tiistai 16. elokuuta 2016

Supernopee teini

"Kaali" eilenillalla
Hieman on kukkanen muuttunut auetessaan, vertaa vaikka tähän.

Eilen ei satanut, tänään sataa taas. Ja se tuulikin tuli viimein. Heräilin yöllä, kun se kolisteli tikkaita katolla. Tai ränniä, jostain sellanen kirskuvan metallin ääni kuitenkin yläkertaan kuuluu, kun tuulee.

Lopullisesti heräsin puoli kasilta, kun katsoin kelloa ja tajusin, että kuopus varmaan nukkuu vielä kun ei ole herättänyt, ja koulu alkaa kahdeksalta. Kuopus, joka oli pienenäkin sellanen, että lähtökiireessä sai koko ajan hoputtaa eikä sillä ollu mitään vaikutusta, lapsi vain tutkaili lattialla istuen, haalarit puolitangossa jotain hupun nauhan koostumusta tai muuta, ja omaa vielä nytkin vähän samankaltaisia piirteitä, oli kahdessakymmenessä minuutissa valmis kouluunlähtöön! Meikattuna, tukka hyvin, vaatteet päällä (tosin taisi nukkua ne päällä) ja kipsi kelmutettuna kun satoi. Tein sille aamiaisleivän mukaan, söi sen (melkein kokonaan) ja joi pillimehun autossa matkalla kouluun. Kehuin sitä, miten nopeesti se selviytyi. Itse asiassa herätessäni olin melko varma, että se tekee tenän eikä halua mennä kouluun ollenkaan... olin erittäin positiivisesti yllättynyt. Viimeinen kouluunlähtöaamu kipsi jalassa!

Tänään täytyy käyttää esikoista samassa lävessä, mistä eilenkin piti etsiä parkkipaikkaa epätoivon vimmalla. Nyt vaan talon toisella puolella hammaslääkärissä. Bruuuh. Ja just kun on joogaan ilmoittautumisaikakin. Tähän mennessä on ollu aina klo 11, mutta nyt klo 12 ku on menoa.

4 kommenttia:

  1. Onpa "kaalista" kuoriutunut kaunis kukka.

    Se on ihana tunne kun tyttö saa kipsin pois. Hienoa, ja paranemista jalalle.

    Nostan hattua sinulle, kun joogaankin taas menet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ehdin ilmoittautua ennen lähtöä kun olin nopee :)

      Kyllä tyttö on jo odottanutkin sitä kipsin poistoa, jo monena päivänä haaveillu että ku sais kävellä normaalisti...

      Poista
  2. No nopsasti se kipsiaika sitten kuitenkin taisi mennä. Hyvä, että jo saatte pois.

    Suorastaan ihme tuo aamuinen, vielä tytöltä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mie ihmettelin. Meikki ei nimittäin oo mikään huitaisumeikki, kun kulmakarvat ja luomenrajaukset pitää piirtää ja maalata.

      Minustaki tuntuu, että se kuusi viikkoa meni hujauksessa, mutta ei tytöstä varmaan tunnu samalta. Sanoi äsken koulusta tultuaan, että ei malta odottaa huomista... vähän se on harmitellut, kun kesäloma meni pilalle. Mutta pääseepähän pariksi viikoksi omalle lomalle kun lähdetään pohjoiseen.

      Poista