tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kirja

Päivän lounas: tosihyvää porkkana-perunasosekeittoa currykermalorauksella aivan ihanan ihmisen lahjoittamasta kulhosta :) Lämpimät ajatukset lähti sinnepäin lämmintä keittoa lusikoidessa.

Toissapäivänä kuulin ensimmäisen kiurun, tänään jo peipposen. (Äkkiä se puoli kuuta hujahti) Lähdin aamulla viemään tyttöä kouluun - tai no tähän aikaan keväästä vaille kymmenen on jo päivä - ja kuulin peipon, takaisin tullessa kuulin joutsenten huutelevan ja se kiurukin liversi. Ihanaa! Talitiainen vähän pärisi mulle, kun oli juuri tutkimassa pönttöä, jonka siirsin vähän aikaa sitten parempaan paikkaan ja asentoon. Samalla kun nautin lintujen keväisistä äänistä, tulee myös ilmeisen jokakeväinen kaipuu jonnekin, missä ei koko ajan kulje autot meluamassa. Ja vielä ei ole moottoripyörätkään suurin joukoin lähteneet tielle; nehän mua ärsyttää kaikista eniten. Kyllä niitäkin jo näkyy, ja eka lämmin viikonloppu niin ne on kaikki ajamassa tästä mejän ohi. Kuuntele siinä sitten linnunlaulua. Se mustarastaskin laulaa niin kaukana, että sitä ei kuule jos ei ole hiljaista - eilen illalla saunan jälkeen jäin pihalle kuunteleen, mutta ei siitä mitään tullut, kun aina oli joku auto pörisemässä ohi. Suututti. Toisaalta jos jossain talousmetsän keskellä asuu, niin eihän siellä linnut laula. Ne on kesälläkin melko hiljaisia linnunlaulun suhteen, semmoset missä kasvaa vain samanikäisiä petäjiä tasaisin välimatkoin.

Eilen esikoista poikakaverin luota hakiessani näin ensimmäiset töyhtöhyypät, olivat soluttautuneet varisporukkaan, joka hyöri pellolla. Nyt alkaa olla taas se aika, että siellä käydessä näkee erilaista elämää; ennen pääsiäistä kun vein tytön, näin ketun jolkottelemassa pitkin peltoa. Joskus kuuden maissa illalla...

Koiralla oli aamulla antenni päässä


Lukemisesta. Se on kumma, kun kirjoillakin on oma aikansa. Joskus ahmin Agatha Christien Poirotteja ja Neiti Marpleja (niistä muista en tykännyt) mutta en oo varmaan pariinkymmeneen vuoteen saattanu lukea. Luin Mankellin Wallanderit, enkä pysty niitä enää lukemaan. Yhteen aikaan luin paljon eräkirjoja. Vuosia sitten sain Läckbergin kirjan "Majakanvartija" työpaikan joululahjana, yritin lukea mutta en pystynyt keskittymään kun oli liikaa juonenpäitä heti alkuun. Pääsiäisenä tuli tarve lukea jotain, ja sattui käteen tuo kirja - sehän olikin yhtäkkiä hyvä! Ei mitään ongelmia saada pidettyä useampi tapahtumaketju mielessä. Tai ei ainakaan paljoa...

Tänään taidan yrittää käydä kirjastossa.

Tässä on lapsen sinisiä hiuksiakin, kaikki ei oo mun...
Hirviästi lähtee taas tukkaa. Tilanne oli hieman parempi välillä, mutta nyt taas. Selvästi on ohentunut letti elikkäs poninhäntä, ja aina on joka paikassa hiuksia. Saunassa saa pesun jälkeen poimia niitä iholta paljon, paljon... joka kerta, kun lähden autoa ajamaan fleecehanskat käsissä, niistä sojottaa hiuksia. Ruuassa on hiuksia. Joka kerta harjatessa jää harjaan paljon ja lisäksi latvan jatkeena on irtohiuksia, jotka pitää vetää pois ettei nekin tipu jonnekin pottukattilaan. Omituista. Ei mun pitäs olla kaljuuntuvaa sukua.

Se pönttö, jonka kuvan piti tulla edelliseen postaukseen:

9 kommenttia:

  1. Hieno pönttö.

    Agatha Christiet luin minäkin aikoinaan, nyt ei enää maistuisi ollenkaan. Nämä uudemmat ruotsalaiset (ja norskitkin) dekkaristit ovat kaikki hyviä, tuntuu, että niitä syntyy kuin sieniä sateella. Läckbergitkin olen lukenut kaikki, mutta hän onkin jo monia kirjoja julkaissut.

    Aamukoira on tosiaan just heränneen oloinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne Christiet on vähän semmosta lapsellista... teennäisiä hahmoja ja vähän niinku lukis Viisikko-sarjaa. Lainasin kirjastosta toisenkin Läckbergin tänään, katotaan saanko siihen innostuttua. Jansson ja Jungstedt on kans hyvin luettavaa, ehkä parhaiten juuri dekkariensa tapahtumapaikan takia :)

      Poista
    2. Minulla on nyt meneillään Katarina Wennstam, kirjan nimi on Kivisydän. Kiintoisa.

      Poista
  2. Mulla on joku esikoissuomennosdekkari menossa ja vähän rassaa kun on niin paljon pitkiä espanjalaisia nimiä ja katuja ja paikkoja. On katkonaista lukeminen ja rassaa aivoja. Läckbergeistä olen pitänyt!

    Söpö lehmä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö oo söpö ;)

      Kyllä mieki huomasin, että kun on liikaa nimiä, vaikka lyhyitäkin, niissäkin on miettiminen että kukas tuo nyt taas oli...

      Poista
  3. Hieno lehmäkulho :) Sain jo aikaa sitten jostain pahvisen? linnunpöntön, enkä oo uskaltanu laittaa sitä mihinkään. Saattas sateisena kesänä tulla pesä alas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan on merkillinen älynväläys, pahvinen linnunpönttö... johonki katonlappeen alle? Vaarallinen yhtä kaikki.

      Poista
  4. Joskus tulee syvä kaipuu luonnon hiljaisuuteen. Kun asuin ihan keskustassa huomasin miten stressaavaa on, kun koko ajan on jotain ääniä. Olisi ihana päästä semmoseen kuusien huminaan hetkeksi.
    Hauska antenni koiralla, jo tuollaisesta tulisin ainakin itse hyvälle päälle, väkisinkin. No, mä olenkin vähän tämmönen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat parantaa mielialaa ihan selkeästi. Nytkin yksi makoilee sylissä poikittain. Toinen ei yleensä yritäkään syliin, jos olen tietokoneella...

      Joskus, kun yövyin äitini luona Helsingin Hämeentiellä toisessa kerroksessa, en voinut käsittää miten kukaan voi edes nukkua kun raitiovaunut kolisee ohi pitkin yötä, autoista puhumattakaan. Tottuuhan siihen, mutta onko semmonen edes terveellistä?

      Poista