea mie oon kitkeny tänä kesänä, se ryöpsähti vallan hurjasti vuosi sitten ja valtas kaikki paikat. Koiranputkea oon hiukan säästäny.
      (Ai HIUKAN...!!)

      Poista
  4. No nyt on niin mun värejä että! Oranssi (jota on haituvat kynsissä jäljellä, mutta mitäpä sitä kotona) ja punainen (voisin lisätä tähän lähes kaikki muutkin värit, kun oon niin väri-ihminen, mutta oranssi on silti nyt in. Auringonlaskut. <3)

    Kiva nähdä kuvia sieltä, mettäläisenä kasvanut ja oppinut kasvien, puiden, lintujen jne nimet siinä samalla. Esim. västäräkki on västäräkki, eikä mikään pikkulintu, suopursu on suopursu, eikä vain joku suolla kasvava kukka. Ja edelleen on tarve oppia nimet kaikelle täällä vastaan tulevalle, mutta en ole kovin hyvä niitä tunnistamaan. Kukaan ei ikinä tiedä, jos kysyn, pitäis varmaan etsiä joku luonnontieteellinen seura. (Bird Life Zimbabwe olis, mutta kun tämä ahdistus pitää kotona, sama se kai sitten olis noille muillekin Seuroille.. Kyllä mä joku päivä täältä pääsen, se on tavoite!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kanssa oranssista. Himoitsen miehen työvaatteitakin... (http://www.alfaroc.fi/fi/varastointi/) mutta monet kauniit värit on kauniita. Oma vaatetus on yleensä sitä väriä, mikä on mieleistä, eikä sitä, mikä ns. sopii.

      Ja just haluan kans aina tietää, mikä on se kukka tai se lintu tai se hyönteinen! Onneksi on netti :) tosin mie unohan monesti saman tien nykyään. Kuten uudet englanninkieliset sanatkin. Tässä yhtenä päivänä mun kielen päällä pyöri jostain kuultu "boundaries" ja se tuntu niin kivan pyöreältä ja pehmeältä sanalta, että kun etsin sen merkityksen, niin oon jopa muistanutkin.

      Aika paljon on Suomen tavallisinta kasvilajistoa ollu mun tiedossa "aina", luultavasti oon kyselly isosiskoiltani "mikä tämä on?" -kysymyksiä, ja niille siihen aikaan opetettiin koulussa paljon kasvioppiakin. Yks yliopistossa (osin alaa) opiskeleva kaveri joskus tenttas niitä multa ja sanoi, että tiedän yllättävän monta. Mutta sitä en tienny, että kiuru ja leivonen on sama lintu :)

      Poista
    2. Mullakin tuli sitten myöhemmin ihan koulutuksen kautta peruskasviopit ym, mutta pienenä mettässä kulkiessamme äiti aina kertoi mikä on mikäkin ja vähän vanhempana sitten ihan kyseli, että mikä tuo tai etsikää tämä. Tykkäsin kyllä, viihdyn metsässä, kun siellä on tuo sosiaalinen elämä itselle jotenkin ennakoitavampaa. :D

      Poista
    3. Vuosia sitten satuin kuulemaan kylillä äidin ja lapsen keskustelun, kun lapsi osoitti voikukkaa ja kysyi äidiltään, että mikä tuo on... ja äiti vastasi "päivänkakkara"! Ehkä se oli ainoa kukan nimi, minkä se tiesi, mutta minua otti päähän. Miksei voinu sanoa vaikka että se on joku kukka, tai reilusti "en tiedä"?

      Sillon ku mejän tytöt vielä oli kiinnostuneita asiosta, etsittiin kirjoista ja netistä yhdessä juttuja, jos en tienny. Sulla oli onni kasvaa tietäväisen äidin kanssa :)

      Poista
  5. Värit <3

    Mä saan usein sellaista sanallistakin huomiota, kun on paljon värejä päällä. Nyt on ollut vaisumpi kausi - kausittainhan ne menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulle sanotaan vaan päivää.
      Ja joskus tuntuu turvalliselta panna sitä neutraalia väriä...

      Poista