Note to self

Pääsinpä kirjottaan tuollaisenkin otsikon. No, nyt toivon, että muistaisin olla enää ikinä yrittämättä reuhtoa yksin keittiön ikkunan irtoavaa ruutua pois ja takaisin. En vaan enää jaksa nostaa sitä. Fyysisen työn tekemättömyys näkyy lihasvoimassa. Täytyy kai ruveta nosteleen puntteja. Ikävästi revähti selästäkin jotain lihaksia, mutta ei sentään ikkuna hajonnu. Sitäkin ehdin jo välillä pelätä.

Koko homma oli sitäpaitsi ihan turha - en muistanu, että ne likatäplät on just siinä välissä, mitä ei saa auki. Olis älyvälkky ikkunantekijä ruuvannu sen kiinniruuvattavan hittovie sit kiinni siihen osaan ikkunaruutua, mitä ei saa irrotettua! Hirveän painava rohjo kun on kaks ikkunaruutua puitteineen yhdessä, eikä mitään kunnon tarttumakohtaakaan.

Tänään on soinut King's College Choir ja brittiläiset perinteisen joululaulut. Jostain syystä tykkään niistä, vaikken muuten mikään kuoromusiikin ystävä olekaan.

Joululahja"piilo"

Rutinaa ja pauketta

Kertakaikkiaan multa lähtee toimintakyky kokonaan, kun jotain vähänkin tapahtuu... sillon kun jouduin sitä itkevää lasta koulussa tsemppaamaan viesteillä ja loppuviimen hakeen sen kesken päivän kotiin, niin en osannu tehdä mitään, en edes koiria käyttää lenkillä. Olin vaan ahdistunu ja selasin pakonomaisesti nettiä.

Tänään kun vein toisen tytön junalle, piti auton etupää etenkin kääntäessä niin kamalaa kolinaa, että nyt sen miettiminen alkaa lamauttaa. Onko vika kallis korjata, jättääkö se mut tielle kun pitää tänään käydä kaupungissa, uskallanko edes ajaa sillä... tyyppivikoja etsin netistä, siellä oli mm. "—Etujouset voivat katketa ja iskeytyä renkaaseen ja auton hallittavuus voidaan menettää." Onhan se jo pitemmän aikaa rutissut aina toisinaan kääntäessä, mutta nyt se pitää jo pelottavaa pauketta. Vaillinaisella tietopohjallani voisin veikata kääntölaakeria... se kuulostas hyvältä vaihtoehdolta renkaaseen paukahtavan jousen rinnalla. (edit: kyllä se piru vaan oli se jousi... poikki mikä poikki, näkyy renkaan yläpuolella törröttämässä) Täytyy soittaa apikkeelle, jahka aikaa kuluu että se herää...

Niin, tässä oottelen että aika kuluu enkä saa mitään aikaiseksi! Pää on ihan tyhjä lukuunottamatta ongelmaa. Ja onhan meillä tuo toinenkin ongelma - 18 vuotta sitten lämpimäksi eristetty vintti. Siellä on ilmeisesti eristeet kastuneet ja edessä mittava uusi remontti. Mistä pirusta me siihen rahat saadaan?? Mentävä hattu kourassa pankin tiskille taas, vaikka entisiä lainojakin on helvetisti. Ei ne kaikki oo isännän hupilainojakaan, mutta iso osa lienee. Se kun tykkää saada kaikkee mitä haluaa, vaikkei siihen oo rahaa. Nyt taas varmaan kun pitää hakee lainaa niin haluaa myös itselleen hieman harrasterahaa siinä siivellä, kun sitä kuvauskopteria mielii - sillä, että ottaa lainan omiin nimiinsä ottaa myös oikeuden käyttää rahat. Vaikka loppujen lopuksi siitäkin lienee panttina tämä meidän yhteinen talo, eli minunkin omaisuudesta se on sitten pois, jos se ei saa sitä maksettua.

Ja tosiaan kun miehenkin työpaikka on taas liipaisimella. Ei oikein pysty toiveikkaasti suhtautumaan tulevaisuuteen. Maalla on uskomattoman paska hallitus näin köyhän näkökulmasta, että ei suuressa mittakaavassakaan pysty olemaan toiveikas. Onneksi sentään eutanasia-aloite pääsi jatkoon...

Ostin eurolla kullanväristä kynsilakkaa, ja sekin näyttää kynsissä melkeen siltä, ku olis kynsisieni. Kynttilän valossa vielä välttää... oikeassa reunassa näkyy väriä vaihtava tuoksukynttilä, joka tuoksuu niin vahvasti, ettei sitä voi polttaa ku hetken kerrallaan.

Jonoa rasva-pähkinäpötikälle.

Kuvia

Nyt ei irtoo kauheesti sanoja, mutta jos laitan kuvia... saattavat saada runosuonenkin eloon ne. Ylin kuva kertoo siitä, miten elää vilukoirat näinä päivinä. Ainakin, jos ei oo villapaitaa. Toinen viltin mutkassa ja toinen lämmittimen edessä. Joku vois kehitellä turvallisen, lämmitettävän koiranpedin tämmösille tapauksille :)

Tämä on ilmatieteilijän näkemys puolipilvisestä säästä. Sitkeästi pysyi sumupilvet koko taivaan mitalla koko päivän, ja yhtä sitkeästi puolipilvisen merkki säätiedotuksessa. Ja sitkeästi vääntäydyin lenkille.

Tänään taas oli aamulla ennusteessa pilvistä, mutta taivaalla näytti tältä. Kuukin siellä. En välittäny siitä, että lännen suunnalta nousi ne samat matalalla vyöryvät sumupilvet, jotka iltasella toi märkää tuulta ja jonkinlaista sadetta.

Metsässä tutkin uteliaana taas erinäisiä jälkiä. Tässä on luullakseni metsäkauriin jäljet - ja meidän koirien.

Tässä luulisin olevan valkohäntäkauriin jäljet, kun on vähän isommat - ja meidän koirien myös. Siinäpähän ovat mittakaavana :)

Tässä taitaa olla jo hirven jäljet. Piti panna jo omakin mono mittakaavaksi, mutta kyllä siinäkin on mejän koiran jälkiä. Ei vaan taho erottaa enää...

Ketun jälkiä oli paljon siellä, missä koirat ruukaa varsinkin kevätkesällä kovasti haistella; ehkä ne haistaa ketunpesän, joka kuulemma haisee pahalle. Selkeästi niitä oli useampia ja erikokoisiakin niillä nurkilla. Tämä jälki oli toisaalla, jättäjästä en ollu oikein varma, oli jo vähän vanhakin

ja kun se on noiden kanssa liikkuessa vähän sellasta, että jos kiinnostun jostain maassa olevasta ja kumarrun sitä tutkimaan, on maa hetkessä tämän näköinen:

Tänäaamuna oli vähän kirpakahko ilma koiruuksille, mutta pakkasin paljon vaatetta ja kävin katsomassa, miten aurinko nousee. Nousi kai se, mutta oli semmonen pilvivyö just siinä taivaanrannassa, enkä viitsiny palelevien koirien kans ootella. Kuvailin sitten sitä kuuta. Ja yhteen kuvaan sain koirankin, tosin meni vähän vinoon :)

Jaksetaan! Päivä kerrallaan.

Voi äitiys...

Mieli on nyt parempi, mutta aika hajamielinen ja helposti uupuva kyllä olen. Eilen tytöllä oli tutustuminen mahdolliseen tulevaan opinahjoon, jonne ei koulun puolesta ollu kyytiä (tutustuvia oli muutama) eli piti omin neuvoin kulkea, ja sit vein ja ja hain, yhteensä vietin yli 2 tuntia auton ratissa ja ajoin varmaan yli 130 kilsaa. Oon kyllä huomannu aikaisemminkin, että ajaminen väsyttää.

Käytin kyllä tilaisuuden hyväkseni ja kävin kaupoilla. Ostin tytöille vielä yhet joululahjat, vaikkei oikeastaan olis ollu enää varaakaan... miehellekin olisin ostanu, muttei ollu kokoja kuin siinä kaikista kalleimmassa mallissa. Rahallisesti ei kyllä oo ollu näin köyhää joulua ennen, mutta muuta hyvää sitten on. Kuten lunta maassa - toistaiseksi - ja rakkaita ihmisiä... ja voisipa sanoa että hyvää mieltä, mutta kun vielä muistan, mitä se "hyvä mieli" oli, voin vain sanoa että ei oo niin huono mieli kuin joskus on ollu ja vois olla :)

Aamulla tuli ahdistus, kun tyttö ei uskaltanu mennä bussiin... meni se sit lopulta ja ehtikin, mutta se vaati multa suuttumista ja pakottamista, ja sellanen aina ahdistaa. Mutta ei se varmaan muuten olis menny. Oon toivonu että pelko hellittäis ajan oloon, mutta ei se näytä itsekseen poistuvan. Psykologilla ei tunnu olevan joko käsitystä tai keinoja vaikuttaa asiaan - enhän tosin tiedä edes, puhuuko ne siitä niissä tapaamisissa. Ei mulle kerrota enkä mie mitenkään painosta kertomaan. Äitinä olo on kyllä välillä ahdistavaa. Nyt se sit itkee siellä koulussa kun on paha olla enkä voi tehdä asialle mitään.

Ihmiset raportoi joululeipomisista ja semmosista, mutta minun lie turha mitään tehdä, kun ei niitä täällä kukaan syö. Ehkä yhen piparitaikinan saatan ostaa ja paistaa jossain vaiheessa.

Tänäaamuna satoi lunta. Saatiin koirien kans jättää jäljet tuoreeseen lumeen melkein ekana; kissa oli kävelly pyörätiellä meitä ennen.

Geminidit

Tällä viikolla pitäs näkyä geminidejä taivaalla, etenkin aamuyöllä, ja pari tuttua sanoi nähneensäkin pitkään palavia tähdenlentoja. Ne irtoilee pikkuplaneetasta nimeltään 3200 Phaethon. Meillä on ollu taivas pilvessä (eilenkin oli, vaikka sääennuste näytti silkkaa aurinkoa koko päivän! Mikä lie sumupilvikeskittymä tässä sitten) mutta tänäaamuna kävin seisomassa pää kenossa pihalla. Ei Mitään. Yhen tähenlennon näin silmänurkasta kun puuhailin vielä muuta, ja ehkä kattelinkin vähän väärään suuntaan, muuta muuta en nähny ku kolme satelliittia. Kävin sisällä ja kun parinkymmenen minuutin päästä menin takaisin ulos, kaikki tähdet oli kadonneet. Eli taas se saaplarin pilvi oli tullu eteen, vaikka pilvetöntä oli luvattu.

Tänään pitäs pakkasen vähän lauhtua, mutta vastapainoksi on alkanut tuulla. Pakko kuitenkin koirien kans päästä vähän käveleen.

Mieli on parantunut, enää ei itketä. Niin paljon on taas energiaa, että pystyy tarttumaan niihin iloa tuoviin ja kauniisiin asioihin, kuten kuuraiseen luontoon. Joka on kuin harmaavalkoinen lyijykynäpiirros, johon on lätkäisty sinnetänne jotain värikästä kuten talo tai liikennemerkki. Ehkä hiukan tummanvihreää sekaan, kun on metsää piirretty.

Tulossa on kahdeksastoista joulu tässä talossa asuen. Kyllä meillä joulut on aina pienesti vietetty, ei koskaan mitään ihmeellistä. Pieni tekokuusi vuodesta toiseen palvellut - sen jalka on oikeaa puuta ja ensimmäisinä vuosina tuoksui vienosti pihkalle, mutta ei enää pitkään aikaan. Ja aina se on vinossa, mutta niinhän ne taisi olla ennen vanhaan kotonakin :) Meillä oli kuusenjalkana jakkaran "kansi", sellasen missä oli reikä keskellä ja jalat sahattu pois. Kuusen tyvi vuoltiin sopivan kokoiseksi reikään. Tuoksu oli taattu, ja vaikkei se vettä saanutkaan, niin ei se varissut silleen, kuin nykyisin torilla myytävät, monia viikkoja aiemmin kaadetut kuuset, jotka varistaa neulasia jo koristeluvaiheessa. Joskus kuusi oli jopa toukokuuhun asti sisällä vaan koristeet riisuttuna, kun se kuulemma alkoi puskea vuosikasvuja sisällä. Mutta meille haettiinkin aina mummolan metsästä kuusi, joka kaadettiin vasta pari päivää ennen joulua.

Ja pipareita paistettiin ja piparitalonkin muistan tehdyn, oikein sulatetulla sokerilla liimattiin osia yhteen ja hieno tuli. Äiti teki kinkkuun ruudukon, jossa oli neilikoita, ja sinappihunnun tietysti myös. Meillä oli kylmiö, jossa kinkkua sitten pidettiin, ja me lapset käytiin välillä kinkkuvarkaissa ja koverrettiin sitä lihaa, mutta jätettiin paksu päällisläski rauhaan... äiti oli äkäinen kun meni hakeen kinkun pöytään ja siinä vaan läskikieleke lerppui päällä :)

Anoppilassa olis tarkotus käydä myös, nyt kun miehelläkin on vapaapäivä.

Kamerassa saattas olla joku kaunis kuva tähän laitettavaksi, mutta se on hukassa.

De-pressio

Joskus on saanut kuulla, miten lääkäri ei usko ihmisen olevan masentunut, jos se pitää ulkonäöstään jossain määrin huolta. Ikäänkuin vasta pesemätön, kampaamaton ja likaisissa vaatteissa oleva ihminen katsottaisiin masentuneeksi. Sama kuin peliriippuvaiseksi ei katsota ihmistä, jolla ei ole satojentuhansien velkoja, tai alkoholistiksi sellaista, joka ei ole juonut taloa, työpaikkaa ja perhettä pois elämästään. Että pitää olla kertakaikkiaan elämänhallinnan menettänyt, ennenkuin apua saa.

Nyt saattaisin jo täyttää kriteerit ulkonäönkin suhteen. Tänään sentään harjasin tukan, mutta jonain iltana sängyssä totesin, etten oo harjannu koko päivänä, ja sitten revin vain sen takkupesän kolmeen osaan ja letitin yöksi. Auki ollessaan se on nukkuessa hankala, kun on joka paikassa ja jää alle kylkeä kääntäessä. Vaatteita ei viitsi vaihtaa jos ei välillä käy pesulla ja nyt ei oo ollu sauna lämmin ku viimeks keskiviikkona. Ulkovaatteet päällä ja pipo päässä voi kaupassa käydä, ja muualla en sitten käykään. Joskus koirien kans, mutta jos menee mettään, ei oo ihmisten ilmoilla.

Huomasin lehdestä, että on villasukkakeräys, jossa tehdään sinivalkoiset sukat kaikille Suomen satavuotisjuhlavuonna syntyneille vauvoille, ja aloin jo ensimmäisiä tekemään kun sattui olemaan sinistä ja valkoista vauvalankaa. (Villalanka tehty villasta, akryylilanka tekokuiduista, vauvalanka ...?) Sitten kipu kiipesi olkapäästä oikealle puolelle niskaan ja muuttui migreeniksi.

Suunnittelin tuossa, että menisin auringonnousua kattoon, kun on pilvetöntä, mutta migreeni tekee silmät valonaroiksi. Pakkastakin on jo niin paljon, että koiria ei ainakaan voi viedä kovin kauaksi pihalta, jos ei pue niille kenkiä, ja nyt en jaksa alkaa pukeen rimpuileville koirille kahdeksaa pientä kenkää... ja myöhästähän se nyt jo oliskin. Nousee jo jossain tuolla mettän takana. Migreenilääke tekee huonon olon.

Mutta jotain olen jopa saanut tehtyä: siivosin yhden kaapin. Kolme hyllyä. Meni yksi ilta ja pitkälle seuraavaa päivää... mutta sainpahan heitettyä roskiin paljon turhaa kamaa. Miksi ihmeessä meillä esimerkiksi on säilytetty jonkin laitteen johtoa, missä on amerikkalaismallinen töpseli? Ei tulis pieneen mieleenkään lähteä sinnepäin maailmaa, eikä varsinkaan jonkun koneen kans, joten mitä sitä johtoakaan säästeleen? Sitten oli jotain erittäin epämääräisiä, osin korjausteipattujakin latureita, joista ei tiennyt, mitä ne on, mutta kun erehdyin mieheltä kysymään, mitä niille tehdään, niin "johonkin pussiin ja kaappiin". "Niitä voi vielä tarvita."

Aattelin, että saisin mielihyvää siitä, että oon saanut jotain kauheaa siistimmäksi, mutta kaikkeen tyytymätön mieleni osoittelee mulle vaan aina uusia paikkoja, jotka kaipais kohennusta. Vessa. Vaatekomero. Sauna. Se siskon kaksimetrinen mies ei nyt tule, enkä voi väittää olevani pahoillani siitä - en oikein koskaan ole siihen tutustunu ja minusta tuntuu, ettei se pidä minusta vähääkään... siskoa olis tietysti aina kiva nähdä, mutta se ei nyt syöpähoitojen takia jaksa matkustaa. Solunsalpaajia saa kolmen viikon välein. Kauniin peruukin se on saanut, ja näpäkät rintaproteesit.

Kuvia ei nyt oo ollu, kun ei oo ollu mitään kivaa kuvattavaa, mutta tässä tällanen otos koiran viiksikarvasta mun rilleissä. Aamulla huomasin, kun se sylissä ollessa jotenkin takertui sekunniksi mun silmälaseihin, mutta en sen kummemmin asiaa miettiny... vasta myöhemmin huomasin, että sen kuonosta oli irronnu tuntokarva tuohon. Tuota kuvatessa huomasin senkin, miten kauhean likaiset lasit mulla on. Kuvaa varten piti pyyhkäistä enimmät kuonat ja silti lika näkyy.

Hampaat oon kyllä pessy joka ilta. Ei voi mennä nukkuun jos on hampaat pesemättä.

Jonain päivänä oli näin sumuinen keli. Yritin piristyä mutta aika kehnolla menestyksellä. Kuvan sain muustakin kuin koirien takapuolista tuolla hetkellä, kun ne pysähty ja käänty kuulosteleen, mitä asiaa naapurin koiralla oli. Se ehkä metsän läpi näki meidät... sillä on jonkinlainen vihasuhde mejän koiriin ja mejän koirilla siihen. Toista mejän koiraa se purikin hännästä sillon, kun ne vielä piti sitä irrallaan pihalla ja se säntäs tielle.

Uudessa flexissä on tuollainen neonkeltainen naru, näkyy etenkin päivänvalossa tosi hyvin. Hassua kun muistikuvat on niin hajanaisia, etten muista edes päivää millon tuo on otettu... luultavasti torstaina. Satoi vettäkin. Seuraava lämmin jakso vesikeleineen on tulossa viikon päästä, jahka tässä nyt taas muutama päivä pietään pikkupakkasia, ja vähän isompiakin.

Sanokaa viisaammat nyt mulle

Siitä Matkahuollon hommasta. Soitin sinne, ja nyt oli todella ärsyttävän vetelä-ääninen, nahkean virallinen tyyppi vastassa. En tahtonut saada selvää moisesta hyminästä, ja kun kysyin, mitä siellä sen koneella lukee siitä kadonneesta paketista, se sanoi vain että oon ottanu yhteyttä sillon ku otin ja eilen. Vaikka en kyllä eilen oo sinne soitellu. Ja että on valitettavasti ennallaan tilanne. Eihän se nyt silleen voi olla, että asianmukaisella osoitteella varustettu lähetys vaan ei oo missään! No, huomenna tulee 2 viikkoa siitä, kun lähetin sen, ja kuulemma on "mahdollisuus ilmoittaa se kadonneeksi" kun kuljetusmääräajasta on se 14 päivää. No heh. Oikein ilmoittaa pitää erikseen. Mutta mitä tää tarkottaa suomeksi:

20 Paketin katoaminen


Jollei pakettia ole luovutettu 14 päivän kuluessa kohdassa 18 määritellyn kuljetusmääräajan päättymisestä voi se, joka on oikeutettu vaatimaan paketin luovuttamista, vaatia korvausta niin kuin paketti olisi kadonnut."Niin kuin" ☺ mutta siis kun kuljetusmääräaika tulee täyteen joskus ehkä ensviikolla, niin kuka oikeastaan on "se, joka on oikeutettu vaatimaan paketin luovuttamista"? Vastaanottaja? Miksei lähettäjä? Miksei tuossa voi lukea joko vastaanottaja tai lähettäjä, miksi pitää tolleen laittaa? Ihme kapulakielellä. Miksi vastaanottajan pitäs välittää, kun lähettäjä on homman liikkeelle pistäny? Ja se, miksi mietin asiaa, on kun aiemmin sana "luovuttaminen" oli esillä vaan vastaanottajan tapauksessa (Paketti luovutetaan kuljetusasiakirjaan merkitylle vastaanottajalle tai hänen valtuuttamalleen edustajalle kuittausta vastaan. Luovutettaessa tarkastetaan vastaanottajan henkilöllisyys ja mahdollinen valtakirja. Valtakirja jää Matkahuollolle luovutusluettelon liitteeksi.)

No sitten, jos se on vastaanottaja, joka voi vaatia korvausta, niin:



a) Jos paketti katoaa tai vahingoittuu kokonaan, suoritetaan korvaus käyvän arvon mukaan, kuitenkin enintään tiekuljetussopimuslain enimmäiskorvausvastuun mukaisesti. Lisäksi korvataan pakettiin liittyvät Matkahuollon perimät kuljetusmaksut.

Eihän se ollu arvokas paketti, mutta kai ne lähetyskulut kumminkin lähettäjälle korvataan? Enempi kuitenkin tykkäisin, että paketti löytys. Pyllystä tommonen touhu.