maanantai 19. syyskuuta 2016

Matkalla 10.-11.9.2016

10.9. Toinen matkaviikko alkoi.
Saanan huipulla pyöri pilviä, mutta sinne aikoivat mies ja kuopus suunnata. Vuorta valloittamaan. Lähtö oli vain vähän kankeaa, epäilen että johtui osittain siitä, että mies oli löytänyt edellisenä päivänä Alkon ja ostanut väkevää, ja sitä naukkaillut iltasella. Itse en halunnut lähteä könyämään sinne, kun ei sieltä olisi minnekään edes nähnyt - pilven sisällä ollut Taivaskero riitti minulle. Kartasta katsoin, että Saanan ympäri kiertää polku, joka kulkee osittain lehtojensuojelualueella ja sitten Saanajärven rantaa, ja päätin lähteä koirien kanssa sinne patikoimaan. Lainasin mieheltä repun (niin, eväsreppu multa jäi pakkaamatta mukaan matkalle) kun se oli ostanu itelleen kalliin hienon vaellusrepun jostain Pallakselta. Sen omat kahden viikon kamat mahtui reppuun, jonka tyhjensin ja lainasin. Pakkasin eväät ja vesipullon ja koirille villapaidat ja läksin.

Siitä sitten vain taipaleelle
Heti leirintäalueen nurkalla oli ensimmäinen tunturipuro. Tuollainen aitaus puron vieressä on, ja kartassa lukee "kaivo", joten luulen Retkeilykeskuksen käyttöveden tulevan sieltä. Paine ainakin vaihteli kivasti hanoissa...
 Saanalta valui aika paljon vettä, pitkoksia ei ollut läheskään kaikissa märissä paikoissa mikä oli siksikin surku, kun on kyse luonnonsuojelualueesta ja sitten ihmiset kiertää niitä märkiä paikkoja ja tulee aikamoinen määrä erilaisia polkuja kauaskin reitiltä.
Märkä polku
Rinteen tunturikoivikko oli kuin oma maailmansa, känkkyräisiä ja kärsivän näköisiä puita.
Saanan lehtojensuojelualuetta

Kiven oma pikku lampi
Isoja kivenlohkareita kuin heiteltynä, osan ympärillä tuollainen vesilontto.

Katajaa kasvoi myös koivujen lomassa, tässä hauska maahiskivi katajasarvet päässään:
Nyrpeä kivinaama
Mun mielikuvituksen tuo ainakin pani liikkeelle :)

Polulla kulkiessa en jotenkin huomannut, että se nousi koko ajan rinteessä korkeammalle - toki kuuma tuli ja piti ensin riisua college takin alta reppuun ja sitten pudottaa takkikin vyötärölle - mutta suojelualueen päästä päähän se nousi peräti 85 metriä. Ainakin kartan korkeuskäyrien mukaan laskettuna. Silti siitä oli vielä matkaa puurajalle useampi kymmenen metriä, ja kyllähän reitti senkin rajan ylitti. Välillä mentiin korkeammalle, välillä taas alemmas. Kengät hieman kastuivat, vaikka nuo ei niin kovin vettäpelkäävät kengät olekaan.

Saanan huippu pysytteli pilven sisässä koko reissun ajan.
Näillä kohdin lienee se masto, vaan eipä näy

Koivikon loppuosassa lymyili sitten poroja, ja koirat kävi tosi kuumana niiden perään. Välillä piti toinen kuumakaisa napata kainaloon, ettei katko koipiaan kun veuhkas siellä louhikossa niin pitkällä, kuin flexi riitti.

Kauniit porot kauniissa ruskamaisemassa
Saana ja maaruska

Saanajärven päivätupa
Saanajärven ranta tuntui loputtoman pitkältä, kun tämä päivätupa näkyi jo kauas ja haaveksin sinnepääsystä, eväidensyönnistä tuulensuojassa ja huussissakäynnistä. Sitä aatteli, että kohta pääsen sinne, ja aina sitä matkaa vain tuntui olevan yhtä paljon kuin silloin, kun ajatteli että kohta. Järven toisesta päästä kun oli matkaa kuitenkin parisen kilometriä. Loppuosassa oli vielä lohkareikkoa ja tuo etualalla näkyvä puro ylitettävänä. Puron yli kannoin koirat, en halunnu että ne mulahtaa sinne kylmään veteen.
Tontut
Kämpällä puin koirille villapaidat ettei ala tutina, kun lakataan liikkumasta (tulia en viitsiny kamiinaan sytyttää mejän pikavierailun takia) ja ne sai hepulin. Yhtäkkiä kun pääsivät irralleen isoon tilaan viikon asuntoautoelämän ja kytkettynäolon ja pitkän patikoinnin jälkeen... hauskaa näytti olevan.

Söin eväitä ja lueskelin tupakansion ohjeita hätätapauksessa. Siellä luki "Matkapuhelinverkkoon saa mahdollisesti yhteyden tuvan takaa nousevan Jehkas-tunturin rinteeltä" - tosi lohdullista, jos sattuu oleen jalka poikki tai muuta vastaavaa.

Kuivan purouoman partaalla, Mallat näkyy taivaanrannassa
Tuvalta loppumatka olikin aika kuivaa ja kivistä. Kuivia purouomia ylitettiin, ja tässä kohtaa alkoi olla vastaantulijoitakin. Tuvalle asti mennessä vain yksi pariskunta oli tullut siellä lehtojensuojelualueella vastaan. Ihan viimeinen kilometri oli samalla reitillä kuin Saanallemeno, ja siellähän sitä sakkia kyllä riitti.
Saanan portaat näkyy jo
Viisi ja puoli tuntia sain reissuun menemään, ja nautin! Huomaan olevani paljon kärttyisempi, jos joudun muiden mukana kulkemaan - tahdon kulkea omia polkujani. Huomasin sen itse asiassa siellä Pallaksella, kun menin omia menojani sinne kuruun muiden jatkaessa Laukukerolle, oli heti paljon parempi olo. Retkeilykeskukselle tultuani menin saunomaan ja sitten taas syötiin hyvää ruokaa, kuopus otti pelkät ranskalaiset ja mies sen saman pizzan, mie buffetista kaikkee hyvää ruokaa ja salaattia ihan ähkyyn asti. Mutta oli pakko vielä pieni annos persikkarahkaa syödä jälkkäriksikin...

11.9. Koirat ja kuopus piti vapaapäivän vaeltelusta, minä ja mies käveltiin uudelleen Saanan ympäri. Minä siksi, kun se oli vaan niin hieno reitti, mies siksi, kun oli mun ottamia kuvia kamerasta katellu ja totes, että on hienoja maisemia ja halus kuvata. Ostettiin siis jälleen yksi yöpyminen leirintäalueella ja patikoitiin. Tällä kertaa Saana ei ollutkaan pilvessä; jos olisi tiennyt, olisi miehen kannattanut tehdä reissut toisin päin.

No nyt näkyi mastokin
Olihan se tavallaan helpompaa kävellä ilman koiria, kun ei tarvinnut "pelätä" poroja ja muutenkin pystyi keskittymään muuhun paremmin. Otin ihan tuhottomasti kuvia Saanasta, kun se näkyi nyt hyvin ja oli kertakaikkiaan niin sykähdyttävä... mutta eihän se uljaus ja koko kuvissa näy.
Saana
Lähtiessä oli ihan melkein tyyntä, mutta kun poikettiin kodalla syömässä eväät - miehän en ollu edellisenä päivänä sinne menny, tuli kilsan pidempi matka nyt - niin nousi yhtäkkiä kova tuuli. Vähän pelättiin, että alkaako sataa, kun oli semmoista vähän ennusteessa väläytelty, mutta ehdittiin hyvin autolle ennen sateen alkamista.
Puro
Nyt saatoin paremmin kuvata tätä puroakin, mikä päivätuvan vieressä laskee Saanajärveen, kun ei tarvinnut koiria nostella.
Porot Saanan rinteellä
Ja poroja, kun ei tarvinnut riehuvia koiria pidellä :) Mutta kyllä mun täytyy sanoa, että viimeiset kilometrit oli mulle aika rankkoja, en olis kieltäytyny kyydistä... yli 20 kilsaa kahdessa päivässä ei vielä ihan nikottelematta taittunu. Ehkä, jos olis harjoitellu vielä hiukan - mutta rahat ja aika lähestyi vääjäämättä loppua, vaikka tuolla olisi mielellään taivaltanut vielä monta päivää.

En jaksanut edes saunoa enkä lähteä syömään, pupelsin jotain polentaa ja tonnikalaa autossa sillävälin, kun mies saunoi ja kävi kaljalla sekä syömässä keskuksessa. Ja se rankka sadekin alkoi. Asuntoauton katto piti aikamoista meteliä.

4 kommenttia:

  1. Maaruska on kaunista ja nuo purot, on ne niin kirkkaita ja kauniita. Melkein kuulen solinan.

    Kyllä noissa maisemissa jaksaa pitempään kävellä kuin kotona, on koko ajan jotain uutta. Mutta kyllä sinä aika urakan kahtena päivänä teit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se mulle laiskurille aikamoinen. Ja toisella kerralla otin kumisaappaat mukaan, kävelin märän alkuosan niillä, ja nehän ei ole maailman parhaat kävelykengät... jalat kipeytyi ihan erilailla. Vaikka olihan ne sitten kyllä kuivat.

      Poista
  2. No tässä mennäänkin sitten hienostohauva-osastolle - tai niin hienot on asut vauhtitontuilla ainakin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mie aattelin siellä reissussa, että miksen ees ottanu niille siistejä vaatteita mukaan, vaan tuollaset, no, lämpimät ja erittäin itsetehdyn näköiset... tosin oli niillä kurahaalaritkin. Tuulipukuna.

      Poista