lauantai 10. joulukuuta 2016

De-pressio

Joskus on saanut kuulla, miten lääkäri ei usko ihmisen olevan masentunut, jos se pitää ulkonäöstään jossain määrin huolta. Ikäänkuin vasta pesemätön, kampaamaton ja likaisissa vaatteissa oleva ihminen katsottaisiin masentuneeksi. Sama kuin peliriippuvaiseksi ei katsota ihmistä, jolla ei ole satojentuhansien velkoja, tai alkoholistiksi sellaista, joka ei ole juonut taloa, työpaikkaa ja perhettä pois elämästään. Että pitää olla kertakaikkiaan elämänhallinnan menettänyt, ennenkuin apua saa.

Nyt saattaisin jo täyttää kriteerit ulkonäönkin suhteen. Tänään sentään harjasin tukan, mutta jonain iltana sängyssä totesin, etten oo harjannu koko päivänä, ja sitten revin vain sen takkupesän kolmeen osaan ja letitin yöksi. Auki ollessaan se on nukkuessa hankala, kun on joka paikassa ja jää alle kylkeä kääntäessä. Vaatteita ei viitsi vaihtaa jos ei välillä käy pesulla ja nyt ei oo ollu sauna lämmin ku viimeks keskiviikkona. Ulkovaatteet päällä ja pipo päässä voi kaupassa käydä, ja muualla en sitten käykään. Joskus koirien kans, mutta jos menee mettään, ei oo ihmisten ilmoilla.

Huomasin lehdestä, että on villasukkakeräys, jossa tehdään sinivalkoiset sukat kaikille Suomen satavuotisjuhlavuonna syntyneille vauvoille, ja aloin jo ensimmäisiä tekemään kun sattui olemaan sinistä ja valkoista vauvalankaa. (Villalanka tehty villasta, akryylilanka tekokuiduista, vauvalanka ...?) Sitten kipu kiipesi olkapäästä oikealle puolelle niskaan ja muuttui migreeniksi.

Suunnittelin tuossa, että menisin auringonnousua kattoon, kun on pilvetöntä, mutta migreeni tekee silmät valonaroiksi. Pakkastakin on jo niin paljon, että koiria ei ainakaan voi viedä kovin kauaksi pihalta, jos ei pue niille kenkiä, ja nyt en jaksa alkaa pukeen rimpuileville koirille kahdeksaa pientä kenkää... ja myöhästähän se nyt jo oliskin. Nousee jo jossain tuolla mettän takana. Migreenilääke tekee huonon olon.

Mutta jotain olen jopa saanut tehtyä: siivosin yhden kaapin. Kolme hyllyä. Meni yksi ilta ja pitkälle seuraavaa päivää... mutta sainpahan heitettyä roskiin paljon turhaa kamaa. Miksi ihmeessä meillä esimerkiksi on säilytetty jonkin laitteen johtoa, missä on amerikkalaismallinen töpseli? Ei tulis pieneen mieleenkään lähteä sinnepäin maailmaa, eikä varsinkaan jonkun koneen kans, joten mitä sitä johtoakaan säästeleen? Sitten oli jotain erittäin epämääräisiä, osin korjausteipattujakin latureita, joista ei tiennyt, mitä ne on, mutta kun erehdyin mieheltä kysymään, mitä niille tehdään, niin "johonkin pussiin ja kaappiin". "Niitä voi vielä tarvita."

Aattelin, että saisin mielihyvää siitä, että oon saanut jotain kauheaa siistimmäksi, mutta kaikkeen tyytymätön mieleni osoittelee mulle vaan aina uusia paikkoja, jotka kaipais kohennusta. Vessa. Vaatekomero. Sauna. Se siskon kaksimetrinen mies ei nyt tule, enkä voi väittää olevani pahoillani siitä - en oikein koskaan ole siihen tutustunu ja minusta tuntuu, ettei se pidä minusta vähääkään... siskoa olis tietysti aina kiva nähdä, mutta se ei nyt syöpähoitojen takia jaksa matkustaa. Solunsalpaajia saa kolmen viikon välein. Kauniin peruukin se on saanut, ja näpäkät rintaproteesit.

Kuvia ei nyt oo ollu, kun ei oo ollu mitään kivaa kuvattavaa, mutta tässä tällanen otos koiran viiksikarvasta mun rilleissä. Aamulla huomasin, kun se sylissä ollessa jotenkin takertui sekunniksi mun silmälaseihin, mutta en sen kummemmin asiaa miettiny... vasta myöhemmin huomasin, että sen kuonosta oli irronnu tuntokarva tuohon. Tuota kuvatessa huomasin senkin, miten kauhean likaiset lasit mulla on. Kuvaa varten piti pyyhkäistä enimmät kuonat ja silti lika näkyy.

Hampaat oon kyllä pessy joka ilta. Ei voi mennä nukkuun jos on hampaat pesemättä.

Jonain päivänä oli näin sumuinen keli. Yritin piristyä mutta aika kehnolla menestyksellä. Kuvan sain muustakin kuin koirien takapuolista tuolla hetkellä, kun ne pysähty ja käänty kuulosteleen, mitä asiaa naapurin koiralla oli. Se ehkä metsän läpi näki meidät... sillä on jonkinlainen vihasuhde mejän koiriin ja mejän koirilla siihen. Toista mejän koiraa se purikin hännästä sillon, kun ne vielä piti sitä irrallaan pihalla ja se säntäs tielle.

Uudessa flexissä on tuollainen neonkeltainen naru, näkyy etenkin päivänvalossa tosi hyvin. Hassua kun muistikuvat on niin hajanaisia, etten muista edes päivää millon tuo on otettu... luultavasti torstaina. Satoi vettäkin. Seuraava lämmin jakso vesikeleineen on tulossa viikon päästä, jahka tässä nyt taas muutama päivä pietään pikkupakkasia, ja vähän isompiakin.

13 kommenttia:

  1. Meille on luvattu kivan aurinkoista (ja sitä myötä tietty viileää) aina tiistaihin saakka. Josko tuo valo vähän piristäisi?

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin enemmän kuin harmaa sumu!
      Lunta onneksi on kans, mutta aika nihkeesti, pari kolme senttiä lisää ei olis pahitteeksi.

      Poista
  2. "Niitä voi vielä tarvita". Onpa tuttu lause meilläkin, kun meinaan jotain heittää pois. Sitten teen sen salaa, eikä kukaan kysy mitään.

    Täällä oli komea auringonnousu ja nyt se paistaa hienosti. Lähetän siitä valoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! *sulloo valoa korvien väliin*
      Paistaa täälläkin tuolla jossain, mutta ei meille asti. Ja kummasti noiden koirien olemassaolo taas estää mua lähtemästä mihinkään ulos kun niitä ei voi ottaa mukaan...

      Poista
  3. Voi kurja :(
    Mun käy kyllä sääliksi sua ihan oikeesti koska se on niin paskamainen tunne kun omien päänsärkyjeni takia tiedän millaista se elämä on mutta kun ei ole mitään keinoja millä sitä vois lievittää.

    Helvetin talvi ja varsinkin tuollaiset sumukelit, ne ei kyllä paljon mieltä kohenna - ei kyllä auringonpaistekaan jos pakkasta on about -28 astetta ja se on vaan jotenkin sinniteltävä tuollaiset kolme kuukautta, niin sitten ollaan jo voitolla tästä Valkoisesta Helvetistä.
    Pusuja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sun pään- ja muut säryt lieneekin ihan toista luokkaa... mulla sentään joskus tepsii lääkkeetkin. Pusuja takaisin ♥

      Poista
  4. Voi sentään. Sulla on nyt semmonen alavireyskausi meneillään, että minäkin lähetän virtuaaliaurinkoa eloosi, täällä kun tällä hetkellä aurinko paistaa. Pakkasta on kymmenisen astetta, ja se on mulle tällä hetkellä liikaa ulkoiluun, ottaa hengitykseen. Normioloissahan toi on ihana ulkoilusää.

    Olen lukenut kyllä sun kaikki postaukset, mutta voimat on vielä sen verran heikot, etten ole saanut aikaiseksi kommentoida. Semmosta lievää matalapainetta täälläkin, mutta eiköhän se tästä.

    Sulle lähetän kovasti tsemppiterveisiä; tulis vaan kevät ja kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sulla onkin vähän isommat jutut siellä, aina hävettää ku itellä on pienet murheet ja niitäkin pitää valittaa...
      Kevät vois kyllä tulla heti joulun jälkeen!

      Poista
    2. Eihän näitä "juttuja" mihinkään tärkeysjärjestykseen voi laittaa. Mulla on sitä paitsi käynyt tosi hyvä tuuri tässä paranemishommassa, en voi yhtään valittaa. Kärsimätön vaan olen!

      Aina saa valittaa kun siltä tuntuu <3 <3

      Poista
  5. Parempia päiviä sinulle toivon. Tuo lääkärihomma on totta. Kerran yksi idiootti mulle sanoi: 'et sä voi olla masentunut kun et sä edes itke'. Vaihdoin lääkäriä.
    A-ongelmat sun muut, sama juttu. Eivät nekään ongelmat katso ihmisen statusta. Varsinkin hyvätuloiset ja korkeissa asemissa olevat naiset juovat visusti kotona, yksin ja selviytyvät 'ulkomaailmasta' ilman, että kukaan mitään edes aavistaa. Monet lääkäreistä eivät pidä alkoholiongelmaa vielä edes sairautena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja sitten se, että ruoka maistuu. Ei voi olla masentunu, jos ei laihdu. Kun mie syön suruuni, kuten moni muukin. Ja toiset ei edes pysty itkemään, vaikka kuinka olis surullinen ja masentunut ja ahdistunut.

      Mies kävi työpaikkalääkärintarkastuksessa, mutta siltä ei voitu ottaa verikokeita kun se oli juonu kahvia (sanoi, että yleensä ne vaan merkkaa papereihin, että on juonu kahvia, mutta nyt eivät ottaneet sit ollenkaan, kun mieshän ei voi lähtee aamulla liikenteeseen ilman kahvia) ja nyt ne kai jäi sit kokonaan välistä - ei nähny maksa-arvoja. Sehän kyllä juo, ja maksa ei kestä sitä loputtomiin...

      Poista
  6. Kissan viiksikarvoja aina välillä löytyy lattialta, on meillä niillä korvattu yhden kissapatsaat tekokuituviiksetkin :)

    Mä olen harkinnut työpaikkalääkärille menemistä, kun ahdistaa niin paljon koko ajan. Ihan pelkkä töihintulokin on tuskaa, mieluiten olisin kotona itkeskelemässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on siellä tarkkasilmäisiä ihmisiä, kun kissan viiksikarvatkin löytää lattialta :) Ja mene ihmeessä lääkärille, ei sitä kannata liian kireelle tilannetta päästää. Nopeemmin lähtee lepolomalle niin nopeemmin toipuukin.

      Poista