Ihmeellinen päähänpisto

Mies ehdotti matkaa Ruokolahden Kummakivelle ihan extempore kun kotiutui töistä perjantaina. Siis sinne on  yli kolmen tunnin ajomatka meiltä... no, kun lapset vakuutti pärjäävänsä ja olivat suorastaan iloisia, että aikuiset häipyy, niin mikäs siinä. Ylläoleva kuva on Lietvedeltä. Siellä oli hienoja kalliosaaria.

Kummakivestä on niin paljon niitä tavanomaisia kuvia, niin laitan tämmösen. Mun huomio kiinnittyi siihen, miten sileä ja pyöreämuotoinen oli se alempi kivi, ja miten särmikäs lohkare itse kivi... Hyvin siellä olis sadetta voinu alla pitää, jos olis sattunu sataan. Ei satanu, oli leppeä ilta ja kun hyttysmyrkkykin sattui olemaan mukana, niin mikäs siellä metsässä oli vaellellessa. Kumisaappaat olis ollu hyvä olla jalassa märkyyden, mutta myös kyykäärmeen vuoksi. Sellainen nimittäin oli poluntapaisella ja oli hyvin lähellä, etten astunut päälle. Tuossa Kummakiven vieressä on pari semmosta korkeaa kalliota, kiipesin toiselle ja katsoin, että sille korkeammallekin pääsee jotain polkua pitkin - polut oli liukkaita, kun oli kallion päällä sammalta ja jäkälää, jotka oli vettyneet sateissa, ja onneksi katsoin jalkohini siinä kulkiessa.

Toki kädet tärisi tapahtuman jälkeen, mutta vasta myöhemmin tajusin, miten lähellä oli, ettei reissu saanut ihan erilaista päätöstä. Eihän kyyn puremaan aikuinen ihminen kuole, mutta kipiäksi siitä tulee ja olishan se ensinnäkin pitäny pitää liikkumattomana - miten kävelee kilometrin verran metsäpolkua pitäen toisen jalan liikkumattomana? - ja toisakseen olis pitäny käydä näyttäytymässä lääkärillä. Hitto. Puhumattakaan käärmeparasta, joka olis ehkä tullut poljetuksi. Onnekkaasti kuitenkin kävi. 

Takaisin tullessa kuvasin tämän koivunkannon, joka taas mun silmään näyttää kauempaa huolimattomasti katsottuna jotenkin siveettömältä. 

Ehkä mulla vaan on likainen mielikuvitus. 

Mikä lie purrut mejän toista koiraa sillävälin täällä kotona, kun sen kaulassa on turvonnut pistos- tai puremakohta jota se raapi yölläkin niin raivolla, että ei meinannut tulla nukkumisesta mitään, vaikka väsytti kovin. Laitoin siihen aloegeeliä, joka tuntui rauhoittavan sitä sen verran, että se jonkin aikaa pystyi nukkumaan - ja minäkin. Joskus yöllä se tuntui tulevan ihan pyytämään sitä, kun tuli pään viereen raapimaan ja kierimään. En millään olis jaksanu, mutta kun ei se antanut rauhaa, niin laitoin ja taas nukuttiin. Aamulla annoin murusen Histeciä ja laitoin kaulaan semmosen "tuubihuivin" ettei se pääse raapimaan ihoa ihan kamalasti rikki. Karvattomilla koirilla on se etu, että rasvaa voi laittaa suoraan pipikohtaan ilman, että se jää karvoihin, mutta se haitta, että raapiminen rikkoo ihon äkkiä. 

Kello on 13 ja yhtäkkiä koko muu perhe nousi häärimään tänne. Nukkuivat tähän asti. Yks yövieraskin. Täytyy lähtee koirien kans lenkille.