tiistai 22. marraskuuta 2016

Lohtukermakahvia

Sellaista kokeilin äsken, kun sattui olemaan toisesta jutusta kevytkermaa jäljellä. Otin vielä pakastimesta pullan kaveriksi. Pulla ainakin lohduttaa :)

Se terveyskeskuksen takaisinsoitto eilen tuli jonkin verran luvattua aiemmin, mutta kuten arvasin, ei ollut muuta tarjota kuin päivystykseen menoa. Tytär valitsi jäädä mieluummin kotiin kuin mennä päivystyspolille tuntikausia jonottamaan niiden n. 50 muun perään, jotka luultavasti myös oli sinne lähetetty. Kun ei kerran oksettanutkaan ja päänsärky oli silloin iltapäivällä jo hieman helpottanut.

Oli pamahtanut tili yli neljäkymppiä miinukselle (Danskella näkyy korttiostot joskus monen päivän viiveellä, ehtii ylittää tilinsä moneen kertaan eikä koskaan voi luottaa siihen saldoon, mikä näkyy) ja mitä lie vielä tulossa... perjantaina tulee lapsilisä (n. 95€)  kuopuksesta, mutta siitä lähtee saman tien kulutusluoton lyhennys joka syö siitä 35 euroa ja tuo miinushan olis syöny sit melkeen kaiken lopun. Ei olis ollu iloa. Piti siis siirtää kulutusluottotililtä taas rahaa tavan elämiseen... ei ole kestävää finanssipolitiikkaa tällainen. En ole moneen kuukauteen saanut säästötilille laitettua - itse asiassa laitoin alkukuusta sinne just sen 40 mutta nythän se on sitten sen verran miinuksella. Tai oli. Otin pankilta lainaa jotta sain maksettua pankille tilinylitykseni :(

Eikä siinä kaikki; mies sai tietää, että todennäköisesti parin vuoden sisään lähtee työpaikka alta. Huono tuuri sillä noiden mieluisten työpaikkojen kanssa, kun edellinen lähti Heinävedelle ja tämä loppuu. Ei siinä olis mitään, jos olis firman vakiporukkaa, mutta kun on ollut vakituisena vuokrafirman kautta, niin sehän on vaan sumeilematon hommien lopetus ilman mitään järjestelyitä.

Ja sillähän on niitä velkoja (paljolti kai kuvaustarvikkeiden ynnämuun asian liepeillä olevan maksamiseen otettuja) joiden maksuun sen tarttee saada kunnon palkkaa. Optimistina ei ole suonut juuri ajatuksia sille, että tilanteet voi muuttua. Toistaiseksi ne asiat onkin kyllä järjestyneet, mutta ei tämä tämmöinen mitään turvallisuudentunnetta lisää. Vähissä on senkin käyttörahat nyt, Visalla pitää tankata autokin.

Eilen sain sentään pienen ilonkipinän siitä, että onnistuin työntäytymään lenkille koirien kanssa, vaikka oli kertakaikkiaan vaikeaa ja inhottavaa ja epämiellyttävää. Tuuli raikkaasti eikä tihuttanut vettäkään niinku nyt, oli ihan mukava ilma. Olin tyytyväinen itseeni, ja mukava siellä oli kävellä... vaikka rumaahan kaikki nyt on. Keksin ruveta haaveilemaan eräästä talosta, jossa sijaintinsa puolesta vois olla kiva asua. Se on puolen kilometrin mittaisen tien päässä, pellon ja metsän rajalla, siellä monesti näkee kauriiden jälkiä, ilves on siellä myös liikkunut ja pöllö huutelee kevättalvisin. Olisi sopivan kaukana muista, mutta ei kuitenkaan ihan eristyksissä. Itikoita siellä tosin saattas olla.

Yöllä näin unta, että miesmuotoinen tappajarobotti yritti saada minua hengiltä. En tiedä miksi. Mie vaan kävelin tietä pitkin kaikessa rauhassa, syli täynnä petivaatteita.

Ikkunasta näkyy tällaista:
Vihreän ympyrän sisällä on kanto, joka näkyy harakan taustalla täällä. Kymmenen päivää väliä, ja lunta on enää madonjalan verran. Paitsi tuossa kohdassa, mihin katolta on liukunut lunta.

7 kommenttia:

  1. Hyvin sanottu tuo madonjalan verran lunta. Minä en kyllä näe yhtään, harmaata ja ruskeaa on täällä.

    Ja rahatilanne mietityttää täälläkin. Nimittäin meillä on suntti (varaajassa) rikki ja muutamakin muu kohta, joten ensi viikolla tulee putkimies ja arvaa mitä sellainen maksaa, pari päivää ainakin joutuu olemaan :( Mutta noita hommia mies ei pysty itse tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei oo putkimies halpa vieras. Pitäsköhän ehottaa esikoiselle, että alkais putkimieheksi, siis -naiseksi. Mikä se nyt virallisesti on, lvi-asentaja tms.

      Justiin tällasia tilanteita varten mun mielestä on esim. luottotilit, eikä sitä varten että on kivaa mennä asuntoautolla Lappiin kuvaamaan...

      Poista
    2. Siis _tuollaisia_ tilanteita, kun menee jotain rikki mikä on pakko korjata...

      Poista
    3. Onneksi on meilläkin molemmilla joustoluotto tileissä, koska tonneja tuohon putkimiehelle ja osiin menee. Olen ajatellut omaani pesukoneiden hajoamisen varalle, mutta nyt pitää toivoa, että ne kestää vielä.

      Poista
    4. Onneksi on. Mutta on se kauheaa rahanmenoa. Mutta toisaalta se on myös omaisuuden huoltoa, että se pitää arvonsa. Sitähän meillä ei ymmärretä, kaikki on rempallaan ja remppakin puolitiessä jo 18 vuotta.

      Poista
  2. Onko se talo myynnissä vai ihan muuten vaanko haaveilet? (Mä harrastan sitäkin, kattelen taloja ja mietin et oiskohan tuo kiva vaikkei olis mitään tietoa omistajasta tai siitä vapautuuko koskaan.)

    Mulla on lompakossa 0,90€ mutta tilillä taitaa vielä olla joku euro. Pärjätään perjantaihin vaikka tarttis käydä kaupassakin. Js mulle tulee yksinhuoltajakorotuksen verran enemmän sillon

    Osaiskohan se mies nyt maksella velkojaan pois jo työttömyys uhkaa? Olis jotenkin helpompi varmaan hengittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se myynnissä oo, mutta yhtäkkiä vaan tajusin miten kivassa paikassa se on. Oon kyylänny sitä Karttapaikan ilmakuvastakin. Ja todennut, että sitä ei ole lohkottu omaksi tontikseen niistä pelloista ja metsistä, siinä on useampi hehtaari maata ympärillä.

      On se mies puhunu siitä, että vois olla edes jollain varatilillä vähän, tai säästäis ja panis sivuun, muttaku sillä menee aina kaikki. Ja pitää ostaa kaikkee kivaa ja hienoa ja käydä Volbeatin konsertissa ym. ym. Mistäpä siinä sitten velkoja lyhentelee.

      Poista