maanantai 19. syyskuuta 2016

Matkalla 12.-16.9.2016

12.9. Tuulisen ja sateenropinaisen yön jälkeen piti haikein mielin ruveta lähteen etelää kohti. Mies söi aamiaisen keskuksessa, täytettiin ja tyhjennettiin erinäisiä tankkeja autosta, tiskattiin ja kirjoitettiin pari korttia ja sitten lähdettiin.
Iiton palsasuo
Iiton palsasuota käytiin katsomassa ohimennen, Pellossa tankattiin naftaa ja Torniossa käytiin Lidlissä, mutta melkolailla yhtä soittoa mies ajeli yli 600 km Pudasjärven Hirvisuolle asti, jonne P-paikalle jäätiin yöksi. Mie olisin "saanu" ajaa, mutta olo oli tosi väsynyt ja päänsärkyinen, enkä uskaltanut kun niitä porojakin ruukas hypellä tielle ja olis pitäny olla terävässä ajokunnossa.

Loppuajasta mun päätä särkikin kyllä lähestulkoon joka päivä, mietin mahtoiko autossa olla jotain sellasta, mikä sitä aiheutti. Aamuisin heräsin monesti särkyisenä. Tuuletuslävet oli kuitenkin auki (siellä mun petipaikan alla; ilmankos paleli välillä) että olis luullu ainakin ilman vaihtuvan. Ulkoillessa kuitenkin helpotti.

13.9. Aamulla kävin koirien kanssa kurkistamassa sitä Hirvisuota. Yöllä oli ollu pakkanen, kevyt kuura oli ruohoissa ja sumu viipyili auringonpaisteessa. Myöhemmin mentiin miehen kanssa kunnolla, kuopus jäi autoon ku sitä ei jaksanu suo kiinnostaa. Laitoin aiemmista suokäynneistä viisastuneena kumisaappaat jalkaan... Suolla kulki pitkospuut pienen lenkin ja polku piipahti metsänreunan lintutornilla.
Hirvisuo
Juuri ennen reunalle pääsyä olikin pitkospuilla kohta, jossa tarvittiin kumppareita. Puille oli aseteltu uppoavaan kohtaan palikoita, joilla kai oli tarkoitus tasapainoilla, mutta miehen iso jalka (45) lipesi ja upposi polvea myöten suohon. Kuten muistamme, sillä ei ollu niitä vaihtokenkiä tai -housuja. Oli kuulemma kylmää suovettä.

No, kun uuden puhelimen takia piti tulomatkalla poiketa Rovaniemelle, niin uusien housujen ja kenkien takia piti lähteä sitten Ouluun. Ei sielläkään ollu alunperin tarkoitus käydä, ja etenkin kun ne housut ja kengät piti ostaa kalliilla jostain retkeilytarvikkeisiin erikoistuneesta paikasta, niin kallis reissuhan siitäkin tuli. Mainittakoon tässä kohtaa, että kun Lapissa yritin puhua miehelle, että hänen äidilleen voisi ostaa jotain tuliaisia, niin hän tiuskaisi "ei ainakaan täältä!" ja sitten ne jäi ostamatta. Anoppi sentään oli esikoisen tukena ja turvana täällä ja kuskas sitä kauppaan. Oli tehny ruokaakin, vaikka sitä ei ollu pyydetty. Tyär osaa kyllä ite laittaa ruokaa... mutta joo, tässä nähdään tietyt prioriteetit taas.

Oulusta ajettiin Muhokselle Liimanninkoskelle. Nämä kaksi paikkaa on niitä, joista oli kuvapalveluun kuvia toivottu. Koskellemenevän polun alkupäässä, parkkipaikan ympärillä oli hauska lammashaka, jossa lampaat tuli heti katsomaan, ketä parkkikselle putkahti.
Koskelle piti mennä tuon haan läpi. Se on saattanu kyllä jonkun menon torpata, jos pelkää kulkea lammaslauman keskellä... sillä seuraamaanhan ne lähti. Tosin hieman kauempana pysytellen, koska lauman matriarkka kävi tutustumassa sylissämmeoleviin puna-asuisiin karvapäihin, ja niitä nuuhkaistuaan polkaisi etujalalla lujaa maahan ilmeisesti sen merkiksi, että "nämä ovat petoja, pysykää kaukana!" Hyvin sitä kaikki totteli, eka polkaisusta singahtivat kauemmaksi ja pakkautuivat tiiviiksi laumaksi.
Pakatut lampaat
Seuralainen
Matriarkka saatteli meitä petojen kantajia hyvin lähellä kulkien, mutta takaisin kun tultiin niin ei meistä enää kukaan välittänyt.

Liimanninkoskella on myös lehtojensuojelualue, mutta jos Saanalla vastaava oli tunturikoivikkoa, niin täällä "lehto" oli aika havupuuvoittoista...
Liimanninkosken lehtojensuojelualue
Suojelu on siis ilmeisen epäonnistunut, koska havupuut suorittaa menestyksellistä invaasiota. Lammaslaidun liittyi jotenkin siihen suojeluun myös, mutta itse en kyllä laittaisi lampaita suojelemaan lehtipuustoa...
Liimanninkoski ite
Koski oli tämmönen, no, koski, mutta kaikkien jo koettujen koskien jälkeen aika onneton. Puhumattakaan vedestä! Niiden kirkkaiden tunturivesien jälkeen tämä oli aika ällöttävä joki.
Muhosjoki
Iso heinäsirkka
Tällanen sirkka mönki siellä asuntoauton varjossa, kun parkkikselle takaisin saavuttiin. Siinä on kuopuksen sormet vieressä, hyvinkin paksuimmalta kohdalta pienen sormen paksuinen ja häntä mukaanlukien sormen mittainen. Ikinä en oo nähny noin isoa heinäsirkkaa! Olin ihan saletti, että se on  hepokatti, mutta kyllä se heinäsirkka on.

Poikettiin vielä Pyhäkosken voimalaitoksella ja Uljuan tekoaltaalla ja sittenpä reissu oikeastaan oli jo ohi. Siskon luo mentiin pariksi yöksi siirtymään lomamoodista kotiinmenomoodiin. Kuopus jäi sinne kolmeksi yöksi ja tuli eilen kotiin sekin.

No, kyllä me miehen kanssa itse asiassa ajeltiin Puumalan kautta, yövyttiin 15.-16. päivien välinen yö Joutsijärven vieressä P-paikalla (jonka joku oli käsittänyt Paskallakäyntipaikaksi) ja käytiin katsomassa Rakokivet. Pelottava kiviröykkiö mäjellä.
Puumalan Rakokivet
Koirat kivenraossa
Mutta hieno reissu se oli, voisin lähteä joskus uudestaankin. Rahaahan se vaatii ja jossain määrin istumalihaksia. Sekä hermoja... mutta hyvä suunnitelma oli tuo mejän, että käytiin Kiutakönkäät ja Myllykosket sun muut kattomassa ennen pohjoiseen menoa, eikä vasta sen jälkeen, koska kyllä ehdoton huippukohta oli Saana. Sen jälkeen ne muut ei olis saaneet kyllä niillekuuluvaa kunnioitusta ja ihastusta osakseen.



8 kommenttia:

  1. Hyvin suunniteltu reissu, vaikka pari harharetkeä tulikin :) Täällä on alettu viemään asumattomiin saariin kesäks lammastokka, lähin on Ounaspaviljongin vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! Vanhaan tapaan palataan - kuinkahan monta Lammassaarta Suomessakin mahtaa olla, mihin kesäksi aina lampaita vietiin... Lossinrannan edustallakin on yks.

      Poista
  2. Tuo suo näyttää komealta väreissään.

    Kyllä se Saana vaan varmasti on hienoin paikka, hyvä kun ajelitte sinne asti kun kerran reissuun läksitte. Mutta noin pitkään reissuun ja maastoihin ei sentään pitäs ihan yksillä kengillä ja housuilla, voih.

    Oliko siinä asuntoautossa hyvä nukkua, millaiset petit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuten sanottua, peti oli parempi kuin oma kotona... siellä oli perällä kaks petipaikkaa "kerrossänkynä", mutta ne kesti vain 80 kiloa ja me koirien kans painetaan reippaasti yli sen. Sitten oli siellä ohjaamon yläpuolella, mutta kun siinä ei ollu mitään reunoja ja kun koirat nukkuu mun kans, niin ei voinu oikein siellä nukkua. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi se lyhyehkö, mutta leveähkö paikka, joka laitettiin penkeistä ja alaslasketusta pöydästä. Ikävä vain, että joka päivä piti kerätä vuode pois ja illalla taas rakentaa uudelleen. Hyvä siinä oli nukkua, ainakin jos auto oli tasaisella.

      Poista
  3. Kiitos matkakertomuksesta ja upeista kuvista! Kyllä pitäisi pohjoisen ruska ja maisemia muutenkin päästä vielä kerran minunkin näkemään. Edellisestä kerrasta taitaa olla jo kymmenen vuotta. Mukavaa syksyn jatkoa kotimaisemissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli se hienoa! Monesti oon miettiny etelään muuton jälkeen, kun en osannut arvostaa niitä maisemiakaan, mitä lappilaisena sai katella. Mutta niinhän sitä tulee sokeaksi oman kotiseudun kauneudelle...

      Poista
  4. Monenlaista olet reissullasi nähnyt ja kiva kun olet taas PuuPekassakin käynyt kommentoimassa. Onko sinulla vielä sama osoite g-mailissa. Kirjoittelisin joku päivä kuulmisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama lienee, se sannanna. Laita ihmeessä kuulumisia! Mietinkin niitä juuri, sen yhden kommenttisi perusteella...

      Poista