Konstit

 Tämä koira se aina tahtoo syliin, ja kokeilee kaikki keinot. Ensin tulee tuohon jalkaa vasten, venyttelee, heiluttaa häntää, saattaa jopa äännellä. Jos en anna lupaa tulla syliin, kokeilee toista reittiä.

 Sohvan kautta. Tästä se myös usein hivuttautuu selän taakse, jos "en huomaa". Hyvinkin hankalassa asennossa sitten on siellä selän takana pitkän aikaa, kunhan saa olla emännässä kiinni.

Tällä kertaa se joutui tyytymään siskonsa (jonka selkää ja korvaa näkyy oikealla alareunassa) viereen käpertymiseen. Hetken päästä puin niille kyllä vaatetta, ja toivoin että tulis sen verran lämmintä, ettei tarttis koiria sisälläkin pukea... saman tien torjuin ajatuksen hikisestä hellekesästä. Ei uskalla mitään toivoakaan, ettei vaan toive toteutuis ylen määrin...

Tuossa ylhäällä jo näkyykin osa mun ihanasta uudesta paidasta!

Niin keväinen ja pirteä. Sisko teki mun valitsemasta tähtikankaasta, yksivärisen se valkkas ite ku sanoin, että oranssi tai punainen tai vihreä tai keltainen. Oranssi olis ollu ihanin, mutta ei tainnut olla valikoimissa tässä kaupassa. Ei kannata klikata linkkiä, jos olet kankaisiin hurahtavaa sorttia :) Mutta olen oikein iloinen tästä! Siinä on taskutkin edessä.

Mutta tämä tukanlähtö ei kyllä oo normaalia. Kyllä on letit laihtunu. Tän verran lähti tänä aamuna, kun harjasin:

Tukka on ollut kahdella pikkunutturalla eilisillasta, saunan jälkeen vähän kosteina rullattu ja tänä aamuna vasta selvittelin, ei ollu ees takussa. Silti tuommonen määrä irtohiuksia.

Typerä

Olenko jotenkin erilainen muori, kun mua ei koske tämmöset jutut ollenkaan? Oon niin monesti tuolla käynyt, että keskikäytäväkään ei monesti yllätä. Loppusumma kassalla yllättää lähinnä ihan muissa kaupoissa, ja negatiivisesti. Ja Ikeassa oon käyny tasan yhden kerran. Ei siksi, ettenkö olis halunnu, mutta en mie sinne yksin lähe eikä kukaan mun kans lähe.

Kirja

Päivän lounas: tosihyvää porkkana-perunasosekeittoa currykermalorauksella aivan ihanan ihmisen lahjoittamasta kulhosta :) Lämpimät ajatukset lähti sinnepäin lämmintä keittoa lusikoidessa.

Toissapäivänä kuulin ensimmäisen kiurun, tänään jo peipposen. (Äkkiä se puoli kuuta hujahti) Lähdin aamulla viemään tyttöä kouluun - tai no tähän aikaan keväästä vaille kymmenen on jo päivä - ja kuulin peipon, takaisin tullessa kuulin joutsenten huutelevan ja se kiurukin liversi. Ihanaa! Talitiainen vähän pärisi mulle, kun oli juuri tutkimassa pönttöä, jonka siirsin vähän aikaa sitten parempaan paikkaan ja asentoon. Samalla kun nautin lintujen keväisistä äänistä, tulee myös ilmeisen jokakeväinen kaipuu jonnekin, missä ei koko ajan kulje autot meluamassa. Ja vielä ei ole moottoripyörätkään suurin joukoin lähteneet tielle; nehän mua ärsyttää kaikista eniten. Kyllä niitäkin jo näkyy, ja eka lämmin viikonloppu niin ne on kaikki ajamassa tästä mejän ohi. Kuuntele siinä sitten linnunlaulua. Se mustarastaskin laulaa niin kaukana, että sitä ei kuule jos ei ole hiljaista - eilen illalla saunan jälkeen jäin pihalle kuunteleen, mutta ei siitä mitään tullut, kun aina oli joku auto pörisemässä ohi. Suututti. Toisaalta jos jossain talousmetsän keskellä asuu, niin eihän siellä linnut laula. Ne on kesälläkin melko hiljaisia linnunlaulun suhteen, semmoset missä kasvaa vain samanikäisiä petäjiä tasaisin välimatkoin.

Eilen esikoista poikakaverin luota hakiessani näin ensimmäiset töyhtöhyypät, olivat soluttautuneet varisporukkaan, joka hyöri pellolla. Nyt alkaa olla taas se aika, että siellä käydessä näkee erilaista elämää; ennen pääsiäistä kun vein tytön, näin ketun jolkottelemassa pitkin peltoa. Joskus kuuden maissa illalla...

Koiralla oli aamulla antenni päässä

Lukemisesta. Se on kumma, kun kirjoillakin on oma aikansa. Joskus ahmin Agatha Christien Poirotteja ja Neiti Marpleja (niistä muista en tykännyt) mutta en oo varmaan pariinkymmeneen vuoteen saattanu lukea. Luin Mankellin Wallanderit, enkä pysty niitä enää lukemaan. Yhteen aikaan luin paljon eräkirjoja. Vuosia sitten sain Läckbergin kirjan "Majakanvartija" työpaikan joululahjana, yritin lukea mutta en pystynyt keskittymään kun oli liikaa juonenpäitä heti alkuun. Pääsiäisenä tuli tarve lukea jotain, ja sattui käteen tuo kirja - sehän olikin yhtäkkiä hyvä! Ei mitään ongelmia saada pidettyä useampi tapahtumaketju mielessä. Tai ei ainakaan paljoa...

Tänään taidan yrittää käydä kirjastossa.

Tässä on lapsen sinisiä hiuksiakin, kaikki ei oo mun...

Hirviästi lähtee taas tukkaa. Tilanne oli hieman parempi välillä, mutta nyt taas. Selvästi on ohentunut letti elikkäs poninhäntä, ja aina on joka paikassa hiuksia. Saunassa saa pesun jälkeen poimia niitä iholta paljon, paljon... joka kerta, kun lähden autoa ajamaan fleecehanskat käsissä, niistä sojottaa hiuksia. Ruuassa on hiuksia. Joka kerta harjatessa jää harjaan paljon ja lisäksi latvan jatkeena on irtohiuksia, jotka pitää vetää pois ettei nekin tipu jonnekin pottukattilaan. Omituista. Ei mun pitäs olla kaljuuntuvaa sukua.

Se pönttö, jonka kuvan piti tulla edelliseen postaukseen:

Linnut

Vilkaisin tilastoja; suosituin teksti on Susi?, kakkosena Jänes ja kolmosena Mäyrä. Eläimet rulettaa.

Pääsiäinen alkoi ihan mukavasti, mutta ei tää sit ollukaan sen kummempi. Olis se kyllä voinu olla kauheampikin, että en valita. Paitsi sitä, että mies on vaan kuvannu, eikä oo mua huomioinu ollenkaan. Lidlissä oli kukkahyllyn yläpuolella teksti "Anna kukkia elämäsi naiselle!" ja se oli melkein tyhjä, ja mulle tuli sellanen itsesäälifiilis, että "kaikki kukat on menny jonkun elämän naiselle, ja mie en oo kenenkään elämän nainen kun en ees suklaamunaa saa" :)

Ei sillä että olisin niin kovin halunnut suklaamunaa, mutta huomio joskus olis ihan kivaa. Sellanen anomatta tuleva positiivinen huomio. Ei sellanen "siirrytkö vähän, että saan nämä kaljat sinne" -tyyppinen, tai "olisinhan minä tuonut sulle suklaamunan, jos olisit sanonut että haluat".  Te kaikki naiset tiedätte kyllä, mitä tarkoitan. Ja jos joku mies tätä lukee ja asian ymmärtää, niin hänelle sanon, että olet rariteetti. Mutta tää on tätä, ja itsepä olen äijäni tahtonut.

Käytiin tänään anoppilassa syömässä hyvää ruokaa, ja mämmiäkin sain jälkkäriksi. Oma mämmi on jo syöty :) Mieskin söi ja joi kahvit ja muun ajan kökötti ulkona kuvaamassa lintulaudalla käyviä vieraita. Useamman tunnin. Saihan se monta hyvää kuvaa, mutta olihan se nyt vähän pöljä vierailu, ku mie sitten yksin koitin siellä jutella ja kuulumisia vaihtaa. Kotiin kun päästiin, niin se on istunut tuossa muokkailemassa kuvia ja laittelemassa niitä nettiin. Ja juomassa kaljaa. Mutta en valita. Ai mitä, valitan koko ajan, vai? Ei pidä paikkaansa! En valita! Vois olla huonomminkin.

Olen muuten huomannut monien julkisuudessa puhuvien henkilöiden käyttävän juuri tällasta tekniikkaa, että esim. moittii toisia kehäpäätelmien teosta ja tekee itse niitä täyttä häkää samassa puheessa, tai että sanoo ettei paheksu, ja paheksuu sitten oikein urakalla. Mutta se ei ole paheksuntaa, koska sanoo että en paheksu. Vihaa ja halveksii puheessaan, mutta samaan hengenvetoon kieltää vihaavansa tai halveksivansa. Minäkin siis valitan ja ruikutan, mutta se ei ole valittamista ja ruikuttamista, koska sanon etten valita ja ruikuta. Ha.

Ripustin tänään ne uudet linnunpöntöt. Ostin taannoin Prismasta, kun oli tarjouksessa 2 pönttöä jotain 13 euroa. Ei niitä avaamaan pysty ja reiän ympärilläkin on vain muovia, että oravaa tai tikkaa ne ei paljoa pidättele, mutta onpahan pöntöt. Heti oli sinitiainen tutkimassa toista. Toinen onkin vähän kauempana. Yhtä vanhaa, kenollaan ollutta pönttöä siirsin parempaan paikkaan ja se sienipönttö, jota oon koittanu kuivatella, olikin pudonnut hankeen ja taas märkä. Vein oikein varastoon sisälle kuivumaan, ehkä kokeilen jossain vaiheessa ripustaa senkin. Sitten olis kymmenen pönttöä tässä mejän tontilla. Mies muuten laittoi ripustusruuvit uusiin pönttöihin, ihan ite tarjoutui, ihan ite oli huomannu niiden tarpeenkin :)

Olisin laittanu kuvan, mutta mies ei antanu mun mennä lataan omia kuvia tuohon koneelle, itsekkäästi haluaa vaan ite siinä olla. Niinku siinä nyt montaa minuuttia olis menny. "Kohta" se sano melkein 15 minuuttia sitten. Pitäköön tunkkinsa. Ylempi kuva on puhelimesta, messengerin kameraan napattu.

Ilmiannoin omat pönttöni Miljoona linnunpönttöä -kampanjaankin. Joko teidän pöntöt on siellä? Vielä ei olla puolessavälissäkään, ja linnut jo pesää tekee... ainakin anoppilassa näky jotain heiniä roikkuvan yhden pöntön suuaukosta, ja hetken päästä ne oli hävinneet, että joku siellä sisusti. Tai siivos. Töyhtö-, kuusi- ja pyrstötiaisia näkyi, mitä meillä vähemmän on. Hömöjäkään meillä ei ole paljoa, mutta ei niitä montaa ollu tuollakaan. Oli silti. Ja ainakin kaksi mustarastasta.

Taidan viedä koirat pienelle iltakävelylle.

Pusakat

Tällaset niistä koirien liiveistä Marjaanan bongaamalla ohjeella tuli mun hyppysissä. Kumpikin on hieman erilainen, toinen on ikäänkuin kireempi ainakin helmasta, ja kaulus on pidempi. Ja jalanreiät pienemmät. Mutta minusta ne on ihan hienot! Ei tuosta nyt kovin selvää kuvaa saa, mutta kuvaa suurentamalla vähän paremmin. Kampasinkin hiukan koiria ja laitoin niille taustaviltin, ettei ollu tavanomaiset pöly- ja ryjäläjät häiritsemässä :)

Hieman sain pähkäillä ohjetta, että mitä se oikein tarkoittaa, kun pitää toisaalta päätellä silmukoita, toisaalta neuloa ne "nurin oikealla ja oikein nurjalla" - keksin kyllä viimein senkin. Olin vähän anarkisti ja tein välillä oman pään mukaan. Esimerkiksi kun ohjeen tekijä tuntui tykkäävän nurjista silmukoista ja tarjos niitä tarpeettoman paljon, ja mie vihaan niitä, vaihdoin 2o 3n -> 2n 3o:ksi ja muutenkin rumia nurjakäskyjä vastustin. Kutomisen flow häviää, jos joutuu liikaa vääntään nurjia, joita oon inhonnu ala-asteen viimeiseltä luokalta lähtien.

Taidan käydä vähän tepastelemassa ulkona, kun ei vissiin enää sada niin inhasti. Pitää vaan vaihtaa koirille kurankestävämmät vaatteet...

70.

Ou jee, kyllähän näitä postauksia alkaa kertyä. Ei mee kauaa kun on jo sata kasassa.

Eilen näytti sääennuste tältä:

 Totesin, että joo, sisäpäivä, taidan leipoa. Harmitti, kun en älynnyt illalla laittaa pataleipätaikinaa nousemaan, vaikka se käväs mielessä. Tein tähteeksi jääneestä riisistä ja jauhelihakastikkeesta vehnätaikinapasteijoita (chilitujauksella) miehelle ja gluteenittoman avopiirakan itelle, siihen tuli fetaa ja tavallista juustoa päälle. Kerrankin olen tyytyväinen omiin leipomuksiini! Niin, teinhän mie vielä ananaantähteistä gluteenittoman "pääsiäispiirakan".

Hyviä tuli kaikista ja miehellekin kelpas nuo pasteijat. Olin ihan varma, ettei syö jos ei pakota. Niin yleensä käy, kun jotain leivon. Piirakat joudun kyllä syömään yksin.

Siinä leipoessa kattelin ulos, että missäs se räntäsade viipyy. Yksi pieni räntäkuuro oli, ja hyvin pääsin käymään iltapäivällä koirien kanssa lenkillä, muuta ikävää ei ollu ku kylmä tuuli. Illemmalla sitten katoin, että oli muutettukin ennustetta.

"Mikä räntäsade? Ei sellaista ole ennustettukaan ennenkuin yöksi!" Eipä sitä kyllä ollu tullu yölläkään. Aamulla puoli seitsemän tienoilla vähän ripsi lunta, sen verran että ohut kerros tuli portaille. 

Aamukävelyllä näin joutsenparin lentämässä tuttuun tapaansa jokilaaksossa. No vähän pompöösi nimitys "jokilaakso" tuon ojan notkolle, mutta lentäkööt sitten ojanotkossa. Notkon kohdalla ilmassa. Mutta lensi ja tuuttaili, ja ilahdutti minua kovin. Mustarastaskin laulaa, mutta niin kaukana, että sitä ei kuule jos ei ole muuten ihan  hiljaista. Harvoin on, kun tintit huutelee. Siinä maha missä painitaan; mustarastas lennähti juuri tuohon ruokapaikan liepeille.

Jotenkin hassun tuntuista, kun mies on töissä ja mie vaan täällä yksin, ei ees lapsia oo kotona eikä koulusta odotettavissa. On varsin vapaa olo. Paitsi että illalla saa taas katella kaljottelua, ja seuraavanakin iltana. Ei voi ees lähtee mihinkään karkuun sitä. 

Jänes

Kuvituskuvaksi pääsiäisjuttu kymmenen vuoden takaa. Ei ole meillä yhden yhtäkään höyhenoksaa, koska en jaksanut tehdä eikä virpojiakaan käynyt. Ei ole yhtään koristeita, kun en jaksanut kaivella esille. Ei ole rairuohoa, kun en huolehtinut. Eikä ketään muutakaan kiinnostanut. Lapset lähti muualle pääsiäisenviettoon, mie keräilin aamun ensi toimina toistakymmentä tyhjää kaljatölkkiä ja vein ne kuistille haisemaan.

Ajattelin kyllä pääsiäiskorttien tekoa jo varmaan kuukausi sitten, mutta en vain saanut ruvettua. Kaksi korttia toi posti meille. On tämä, kun aika kuluu ilman että siihen saa oikein mitään kosketuspintaa. Kuin istuisi kosken partaalla ja katselis roskia kuohujen keskellä, kuinka ne vilahtaa ohi eikä niistä saa kiinni, vaikka haluaisi. Päässä on vain tyhjyys.

Tuli kylmä, laitoin lämmittimen päälle, se puhalsi vaan pahat hajut eikä syttyny... nyt istun avonaisen ikkunan ääressä ja palelen vielä enemmän. Mutta tuleepahan edes raitista ilmaa.

Muutenkin oon alkanu epäillä viime aikoina (kun olen viettäny aikaa muualla kuin kotona) että mun migreeneistä saattaa osa johtua noista lämmittimistä. Niistähän nyt kuitenkin tulee jotain kaasuja sisälle, ja hajua ainakin, vaikka siihen tottuukin aika äkkiä. Ei ollu tietoakaan migreenistä sen vajaan viikon aikana, minkä vietin mm. Joogaopistolla, mutta heti seuraavalla viikolla oli. Mutta on siinä varmaan jotain muutakin. Ei vaan paljoa auta mennä valittaan päänsärkyä arvauskeskukseen, se on niin tavallinen vaiva ettei sitä ruveta selvitteleen, ennenkuin menee näkö tai kuulo tai taju.

En ehtiny iloita kymmenestä lukijastanikaan, ennenkuin luku muuttui taas yhdeksiköksi. Toivon, ettei ole mitään sen henkilökohtaisempaa kuin ajankäytön priorisointi. Onhan se hyvä, että elämässä on muutakin, toisin kuin mulla,.. toisaalta olen kyllä ihan tyytyväinen tähän asiantilaan. Tykkään lukea ihmisten juttuja, enkä koe velvollisuudekseni kommentoida joka kerta, mutta kyllä siitäkin voi tulla rasite, jos sen ottaa silleen. Että hirveä homma, kaikki pitää lukea ja kaikkiin pitää keksiä jotain sanottavaa...  en mie aina edes lue, jos ei huvita. Ja sitten joskus luen monta putkeen.

Toissailtana oli pihalle eksyny  jänis, vaikka on aita... tosin kun hanki hyvin kantaa ja lunta sen verran paljon on, niin helppoko se on jänekselle loikata aidan yli. Sen mikä lumen päälle yltää. Päästin koirat iltapisulle ja ne säntäs samantien sinne missä näki jäniksen vilahtavan, eikä iltapisuista tullu mitään kun piti juosta rinkiä pitkin pihaa ja haistella jäniksenjälkiä. Aamulla valoisassa näin, että jänö oli singahtanu mettään suoraa tietä, kyllä se tiesi mistä aita on matalin. Koiratkin siitä yli pääsis, jos hoksais mennä...

Eilen ajelin toistasataa kilsaa - kolme kertaa kylällä, kerran hakemassa kuopuksen kaveri sen kotoa kauheiden rattoripolokujen päästä, pari kertaa yhessä kauppakeskuksessa ja siinä välissä kerran rautatieasemalla. Ensin vein esikoisen ripsi- ja kulmavärjäykseen, sitten kuopuksen ja kaverinsa asemalle ja sitten hain esikoisen pois. Oli tarkoitus käydä vielä liidelissä, mutta kauhistuin ja stressaannuin sitä ihmis- ja automäärää ja livistin. Tehtiin esikoisen ruokaostokset (meni taas poikakaverille) vaan ihan sitimarketista ja vein sen vielä määränpäähänsä. Kotiin päästyäni hikivarpaisena (ei ehkä näillä keleillä kandeis käyttää toppasaappaita, varsinkin jos enimmäkseen vaan ajaa autolla) ja poikkinaisena aattelin, että pakko käyttää saman tien koiratkin lenkillä, muuten en enää jaksa evääni liikauttaa. Ja SITTEN vasta olinkin poikki. Verensokerikin putos jonnekin, mutta onneksi vasta ihan loppumatkasta.

Pitäs saada ripustettua pari linnunpönttöä.