lauantai 11. helmikuuta 2017

Muistihäiriöitä ja mitäs muuta nyt olikaan...?

Pitäis tehdä salaattia, ennenkuin ainekset vanhentuu, mutta flunssaisena ei yhtään tee mieli syödä salaattia! Mieluummin jotain lämmintä. Ja kun täällä olohuoneessa on lämmitin päällä, jo pelkästään keittiöön meneminen paleltaa. Silppua siinä sitten jääkaappikylmiä kasviksia ja sitten syö kipeen kurkun kautta kylmää muonaa. Ei.

Yskä herätti minut jälleen kolmen tunnin unien jälkeen, kun aamulla viiden jälkeen sain unenpäästä kiinni. Huonoksi ja vähäksi jäi nukkuminen, mutta näillä mennään. 

Eilen oli taas pelottava derealisaatiokokemus, kun tultiin sieltä reissulta, missä se sumukin yllätti. Onneksi en ollut auton ratissa, olis voinu olla vaikeuksia tietää, mihin ajaa... tai kyllä mie varmaan sen tiesin, mutta kaikki näytti taas niin vieraalta. Tutut talot matkan varrella näytti ihan oudoilta. Sellaisina hetkinä tuntuu, kuin putoaisin todellisuudesta, eläisin unessa tai muuta vastaavaa. Kuulemma voi liittyä migreeniin, ja mullahan oli aiemmin päivällä sitä. Oli kyllä jo ohi mennyt. Muistihäiriöt jotenkin myös limittyy näihin. Jos ajattelis, että se elämä, mitä ihminen elää, olis semmonen lankakerä, joka keriytyy muistiin (joka sitten pudottelee siitä aikanaan pois ne asiat, joita ei katso olevan tarkoituksellista säilyttää pitkäkestoisessa muistissa) niin mulla se lanka kulkee vain pään läpi eikä keriydy mihinkään. Tai korkeintaan pieni kieppi on tallessa. Etenkin pikkuasiat, omat ja muiden sanomiset ja rutiininomaiset toimet (kauppakassin purku tai tiskikoneen tyhjentäminen) joihin ei sen kummemmin kiinnitä huomiota, häviää välillä ihan sekunneissa. Jos joku keskeyttää puheeni (esim. huutaa mulle jotain viereisestä huoneesta) saatan ihan täydellisesti hetkessä unohtaa asian, mistä olin puhumassa. Tai olen nostanut kauppakassista purkkapussin johonkin, mutta mulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa edes siitä, että olisin sellaisen nähnyt, saati kädessä pitänyt. Yhtenä aamuna avasin tietokoneen, mutta en vieläkään usko että tein sen, kun ei mulla ollu asiaakaan sille. Mutta mies sanoi, että avasin. Silti sen mielestä ei vielä ole aihetta huoleen. 

Aiemmin syytin (ja terveydenhuoltoihmisetkin niin teki) elämäni hektisyyttä, ruuhkavuodet yms., mutta ei enää voi olla se syynä. Mikä mua tässä nyt enää stressais, niin että muisti menee? Toisaalta pidänkin jollain lailla siitä, että pää on tyhjä. Sittenpähän ei ole mitään murehdittavaakaan. Haluaisin silti sen kytkimen, millä sen ajattelun saisi takaisin päälle... Lääkitys vois auttaa, mutta kun en oikein usko niihinkään. Ja vihaan niitä sivuoireita eikä mulla ole rahaakaan semmoisia ostaa. Siis puhun nyt masennuslääkkeistä, sehän se mulla diagnoosi on ja jos menen valittaan vaikka lääkärille - jos sattuis, että antaisivat ajan mokoman syyn takia - niin ei mitään edes tutkittaisi, koska masiksen piikkiinhän nämä oireet sopii vallan mainiosti. Ja nyt mulla on jo siellä merkintä, että "väkisin halus mammografiaan eikä sitten ollu kuin yksi pieni kysta" :) 

Sairaalassakin oli muuten tutun näköisiä ihmisiä, mutta en saanut päähäni ketä ja mistä ne oli tuttuja. Eivät tervehtineet, joten ei ne sit varmaan oikeesti tuttuja ollu. Ite yleensä hymyilen vaan tutunnäköisille, että en vaikuttais tylyltä tai epäkohteliaalta vaikken tiedäkään tervehtiäkö vai ei. Usein ne sit tervehtii ja voin tervehtiä takaisin. Ehkä nekin aattelee, että "onkohan tuo tuttu kun se kattoo silmiin ja hymyilee, tervehdin varmuuden vuoksi, kukahan se oikeen oli..." Ne voi olla kaupan tai muun yleisen jutun työntekijöitä tai vaikka lehden kuvasta tuttuja, mutta en mie muista. Mulla nyt on aina ollu vaikeuksia yhdistää naama ja nimi. 

Taidan kokeilla, pystynkö yskimättä levähtään tuossa sohvalla. Jos laittas paljon tyynyjä pään alle. Ei tästä päivästä taida mitään kuitenkaan tulla tällä päällä.

8 kommenttia:

  1. Aika pelottavaa, jos ei huomaa tutussa paikassa "tuttua"! Mulla on semmosia kohtauksia (nimitän ite niitä tic-kohtauksiks), oon hyvin lyhyen aikaa pois, ikäänkun heräis jostain. Ai, kun tuli hyvin selitettyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinhän sie selitit, minusta tuo kuulostaa lievältä epilepsialta tuollainen poissaolokohtaus. Mut en tiiä tietääkö epileptikot ite olleensa "poissa" niinku sie tiiät.

      Mie tavallaan tiedän tietäväni paikan tutuksi, mutta se vain näyttää kummallisen epätutulta. Sitä sattuu usein ihan kotona sisällä (tietysti, täällähän mie enimmän osan ajastani vietän) - esimerkiksi jos laittelen astioita tiskikoneeseen ja nousen ylös kumarasta, en hetkeen tiedä, missäpäin on olohuone ja missä vessa, tai mihin suuntaan pitäs lähtee että pääsis jääkaapin luo. Kestää pari sekuntia korkeintaan. Eilinen oli pidempikestoinen.

      Poista
  2. Äh, parempaa oloa sulle <3

    Mä huomaan kans, että asiat unohtuu, on sellanen tunne, että ne vaan tulee ja menee mun päässä. Välillä jättää muistijäljen ja sitten välillä ei minkäänlaista. Joskus keskeytän sen hetkisen tekemisen varmistaakseni, että muistan tehdä sen, mitä ajatuksissa käy - koska jos en heti tee, unohtuu se. Kesken jäänyt taas usein muistuttaa olemassaolollaan. On se vähän pelottavaaa kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie muistan sen ajan, kun tajusin että mun elämän langat ei oo mun käsissä niinku ennen. Olin vielä työelämässä ja puhuin siitä työterveyslääkärin kanssa. Voi olla että siitä on kymmenisen vuotta, kun ote alkoi livetä. Kaikki vaan tulee ja lipuu ohi eikä saa kiinni.

      Mun on kans pakko joko tehdä asia heti tai laittaa iso lappu itelleni, mutta siinä on vaarana se, etten enää muista mitä olin tekemässä sen muistaessani. Tänäänkin aloin tekeen leipää, sit aattelin et pitää pestä kädet ensin, ja altaalla tuli mieleen että vois ottaa nyt sen yskänlääkkeenkin, ja se leipä jo ehti unohtua siinä. Yhtenä päivänä olin alottanu pyykkien ripustamisen, ja tunteja myöhemmin tajusin että se pyykkikori on lähes täysinäisenä telineen vieressä. En yhtään muista mitä lähdin tekemään kesken pyykinripustuksen, mutta homma jäi sitten siihen. Tällanen kieltämättä hieman haittaa elämistäkin.

      Poista
  3. En siitä vielä olisi huolissaan, jos jotain ihmistä ei muista. Mutta nuo sinun mustikatkosi vaikuttavat joltain muulta. Ei oikein masennuskaan sellaista tee, mutta voihan siihenkin monenlaista oiretta kuulua.
    Eikö terkkarissa suostuta tutkimaan?

    Parempaa vointia Sinulle toivon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sillon ku ne anto mulle armollisesti sen mammografia-ajan, annettiin lääkärille valta päättää, tarvinko mie aikaa (olihan mulla muutakin asiaa sille) mutta ku se ei halunnu mua nähdä niin aattelin antaa olla nyt jonkin aikaa. Mahan kanssa saattaa jossain vaiheessa kyllä joutua päivystykseen, mutta sitten meen päivystykseen.

      Poista
  4. Toivottelen tsemppiä ja jaksamista, muutakaan en oikein osaa <3

    VastaaPoista