Juhannus, osa kaksi

Olisin halunnu laittaa jonkun kauniin maalaisromanttisen juhannuskuvan tähän, mutta kun siellä näyttää tuolta niin minkä sille mahtaa. Sataa tihutti hiljakseen, kun käytiin koirien kans pienellä aamukävelyllä, ja vaikka tähän asti onkin ollut aika perusviikonlopun ruuhka, oli tänään hiljaista. Lintuja lukuunottamatta - kyllä nekin sentään vielä laulaa, vaikka arvelin, että juhannukseen mennessä hiljenevät. Kantatiellä meni äänestä päätellen pari kolme autoa ja takaisin tullessa nähtiin yksi hölkkääjä ja yksi auto. Ja sentään käveltiin tuossa tiellä, missä yleensä kulkee koko ajan autoja, mutta harvemmin siinä lenkkeillään kun ei oo pyörätietä ja piennar paikoitellen niin kapea, ettei edes koko viiva mahdu asfaltille. Mutta on sentään viivat :)

Yleensä mulla on juhannussaunassa vihta, mutta nyt en jaksanu tehdä. Ja yleensä panostan portaiden koristeluun esim. koivuilla tai jollain, mutten jaksanut sitäkään. Se tavan kukkakimppu siinä on. No, ainakin saa viettää rauhassa aamua, kun mies nukkuu rapulassa. Paitsi että taitaa just heräillä.

Eilen istuin kyllä luvattoman kauan koneella, keräsin itelleni sellasta hyväntuulisen musiikin soittolistaa youtubeen. Vaikka tykkäänkin raskaasta musiikista, jätin ne nyt kokonaan pois ja valkkasin vain sellasia iloisia ja kepeitä kappaleita. 34 siinä nyt on. Kolusin muinaisia hittilistoja ja bongasin sieltä hyvää vanhaa musaa. Monesti, kun kaipaa jotain mielialaa kohottavaa musaa, ei muista yhtään mitään hyvää biisiä, ja noita hittilistoja selatessa löytyy sellasia kappaleita, joista joskus on ollu kovinkin innoissaan ja sitten ne on täysin unohtuneet.

Raskaalle musiikille ja funkille täytynee rakentaa oma listansa niitä päiviä varten, kun tarve on sellaiselle musalle. On tuossa nyt vähän soul- ja funkbiisejäkin, mutta jos meinaan soittaa tuota listaa toisten kuullen niin ei parane kovin äärimmäistä musaa laittaa.

Oli meillä ihan ookoo ilta, vaikka mies olikin aika juovuksissa, mutta onneksi hyväntuulinen. Soittelin listaa kerätessäni sille aina välillä toivemusaa. Tästä pöytäkoneesta kun hajos lopullisesti kuulokkeet, eikä oo saatu uusia... mies sanoo ettei häntä haittaa jos kuuntelen, mutta tiedän sen sitten "kiristävän" mua sillä, että "soitithan sinäkin musiikkia" kun haluaa kuunnella jotain hirveää. Sillä on parempi toleranssi huonolle musalle ku mulla, mutta se myös toisinaan jättää huomioimatta mun allergisuuden sille.

Lapset on jo Pulkkilan yläpuolella menossa. Poikkeavat Ylitorniolla pari yötä olemassa ennen Norjaan menoa.

Juhannus

Kuva vaan kääntyy kyljelleen, vaikka oon sen jo kaks kertaa poistanut Picasastakin ja ladannut kolmannella kerralla cropatun version. En tiedä, mikä bloggerilla patittaa tuossa, että pitää noin laittaa, mutta eiköhän asia siitä selviä; kävin jättämässä talvisaappaat sorakuopan lampeen. Ei me sinnemennessä tiedetty, että siellä oli yleisemminkin koirien uimakäytössä oleva lampi, mutta kun viisi muutakin koiraa siellä ui, niin kastelin mejänki koirat. Uimaan ne ei vapaaehtoisesti lähde, vaikka olisi kuumakin - niinkuin tänään oli pilvisyydestä huolimatta - mutta hetkeksi helpotti kastelu. Pieni vesipullo oli toki mukana, mutta iso vesi on aina parempi. Äkkiähän koirat kyllä kuivuu, kun niillä ei ole turkkia, mikä säilyttäis märkyyden. Mun housut oli paljon kauemmin märät... toinen koira kun käveli mun luo sinne lampeen ja nosti etutassut mua vasten. Mutta ei se mitään, vilvoitti mukavasti.

Grillikausikin avattiin, tosin hieman vaisusti... epäilen, että grillinlämmittäjällä oli ajatukset enempi uudessa lelussa (kamera, kuinkas muutenkaan) kuin grillin lämmityksessä. Ei oikein edes herkkusienet kypsyny, sipulista puhumattakaan. Makkaranpalani söin puolilämpimänä. En valittanu. Silti sain kuulla taas, että "pitääkö siitäKIN nyt taas suuttua" (kun kyseli miksi lähdin sisälle ja sanoin, että on tylsää seuraa semmonen, joka näpyttää vaan puhelinta ja kameraa ja mitä siinä nyt muuta olikin, mutta en kuitenkaan suuttunut ollut) ja kun kysyin, mistä muusta oon suuttunu, kun piti sanoa -kin, mutta selitystä ei ymmärtänyt kukaan ja sitten siitä ei enää saanut puhuakaan. Silleenhän sitä pärjätään, kun ei puhuta eikä selitellä. Jutellaan kamerasta ja kuvista ja kuvaamisesta. :/

Ilmatieteen laitos sanoo "...lauantaipäivän aikana olosuhteet voivat olla otolliset voimakkaiden ukkospilvien syntymiselle maan etelä- ja keskiosissa sekä Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaan länsiosissa." Mutta, yllätys yllätys: "Ennusteeseen liittyy edelleen epävarmuutta." Kuka olisi arvannut?

:´´(

Tuli itku kun halasin lapsia asemalla, ja itkin koko ajomatkan kotiin. En tiedä, miksi. Onhan ne ennenkin lähteneet. Jotenkin tuntuu niin hirvittävän yksinäiseltä, vaikken oikeesti oo yksin. Onneksi mulla ei ole taipumusta toteutuneisiin ennakkoaavistuksiin ja pelkoihin.

Surkeutta

Olo on surullinen ja äsken vähän itkinkin ajatusta, että lapset lähtee huomenna Norjanreissulleen ja mie joudun taas jäämään tänne tuon äijän kans. Sillä piti olla juhannuspäivä töitä, mutta työnantaja ei ollu ottanu huomioon muita osatekijöitä, joten ei olekaan, ja niinpä saan katsoa sitä kaljottelua sen normijuhannusmäärän eli kolme päivää. Haluaisin pois. Luultavasti itkin samalla jotain muuta kuin lasten reissua.

Ei ollu kaksinen hääpäiväkään, mutta ei siitä tässä sen enempää. Joutavaa. Arvatkaa muuten, sainko purkkikukan taas? Vaikka toukokuussa esitin toiveen, että ei enää ruukkukukkia tähän talouteen, kun ei oikein mahdu. "Kyllä se mahtuu sen toisen viereen." Joo. Olisin ehkä vaan halunnu pitää siinä jotain muuta.

Onhan se hieno, varmaan oli kallis. 

Kävin sitten itse poimimassa itselleni mieluisan kimpun, joka näkyy tuossakin. Laitan tähän isompana:

Tykkään tuosta pinkkikukkaisesta orjan- tai koiranruususta, mikä lieneekään... niin herkän kauniit hennot kukat. Ja onneksi en tuota mataraa ottanu ku yhden; se tuoksuu tosi vahvasti. Illalla lätkin pasianssia siinä vieressä, ja nenä meinas vähän tukkoon mennä luultavasti kimpun takia. Tai tuoksun.

Ahdisti siinämäärin, ettei nukuttanut, ja uhrasinkin sitten säästelemistäni nukahtamislääkkeistä puolikkaan, että saa jotenkin nukuttua. Alkaa olla näitä huonoja öitä taas ihan tarpeeksi plakkarissa, ja tänään on sovittu että mennään (minä ja vielä epävarma lukumäärä lapsia) käymään kaverin luona kahvilla. Koirat taitaa jäädä kotiin, kun siellä on kissoja eikä nämä oikein ymmärrä sellasia.

Pyykkikone pyörittää jo toista satsia, että saa lapsille matkavaatetta. Luultavasti jää taas pyykkäämättä ne kuopuksen housut, joiden pyykkäämättömyydestä se minua toisinaan moittii - mutta en voi pyykätä, jos ne ei ole likapyykissä. Lojuu millon missäkin, mutta yleensä ovat päällä. Voi olla että kasvavat kiinni jossain vaiheessa. Kyllähän nuo nuoret tiedetään - housuja on kaapissa niin että ulos pursuaa, mutta niitä ei voi käyttää kun ne on kauheita ja niissä näyttää läskiltä ja ainoat, mitä voi käyttää, on päällä. Ja jokaiset niistä pursuavista housuista on joskus ollu hyvät tai jopa mieluisat.

Maanantaiseen postaukseen liittyen huomasin, ettei siitä mun hääpuvusta ole kunnon kuvaa otettu sillon kun häät oli. Aina on vain osa minusta näkyvissä tai sitten kimppu edessä. Komea kimppu se oli. Ja niistä paikallaolijoista - joita oli me mukaanlukien neljäkymmentä, vai oliko 38, niillä nurkilla kuitenkin - on kuollut jo ainakin kuusi, ja kolme ns. ennen aikojaan. Kaksi syöpään ja yksi viinaan. Kaikkien vaiheista en edes tiedä, vaikkois enempikin. Kyllähän sitä 20 vuodessa kuolla ehtii vaikka mihin. Mejän häissä oli vietnamilainen, unkarilainen, kääpiö, kuokkavieraita, känniääliöitä ja skotlanninhirvikoiria. 

Oispa rahaa, jättäsin tän kaiken pariksi viikoksi. Tai pidemmäksikin aikaa.

Hääpäivänä

Heräsin kärttyisenä, kun koirat tahtoi ulos ja mie olisin tahtonu nukkua seitsemältä vielä, kun taas puoli yötä valvoin. Jostain syystä heräsin keskellä yötä outoon ääneen, joka kuulosti kimakalta laululta, mutta ei sitä sitten enää kuulunut kun havahduin kuuntelemaan. Korvat tekee kepposia. Tai ehkä se oli taas miehen nenä, joka vihelsi, tai mun oma nenä. Kyllä sekin sitä tekee, etenkin jos olen oikealla kyljelläni - mun nenässä täytyy olla joku rakenteellinen poikkeavuus, kun vasemmalla kyljellä ollessa ilma kulkee hyvin ja ääneti, mutta oikealle kun käännyn, niin alkaa vihellys ja pihinä. Ja selällään ollessa taas alan kuorsata niin, että havahdun itse siihen. Jäljelle jää vain vasen kylki, ei ole ihme että olkapäätä välillä kimoilee.

Nukkumisesta kun kerran aloitin, niin jatkanpa sitten aiheesta - kaikkihan tietää sellasia unikirjoja, joissa on unenselityksiä aakkosjärjestyksessä eri aiheista. Aamu, aamutakki, aamutossu... että voi hakea selityksen, mitä tarkoittaa kun näkee aamutossusta unta. Esimerkiksi. Yhtä luotettavia siis kuin horoskooppikirjat, ja yhtä hauskoja selattavia. Joku sellainen (varmaan moni muukin) on kertonut, että kissa tarkoittaa unessa naisellisuutta, seksuaalisuutta ja mitä kaikkee. Villiä ja vapaata. Näin pari yötä takaperin unta, missä mies aikoi pettää minua (se on toistuva teema aina silloin, kun meillä ns. menee hyvin) ja ajoin tapahtumapaikalta kiukkuisesti kaasutellen pois - miehen autolla. Tien varrella lojui kuolleita kissoja, ja eläviäkin näkyi, mutta ne oli surkeita, hylättyjä, sairaita ja likaisia.

Tosin siihen varmaan vaikuttaa sekin, että kuopuksella on nyt vaihteeksi kissakuume...

Asiasta leipomiseen. Löysin taannoin hyvän ohjeen, jolla sai ihania gluteenittomia sämpyliä.

Esimerkiksi kaupassa myytävät sämpylät ja leivät on järkiään kitkeriä ja tiiviitä, nää oli ihania kuohkeita sämpyliä. Oon tehny niitä kolme satsia, ja tämä viimeisin, vaikka oli ihan sama ohje, epäonnistui surkeasti. No on ne ihan syötäviä, mutta ihme lättyjä tuli. Enkä tajua, mitä tein väärin - paitsi että käytin lähdevettä pullosta ja lisäsin vähän maitoa, kun oli se boilerin remontti just ja vedet poikki. Eilen tein kakkupohjan sillä ihastusta herättäneellä mokkapalareseptillä, jolla yleensä tulee hyvin ei-gluteenittoman oloista, kuohkeaa pohjaa - tuli tiivistä tinttaa. Mikä hitto nyt on? Enkö osaa enää leipoa sitäkään vähää, vai onko uuni rikki vai tähdet väärässä asennossa? No, uunikin vois tietysti olla rikki, kun boilerikin oli ja tiskikone piti vaihtaa ja jääkaappikin pitäs vaihtaa ja mikrokin piti ihme rätinää eilen, puski käryä ja siihen tuli mustia jälkiä. Ehkä kokeilen ompelukonetta, sekin voi olla rikki. Ja silitysrauta. Ja imuri. Mun leipomakyky nyt ainakin on.

20 vuotta sikana...

... mutta kas kummaa; hääpuku mahtuu yhä :) olin ihan varma, ettei mee mahan kohalta kiinni, ja rinnan kohdalta meni vain siksi, kun oli tehty isommille ryntäille aikanaan. Tiukkahan se oli, ei käy kieltäminen, mutta onhan kilojakin yli kymmenen enemmän kuin naimisiin mennessä. Kuva miehen ottama.

Kun tuo puku on ollu käytössä oli juhannusaatto 21.6. ja niin kylmää kai ollut silloin, että muistan, kun luonnokukkia ei tahtonut löytyä.

Vuosi sitten tähän aikaan syreenit kukki kauneimmillaan, nythän ne on jo pari viikkoa sitten kukkineet täällä.

Hääpäiväksi teen gluteenittoman täytekakun. Päälleajatellut kirsikat meni jo muihin suihin, mutta eipä sillä väliä. Keksin jotain muuta.

Nurinaa, pelkoa ja huonoutta

No joo... tuli sitä vettä vähän, olis ehkä tullu sadevesitynnyrikin täyteen, jos en olis toiveikkaana välillä lappanu ämpärillä toiseen tynnyriin muutaman litran. Mutta mahtipontisista ennustuksista huolimatta aika latteaa. Tein oikein tutkimusta, miten hyvin ennustukset pitää paikkansa, sori että spämmään nyt näitä kuvia tänne, vaikkei ketään kiinnostakaan.

Tästä lähdettiin edellisiltana

Puolillepäivin, ennen ennusteen päivitystä

Oli kerätty salamat pois ja pantu ne pareittain illalle.

Ennusteeseen lisättiin rajun ukkosen varoitus iltapäivällä.

Toki menin nukkumaan ennen kymmentä, mutta jos jossain vaiheessa olisi ollut rajua ukkosta, voitte olla varmoja, että olisin herännyt siihen. Herään ohiajavan moponkin ääneen, joskus jopa sateeseen.

Nyt ennustellaan juhannussäätä; joko sataa tai paistaa. Semmostahan se on, kuten joku meteorologi jossain lehden jutussa sanoi: jos sade osuu kohdalle, niin sitten sataa. Ennusteetkin joko pitää paikkansa tai sitten ei, sään näkee kun katsoo ikkunasta ulos. Aamun ennusteessa oli kello yhdeksälle vesipisara, ja ulkona näytti tältä:

Jossain joku leikkasi ruohoa.

No, tää on tätä Suomen kesää.

Mutta rahat on huvennu taas johonkin. Nyt, kun esikoinen täytti 17, ei saa enää lastenlippua junaan - onneksi on syksyyn asti opiskelijakortti voimassa, sitten ei enää oo kun ei sitä valmentavaa oppilaitosta lasketa kai opiskeluksi - eikä siitä makseta enää lapsilisää, mikä haukkaa mun "tuloista" vajaan satasen. Yhdet junaliput Keski-Suomeen tytöille ostin, ja maksoin polttoainekuluja lankomiehen tilille niiden tulevaa Norjanreissua varten. Toiset junaliput sitten vielä pitäs ostaa, ellei niitä viedä sinne, mistä reissu alkaa. Eikä sekään ilmaista ole. Saati että tohtisin yksin lähteä niitä autolla viemään. Matkalla on kaupunkiajoa ja moottoritieajoa, joita vihaan. Ehkä vois löytyä joku reitti, mikä menis pikkuteitä pitkin, mutta se taas tekis kolmetuntisesta ajosta vielä kauemmin kestävän. Jyväskylää lienee aika mahdoton kiertää pikkuteitä pitkin, ja Jämsän kautta tullessa piti kääntyä jostain ihme kohdasta, missä navinkin kanssa on ajettu pari kertaa harhaan. ( No jaa... kun valkkasin välietapiksi Petäjäveden, niin löytyi vain vajaan tunnin pidempi versio, joka näyttäs menevän pikkuteitä pitkin... sitähän ei sit tiedä, mitä haiveitä siellä oikeesti on, ja taajamien läpi kiemurtelevia monen käännöksen reittejä) Sitä täytyy nyt vielä miettiä ja laskeskella. Tiedän kyllä, kuka vastustaa suunnitelmaa että minä veisin lapset...

Ja mie oon niin saamaton äiti. En yhtään ole tsempannut tuota vanhempaa tyttöä etsimään edes kesätöitä. Kun tuntuu, että mikään sitä ei kiinnosta ja se kokee, ettei se kumminkaan osaa mitään. Ja täältä maalta on ihan helkatin vaikee käydä töissä missään, jos ei ole autoa. Ja varsinkaan, jos ei viitsi oikein pyöräilläkään. No siinä olen ollu kyllä "saava", että oon kuskaillu sitä niin, että se ei enää viitsi omin voimin mennä minnekään. Huono ja laiska äiti. En osaa olla hyvä. Olen lukenut Timo Parvelan "Murrosikäisen käyttöohje" -kirjan, mutta ei siinä olekaan mitään ohjeita. Tutunkuuloisia tilanteita vain.

Oma mieliala on nyt vähän parempi, mutta masennus vaanii koko ajan. Kunpa vois olla ajattelematta tätä kaikkea! Onhan se hienoa olla avaramielinen ja seurata maailman menoa, mutta kun se menee niin ytimiin asti... kuinka voi ylläpitää tulevaisuudentoivoa, motivaatiota elämän parantamiseen, ajatella elämällä olevan jotain merkitystä, kun tietää olevansa vain yksi pieni ja tyhmä organismi avaruudessa kiitävän kivipallon pinnalla? Kun tietää elävänsä - siltä välillä tuntuu - itseäkin tyhmempien, ahneempien, ymmärtämättömämpien, omahyväisempien ja ajattelemattomampien organismien (joita itse ihmisiksi kutsuvat) ylläpitämässä yhteiskunnassa, joka kaikkien merkkien perusteella ajautuu juurikin noiden organismien ääliömäisyyden takia tuhoon. Kivinen pallo jatkaa eteenpäin kyllä senkin jälkeen. Ihmislaji on vain käymässä täällä, kuten moni muukin jo hävinnyt laji, mutta kuvittelee olevansa jotain suurta ja pysyvää; luomakunnan kruunu. Siitä on nöyryys kaukana.

Pidän itseäni pienissä ympyröissä elävänä, mutta silti niihin on joskus vaikea keskittyä, kun tällaiset globaalit ja universaaliset ajatukset masentaa. Miksi yrittää mitään, kun kaikki voi hajota hetkessä? Miksei voi olla tyytyväinen ja vaikka sitten onnellinenkin, kun se kaikki on vielä koossa, ja nauttia siitä? Miksi pitää pelätä pahinta melkein koko ajan? Miksei voi olla uskovainen, joilla on se uskon vaaleanpunainen harso tämän kaiken todellisuuden edessä? (Jopa utopiaan asti joillakin...) Mieli on kyllä ollu avoinna Jeesukselle, Trimūrtille, Jahvelle, Allahille ja ties mille, mutta ei oo näkyny ketään tyrkyllä. Se kun on asia, jonka on tultava ulkopuolelta. Tai sisäpuolelta tai jostain, mutta sitä ei voi itse vain päättää. Että alanpa nyt buddhalaiseksi ja rupean uskomaan siihen filosofiaan. Tai käännynpä tästä helluntailaiseksi. Tästä oli puhetta psykiatrisen hoitajan kanssa, ja se tuntui vähän yllättyneeltä siitä, että mun mielestä niin ei voi tehdä, tai se on teeskentelyä. Pitää oikeasti uskoa, eikä vain olla uskovinaan. Eihän se muuten tuo mitään helpotusta. Placebokaan ei auta, jos ei siihen usko. Toisaalta "uskovissa" voi olla paljonkin niitä, jotka helvettiinjoutumisen pelossa on uskovinaan - vai voiko Helvettiin uskoa, jos ei usko Jumalaan? Tai koska ympäristö edellyttää niin.

Niin, pitäs vissiin olla jotain tekemistä ja ns. muuta ajateltavaa.