Syksyä pukkaa

Vai mitä tää tällanen on? 

Aamulla oli niin hieno sumu, että lähdin koirien kanssa oikein kävelylle. Yleensähän päästän ne vain pihalle käymään aamupisulla, mutta oli niin märän ja ankean näköistä, että arvelin niiden katsovan ovesta ulos ja kääntyvän takaisin sisälle, kuten ruukaavat tehdä jos siltä näyttää. Kuka nyt lämpöisestä ja kuivasta sängystä haluais suin päin märkään ja kylmään ruohikkoon lähteä tallustelemaan. Nyt oli pakko, kun oikein narussa vein. Jätettiin sitten terveiset portin pieleen naapurin poikakoiralle, joka siitä kahdeksan aikaan kulkee ohi.

Kyllä oli niiiiin syksyisen näköistä, mutta ei vielä hajuista. On liian lämmin siihen hajuun. 

Meinattiin tänään lähteä käymään siellä sairaalassa kattomassa sitä kuopuksen kaveria, viedään sen puhelimen laturi, mitä se oli kaipaillu. Sillähän jäi meille tavaraa, kun sen piti tulla toiseksikin yöksi meille mutta joutuikin sinne sairaalaan. Ja niiden piti lähteä viikonloppureissuunkin kuluvan viikon lopulla, mutta se meni nyt puihin. 

Eilen kaikinpuolisesta jaksamattomuudestani huolimatta lähdin lenkille, kun näytti ilmakin kirkastuvan. Aurinkohan paistoikin hetken aikaa oikein mukavasti, ja nyt on koettu sitten sekin, miltä tuntuu, kun kanttarelleja tulee polulla vastaan niin paljon, että ihan kyllästyy. Pieni pussukka oli mukana, ja se tuli täyteen ja alkoi sangat venyä ja lopulta mun oli pakko muuttaa reittisuunnitelmia ja lähteä takaisin kotiin. En vain pystynyt menemään kanttarellien ohi poimimatta niitä! Hirveä pakkomielle. En voinut ottaa sitä riskiä, että tulis enää enempää vastaan... kahden koiran flexien kanssa taiteilu metsässä on tarpeeksi rassaavaa jo ilman varovasti käsiteltäviä sienipussejakin. Ehkä pitää mennä jonku repun kans sinne hakeen ne loput... ja sitten tietenkään ei oo enää yhtään sieniä, kun repun ja sieniveitsen kanssa menee :) Mutta paistoin ne illalla ja pistin pakkaseen. Olihan se ihan tyydyttävää. Ihmeellistä suorastaan. Niin hirveästi kanttarelleja melkein joka paikassa.

Aika hurja maanjäristys ollu Italiassa. Järisee koko ajan, täällä on kartta, mihin päivittyy lähes reaaliajassa. Tai onhan niitä ollu hurjempiakin, mutta tuolla asuu niin tiuhasti ihmisiä että tuhot on jonkinmoiset. Maankuoren toiminnasta kiinnostuneena selasin vähän nettiä, että kuinka tavallisia ne järistykset siellä on - onhan Italiassa tulivuoriakin - ja onhan ne. Vuonna 2009 tapahtuneesta L'Aquilan maanjäristyksestä oli oikein Wikipedia-artikkelikin, josta näkyy hieman sitä mentaliteettia, mikä Italiassa mun näkemyksen mukaan on... jonkinlaista lapsellista hosumista. "

Noin kuukausi ennen maanjäristystä italialainen seismologi Giampaolo Giuliano varoitti suuren järistyksen uhasta L'Aquilan ympäristössä. Giuliano varoitti asiasta Internetissä, ja alueella kiersi kovaäänisellä varustettu autoja varoittamassa järistysvaarasta. Osa paikallisista katsoi Giulianon lietsovan paniikkia. Seismologi joutui poistamaan poliisin vaatimuksesta varoituksen Internetistä."

Sitten kuitenkin: "L'Aguilan tuomioistuin langetti vankeustuomioita seitsenjäseniselle tutkijajoukolle, joka oli kuusi päivää ennen järistystä arvioinut järistysriskin olemattomaksi." Suora kopsu, kirjoitusvirheineen kaikkineen. Että ensin kun varoitetaan, syytetään paniikin lietsomisesta ja vaiennetaan, sitten syytetään siitä, ettei varoitettu...

Suhteellisen lopussa

Olen kyllä lukenut blogeja, mutta en ole juuri jaksanut kommentoida. Pää on toisaalta tyhjä ja toisaalta aivan liian täynnä kaikkia asioita, jotka sitten kuitenkin unohtuu. Liikaa muistettavaa, liikaa tehtävää, liian vaativia tehtäviä ja liian monessa paikassa käymistä - normaalille ihmiselle (ja ehkä mullekin 10 vuotta sitten) ihan normaalia touhua, mutta mie en tahdo selvitä siitä. Pakollista kaupunkiajoa, joka stressaa ihan hirveästi. Tänäaamuna viimeksi, kun huomasin, että kunnantalolla ei enää ole sitä laatikkoa, johon sai ennen jättää valmiiksitäytetyt Kelan hakemukset... koko ajan palvelut huononee ja siirtyy kaupunkiin. Nytkin piti tuota varten lähteä seikkailemaan keskustaan, tai toinen vaihtoehto tietysti olisi ollut etsiä osoite ja laittaa postin mukana, mutta mie vain en enää luota postiin ja nopeammin se meni noin. Kuitenkin tyttären vein kouluun siihen lähistölle joka tapauksessa.

Toinen tyttö piti viedä kouluun myös, koska ei uskalla mennä bussiin. Sen kaveri, joka on tavallaan turvahenkilö, on pois koulusta ja muutenkin bussi on meidän kohdalla tosi täynnä (kun niitä junavuoroja harvennettiin niin junallakulkijatkin joutuu änkeytyyn bussiin, ja meidän pysäkki on viimeisimpiä mistä kyytiin on tulijoita) joten ei puhettakaan että menis itse. Pyörällä ei voi panna menemään, kun se jalka on vielä toipilas.

Olivat tämän kaverin kanssa viikonloppuna Hesassa kaupoilla ja junia bongaamassa, ja onneksi mies keksi että se lähtee niitä hakeen autolla sieltä jostain sille tutusta paikasta, koska Kaverin olo romahti matkalla ja se lyyhistyi tuohon pihalle. On nyt sairaalassa, ei tiedetä mikä on paitsi kova kuume. Olis ollu kamala paikka, kun se olis sairastunu jossain junassa, oksentanu ja ollu puolitajuton ja kuopus ei varmaan olis osannu mitään tehdä. Ympäristö olis varmasti luullut känniseksi ja poliisi heittäny putkaan tai jonnekin selviämisasemalle.

Mun viimeyö oli taas kamala, ehdin just illalla ajatella että mukavaa, kun ei ole ainakaan vuorokauteen särkeny päätä ja kun oikaisin itseni sänkyyn, alkoi särky joka nopeasti yltyi. Migreenilääke ei auttanut, vaikka aaltomaisine pahoinvointeineen oli ihan migreenityyppistä, mutta kaks nelisataista ibuprofeenia toi ainakin unen viimein. Sohvalla tosin; en uskaltanut kiivetä vinttiin kun tuntui että tasapainokin heitti, ja jos olis pitäny lähtee oksentamaan nopeesti niin sieltähän olisin tullu pää edellä alas.

Olen kyllä suhteellisen lopussa. "To do" -listaan tulee koko ajan kaikkee, mutta mie luulen etten jaksa yhtään mitään.

No, laitan tähän vielä pari kuvaa itestäni:

 Pitkästä aikaa hoksasin nuo kiharantekojutut ja ruuvasin ne päähäni. Pää oli kuin kukkaketo :) nää on mukavia pehmeitä vaahtomuovijuttuja, hyvin pystyy nukkumaankin kunhan laittaa niin, ettei kiristä mistään. Ei tukka ehtiny oikein kuivua lyhyen yön aikana (ohuen pääkallopipon alla) ja kiharoista tuli sit tällaset paikoitellen aika laimeet:

KUKAAN meidän perheestä (tai tietenkään muistakaan maailman ihmisistä) ei kommentoinu mun vaivalla saatuja kiharoita. Illalla sanoin siitä esikoiselle (joka on se huomaavaisin meillä) ni se vaan sano, että "ainahan sulla on kiharat"... ? Jotain laineita saattaa olla luonnostaan, mutta ei nyt tämmösiä sentään. Tuli mieleen, kun kuopus aina vaan piirsi mulle kiharat hiukset - se oppi piirtään ihmisiä sillon, ku mulla oli permanentti viimeksi, ja jotenkin sille jäi sit päälle ajatus äitin kiharapehkosta, vaikka permis kasvoi pois.

Sääennusteessa on salaman kuva iltapäivällä. En kyllä usko, että jaksaa ukkostaa. Tasasta pilveilyä ollu, vaikka optimistisesti näytetään aurinkoa kurkkaamassa pilven takaa aika ajoin.

Pientähän tää on...

Esikasvatin keväällä samettiruusuja, mutta kun siirsin ne ilmojen lämmettyä ulos, ne lakkas kasvamasta. Eilen huomasin, että yksi oli kuin olikin tehnyt kukan!

 Ei ole koolla pilattu, mutta ehta samettiruusu on hän.

 Samalla kuvasin nupun, jota yksi kirotussa kukkaruukussa kituuttavista krasseista on kasvatellut. Jopas tuli kookirjaimilla alkavia sanoja paljon. 

En tosiaan tiedä, mikä näitä tässä pännii, kun seinän vierellä kasvaa kuitenkin näin hyvin:

Liekö syynä just se, että näitä ei ole vesisateet huuhdelleet niin hulvattomasti.

Kyllä tuli viimeyönäkin vettä taas tosi rankasti. Sadekuurot on tällä viikolla olleet ihan kamalan kovia. Ja mulla oli pyykit ulkona, kun ei pitäny sataa ennusteen mukaan, vasta tänään iltapäivällä. No, kello on nyt puolipäivä, kohta täytynee hakea märät pyykit sisälle, vaikka ihan yhtä todennäköistä on, että ei sadakaan.
(edit: heh, 30 km:n päässä alkoi salamoida 5min sitten, ennuste päivitettiin parilla salamalla... melkeenhän se on sitä, että kattovat millanen sää on, ja muokkaavat sen mukaan sääennustetta)

Omppuja putoilee raakana puista. Tässä tytön toissapäivänä keräämä saalis. En tiiä mihin niitä taas tunkee sadon kypsyttyä, kun puut notkuu täynnänsä rupisia omenia ja komposti ei vedä. Biojätteenä vois viiä kaatikselle kyllä. Jossain nettilehdessä oli omenista juttua, ja johan siellä kommenteissa joku oli määrämässä, että ei saa viedä omenia kaatikselle, vaan kaikki täytyy hyötykäyttää syötäväksi ja on ihmisten omaa laiskuutta kun ei tee pakastinta ja kellaria täyteen omenasäilykkeitä - no ei se ihan sanatarkasti noin menny mutta idea oli se. Mutta mehustamoa ei ole joka kodissa, mehuasemilla on varaukset täynnä sesonkiaikana eikä sekään ole ilmaista lystiä, ja jos ei käytä omenasosetta ja kompottia ja hilloa mihinkään niin miksi niitä pitäs tehä kaapit pullolleen? Etenkin, jos suurin osa omenoista on tautisia ja matoisia. Jokainen pieni omenannupura pitäs käydä läpi, kaivaa toukat ja leikata mädät osat pois, ja niitä on satoja ja satoja. Ei taas mee tasan nää onnenlahjat - joku omenanystävä kärvistelee kaupungissa ostellen kalliita kotimaisia omenoita kaupasta ja toinen omenista vatsanväänteitä saava puunomistaja pähkäilee, mihin työntäs ne kaikki...

Teknohidas uimahallimartti

Nyt kun olen näitä kuvituskuvia ruvennut laittamaan, niin tässä on alkupalana kaunis valkoinen orvokki, sellainenkin näkyy kasvavan tuolla padassa.

Otsikko sensijaan on mun toissaöisestä unesta. Se on vastaus siihen, minkälainen ihminen etsii deittipalvelusta nörttinaisia/tyttöjä. Ei mitään hajua, miksi olen moisesta uneksinu ja mitä muuta, mutta tuo jäi mun mieleen... se tuntui unessa niin napakalta määritelmältä, ja kun heräillessä se "kaikui" päässä niin ajattelin että kaikkea kanssa. Päivällä yritin muistella, mikä se oli enkä muistanut, mutta illalla taas kun lähestyin sitä olotilaa, missä se oli ilmaantunut, se tavu ja kirjain kerrallaan palautui mieleen.

Palautui myös unen talo - sen kuistin päällä kasvo kaksi kuollutta (?) kuusta, jotka oli edellinen talon asukas osittain maalannutkin samalla värillä kuin talon seinät, ikäänkuin ne kuuluis osaksi taloa. Mietin, että kun talo usein unissa kuvaa itseä, omaa mieltä, niin kuvaako ne kuuset sitä turhaa ylimääräistä painolastia, mitä olen vuosien varrella niskaani kerännyt, ja mikä on naamioitunut jo osaksi minua, luonnettani ja itseäni. Vaikka joutaisivat pois, niinku unessa aattelin. Se talo oli olevinaan mejän uus koti, tosin äiti ilmestyi sinne yhdistettyyn vaate- ja kodinhoitohuoneeseen kummallisen muotoisessa kehossa. Kuin olis huonosti piirretty venynytraajainen ihmishahmo.

No, se niistä unista. Niitähän riittää aina toisinaan. Käytiin poistattamassa tytön kipsi. Otin viimeisen kuvan, kun tyttö vielä nukkui.

Oli niin tiukassa, että piti kahdesta kohdasta sahata ennenkuin irtosi. Nyt lapsi opettelee taas kävelemään. Kävin samalla reissulla viemässä kyynärsauvatkin takaisin, kun ne oli eri sairaalasta lainassa. Pyörätuoli, joka oli sitten vielä kolmannesta paikasta, vietiin jo aiemmin, sitähän ei tarvinnut kuin alussa, kun kipsille ei voinut yhtään varata painoa.

Lapsi paukkas heti yökylään kaverilleen, kun pääsi kipsistä, ja sama kaveri tulee tänään meille kun lähtevät huomenna Helsinkiin.

Esikoisen kanssa käytiin eilen kattelemassa, mihin sen pitää maanantaina mennä, kun se alottaa koulun. Tai valmennuksen, mitä se sit lieneekään. Onneksi käytiin, se olis menny ite ihan väärään kaupunginosaankin, mie sentään osaan osoitteen perusteella suunnistaa mutta mieki olin ihan pyörällä päästäni ja piti kysyä neuvoa yhdeltä aikuisen näköiseltä ihmiseltä siellä nuorison seassa. Monta eri rakennusta ja opastaulussa ei ollut "päärakennusta" mainittu, ja sinne oli käsketty mennä. Loogisesti se oli A-rakennus, mutta epäloogisesti se oli syvällä sokkeloissa ja loppujen lopuksi ihan eri kadunkin varrella, mitä osoitteessa oli. Ilman opasta tuskin olis ihan heti löydetty.

Tosin aika inhottavasti käyttäytyi se nainen - varsin hyvin näki, että pysähdyin siihen sen näköisenä, että on asiaa, niin jutteli jonku miehen kans sitkeesti, ja vasta kun joku nuori tuli siihen, luopu miehestä ja alkoi jutteleen sille (mies livahti äkkiä ovesta) ja höpötti niitä näitä, kehui miten hyvän näköinen tyttö oli ollut jossain kuvassa ja jaariti jaariti, ja ihan ku olis yrittäny hilautua mun ohikin vielä silleen huomaamattomasti...  asetuin suoraan sen kulkuväylälle ja kysyin neuvoa anteeksipyytöjen kera, ja kyllä se sit ihan ystävällinen oli, mutta ite olisin vastaavanlaisessa tilanteessa kyllä kysyny vieressä seisovalta ja odottavan näköiseltä minulta, että mitä on asiaa, tai että voinko jotenki auttaa, sen sijaan että olisin venyttäny keskustelua muiden kanssa loputtomiin. Kummallisia ihmisiä.

Koulumatkatuestakaan en oikein ymmärrä. Bussi kulkee aamulla kahdeksaksi, mutta iltapäivällä kotiin pitäisi tulla junalla. Hakulomakkeessa on sarake "lipun hinta euroa/kk" mutta eihän sillon kuukausilippua kannata ostaa, jos kulkee vain yhden yhdensuuntaisen matkan päivässä. Pitäs olla 22 matkan lippu, mutta sellasta vaihtoehtoa ei näyttäs olevan, vain 44 matkan lippu. Kelan sivulla lukee "Koulumatkatukena korvataan vain kuukauden ajan lipputuote esim. 44 matkan tai 30 päivän lippu." Laskurissa on kohta vain yhdellä vehkeellä suoritetulle yhdensuuntaiselle matkalle. Pitäs vissiin soittaa Kelalle... ja kaikki tietää, miten vihaan soittamista. Ehkä käyn siellä, ja selvitän samalla sen opintotukihommankin. Yhtään viimetinkaan taas jättäny tätäkään...

Supernopee teini

"Kaali" eilenillalla

Hieman on kukkanen muuttunut auetessaan, vertaa vaikka tähän.

Eilen ei satanut, tänään sataa taas. Ja se tuulikin tuli viimein. Heräilin yöllä, kun se kolisteli tikkaita katolla. Tai ränniä, jostain sellanen kirskuvan metallin ääni kuitenkin yläkertaan kuuluu, kun tuulee.

Lopullisesti heräsin puoli kasilta, kun katsoin kelloa ja tajusin, että kuopus varmaan nukkuu vielä kun ei ole herättänyt, ja koulu alkaa kahdeksalta. Kuopus, joka oli pienenäkin sellanen, että lähtökiireessä sai koko ajan hoputtaa eikä sillä ollu mitään vaikutusta, lapsi vain tutkaili lattialla istuen, haalarit puolitangossa jotain hupun nauhan koostumusta tai muuta, ja omaa vielä nytkin vähän samankaltaisia piirteitä, oli kahdessakymmenessä minuutissa valmis kouluunlähtöön! Meikattuna, tukka hyvin, vaatteet päällä (tosin taisi nukkua ne päällä) ja kipsi kelmutettuna kun satoi. Tein sille aamiaisleivän mukaan, söi sen (melkein kokonaan) ja joi pillimehun autossa matkalla kouluun. Kehuin sitä, miten nopeesti se selviytyi. Itse asiassa herätessäni olin melko varma, että se tekee tenän eikä halua mennä kouluun ollenkaan... olin erittäin positiivisesti yllättynyt. Viimeinen kouluunlähtöaamu kipsi jalassa!

Tänään täytyy käyttää esikoista samassa lävessä, mistä eilenkin piti etsiä parkkipaikkaa epätoivon vimmalla. Nyt vaan talon toisella puolella hammaslääkärissä. Bruuuh. Ja just kun on joogaan ilmoittautumisaikakin. Tähän mennessä on ollu aina klo 11, mutta nyt klo 12 ku on menoa.

Byta och växla

Purtojuuren kukalla oli vieraita.

Tänään piti olla ennusteen mukaan puolipilvistä/aurinkoista, mutta sakea pilvistö tuolla näyttää olevan. Toiveikkaasti kuitenkin laitoin pyykkikoneen päälle, josko sais jotain ulos kuivumaan. Tai "kuivumaan", niinkuin se viime aikoina on ollut. Myös kovan tuulen varoitus on voimassa - nyt ei kyllä liiku lehtikään. Paitsi pikkulintujen hypellessä jasmikkeessa. Siellä ja lumipalloheisissä on varmaankin paljon syötäviä ötököitä, kun niissä niin paljon lintuja näkyy. Pajulintu ja talitiainen on tunnistettu, muuten ne lymyilee aika piilossa. Ihme, ettei rastaita ole enempää, kun kuitenkin olis marjapensaissa niille marjoja vaikka kuinka paljon. 

Tänään alkaa tytön kuskaus nuorisopsykiatrialla taas, kesätauon jälkeen. Vastaanotto on muuttanut eri paikkaan, jonne on hiton vaikea löytää parkkipaikkaa. Tai ainakin ennenvanhaan oli. Ehkä nyt on eri tilanne, kun toimintoja on vekslattu edestakaisin. Kaipa ne jotain säästöjä sillä hakee, että vaihtavat sairaalan ja terveyskeskuksen välillä osastoja tyyliin "tuo tänne, tämä tuonne". Idean hyvyydestä voi kyllä olla kaupunkilaisilla eri käsityksiä. Aiemmin lääkäriin pääsi keskustassa, jonne kulki julkiset kulkuneuvot muista kaupunginosista jossain määrin, nykyään pitää mennä laitakaupungille, jonne matkustaminen ei ole yksinkertaista autottomalle, ellei satu asumaan siellä suunnalla. Ja mie vihaan, kun mun täytyy mennä sinne keskustan sumppuun ajeleen sillä autollani. 

Mutta onneksi on auto. Nyt lähden yhden jälkeen hakemaan lapsen koulusta ja vien sen kahdeksi vastaanotolle, ollaan kotona kolmen jälkeen - parin tunnin reissu. Jos ei olisi autoa, pitäisi lapsen koikkelehtia kipsinsä ja keppiensä kanssa reilu kilometri koulusta junaseisakkeelle. Junavuorojen harventamisen takia joutuisi lähtemään tuntia aiemmin eli 12:n jälkeen, menemään junalla kaupunkiin, jossa taas reilun kilometrin koikkelehdinta päämäärään. Bussillakin pääsee vähän lähemmäs, mutta siitä kilsan bussiajelusta saa sit pulittaa 3,30. Takaisinpäin ei millään ehdi aiempaan junaan, pitää odottaa seuraavaan - joita sentään ruuhka-aikana menee kolmen tunnin sisällä kolme - ja kotiseisakkeella olisi noin puoli viisi. Sieltä olisi koikkelehdittavaa kotiin asti noin kolme kilometriä, eikä mitään mahdollisuutta mihinkään bussiin. Jos nyt aattelis, että olis tervejalkainen ihminen, niin ainakin se viisi tuntia menisi yhteen psykologikäyntiin. Tämä valitus liittyi siis kulkumahdollisuuksiin, ei niinkään siihen että vastaanoton paikka on muutettu. Kauempaa tulevilla sille paikanmuutokselle ei ole niin paljon merkitystä kuin kaupunkilaisille.

Paitsi siinä mielessä, että paljon on asukkaita, joilla ei mene mitään julkisia edes kolmen kilsan päässä. 

Asiasta toiseen, eilen oli leipomapäivä. En tällä kertaa vetäny itteeni ihan piippuun ja tein vain makaronilaatikon (raaoista makarooneista, ekaa kertaa - hyvää tuli!), sienisipulipiirakan ja ananaskakun tuoreesta ananaasta.

Siitäkin tuli hyvää, kuten kuvasta näkyy. Gluteeniton ja mehevä ja makea. Gluteeniton on myös sienipiirakka (laitoin siihen aurinkokuivattua tomaattia myös) mutta nähtävästi mun maha ei tykkää sipulistakaan, koska aamuun asti on ollu kipee maha, semmonen täyden ja epämukavan tuntunen. Ihan melkein aamupahoinvointia. Mutta enhän mie kai sitä voi syömättäkään jättää, hyvät kanttarellitkin siellä. Syön silleen varovaisesti, en ahmaise nälkäisenä kolmasosaa piirakasta kerralla, niinku eilenillalla...

Koirat tänäaamuna ♥

Alkaa olla taas aika, että kaipaavat lämmintä.

Perseidittömyyttä

Hienon pitsiseksi syöty lehti. Huomasin vasta kuvaa koneella tarkastellessani, että siinä on syöjät vielä paikalla. Olivat liian pieniä mun vanhoille silmilleni. Pitkästä aikaa tuli eilen otettua kaikenlaisia kuvia, ei oo oikein sekään innostanut aikoihin. Käsitöitäkin oon joskus aina koittanu tehä tässä kesän aikana, mutta sekään ei... kuopus tilasi sukan kipsijalkaansa, ja oli kiva tehdä vain yksi sukka :) Sekin vähän hassu; iso kantapää ja nopeasti kavennettu kärkiosa.

Oi, kesää... tässä oltiin iltapalalla meren rannalla

Hommansa se on  hoitanu ja kertaalleen oon jo yhden reiän siitä paikannut, kun tyttö käyttää sitä ulkona ja nythän se jo saa sillä kipsillä ihan kävellä. Ei halua käyttää sitä oikeaa kipsikenkää. Niin se kuusi viikkoakin kului, ensi viikolla on jo kipsin poisto.

Niin ja boleron virkkasin, enimmäkseen siellä sairaalassa kun tyttöä leikeltiin. Siitä tuli vähän kippana, virkkasin reunaakin mutta silti kainalo vilkkuu. Ei hyvä. Ehkä puran, ehkä en. Ehkä en mokomalle kesävaatteelle viitsi tehdä mitään ennen ensi kesää, jolloin olen jo unohtanut sen.

Vein esikoisen eilen junalle, ostin lipun Junamaatista (kun eihän meidän asemalla ole enää lipunmyyntiäkään) ja saattelin junaan sisään, neuvoin miten leimataan lippu. Ollaanhan me yhdessä niitä reissuja tehty, mutta ei se vissiin ole paljoa mieleen painanu asioita. Totesi vain, että on aikuisena varmaan ihan hukassa ku ei tiedä eikä osaa mitään. Mie sanoin, että nythän sie koko ajan opit, ja mitä enemmän oppii asioita, sitä paremmin voi vanhaa tietoa soveltaa uusiin asioihin. Joskus mie vain meinaan vähän työlääntyä siihen ku se inttää aina vastaan, eikä suostu ajatteleen asioita että ymmärtäis niitä. En meinannu saada sitä ymmärtämään, että lippu pitää ostaa kerralla koko matkalle, eikä vain sinne asti, missä sitä ollaan vastassa eli Pasilaan, kun sieltä pitää kuitenkin vaihdolla jatkaa rantaradalle. Mutta ehkä mie selitän asioita omasta näkökulmastani, enkä tajua että sillä on tiedoissa aukkoja, kuten että Pasilassa joka tapauksessa pitää nousta junasta ja vaihtaa toiseen. Kyllä se sitten loppujen lopuksi saatiin selvitettyä, niinkuin yleensä aina, kun vain jaksaa jauhaa ja selittää. Ja jos toinen jaksaa kuunnella, sekään ei ole itsestäänselvää.

Tyttö oli menossa kaverilleen, joka on jo toinen tiedossani oleva 17v- tytön ikätoveri, joka asuu omillaan. Saavat rahaa kuka mistäkin, mistä lienevät. Siis ihan sosiaalisin perustein myönnettyjä tukia ja sairaspäivärahoja sun muita, ei mitään "pappa betalar"-juttuja. Helpompaahan se on kaupungissa asuakin, kun paikkoihin pääsee kävellen, pyörällä tai julkisilla. 

Mie koitin jaksaa valvoa illalla, että näkisin Perseidejä, taivas oli enimmäkseen selkeäkin. Pimeän tultua puin kauheasti vaatetta ja laitoin hieman märkään aurinkotuoliin sadeviitan vesieristeeksi ja laskeuduin tuijottamaan taivasta. Aikani tuijotettuani totesin, että en näe edes tähtiä, kuin pari himmeää tuikahdusta, eli tuskin näen mitään tähdenlentojakaan. Irrallisena ajelehtivat pilvenhaamut sai kuvittelemaan, että muu osa taivaasta vois olla pilvetön, mutta siinä oli kaiketi ohut tasainen pilviharso, jonka läpi vain kirkkaimmat tähdet hiukan häämötti. Saldo yksi lepakko ja yksi mun vertani vailla ollut ötökkä. Lähdin pettyneenä nukkumaan.

Näin muuten vessaunen, en olekaan niitä juuri nähnyt. Ehkä kymmenen vuotta sitten ne oli mulla yleisiä, mutta psykoterapian jälkeen loppuivat pitkäksi ajaksi. Palattuaankaan ne ei enää oo ollu samanlaisia, ja tämäkin oli merkillinen siinä mielessä, että huoltamo, jonka vessaan olin viimein päässyt jonotettuani ja etsittyäni sitä ulkohuussia (jossa ei ollut edes kattoa, vaan se oli kuin pilttuu tai karsina paljaan taivaan alla) meni kiinni mun vessassaollessa, ja omistaja lähetti koiransa tyhjentämään alueen. Iso, vinttikoiran kokoinen mutta robustimpi otus ohjas minut muristen ja näykkäistenkin isäntänsä luo, en ehtinyt edes käsiä pestä. Vihaisesti läksytin miestä, kun ei koira antanut edes pukea päällysvaatteita ja muutenkin niiden vessajärjestelyt on ihan surkeat, kun menee puoli päivää jonottaessa. Että paremmissa käsissä se olis suosittu paikka, mutta pitää ymmärtää, että ei ihmiset osta kaljaa jos ne ei pääse välillä vessaan. Niin, se oli huoltamo, jossa sai kaljotellakin...

Näin unta myös kummitustalosta, rähjäisestä mökistä. Joku käänsi aina ovenkahvaa ovesta, joka johti käyttämättömään kellariin, ja mie ajattelin, että kun telkkariohjelmissakin aina käytetään uskonnollisia juttuja haamujen sun muiden vampyyrien karkottamiseen, virrenveisuu vois ajaa mörön pois. En muistanut muuta kuin suvivirren, ja sitten joikasin siellä oven takana "jo joutui armas aika"a.

Sateinen ja kylmä päivä tiedossa. Ankeaa. Eilen oli tämmöstä ja melkein kesäistä:

Kuva on vino, en jaksanu avata Lightroomia että olisin suoristanu sen. Ei sais koskaan kallistaa kameraa kun heti tulee näitä vinousongelmia. Kaukana oleva puu on suorassa, lähellä olevat ei.