perjantai 19. elokuuta 2016

Teknohidas uimahallimartti

Nyt kun olen näitä kuvituskuvia ruvennut laittamaan, niin tässä on alkupalana kaunis valkoinen orvokki, sellainenkin näkyy kasvavan tuolla padassa.

Otsikko sensijaan on mun toissaöisestä unesta. Se on vastaus siihen, minkälainen ihminen etsii deittipalvelusta nörttinaisia/tyttöjä. Ei mitään hajua, miksi olen moisesta uneksinu ja mitä muuta, mutta tuo jäi mun mieleen... se tuntui unessa niin napakalta määritelmältä, ja kun heräillessä se "kaikui" päässä niin ajattelin että kaikkea kanssa. Päivällä yritin muistella, mikä se oli enkä muistanut, mutta illalla taas kun lähestyin sitä olotilaa, missä se oli ilmaantunut, se tavu ja kirjain kerrallaan palautui mieleen.

Palautui myös unen talo - sen kuistin päällä kasvo kaksi kuollutta (?) kuusta, jotka oli edellinen talon asukas osittain maalannutkin samalla värillä kuin talon seinät, ikäänkuin ne kuuluis osaksi taloa. Mietin, että kun talo usein unissa kuvaa itseä, omaa mieltä, niin kuvaako ne kuuset sitä turhaa ylimääräistä painolastia, mitä olen vuosien varrella niskaani kerännyt, ja mikä on naamioitunut jo osaksi minua, luonnettani ja itseäni. Vaikka joutaisivat pois, niinku unessa aattelin. Se talo oli olevinaan mejän uus koti, tosin äiti ilmestyi sinne yhdistettyyn vaate- ja kodinhoitohuoneeseen kummallisen muotoisessa kehossa. Kuin olis huonosti piirretty venynytraajainen ihmishahmo.

No, se niistä unista. Niitähän riittää aina toisinaan. Käytiin poistattamassa tytön kipsi. Otin viimeisen kuvan, kun tyttö vielä nukkui.
Oli niin tiukassa, että piti kahdesta kohdasta sahata ennenkuin irtosi. Nyt lapsi opettelee taas kävelemään. Kävin samalla reissulla viemässä kyynärsauvatkin takaisin, kun ne oli eri sairaalasta lainassa. Pyörätuoli, joka oli sitten vielä kolmannesta paikasta, vietiin jo aiemmin, sitähän ei tarvinnut kuin alussa, kun kipsille ei voinut yhtään varata painoa.

Lapsi paukkas heti yökylään kaverilleen, kun pääsi kipsistä, ja sama kaveri tulee tänään meille kun lähtevät huomenna Helsinkiin.

Esikoisen kanssa käytiin eilen kattelemassa, mihin sen pitää maanantaina mennä, kun se alottaa koulun. Tai valmennuksen, mitä se sit lieneekään. Onneksi käytiin, se olis menny ite ihan väärään kaupunginosaankin, mie sentään osaan osoitteen perusteella suunnistaa mutta mieki olin ihan pyörällä päästäni ja piti kysyä neuvoa yhdeltä aikuisen näköiseltä ihmiseltä siellä nuorison seassa. Monta eri rakennusta ja opastaulussa ei ollut "päärakennusta" mainittu, ja sinne oli käsketty mennä. Loogisesti se oli A-rakennus, mutta epäloogisesti se oli syvällä sokkeloissa ja loppujen lopuksi ihan eri kadunkin varrella, mitä osoitteessa oli. Ilman opasta tuskin olis ihan heti löydetty.

Tosin aika inhottavasti käyttäytyi se nainen - varsin hyvin näki, että pysähdyin siihen sen näköisenä, että on asiaa, niin jutteli jonku miehen kans sitkeesti, ja vasta kun joku nuori tuli siihen, luopu miehestä ja alkoi jutteleen sille (mies livahti äkkiä ovesta) ja höpötti niitä näitä, kehui miten hyvän näköinen tyttö oli ollut jossain kuvassa ja jaariti jaariti, ja ihan ku olis yrittäny hilautua mun ohikin vielä silleen huomaamattomasti...  asetuin suoraan sen kulkuväylälle ja kysyin neuvoa anteeksipyytöjen kera, ja kyllä se sit ihan ystävällinen oli, mutta ite olisin vastaavanlaisessa tilanteessa kyllä kysyny vieressä seisovalta ja odottavan näköiseltä minulta, että mitä on asiaa, tai että voinko jotenki auttaa, sen sijaan että olisin venyttäny keskustelua muiden kanssa loputtomiin. Kummallisia ihmisiä.

Koulumatkatuestakaan en oikein ymmärrä. Bussi kulkee aamulla kahdeksaksi, mutta iltapäivällä kotiin pitäisi tulla junalla. Hakulomakkeessa on sarake "lipun hinta euroa/kk" mutta eihän sillon kuukausilippua kannata ostaa, jos kulkee vain yhden yhdensuuntaisen matkan päivässä. Pitäs olla 22 matkan lippu, mutta sellasta vaihtoehtoa ei näyttäs olevan, vain 44 matkan lippu. Kelan sivulla lukee "Koulumatkatukena korvataan vain kuukauden ajan lipputuote esim. 44 matkan tai 30 päivän lippu." Laskurissa on kohta vain yhdellä vehkeellä suoritetulle yhdensuuntaiselle matkalle. Pitäs vissiin soittaa Kelalle... ja kaikki tietää, miten vihaan soittamista. Ehkä käyn siellä, ja selvitän samalla sen opintotukihommankin. Yhtään viimetinkaan taas jättäny tätäkään...

4 kommenttia:

  1. Valkoiset orvokit kukkivat ilmeisesti loppukesällä, minäkin huomasin muutaman vasta nyt.

    Unet kyllä kuvaavat hyvin omaa elämäntilannetta. Olen kirjoittanut jo vuosia unia ylös ja muistan kuinka terapian aikoihin näin jatkuvasti sellaista unta, että kuljin isojen kerrostalojen välissä enkä löytänyt kotiani. Kuvaavaa.

    Kummallisia junalippuvaihtoehtoja. Eikös ne yleensä Kelassa ainakin korvaa halvimman kulkuneuvon mukaan. En tiedä tuosta opiskeluhomamsta, että kuinka siinä. ja varsin hanklaa, kun toiseen suuntaan kumminkin on bussi. Kaikkea sitä pitää selvittää, koita jaksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mie kävin kelassa selvittämässä asiaa, ku mie pääsi aiemmin töistä ja tuli kuskiksi. Sekin selvis, että valmentavan oppilaitoksen kävijäkin saa opintorahaa - luulin ettei saa kun siinä ei valmistu ammattiin. Kannatti käydä, paljon helpompi ja mukavampi setviä asioita virkailijan kanssa vastatusten (poislukien automatka keskustaan, mutta senhän hoiti nyt mies rennosti kuin mikä) ja se oikein näytti koneelta kaavaketta selittäessään.

      Mie näin terapian aikana myös erikoisia unia. Esim. pyöräilin vieraassa kaupungissa, mutta mulla oli tunne, että osaan ja selviän ja mua autetaan. En ollu yksin. Tämäkin talouni oli siitä jännä, että siellä portailla oli paljon ihmisiä, lähinnä netin kautta tuttuja, ja mulla oli tunne, etten ole yksin.

      Poista
  2. Äh, noi Kelan hommelit on niin epäselviä. Mekin just laitettiin kyselyä kun oltiin - ilmeisen väärin - ymmärretty, että esikoinen olis ollut oikeutettu opintotukeen myös elokuulta sen syys-toukokuun lisäks, kun kirjoittaa syksyllä ja koulu alkoi ennen 15.8.

    Nyt näyttääkin siltä, että olis pitänyt "suorittaa ylioppilaskirjoitukset" syksyllä eli vissiin sitten kokonaan taikka ainakin loppuun, ei niin, että aloittaa syksyllä... No eipä se maailmaa kaada vaikka raha jäisi saamattakin, mutta harmittaa, kun pidän itseäni tolkun tyyppinä ja mäkään en niitten sivuilta osaa yksiselitteisesti tulkita asioita oikein. Kuka osaa?!?

    No niin, se tästä paasauksesta ;-)
    Mukavaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän mullaki oli, kun en ymmärrä vaikka luen. Ja ku mie en ymmärrä ees VR:n sivuja... kelan virkailija sanoi, että veeärrältä saa semmosen 22 matkan sarjalipun, mutta ku katoin sieltä ni sarjalippu oli vaan jossain pääkaupunkiseudun lähijunissa käytössä, ja sit kuukausilippu, 30 päivän. Ja 10 matkan, mutta eihän niitä kannata ku maksavat paljon. Sekin pitäs ehkä mennä selvittään veeärrän palveluluukulle, mutta eihän sitäkään ole edes tuossa kaupungissa missä Kela on, pitäs ajella taas toiseen kaupunkiin sitä varten.

      Poista