keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Kevät?

 Vesisateen johdosta oli tullut puroja pihalle, ihan itekseen. Keväällä yleensä joutuu tekeen vähän töitä, että saa jäähän uria, mutta nyt homma hoitui itsekseen. Kuva on otettu eilen - tänään tuo on tuplaten leveämpi.
Jäälyhdyn tiilistä on tyngät jäljellä. Ja ruusut tököttää jään jämissä. Mutta onhan ilmatkin semmoset, että orvokit jo hyvin pärjäis tuossa padassa, jos niitä sais kaupasta. Narsisseja näin Lidlissä jo heti joulun jälkeen, nekin vois olla kivoja. No, on ne luvannu alhaisimmassa ennusteessa miinus kahdeksaa viikon päähän.

Muistin mennä joogaankin tällä kertaa. Sain iskiaskivun sieltä. Hurraa. Venyttelin ja sain sen rauhottuun, touhuilin kotona ja istuin tässä tietsikalla ja kaikki oli ok, mutta kun hain tyttöä koulusta, tuli ihan kamala kipu autossa istuessa. Ei varmaan kannata ajaa autoa. Kelikin oli kauhea.

Mutta oli outo juttu, kun kaupassa totesin, että kassalla oleva koripino on ihan hirveän korkea, ja kuskasin (tavarani hihnalle laitettuani) sen korikärryn sinne mistä korit otetaan, sisäänkäynnin luo, tyhjensin yhden kärryn ja toin sen siihen kassalle. Ja mun takana oleva mies nosti väärään paikkaan pinotut korit siihen mun tuomaan kärryyn kun mun piti jo mennä maksamaan, niin miksi minua hävetti? Outo juttu oli se häpeäminen. Mistä sellanen tunne tulee, kun tekee vain jotain hyödyllistä ja toisten toimia helpottavaa. Oliko se sitä, että "uuh, nyt mie herätän huomiota" vai oliko mulla joku alitajuinen pelko, että joku tulee kieltämään? Sanoo että näpit irti, niitä saa siirrellä vain henkilökunta. En tajua. Ehkä mulla on vaan joku sisäänrakennettu häpeä valmiina esittäytymään kaikissa tilanteissa. Naama punasena saan olla ja mennä.

10 kommenttia:

  1. Näin kaupan tätinä täytyy sanoa, että itseä on aina hävettänyt siinä kohtaa, kun se koripino kasvaa isoksi ja koko henkilökunta on kassalla kiinni, eikä kukaan ole päässyt niitä viemään ovelle ja sitten on tiettyjä vakiasiakkaita, yleensä miehiä, jotka monesti sen koripinon vie siitä, niin totean yleensä aina, että kiitos ja taas sä jouduit tekeen meidän hommia. Enkä siis ikinä alkaisi syyttää ketään, mutta kaupan puolesta hävettää, kun kaikki ei ole tip top ja joku asiakasparka joutuu niitä koreja viemään. Mutta arvostan silti niitä ihmisiä, jotka vie sen koko koripinon mennessään, vrt. niihin, jotka hakevat vain sen yhden korin kassojen luota ja motkottavat mennessään, kun aina ei henkilökuntakaan parempaan pysty, vaikka haluaisi kun ylimääräisiä käsiä ei ole. Ja niin, itsekin asiakkaana siivoilen niitä korikasoja lähikaupassa käydessäni, vaikken olekaan siellä töissä ja henkilökunta kyllä yleensä kauniisti kiittää, jos sattuvat olemaan siellä hollilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mua ei kyllä kiitetty, kassahenkilö näytti siltä, että sillä oli huono päivä...

      Poista
  2. Meillä sataa sellasia lakanan kokoisia räntälämpäreitä. Tosin päivällä tais tulla ihan rehellistä vettä. Tosi keväinen fiilis ja jäälläkin näytti jo tosi tummalta, siltä, niin kuin olis sulamassa pois hetkenä minä hyväänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin päivällä satoi välillä räntää. Onneksi ei niin paljon, että olis kertyny loskaksi asti... on inhaa ajella isolla tiellä, pelkään jo sitä uriin kertynyttä vettä enkä tarttis enää loskaa siihen.

      Poista
  3. Katsoin että olet laittanut ruokaa tuon patakuvan nähdessäni.

    Ei ole noita kaupassakäyntihäpeilyjä muuta kun tyttöni joka ei voi kaivaa sitä kukkaroa valmiiksi vaan aina kaivaa sen viime tipassa. Mulla on hyvä ettei kortti jo jonossa valmiina ettei vaan hidasta ketään. Sitten mieleläni saman tien keräisi ostoksetkin kassiin niiden lipuessa hihnalla ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ei kyllä oo syötävää muutaku linnuille ehkä. Ovat pudotelleet ainakin siementen kuoria sinne, ja oravakin varmaan on pudotellu.

      Nopea pitää asiakkaan olla kassalla, se on selvä.

      Poista
  4. Nurmikko vihertää meilläkin. Ainoa jääkoriste, josta on jotain jäljellä, on se sininen saavi, pieni ruukku vielä. Muuten näyttää surkeasta kun kaikki roskat tulee esiin. Minulla on nyt ollut aikaa katsella pihalle ja välillä käydä Yrjöllä.

    Minullakin on sellainen tapa esim just Lidlissä, että jos mennessä haen korin kassalta, vien vien samalla koko pinon oven suuhun. Monta kertaa katsotaan pitkään, että mitä, eihän tuo asiakkaille kuulu. Höh, samalla sen pinon työntää, kun ei ole pitkä matka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, vieläko se Yrjö on teillä?! :(
      Lidlissä mie en oo vielä uskaltanu sitä korihommaa tehdä...

      Poista
    2. Yrjö kävi vielä yöllä. Nyt aamulla söin löysää kaurapuuroa, se on toistaiseksi pysynyt. Mutta on tosi hutera olo. Edelleenkään mikään ruoka ei maistu, suklaakin (!) ällöttää, kun söin Geishan just ennen kuin Yrjö tuli ensimmäistä kertaa. Tämän suklaainhon toivon jäävän :)

      Poista
    3. Joo, suklaanhimosta ei ole hyötyä kenellekään :)

      Poista