sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Matkalla 5.-6.9. 2016

5.9. Melko aikaisin aamulla jätettiin Juuman leirintäalue ja siirryttiin Oulangan luontokeskuksen Juuman "toimipisteen" pihaan. Onneksi oltiin ajoissa, koska parkkipaikka täyttyi nopeasti. 
Käveltiin pätkän matkaa Pientä Karhunkierrosta, ensin siinä oli Niskakoski, joka ylitettiin riippusiltaa pitkin (koirat ei tykänny, piti kantamalla viedä) ja sitten käveltiin Pessanvaaran laitaa Myllykoskelle, joka oli hurja kuohuva koski.
Myllykoski korkealta kalliolta kuvattuna

Mie ja koirat Myllykosken partaalla (kuva kuopuksen ottama)
Ja sielläkin oli riippusilta, jossa oli selkeä opaste, että yksi kerrallaan, ei useampia samaan aikaan, ja eikö joku hölmönaamainen akka tullut itsepäisesti mun perässä sillalle, kun koira kummassakin kainalossa tasapainoilin yli. Siinä oli kova ruuhka, kun kulkijoita oli molempiin suuntiin, mutta vain yksi sai mennä kerrallaan, ja moni halus pysähtyä kuvaamaan siinä. Mekin mentiin takaisin, kun miehellä oli tarkoitus käydä kuvaamassa Jyrävän koski, eikä se tapansa mukaan ollu ottanu selvää, mihin sen pitää mennä. Onneksi mie olin ottanu puhelimella kartasta kuvan, ja tiesin mihin suuntaan sen täytyy mennä. Se oli yksi toistuva kinastelun aihe, kun mies kiireellä ja päätäpahkaa halusi vain rynniä sinne tänne - tiesi kyllä mitä halusi kuvata, mutta ei ottanut selvää miten kohteeseen pääsee. Ei olisi millään joutanut katsomaan karttaa eikä tainnut ymmärtääkään niistä mitään. Minä ja kuopus käveltiin vähän matkaa siihen suuntaan, mutta käännyttiin takaisin. Oikea ratkaisu, en olis jaksanu autolle päästyäni enää yhtään enempää.
Kuukkelit kävi minua ja kuopusta moikkaamassa
Juumasta ajettiin Kiutakönkäälle, ja se oli yhtä hieno kuin muistin. Olen käynyt siellä joskus ehkä 42 vuotta sitten, ja koko sen ajan on hirmuisesti vettä siinä virrannut. Silloin ennen siellä sai kalastaa, ja muistin sen paikan, missä isä sai perholla pienen tammukan. Vesi oli silloin alempana, kivet enemmän näkyvissä. Nyt oli kalastuskielto, leveä sorastettu polku, paljon muitakin polkuja kulunut pitkin rantaa. Kyllä yhdelle päivälle tuli paljon lujaavirtaavaa ja kovastikohisevaa vettä!
Kiutaköngäs ja koira

Alhaalla näkyy iso hiidenkirnu
Mun kameran linssi on monessa kuvassa ihan rasvatuhruinen, kun sen suojus jumittaa ja sitä on pitänyt aina välillä sormella auttaa, ja naarmuja sekä pölyäkin siinä varmaan on.
Kuvaaja mietiskeli, pitäisikö yöpyä Kiutakönkään liepeillä ja katsoa, olisiko aamulla parempi valo, mutta lähdettiin sitten kuitenkin ajamaan kohti Pyhätunturia. Yöpuulle heittäydyttiin Vuostimojärven rannalla sijaitsevalla P-paikalla.
Vuostimojärvi
 6.9. Pyhä-Luoston kansallispuisto, Pyhätunturi. Aamulla ennen yhdeksää ei tainnut olla mikään paikka auki, kulutettiin siis vain aikaa ja annettiin aamun hieman lämmetä. Käveltiin sitten upeassa aurinkoisessa säässä Pyhäkurun perukoille hienoa lautasiltaa pitkin (toinen koirista joutui hieman totuttelemaan, kun ei pidä laitureista ja sehän oli yhtä pitkää laituria, joka tosin ei heilunut) ja tsekattiin Pyhän Kasteen Putous. Hieno kuru ja hieno putous.

Pelottava, loputon laituri...

Pyhäkurun syvät, kirkkaat lammikot
Etelän humusvesiin tottuneelle tuo pohjoisen vesien käsittämätön kirkkaus ja puhtaus oli jatkuva ihmettelyn aihe. Vasemmalla Noitatunturin rinne, joka oli lähinnä jyrkkää kiviröykkiötä.
Pyhän Kasteen Putous
Perimätiedon mukaan pappi Esaias Fellman antoi saamelaisille kesällä 1648 joukkokasteen näiden vanhalla palvontapaikalla eli seidalla, joka sai siitä nimen Pyhänkasteenlampi. Ja myös, että saamelaiset jatkoivat vanhojen seitojensa palvontaa surutta myös kasteen jälkeen ilman, että lutherilainen jumala rankaisi... Putoukselle meno oli kyltein kielletty, vaikka polku sinne näytti tuolla oikealla kulkevan.
Mies ei ollut taaskaan välittänyt kartoista, ja kun halusi jatkaa matkaa sen pidemmän lenkin tehdäkseen, soitteli mulle koko ajan kyselläkseen, mihinköhän hänen pitää nyt mennä ja mitä viittoja seurata, enkä minä osannut neuvoa, koska olin katsonut vain sen reitin, mitä itse halusin mennä. Eikä ollut tällä kertaa karttaakaan puhelimeen kuvattuna. Mies meni sitten vain päätäpahkaa taas, joutui Noitatunturin yli kulkevalle reitille ja sehän on vaativa rakkareitti. Puhelinkin sillä putosi sinne kivikkoon ja hajosi - tunturin noita ei tainnut siitä tykätä. Olin huolissani, kun en saanut pitkään aikaan mitään yhteyttä vaikka puhelin hälytti - siitä oli kosketusnäyttö hajonnut, joten se kyllä soi, mutta siihen ei voinut vastata. Juuri kun olin lähdössä etsimään tietoa, mitä tehdä jos kaveri ei tule takaisin tunturista, se sieltä tulikin väsyneenä. Oli monta tuntia ja  13 kilometriä taivaltanut osin lohkareikossa ja 540 metrin korkeuteen asti. Mutta kyllä moisesta sankariteosta sitten saatiinkin kuulla monia kertoja...

Yöksi mentiin leirintäalueelle Luostolle, oli hiljaista ja autiota, netin mukaan aukioleva ravintola oli kiinni ja piti syödä hotellissa hienosteluruokaa, kallista kuin piru ja ylenkatsovan palvelun kera. Lapsi sai pizzaa, joka on ruokalaji, jonka hienostelu vääjäämättä pilaa. "Kinkku" oli porsaankylkeä... miettikää pizzaa, jonka päällä rasvainen läski ui rasvaisessa juustossa... mun ja miehen ruuat oli kyllä ihan hyvät.
Ja kyllä se pizzakin olis mulle uponnut, mutta tyttö ei kovin tykännyt.

Aamulla käytiin kuopuksen kans suihkussa, oli kaksi suihkua kiinniolevan rinneravintolan kellarissa, ja vain toisesta tuli lämmintä vettä. Mun piti sitten jonottaa pyyhe päällä ja vaatteet kainalossa toiseen suihkuun. Positiivista oli, että sai olla aika rauhassa, kun ei ollu paljon muita yöpyjiä.

Luosto, lättänä ja tylsä Pyhän jälkeen
 Sää oli seuraavana päivänä ankea, ei siis Luostoiltu sen enempää vaan lähdettiin eteenpäin.

4 kommenttia:

  1. Tässä oli paljon noita koskia ja virtoja, tykkäsin.

    Huvitti kyllä pikasen se miehesi "sankariteko" eli eksyminen. Taitaa tarvita sinut aina reittisunnittelijaksi, kun ei itse viitsi katsoa.

    Pohjoisessa on kirkkaat vedet tosiaan. Tykkään uida siellä(kin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunturipurot on kyllä jotain sellasta, mikä minua sykähdyttää. Ja tietty isommatkin vedet...
      Sie oot varmaan pulahtanu siellä Pallastunturin rantasaunan lammessakin, mikä on Vatipuron suvanto ja jääkylmä kesälläkin :)

      Poista
    2. Olen uinut siellä! Usein olemme käyneet Jerisjärvellä ja Pallaksen ja Oloksen paikat ovat hyvin tuttuja. Nyt sait Lapinkuumeen nousemaan !!

      Poista